Mainos

HPK:n peliesitykset kaudella 2012–2013

  • 135 095
  • 486
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Materiaalin laajuudesta kertoo mielestäni omaa kieltään seuraava tilasto: HPK on tehnyt tässä vaiheessa liigassa kolmanneksi eniten maaleja, vain 3 maalia vähemmän kuin eniten maaleja mättänyt Tappara. Kuitenkin parhaat maalintekijät HPK:lla on seitsemällä maalillaan maalipörssin sijojen 20-30 välillä olevat Fehr, Viitaluoma ja Vänttinen. Toki Fehr olisi kyseisen pörssin kärkisijoilla, jos olisi pelannut pelannut kauden alusta lähtien.

Kerholla on hukea potentiaali, kun ajattelee mikä voimavara on esimerkiksi Santavuoressa, Saarisessa, Miettisessä ja myös Luomalassakin on. Siis voimavara mikä ei vielä läheskään täydellä teholla ole tullut esiin. Tottakai hyvässä joukkueessa välillä jollain toisella ketjulla on putki päällä ja jollain toisella hiljaisempaa. Oleellista on kuitenkin, että ne hiljaisemmatkin ketjut pelaavat puolustussuuntaan pitävää kiekkoa ja muutenkin pelitavan mukaisesti. Ja kyllähän Santavuorikin eilisessä pelissä pyöritti Rautiaisen ja Vänttisen kanssa Jypin päädyssä pitkiä myllytyksiä saamatta kuitenkaan tulosta, ettei mitään hätää senkään suhteen. Saarinen ja Antti tuohon vielä niin avot. Niinkun puuha-petekin kirjoitteli, laatikosta löytyy vielä useampi pykälä varaa ja kaikkihan kuitenkin tähtää siihen, että keväällä pelataan ne parhaat pelit.

Spang, Laakso, Vänttinen, Kiilholma, Sallinen, Fehr, Viitaluoma, Saarinen, Santavuori, Fehr, Larsson... Otetaan resurssit huomioon, niin on muuten Kerhon hankinnat osuneet aika nappiin tämän vuoden sisällä.
 

H P K

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mun mielestä suurin yksittäinen nappihankinta seurajohdolta on Ari-Pekka Selin.

Ilman uskottavaa valmentajaa (vertaus kaikkien kaveri Harri Rindelliin) en uskoisi, että meillä olisi välttämättä Viitaluomaa, joka palautti uskon Kerhon pelaajamateriaaliin. Kaksi erittäin tärkeää palasta.

Listasta puuttui vielä yksi hyvin tärkeä asia, Maalivahtivalmentajan kaappaus Porista on kyllä kovin hankinta tähän kauteen, jälki näkyy jo...
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Tänään sitten hieno peli luvassa. Kuuma Tappara tulossa vastaan, joten pitkästä aikaa kotipeli ja perjantai. Liputkin menneet suhteellisen mukavasti kaupaksi ja pääsee itsekin paikalle, niin mikäs tässä.

Miksei GaDa ole jo avannut ketjua?
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Olipahan peli. Oikein mikään ei tuntunut toimivan, tämän kauden Kerhosta näin vain lyhyen välähdyksen kolmannen erän alkupuoliskolla, kun Tapparalta hetkellisesti luisteltiin jalkoja alta. Muutoin pelistä tuli lähinnä mieleen viime kautinen korpivaellus...

Ja syy tähän taisikin löytyä Urhon "studiosta". Kuka helvetti oli mennyt Harrin päästämään sisälle halliin?
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ja syy tähän taisikin löytyä Urhon "studiosta". Kuka helvetti oli mennyt Harrin päästämään sisälle halliin?
Kaksi ensimmäistä erää olivat kuin pahimmista viime kauden tai sesongin 2007-08 painajaisista. Vittu mikä delirium-40-minuuttinen.
 

Transsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kaksi ensimmäistä erää olivat kuin pahimmista viime kauden tai sesongin 2007-08 painajaisista. Vittu mikä delirium-40-minuuttinen.

Jep. Varsinkin toisessa erässä tuli kunnon flashbackit viime kauden Kiva-kiekosta karmeimmillaan. Harmittaa että noin runsaslukuinen ja hienosti kannustava yleisö sai lähtiessään vain vitutuksen mukaan. Noh, tappioita tulee välillä ja nyt oli sen aika, katse luottavaisena eteenpäin.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Mitä peliä mä oon kattonu? Jo otteluketjua lukiessani ihmettelin, kun oli muka paska peli. Ja eka erähän oli ihan yhtä maalia, ja siis hyvässä mielessä. Maalinteko oli vaan perkeleen vaikeeta. Okei, tokassa erässä Kerho oli jaloissa, mutta silti. Oli tapahtumia ja kuumenemisia, hieno peli. Rautakorpi kyykytti kaikkia, kuten oikeastaan Nieminenkin. Ja Sasha jr on sitten oma lukunsa.

Tappio kyllä vitutti, muttei niinkään se, miten se tuli. Ja hienointa on, ettei huolestuttanut tulevat pelit, eikä huolestuta vieläkään. Tuollakin pelillä olisi voitettu aika monta jengiä tässä liigassa. Paitsi Hartwallilla.
 

Transsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä puhutaan tällä hetkellä tasasesta sarjasta, kun pari peliä ollaan hävitty niin ollaan tultu sarjataulukossakin hurjaa vauhtia alaspäin. Muutaman huonon pelin jälkeen viivoja:

- Ykköskenttä näyttää olevan ainoa joka saa tilanteita rakennettua vastustajan päätyyn.
- Ylivoima on aivan karmeata.
- Tolvanen ei ole tällä hetkellä voittava maalivahti.
- Antti Miettinen ei ole vastannut odotuksiin.

Kerhon kausi on ollut kokonaisuudessaan huikea ottaen huomioon ennakko-odotukset ja viime kauden, mutta toivon syvästi että parin viime pelin koomailut jäävät vähemmälle ja päästään takaisin sille omalle tasolle. Toivottavasti jätkien itseluottamus ei nyt laske samalla tavalla kuin pelin taso.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
- Antti Miettinen ei ole vastannut odotuksiin.
Atun asemassa nostaisin Rautiaisen takaisin pelaavaan kokoonpanoon heti torstaiksi, mikä tarkoittaisi Miettisen siirtoa kylmästi rotaatiopoppareille. Saarista on jo ikävä.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Töitä tekemällä saatiin voittoputki tulille. Sitten tuli sellainen kiva flow-tila, eli kaikki hyvä tapahtui itsestään ja jotenkin se työntekemisen juttu on unohtunut siinä samalla. Katsotaan nyt kuinka loppuviikko menee.

Pari asiaa kuitenkin. Miettisen hankintaa ihmettelin hiukan aikaisemmin, koska ei mielestäni ollut oikein ostopolitiikan mukainen. Ymmärrän kuitenkin että omalle kasvatille haluttiin antaa pelipaikka. Kakkosen sentteriä silti vielä huutaisi. Vänttinen on huikean loistava, mutta ei ehkä parhaimmillaan kakkosketjussa. Piispanenhan siinä kokeili, mutta ei onnistunut. Kun Vänä lähti 3. ketjusta, niin Kiilholman pisteet loppui kuin seinään. Kun Miettinen toipui, niin miksi se oli Rautiainen joka heitettiin filaan? Ennen Tappara matsia 5 pelissä 1+3=4 tehot kuitenkin. Kiilholman krampin takia pelasi Tappara pelissä huikeat 4 minuuttia. Toisella laidalla viilettää Santavuori yli kymmenen pelin maalittoman putken kanssa 0+2 tehoilla. Eikö olisi aika pistää Santavuori poppareille ja Rautiainen sisään. Saarista on ikävä, on kuitenkin sellainen rannari että joskus tekee maalinkin. Mitä tehdään Luomalalla ja Piispasella? Mihin ihmeeseen Miettinen pistetään?

Squitin kokeilu kokoonpano:

Sallinen - Viitaluoma - Fehr
Rautiainen - Paajanen - Miettinen
Rendulic - Vänttinen - Piispanen
Luomala - Kiilholma - Leino

Tai sitten 2-3 ketjut muotoon:

Rautiainen - Paajanen - Vänttinen
Rendulic - Piispanen - Miettinen

Rendulici päikseen Luomalan kanssakin käy.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Jaa-a.. että tällanen perseraiskaus. Eipä mitään sanottavaa. Kaksi viimestä peliä ollut ihan paskaa. Mitähän on tapahtunut kerholeirissä. Olihan tuo 11 pelin hieno putki liian hyvää ollakseen totta.

Kupla puhkeamassa?
Nappasin nämä otteluketjusta. Nyt sitten oikeasti pikkaisen niitä jäitä hattuun. Joukkueella on edelleen viisi pistettä sarjan kärkeen ja eihän kukaan nyt oikeasti ajatellut, että Kerho pelaa jouluun asti voitosta voittoon? Perjantain Tappara-ottelu ei ollut mitenkään paska Kerholta, siellä on se vastustajakin olemassa. Tänään sitten Kerholta ei onnistunut mikään.

HPK on edelleenkin materiaaliltaan liigan alempaa keskikastia, eli mitään dominointia on turha odotella. Pelityyli on helvetin kuluttava ja bensaa ei riitä ihan täpöllä koko ajan. Vertaukset johonkin Rindellin aikakauteen ovat siinä suhteessa aika väsyneitä.

HPK:lla on tällä hetkellä selviä ongelmia pelissään. Ylivoimapeli on ollut enemmän tai vähemmän hakemista koko kauden. Maalinteko on noin yleisestikin liian harvan pelaajan harteilla. Miten herrat Luomala, Santavuori, Rautiainen etc. eivät saa mitään aikaan? Miettinen on syystä tai toisesta erittäin vaisu.

Näistä huolimatta on täysin turha puhua mistään kriisistä tai kuplan puhkeamisesta. On aina pieni riski kun kovalla tsempillä ylisuorittava jengi kampeaa itsensä sarjan kärkeen, tahtoo faneilla realismi kadota. Kerholla on nyt parin pelin voitoton putki ja oma peli oli hukassa tänään. Itse uskon kuitenkin tuohon porukkaan hemmetisti, pleijarit on tälle kaudelle kova mutta realistinen tavoite. Sitä ei muuta 9 pelin voittoputket tai kahden (2!) pelin tappioputket.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Nappasin nämä otteluketjusta. Nyt sitten oikeasti pikkaisen niitä jäitä hattuun.
Todellakin. Realismi alkaa taas hukkua matkan varrella, mutta toivon todella, että se tapahtuu vain täällä forumilla eikä enää torstaina Rinkelinmäen jäällä. Tehotonta ja ideatonta nyhväystähän Kerhon peli tänään pääasiassa oli, ja esimerkiksi ylivoima ajoittain aivan hirveää. Tästä huolimatta ylemmässä lainaamassasi viestissä käytetty iänikuinen ja väsynyt "perseraiskaus"-termi, kuvaamassa tällä kertaa 4-2-numeroihin (sic!) päättynyttä jääkiekko-ottelua, on mielestäni todella mauton ulostulo ao. kirjoittajalta.

Miettinen on syystä tai toisesta erittäin vaisu.
Niin, ja kumpi sitten on syy ja kumpi seuraus: HPK:n hukkunut peli-idea ja -ilme vai Miettisen vaisuus? Ihmettelin itsekin Squitin tavoin Miettisen "hankintaa", mutta toisaalta vaihtoehtoja ei ko. ratkaisulle juurikaan ollut. Alun alkaen oli kuitenkin tiedossa, varsinkin Miettisen viime kausien edesottamukset huomioiden, että hankalaa voi olla. Ja niin näkyy nyt olevan.

Itse uskon kuitenkin tuohon porukkaan hemmetisti, pleijarit on tälle kaudelle kova mutta realistinen tavoite. Sitä ei muuta 9 pelin voittoputket tai kahden (2!) pelin tappioputket.
Liiga on tällä kaudella niin tasainen, että varsinkin kärkikuusikon sijoitukset elävät jatkuvasti pykälällä-parilla. Muutaman ottelun "tappioputki" voi tästä syystä hetkauttaa asetelmia hetkellisesti näennäisen merkittävästi huonompaan (tai parempaan) suuntaan.

Missään nimessä ei kuitenkaan kannata nyt myydä maataan; kymmenen parhaan joukossa olo runkosarjan päättyessä on Kerholle edelleen täyttä realismia ja - ilman jotakin totaalista romahdusta - jopa hyvinkin todennäköistä. Suora pudotuspelipaikka vaatii kuitenkin ehdottomasti ja väistämättä sitä kuuluisaa ylisuorittamista seuraavien 33 ottelun ajan valmennusjohdolta ja jokaiselta pelaajalta - oli sitten mukana NHL-statuksella tai ei.

E: Alla olevassa viestissä oikea asenne ja asiapuhetta!
 
Viimeksi muokattu:

Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
Okei. Tuo viesti tuli ehkä pienessä tunnekuohussa kirjoitettua. Enkä nyt kuvaisi sillä niinkään numeroita vaan yleisesti pelin voimasuhteita. Pahoittelen tästä. Mutta ei se muuta sitä faktaa että peli-ilme on kääntynyt viime peleissä aivan päälaelleen. Kokonaisuudessaan kauteen olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, ja torstaina vaan kelkkaa kääntämään!
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Nimenomaan jäitä hattuun. Kaksi perättäistä tappiota kahdelle erittäin hyvälle joukkueelle, ja jengi on täällä jo ihan paniikissa.. ei näin. Toki varovaisen huolestunut voi korkeintaan olla.

Ritarisydämen teesit tulevaan:
- Järviselle ykkösvahdin paikka. Kuumaa pelaajaa pitää peluuttaa!
- Haalarit taas niskaan, erityisesti herrat Miettinen, Santavuori ja Luomala ! Lopetetaan se turha riplailu ja räpläily ja ruvetaan luistelemaan ja rakentamaan peliä suoraviivaisesti. Luomala voisi vaikka tulostaa ja liimata Ässät-otteluun Jesse Saarisen kuvan naamaansa, jos vaikka Santavuorikin piristyisi.
- Ylivoima kuntoon, jatkuvasti laukauksia ja Sallinen sekä Fehr ronkkimaan karat sisään. Ainakin perjantaina haettiin vähän turhan vaikeaa kuviota ja kun Fehrkin pelattiin hyvin pois, niin aika aseettomiksi jäätiin.
- Muutoksia pakistoon: pareiksi Spang-Larsson, Tuulola-Vainio, Grönholm-Tuominen/Mielonen. Laaksoa kyllä kaivattaisiin, mutta eihän sota kai yhtä miestä kaipaa.

Itselläni riittää luottoa joukkueeseen. Ja muistetaan nyt vielä sekin, että tämän kauden tavoitteeksi on johdon toimesta asetettu taloudellisen voiton tekeminen, kaikki muu siitä ylöspäin on plussaa. Toki 10. sijaan tähdätään, vähintään!

Torstaina sitten väännetään vaikka väkisin (kuitenkin rennolla mielellä) 3p Ässiltä!
 

TJ MACKEY

Jäsen
Kerhon on saatava muutama alisuorittaja heräämään. Tänään Joni Tuominen, jokaisen Kalpan maalin aikaan kentällä. Muutenkin tekeminen on ollut Jonilta aika perseestä. Luomalalle se vaisu -3, mikä rooli sille sopisi? Ei tehoja, ei taklauksia ja nykyään on helvetin iso riski myös omassa päässä. Tähän listaan kun lisätään Piispanen, Rautiainen ja Santavuori, niin hämmästyttävän hyvin on Kerho pelannut vaikka kentällinen pelaajia on joko perseillyt tai tyytynyt seilaamaan joukon jatkona. Tuo kyseinen porukka ei ole edes sieltä halvimmasta päästä.

Tämän porukan olisi nyt varmasti syytä katsoa hemmetin syvään niitä "joukkueen arvoja" siellä Kerhon pukukopin seinällä.

Vastapainona edelliselle porukalle on Sallinen, Laakso, Paajanen, Vänttinen ja kumppanit. Kerhon olisi nyt vaan jatkossa saatava koko porukka samalle sivulle. Nyt suuri osa urheista sotureista kantaa näitä muutamia rajusti alisuorittaneita.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Noniin, jäät sullottu hattuun, tai näin pakkasten edellä pipoon, ja otankin vähän sanojani takaisin ja kanavoin tappion aiheuttamaa masennusta rakentava kritiikin antamiseen.

Tuominen tosiaan kentällä kaikkien KalPan maalien aikaan, joten voisi tosiaan pudottaa kaveria alaspäin, tai kokonaan ulos kokoonpanosta. Jos Larsson nostettaisiin ykköspariin niin kolmanteen sitten vaikkapa Mielonen. Häntä mieluummin tosin näkisin kokoonpanossa Alenin, kun sai peliään ennen loukkantumistaan hieman parempaan suuntaan. Enpä olisi tätäkään uskonut pari kuukautta sitten sanovani.

Hyökkäys, etenkin Santavuori, kaipaa Saarista. Kun nyt ei jouduttaisi häntä odottelemaan kovin pitkään takaisin pelikuntoon. Alistaja-Atu voisi myös tehdä pelimiehen ratkaisun, ja oikeasti penkittää MiettisAnan ainakin yheksi peliksi. En tiedä onko asenteesta kiinni vai mistä, mutta häneltä ei oikein näytä mikään onnistuvan vaikka änäristatuksella pari kaappia onkin värkännyt.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Vaikken ole Miettis Antin pelejä nähnyt yhtäkään, enkä myöskään kuulu mihinkään Antti Miettinen-fanclubiin (pikemminkin päinvastoin) niin pakko tulla sen verran rauhottelemaan ettei miestä ihan vielä hirtetä munista hallin kattoon.

Nimittäin siinä missä suurin osa muista liigapelaajista on reenannut kesän sm-liigaa silmälläpitäen, pelannut harjoitusotteluita ja liigapelejäkin kolmattakymmentä on Miettinen reenannut kesällä NHL:n tyyliin eikä ole pelannut peliäkään ~seitsemään kuukauteen. Onko tuo nyt ihme jos ei yli kolmekymppinen ukko yhtäkkiä lennä isommalla jäällä, muutaman matsin ja jonkun kymmenen "oikean" jääharjoituksen jälkeen?

Ei ole Antti Miettinen ainoa NHL-pelaaja, jolla kestää aikansa päästä vauhtiin. Ja vaikkei koskaan pääsisikään, kyllähän tällainen hankinta on aina pakko tehdä ihan jo markkinointimielessä jos vaan sauma on. Hyvä siitä tulee ja uskon että rahallisesti ollaan plussan puolella jo nyt.
 

J.Petke

Jäsen
Nimittäin siinä missä suurin osa muista liigapelaajista on reenannut kesän sm-liigaa silmälläpitäen, pelannut harjoitusotteluita ja liigapelejäkin kolmattakymmentä on Miettinen reenannut kesällä NHL:n tyyliin eikä ole pelannut peliäkään ~seitsemään kuukauteen. Onko tuo nyt ihme jos ei yli kolmekymppinen ukko yhtäkkiä lennä isommalla jäällä, muutaman matsin ja jonkun kymmenen "oikean" jääharjoituksen jälkeen?

Eikös Miettinen treenannut kesän nimenomaan HPK:n kanssa? Näin muistan Selinin sanoneen. Vai muistanko ihan väärin?
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Miettinen on nimenomaan treenannut. Ei ole varsinaisesti saanut missään mitään pelejä alle. Eipä tosin tainnut olla Fehrilläkään, mutta onhan nuo nyt pelityyliltäänkin vähän erilaisia ja vertailu ei muutenkaan ole hedelmällistä. Kyllä Miettinen tuolta vielä menoaan petraa ja onhan se värkännyt pari maaliakin jo ja yhden rankkarin laittanut pussiin. Voisi se alku mennä huonomminkin.

Noin muuten tosiaan rauhoitutaan vähäsen. Toki perjantaina tuli koteloon kotona, mutta liigan yhtä kuuminta joukkuetta vastaan. Kolmannessa erässä oli todella lähellä 2-2 tasoitus ja siitä vastaiskusta pääsi Tappara tekemään vähän halvan 1-3 maalin. Tuosta 3-2 rankkarivoitto ja kaikki olisi taas hyvin? KalPa pelannut vähän ailahtelevasti, mutta ei tuokaan mikään läpihuutojuttu ole käydä hakemassa Kuopiosta pisteet.

Kyllä se tästä mutta tuon koostumusten sekoituksen allekirjoitan. Olisiko mahdoton ajatus tosiaan laittaa se Larsson tuonne ykköseen Spangin kaveriksi? Alenia tosiaan ikävä, omassa päässä oli lihasta ja ei nyt ihan näin huonosti vetänyt ainakaan mitä Tuominen.
 

Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
Eilisen pelin nähtyäni, täytyy ihmetellä että mitä tuolle Kerhon ylivoimalle on tapahtunut muutaman pelin aikana; mitään ei saada aikaan.

Kerho on liigan paras yv-joukkue vieraissa (vielä). Kerho on tarvinnut yv-aikaa 6.08min maalia kohden, onnistumisprosentin ollessa 21.62%. Ja tämä nimenomaan vieraissa. Kotipeleissä yv-tilasto onkin sitten jotain aivan muuta. Kotona vastaavat luvut ovat 13.44min(!) ja 12.50%(!), joukkueen ollessa tilastoissa vasta sijalla 13.
 

Ralph

Jäsen
Kyllähän tässä väkisin tulee vähän pelkoa puseroon kun tulee kaksi pisteetöntä peliä putkeen ja säälipleijariviiva lähestyy uhkaavasti. Torstaina sitten Pataa pataan ja lauantaina jatketaan tappiotonta SaiPa-kautta.

Jesse Saarista ikävä, kyllä.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
GaDa avaamaan otteluketjua ja sassiin, pisteitä tullut mukavasti näistä, ei muuteta kaavaa.

Tänään toivon mukaan nähdään raikas Kerho. Kovaa taklaava ja tappeleva joukkue, joka ei anna yhtäkään tilannetta ilmaiseksi Ässille. Ässiltä puuttuu Armia ja Joensuu, joten sinällään sielläkin rokotetaan pahimmasta päästä loukkaantumisten kanssa. Toki taitavia kavereita löytyy.
 

Ralph

Jäsen
GaDa avaamaan otteluketjua ja sassiin, pisteitä tullut mukavasti näistä, ei muuteta kaavaa.

En ehtinyt, pahoittelen.

Tänään melkeinpä pakkovoitto, ettei hyvä vire katoa kotonaan. Kolmas pisteetön peli putkeen olisi aika kamalaa, varsinkin kun Tappara, Lukko ja Ässät tulevat sarjataulukossa lujaa kohti.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
En ehtinyt, pahoittelen.

Tänään melkeinpä pakkovoitto, ettei hyvä vire katoa kotonaan. Kolmas pisteetön peli putkeen olisi aika kamalaa, varsinkin kun Tappara, Lukko ja Ässät tulevat sarjataulukossa lujaa kohti.

Tämän kerran, avaus oli kuitenkin hyvä.

Olen samaa mieltä siitä, että tänään on jonkinasteinen pakkovoitto otettava. Tästäkin turpaan ja helposti voi tulla jo puristusta tekemiseen. Rentoa ja rajua, siinä se resepti.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Jokaiselle joukkueelle tulee näitä heikkoja vaiheita kauden aikana, nyt sellainen on Kerholla. Tähän asti on nämä tappioputket saatu poikki kolmannen ottelun kohdalla. Selinin pelityyli on niin kuluttava ja raskas, että väkisinkin tahtoo bensa loppua välillä. Toivottavasti tästä oli kyse Kuopiossa. Perjantain Tappara-ottelu oli kokonaisuudessaan yksi kauden parhaista ja sellainen tyypillinen "pomppu sisään, pomppu ulos" matsi, nyt tuli siinä sitten tukkaan.

Ylivoimapelin on pakko alkaa parantua pikkuhiljaa, työkaluja siihen pitäisi kuitenkin löytyä. Nyt tuo Fehr-Spang-Viitaluoma takakolmio on kuitenkin vastustajalle liian helppo luettavaksi. Uusia variaatioita homma kaipaisi.

HPK:ta ja Saipaa on verrattu pitkin syksyä, mutta yksi ero joukkueiden väliltä löytyy. Siinä missä nuo Saipan Vauhkoset, Kohot etc. maalaavat aina välillä, niin Kerholla maalinteko on tällä hetkellä vain muutamien harteilla. Sinänsä aika kummallista, kun Kerhon pelityyli kuitenkin luo paikkoja myös näille alemmille ketjuille. On pakko kysyä, että miten helvetissä Santavuori, Luomala, Rautiainen, Rendulic ja Piispanen vetelevät kiikareilla pelistä toiseen? Nyt olisi pakko alkaa tulemaan tulosta näiltä kavereilta, edes silloin tällöin.

Kerhon ase on tänä vuonna ollut kova työnteko ja sitä joka jätkä on toteuttanut tosi hyvin miltei koko ajan. Mutta onhan noiden nimien pakko osua myös maalipuiden väliin edes välillä. Tällä menolla Luomala ja Piispanen ovat ex-liigakiekkoilijoita tämän kauden jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös