Mainos

HPK:n peliesitykset kaudella 2012–2013

  • 135 109
  • 486

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ei kai ole olemassakaan mitään virallisia kapteeneita, tai siis etteikö niitä saisi muuttaa. Ja totta kai jos on joku pois, niin toiset tulee tilalle. Mutta kyllähän Selin saisi ensi peliin heittää halutessaan kapteeneiksi vaikka Vainion, Paajasen ja Rautiaisen. Ei sitä mikään sääntö kiellä. NHL:ssähän näillä kikkaillaan aina välillä. Minnesotalla oli kiertävä kapteenisto, kunnes Koivu sitten otti roolin itselleen. Vancouverin kapteeni oli Luongo, mutta C rinnassa oli jollain muulla, kun maalivahti ei voi olla kapteeni kentällä. Ja aina välillä on ollut kolme A:ta, eikä varsinaista C:tä lain.

Tuo Minnesotan kuvio on selvillä ja vähän siinä mielessä kysyin, että hyvä yritys ehkä Seliniltäkin herätellä tällaisella sinällään mitättömällä jutulla Luomalaa. Toki on kokeneempia pelaajia ja siinä mielessä tuon ymmärtää jo noin muutenkin.

Tänään toivoakseni olisi nähtävillä samanlainen Kerho kuin tiistaina kotipelissä. Toivottavasti tämä ei ole Fehrin viimeinen peli, mutta jos on, näenpähän sen ainakin sitten livenä.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Sitä Vihkoa odotellessa ykkönen voisi olla tänään vaikka Sallinen-Viitaluoma-Rendulic. Shaatana.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Aika masentavaksi tämä nyt tietysti homman teki. Ketähän tuonne ykköseen nyt sitten sujautetaan? Luomala? Sallinen ja Luomala ei nyt laitureina sovellu oikein samaan ketjuun, eli kyllähän tuo vähän Bornalle olisi sitten tehty, ellei Rautiaista vielä kokeilla ykkösessä.

Eiköhän sieltä tänään tule Leino ja Vainio kokoonpanoon, joten Leino ja Rautiainen vaihtaa paikkaa, näin se on nähtävä. Borna pelasi kuitenkin hyvän pelin kakkosessa tiistaina.
 

Ralph

Jäsen
Sitä Vihkoa odotellessa ykkönen voisi olla tänään vaikka Sallinen-Viitaluoma-Rendulic. Shaatana.

Olisi hyvä ketju, paras tähän hätään. Ja nopeasti vain jotain Vihkoa sisään, vaikkei korvaakaan. Ja vaikka Lahti samassa junassa, mutteivat kahdestaan korvaa.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tästä tulee helvetin lyhyt kausi tällä tavalla.
 

Transsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tämänkään ottelun jälkeen ei vittu yhtään ihmetytä miksi ei ole voinut vähempää kiinnostaa tulla rinkulalle pariin kuukauteen.
 

Viivelähtö

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC Dynamo
Sellasta, katsoin kännykällä tuloksen kotiovella kun oli pelattu 49 min, avasin tv:n ja näytettiin Bluesin ensimmäisen maalin hidastusta, sen jälkeen Kerho ei käynyt punasen yli kuin kerran. En tiedä miltä alku näytti, mutta toivottavasti ei tarvi enää koskaan katsoa noin aneemista paskaa kuin mitä viimeinen 12 minuuttia.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Voitaisko nyt hankkia sellaisia pelaajia joiden selkäranka ei luhistu yhdestä maalista omissa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Päivitystä "Jatkoajalle menneet Kerhon ottelut kaudella 2012-13" -tilastoon (17/39). Alleviivatut HPK:n voittamia (9/17), boldatuissa vastustaja on noussut tasoihin (11/17)):

13.09. TPS-HPK 2-3 ja., TPS johti 2-1
18.09. Lukko-HPK 1-2 ja., Lukko johti 1-0
25.09. HPK-Pelicans 3-2 ja., HPK johti 2-1
06.10. HPK-Kärpät 1-2 rl., Kärpät johti 0-1
20.10. HPK-KalPa 3-2 rl., HPK johti 2-1
27.10. HPK-HIFK 3-2 rl., HIFK johti 1-2
30.10. Ilves-HPK 2-3 ja., HPK johti 1-2
01.11. HPK-Jokerit 3-2 rl., HPK johti 2-1
13.11. HPK-Lukko 3-2 rl., HPK johti 2-1
17.11. Kärpät-HPK 2-1 ja., HPK johti 0-1
29.11. HPK-Ässät 1-2 ja., Ässät johti 0-1
08.12. HPK-Tappara 1-2 rl., HPK johti 1-0
18.12. Pelicans-HPK 3-2 rl., HPK johti 0-2
28.12. HPK-Jokerit 2-3 ja., HPK johti 2-1
02.01. HPK-Ässät 3-2 rl., HPK johti 2-0
04.01. KalPa-HPK 2-1 rl., KalPa johti 1-0
10.01. Blues-HPK 3-2 ja., HPK johti 0-2

Kahdeksan viimeksi pelatun jatkoaikaottelun saldo on pisteiden valossa verrattain synkkä (yksi voitto kahdeksasta), ja varsinkin viiden viimeisimmän osalta myös pelinkulullisesti (2-0 johto kustu kolmannessa erässä kolme kertaa). Tänäänkin HPK pelasi kaksi erää todella hyvää peliä ja oli ajoittain aivan suvereeni, mutta syystä tai toisesta se vääjäämätön tapahtui, jälleen kerran, kolmannessa erässä.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä sen huomaa, että Selin on koonnut ton Kerhon joukkueen "muiden jämistä", jotka eivät juurikaan ole voittaneet urallaan yhtään mitään, kun ei toi joukkue edes halua voittaa.

Jatkuvasti pelistä toiseen Kerho perseilee pelit tasureiksi ja häviää niitä jatkoilla ja rankkareilla. Ei toi Kerho pysty pelaamaan voittavaa jääkiekkoa.

Nyttenkin Blues oli lähes koko pelin aivan sysipaska, mutta silti Kerho pystyy ryssimään setit huolella ja ottaa lopulta kuokkaan. Noilla esityksillä on turha kuvitella sijoituksesta kuuden parhaan joukossa, kyllä säälit alkaa olemaan maksimi. Fehrin lähdön jälkeen maalinteon uskomaton vaikeus tulee vielä korostumaan, joten aika heikolta näyttää Kerhon kannalta.

Alkaakakohan hiljalleen noi asiantuntijoiden veikkaukset Kerhon lopullisesta sarjasijoituksesta löytämään kotinsa. Kerhon takaa alkaa porukkaa menemään ohi oikealta ja vasemmalta. Tappio tai "säälipiste"/peli ei oikein pleijareihin riitä.

Onneksi Ipa sijoittaa itsensä karsijan paikalle.
 

Crank

Jäsen
G-kulma vois väsätä helvetin ison tifon, missä lukee EI PERUUTELLA!! tai jotain muuta vastaavaa ja pitää sen näkyvillä kauden loppuun asti. Helvetti sentään. Ensimmäisen erän osat annettiin vaihtua kolmanteen ihan tyystin, omista ei päästy pois hallitusti ja paniikki oli päällä koko ajan. Kyllä taas kannattajia koetellaan.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
G-kulma vois väsätä helvetin ison tifon, missä lukee EI PERUUTELLA!! tai jotain muuta vastaavaa ja pitää sen näkyvillä kauden loppuun asti.

Pistetään mietintään. Voitais varmaan jo ennen huomisia aamujäitä käydä vetään katsomon kokoinen lakana pystyyn.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Nyt vittu oikeasti! Kerho oli aivan helvetisti parempi oikeastaan ekan kympin jälkeen koko pelin. Sitten tulee ottelun viimeiset 10 minuuttia ja avot, mitä vittua!

Pelaaminen loppui tyystin, ehkä yksi vaihto kun Kerho sai pelin Bluesin päätyyn. Totta helvetissä siinä kaverikin saa virtaa hakea tasoitusta. Saatanan saatanan vittu! Vituttaa niin uskomattoman paljon!
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Luulisi, että joukkue olisi jo oppinut kantapään kautta mihin tuo viimeisten hetkien peruuttelu johtaa, mutta ei. Kyllä tässä alkaa olla kärsivällisyys koetuksella.

Sijat 4-11 mahtuvat tällä hetkellä vaivaisen 8 pisteen sisään. Sieltä alkaa tulemaan jengiä takaa kovaa ohi, mutta ei tuo SaiPan tai JYPinkään tämänhetkinen lento ole sen kummoisempaa kuin Kerhonkaan. Hyvin pienestä on kiinni, päättyykö tämä kausi todelliseen mahalaskuun vai paikkaan auringossa.

Nyt olisi oikeasti aika vääntää niitä tiukassa olevia pisteitä itselleen, eikä varmistella = peruutella yhtä pistettä.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Oliko muuten monesko kerta kun Spang ei pelannut omaa miestään maalin edessä pois ja tämä teki maalin(viittaan nyt Bluesin ensimmäiseen maaliin). Spang lihoiks ja pelaajia tilalle joiden selkäranka kestää 60min.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Pakko muuten kehaista tässä yhtä Kerhon kauden suurimmista tasonnostajista, Grönholmista. Pelaa todella hyvää peliä tällä hetkellä ja Larssonin kanssa homma toimii mielestäni todella mukavasti. Väkivahvaa ja varmaa tekemistä sekä lopulta aika yllättävänkin hyvät kädet, köyhän miehen Tuukka Mäkelä. Viihdearvo toistaikseksi on jäänyt lännen nopeimman suoran tiimoille, mutta kyllä sieltä vielä tulee.

Tänään Luomala pelasi mielestäni ihan hyvin. Santavuori oli paska. Aseeton, mielikuvitukseton, pehmeä ja muuta mukavaa. Herää saatana. Leino taas toi tuohon ketjuun paljon hyvää ja Arsikin pelasi, kuin olisi saanut jostakin itseluottamusta roimasti. Hyvä hyvä.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Ei tuota jatkuvaa sulamista voi käsittää. Tänäänkin peli lähes täysin hallussa, mutta sitten tulee maaginen viimeinen kymppi. Pomppu omiin, paskat housuun ja peli äkkiä tasoihin. Lisksi huolestuttavan saipamaista on se, että tiukat ottelut on alettu hävitä jatkoilla tai rankkareilla. Tiistaina taas tultiin itse takaa ohi, oliko sitten vain säännön vahvistava poikkeus? Ei tämä voi olla Ericistä kiinni, enkä kyllä jaksa uskoa ettei joukkue haluaisi voittaa. Haluaisinpa myös tietää, mihin Atu oikein tuon aikalisänkin tänään käytti, kun ei joukkue siitä herännyt yhtään. Olisi nyt huutanut vaikka notta perkele.

Kuten mainittu, Luomala pelasi ihan hyvin ja jopa Arsi näytti tänään tekevän paljon hyviä ratkaisuja ja jopa voittavan kaksinkamppailuita. Spangerille joku voisi taas kertoa, että kiekko ei mene maalille asti jos laukoo ensimmäistä peittävää pelaajaa päin. Oikeasti, montakohan kertaa tämä kävi tänäänkin, vaikka olisi ihan hyvin voinut pitää edelleen kiekkoa, syöttää tai hakea parempaa paikkaa. Jos jokin oligarkki Danista helvetillisen summan käteistä näillä esityksillä tarjoaa, kannattaisi siihen tarttua. Kyllä tämän hetken Spang on korvattavissa, niin paljon kuin kaverista pelaajana pidänkin. Tällä hetkellä on aika kaukana alkukaudestaan.

Raahaudun kyllä Rinkulalle katsomaan edelleen niin monta peliä kuin vain kykenen ja toki Lahden kamppailut päälle. Ja varmasti kannustan Kerhoa loppuun asti, niin tein viime vuonnakin. Mutta saatana asennetta tahdon kyllä jatkossa nähdä, ihan vaikka vastavuoroisuuden nimissä.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Haluaisinpa myös tietää, mihin Atu oikein tuon aikalisänkin tänään käytti, kun ei joukkue siitä herännyt yhtään. Olisi nyt huutanut vaikka notta perkele.
Erittäin järkevä aikalisä. Alla pitkä vaihto omalla viisikolla ja siihen pitkä. Hyvä antaa huilia kun kaveri saa vaihdattaa pelaajia. Tämä oli juurikin sitä hyvää reagointia valmentajalta ja näin juuri se aikalisä pitää käyttää, jos oma jengi johtaa.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Totta, mutta pienimuotoinen kehoitus pelaamisen jatkamisestakaan tuskin olisi pahaksi. Etenkin kun tutun lopun sulamisen merkit olivat ilmassa. Mutta pääsipä minulta myös unohtumaan, että nyt se aikalisä todella otettiin, toisin kuin parissa aiemmassa pelissä vastaavassa tilanteessa. Ehkäpä ensi kerralla sitten myös pysytään johtoasemassa.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Sanoo kuka mitä sanoo, mutta pelaajille tulee pääkopan sisään 2-0 -johtoasemassa ihan käsittämätön jumi ja pelko. Sitten jos ja kun vastustaja iskee yhden maalin, niin hyvä kun uskaltavat jäälle mennä. Toivottavasti valmennus löytää siihen lääkkeitä, sillä ei tämä varmaankaan ollut tämän kauden viimeinen parin maalin tai maalin johtotilanne Kerholle. Enää niitä pisteitä ei ole kauheasti varaa hukata, vaikka kaikki joukkueet pelaavat ristiin varmastikin kauden loppuun asti. Tasureilla ja satunnaisella lisäpisteellä sarjataulukossa pudotaan turhan alas, kun vielä tasapisteissä ne kolmen pisteen voitot ratkaisevat sijoituksia.

Jännittää saa todennäköisesti jostain isosta jutusta ihan viimeiselle kierrokselle asti. Tylsäähän se oliskin, jos olisi helppoa.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onhan se vanha sanonta, että kahden maalin johto on vaarallisin tilanne jääkiekossa. Mutta pitääkö sitä nyt ihan noin painokkaasti alleviivata?
 

Ralph

Jäsen
Tänään todella hyvä peli Kiilholman työmyyräketjulta, jopa Luomalalta. Vänttinen ketjun kolmas lenkki ja heitti taas showtaan kentällä. Kun Norjan varusteet oli toistamiseen erässä korjattavana, Vänttinen haukotteli Söderholmin naaman edessä ja tutkaili mailaansa kurkkien Norjaa.

Sallinen on muuten huikea pelaaja, todella hyvin näkyy itseluottamus kentällä, olkoonkin että käytösrangaistus oli todella lähellä. Tuuletti Kiilholman tyhjää maalia Granlundille ja tuomari oli vieressä. Kättelyn jälkeen tuomari puhui pitkään Salliselle.

Spangilta ihan jees viivatyöskentelyä, Saarisesta näkyi pelaamattomuus. Kapteeni näytti taas mallia.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Spangilta ihan jees viivatyöskentelyä, Saarisesta näkyi pelaamattomuus. Kapteeni näytti taas mallia.
En tiedä, itseäni alkaa pikkuhiljaa ottamaan nuppiin Spangin pehmeys omassa päässä. Aikamoista vieressäluistelua se on, miestä ei pidetä kovin tiukkaan ja nokkapokatkin vältetään, tänään se toki oli järkevää Sailion edessä. Notta joo, sitä vaan, että en tiedä onko tuo hyvä vai huono tosipeleissä, ettei tunne näy siinä pelissä, eikä peliä voi kutsua sellaiseksi, jossei oteta taka-askeleita. Ja aika usein niitä Danilta koomailuitakin näkyy, tosin onhan Kerholla aika hyvin tuo puolustus paketissa.
 

vaihtomiäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Niin tai näin, mutta Bornan otteet tänään oli jopa yllättävän hienot, olkoonkin että välillä ei napsahtana... Tehoille silti.... Ei korvaa ISOA ERICiä millään, kohtuullinen stuntti silti. GO BORNA!!
 

TJ MACKEY

Jäsen
HPK:n peli on selvästi parantunut viimeisen puolentoista viikon aikana. Hyökkääminen on monipuolistunut ja jalkakin alkaa liikkumaan jo vähän kepeämmin. Kerhon pelitapa on kuluttava ja onkin hemmetin mielenkiintoista nähdä miten hyvin jalka liikkuu tänään Nordiksella, eilisen kovan pelin jälkeen. Kevääksi Kerhon on jaksettava fyysisesti hyvin nopeassa rytmissä pelattaessa päivästä toiseen.

Vastustajat kehuvat pelien jälkeen kilpaa Kerhon työmoraalia ja äijämäisyyttä, tämä on ihan huikea muutos aikaisempaan ja HPK onkin yksi liigan urheilullisimmista jengeistä.

Tuohon vielä laituri ja pakki niin alkaa näyttää ihan hyvältä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös