Mainos

HPK:n peliesitykset kaudella 2012–2013

  • 135 109
  • 486

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tää on ihan kuin Rindellin ekalta kaudelta. Ykkösketju pitää jengiä pystyssä, Viitaluoma sammuu loppukaudesta, varma pleijaripaikka menetetään ja rupujengi marssii väsyneen ritarilauman yli sääleissä.

Tää kausi muistuttaa muuten tuloksellisesti Rindellin ekaa kautta, jolloin paikka kuuden joukossa lopulta menetettiin ja säälit olivatkin sitten totaalista kuraa.

Kiva, että muutkin ovat huomannet yhtäläisyyden. Ero näillä kausilla lienee siinä, että Selinin kiekko on ollut erittäinkin kurinalaista verrattuna Rindelin kiekkoon. Maaleja Rindellin ekalla tehtiin 154 joka sattuu olemaan sama määrä kuin nyt on koossa! Omaan maaliin menneet kiekot Rindell:151, tällä hetkellä:142 eli ei sittenkään suurta eroa vaikka näin luulisi. Mitä tästä pitäisi päätellä? No, ei ehkä mitään mutta ei se kurinalainenkaan peli auta jos hyökkäyspelaaminen on täysin jumissa.

Hyökkäyksiä yritetään puskea väkisin laitojen kautta. Joskus voisi viedä kiekon alueelle keskeltä vastustajaa haastaen mutta ei. Laidoista vaan kerta toisensa jälkeen. Suosittua on myös kiekon heittäminen roikkuna päätyyn punaviivan jälkeen. Ja sitten päätypeli. Kiekollinen pelaaja on päädyssä ja kaksi muuta hyökkääjää menneet maalille. Tilanne päättyy useimiten siihen, että tää kiekollinen pelaaja paineen alla syöttää kiekon maalin takaa ränniin, jossa ei yllättäen olekaan ketään, koska molemmat hyökkääjät ovat siis maalin edessä. Tämän jälkeen toinen näistä ryntää kiekon perään mutta vastustaja kerkiää siihen tietysti ennen ja purkaa tilanteen.

Mikä tässä nyt on niin helvetin vaikeaa? Ihan kuin siellä jokainen soveltaisi omaa taktiikkaa ja kentällisillä ei olisi yhteistä päämäärää ollenkaan. Ja tätä on jatkunut enemmän ja vähemmän koko kauden ja nyt loppukaudesta se on mennyt vain huonompaan suuntaan. Eikö valmennus todella pysty keksimään mitään korjausta hyökkäyspelaamiseen? Vaikka myöhäistähän se taitaa olla taktiikoiden sisäänajamiseen. Pelaajilla jumi on jo todella kova, kun ei tyhjiinkään saada kiekkoa laitettua. Nyt ei enään uskalleta edes laukoa vaikka olisi kuinka hyvä paikka vaan siirretään vastuuta syöttämällä kiekko jollekin toiselle.

Kyllä tää nyt valitettavasti siltä näyttää, että pleijaripelit jää Kerhon osalta kahteen. Ihan sama kuka sieltä tulee vastaan.
 
Turma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Ratkaiseeko tasapisteissä sarjasujoituksen maaliero?
Tällä hetkellä Kerholla on maaliero +12 ja Hifkillä -8, joten Hifki pysyisi tällä metodilla takana. Kärppien maaliero onkin sitten +21, joten tasapisteissä Oulu menisi ohi.
Korjatkaa, jos säännöt sanovat toisin, muuten Hifkistä ei väliä ja Kärpille pistemenetys Jyväskylään, niin ollaan suoraan pleijareissa.

Joukkueen suoritus kyllä huolestuttaa, tuli sieltä sitten kuka vain vastaan. Pahasti pelkään, että joukkueen itseluottamus on jo laskenut ja mailaa puristetaan.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Korjatkaa, jos säännöt sanovat toisin, muuten Hifkistä ei väliä ja Kärpille pistemenetys Jyväskylään, niin ollaan suoraan pleijareissa.
Jos ollaan tasapisteissä jomman kumman kanssa, HPK häviää. Kolmen pisteen voitot ovat seuraava kriteeri pistemäärän jälkeen, sitten vasta maaliero.
 
Turma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Jos ollaan tasapisteissä jomman kumman kanssa, HPK häviää. Kolmen pisteen voitot ovat seuraava kriteeri pistemäärän jälkeen, sitten vasta maaliero.

Se siitä sitten. Toivottavasti sääleissä kohdataan Saipa, joka a) on ehkä voitettavissa b) olisi kiva jos Saipa sitten pudottaisi Jokerit.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Säälipleijarit on näissä nykyisissä olosuhteissa todella huono saavutus. Kerho olisi voinut jo ajat sitten varmistaa suoran plejaripaikan, mutta ei! Tää on ihan kuin Rindellin ekalta kaudelta. Ykkösketju pitää jengiä pystyssä, Viitaluoma sammuu loppukaudesta, varma pleijaripaikka menetetään ja rupujengi marssii väsyneen ritarilauman yli sääleissä. Joukkue on henkisesti ihan paskana nyt ja ne tarvitsisi tauon, jonka suora pleijaripaikka tarjoaisi. Tästä jos joudutaan vielä sääleihin, niin noutaja tulee siellä. Se olisi hyvälle kaudelle todellinen antikliimaksi.
No, moni on täällä jo kompannut, mutta pakkohan tätä on toistella. Samat on fiilikset. Ja niin pienestä on kiinni... Jos Vänttinen olisi pelissä tai jos Santavuori tai Saarinen olis tehnyt edes sen yhden maalin enemmän oikeassa paikassa. Jos ja jos.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Huh huh, kieltämättä vituttaa niin ettei veri kierrä. Kerho on varmasti liigan puukätisin joukkue maalipaikoissa, jossakin vaiheessa kutsuin Kerhon tehottomuutta eeppiseksi, kutsuivat ylireagoinniksi silloin.. Seurajohdolle Kerhon kädettömyys on ollut selvää koko kauden. Siitä huolimatta joukkueeseen ei hankittu hyökkääjää/hyökkääjiä siirtorajalla. Kohta joku sanoo että ei ollut sopivia tai vahvistavia tarjolla.. Vittu sokea Reettakin olisi vahvistanut maalintekorintamaa. Erittäin raskas virhe seurajohdolta, vaikka muuten on hyvää työtä tehnytkin. Mistä sen paniikkinappula-ketjun löytää? Vai onko jo liian myöhäistä..
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ratkaiseeko tasapisteissä sarjasujoituksen maaliero?
Tällä hetkellä Kerholla on maaliero +12 ja Hifkillä -8, joten Hifki pysyisi tällä metodilla takana. Kärppien maaliero onkin sitten +21, joten tasapisteissä Oulu menisi ohi.
Korjatkaa, jos säännöt sanovat toisin, muuten Hifkistä ei väliä ja Kärpille pistemenetys Jyväskylään, niin ollaan suoraan pleijareissa.

Joukkueen suoritus kyllä huolestuttaa, tuli sieltä sitten kuka vain vastaan. Pahasti pelkään, että joukkueen itseluottamus on jo laskenut ja mailaa puristetaan.

Eka katsotaan suorat voitot ja siinä tilastossa ootte heikoilla hangilla kiitos noidet tasapelien takia. Jos HIFK voittaa ettekä te yllätä Jaffalassa (suora tappio siis) niin te tiputte sääleihin.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
On se hienoa, että ei esim. Brad Moran 13 5+9=14 kelvannu, vaan päätettiin turvautua Piispasen, Santavuoren ja Saarisen nousuu. Onneksi ei menny joukkuekemia sekasin...

VITTU!
 
Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Yhyy, vittu mitä itkua taas. On se kumma kun turpaan tullessa HPK:n alue aktivoituu kunnolla. Sehän kertoo vain hämeenlinnalaisuudesta. Kyllä, meikäläistäkin vitutti kun joltain raum bojilta otetaan pataan kotona. Silti, tässä alkoholia nauttineena vituttaa vielä enenemmän tämä itkuvirsi. Totta on se, että tässä tilanteessa pitäisi handlata paremmin kun kaikki oli omissa käsissä, mutta kauden alkuasetelmaan verrattuna kaikki on mennyt paremmin kuin olisin voinut kuvitella koskaan, koska odotin korkeintaan sijoitusta 10. ja sekin olisin ollut yläkanttiin.

Vielä on peli Hjallis-areenalla ja varmaan pataan tuleekin kuten on tullut about 80 kertaa koko liigaipaleella, mutta silti meikäläisellä on vakaa usko siitä, että varsinaisissa pleijareissa tää jengi on, käy se sitten säälien kautta tai ei. Maalintekijöitähän tuo porukka kaipaa, mutta pakkohan jossain vaiheeessa on ruvettava osumaan, koska Tapparaa lukuun ottamatta vastustajia on viety kuin kuoriämpäriä viimeisten 6-8 pelin ajan.

Ei mulla muuta. Katotaan kuinka paljon hävettää huomisaamuna. Haluan silti siteetara ervaa kun mies ei enää näytä palstalla olevan aktiivina:

Täältä tähän
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Maalintekijöitähän tuo porukka kaipaa, mutta pakkohan jossain vaiheeessa on ruvettava osumaan, koska Tapparaa lukuun ottamatta vastustajia on viety kuin kuoriämpäriä viimeisten 6-8 pelin ajan.

Täältä tähän

En tiedä mitä peliä tänään katsoit, mutta kyllä kuoriämpäri ellei jopa laskisanko oli tänään Kerho.

Täältä tähän-miestä kaipaa palsta kuin palsta.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yhyy, vittu mitä itkua taas. On se kumma kun turpaan tullessa HPK:n alue aktivoituu kunnolla. Sehän kertoo vain hämeenlinnalaisuudesta. Kyllä, meikäläistäkin vitutti kun joltain raum bojilta otetaan pataan kotona. Silti, tässä alkoholia nauttineena vituttaa vielä enenemmän tämä itkuvirsi. Totta on se, että tässä tilanteessa pitäisi handlata paremmin kun kaikki oli omissa käsissä, mutta kauden alkuasetelmaan verrattuna kaikki on mennyt paremmin kuin olisin voinut kuvitella koskaan, koska odotin korkeintaan sijoitusta 10. ja sekin olisin ollut yläkanttiin.

Vielä on peli Hjallis-areenalla ja varmaan pataan tuleekin kuten on tullut about 80 kertaa koko liigaipaleella, mutta silti meikäläisellä on vakaa usko siitä, että varsinaisissa pleijareissa tää jengi on, käy se sitten säälien kautta tai ei. Maalintekijöitähän tuo porukka kaipaa, mutta pakkohan jossain vaiheeessa on ruvettava osumaan, koska Tapparaa lukuun ottamatta vastustajia on viety kuin kuoriämpäriä viimeisten 6-8 pelin ajan.

Ei mulla muuta. Katotaan kuinka paljon hävettää huomisaamuna. Haluan silti siteetara ervaa kun mies ei enää näytä palstalla olevan aktiivina:

Täältä tähän

Ei täällä kukaan mitään itke, kunhan vai todetaan, että hyökkäyspeli on totaalisesti umpisolmussa. Joo, paikkoja luodaan kyllä ja pelejä hallitaan mikä on hyvä asia. Mut, kun se ei vaan riitä jos ei tee maaleja. Kyllä sitä kaikki toivoo, että pleijareissa maalinteko napsahtaa kohdilleen mutta mitään takeita siitä ei ole.

Kyllä mäkin kauden alussa toivoin säälien kotietua mutta nyt on roikuttu niin kauan kuuden sakissa, että oli perusteltua nostaa tavoite kuuden joukkoon. Ja nyt, kun se sijoitus on lipsumassa pois käsistä niin kyllä se on oikeutettua kritisoida joukkueen suorittamista. Eihän täällä kukaan varmaankaan toivo joukkueen tai arvostelujen kohteena olevien pelaajien epäonnistumista vaan päinvastoin toivottavasti joukkueella alkaa kulkemaan ja maalinteko onnistumaan Saariselle ja kumppaneille.
 
Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
[Itkupotkuvalitus] Ajattelin että kun nukkuu yön yli niin kaikki on taas hyvin, kuten tähän mennessä aina tällä kaudella. Ei se vaan lähtenyt vaan kyllä se vieläkin vituttaa. Kyse on yhdestä pisteestä, minkä olisi voinut raapia jämäseuroilta jos ja jos ja jos. Ja nyt lähdetään hakemaan sitä pistettä Hartwallilta. Jotenkin huvittavaa edes ajatella. Jalostin ajatusta pidemmälle ja mahdollisuushan on tässä siihenkin että pudotaan KalPan kanssa sääleihin, ja jos jollain ilveellä onnistuttaisiin sääleistä jatkoon pääsemään yhdessä KalPan kanssa, olisi meillä Jokerit vastassa. Ja tämä kaikki kiinni yhdestä helvetin pisteestä. Joopa joo. [Itkupotkuvalitus/]
 
Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Olisiko nyt tämän kovan vastatuulen hetkellä aika jälleen mukikampanjan?

Eli mikäli HPK ryövää pisteenkin Hesestä, hommataan yksi muki. Mikäli Luomala tai Santavuori tekee verkon, hommataan toinen muki. Ja sitä rataa.

Mikäli jäädään tyhjin käsin voidaan hommata kesän kunniaksi grillihaarukka.

E: Niin ja pelihän tulee ilmeisesti VeikkausTVltä, joten voidaan pelata livevetoa mukipanoksin.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Mahdollisuudet oli omissa käsissä ja teoreettisesti ajatellen ovat vieläkin, mutta eipä jaksa paljoa toiveita elätellä pisteestä Hartwall areenalta. Pöytä oli katettu aika makeastikin, mutta kun ei kelpaa niin ei kelpaa, itseluottamuksesta kai tuo pääasiassa kiinni on. Noista maalipaikoista olisi pitänyt tuostakin sakista löytyä parin lisämaalin verran voimaa siinä ratkaisukohdilla, mutta nyt ei löydy ja ei voi mitään.

Loppuun astihan tuo pitää nyt kuitenkin katsoa ennen tuomiota, mutta kuten sanottua, niin odotukset tipahtivat eilisen tappion jälkeen kellariosastolle. Erittäin vaikea uskoa joukkueen nousevan tuosta henkisestä lamasta ja pelillisestikin homma on nyt viime hetkillä vähän karannut uriltaan. Henryn pelikielto ja Vänttisen loukkaantuminen selittävät varmasti jotain, mutta selityksiähän ne ovat vaan, ei näiltä kavereilta kuitenkaan olla odotettu kovin paljoa korjausta siihen ongelmaan, joka tässä nyt on ollut se pahin: maalinteko.

Noo, jospa pelaajat vielä näyttävät olevansa oikeiden pudotuspelien arvoisia.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Pöytä oli katettu aika makeastikin...

Ei tämä muuten niin vituttaisi, mutta tosiaan pöytä oli katettu Kerholle maaliskuussa. Otteluohjelma oli helppo, ehkä helpoin kaikista. Silloin puhuttiin jopa kotiedusta, mikä oli ihan ansaittua puhetta. Normaalitason pelillä kotietu olisi otettu, ihan oikeasti. Kukaan ei edes järkeillyt, että olisi mahdollisuus tippua säälipleijareihin. Paikka kuuden joukossa olisi varmistettu vasemmalla kädellä paskalla pelillä, mutta joukkue päättikin tahkota ilman käsiä umpipaskasti. Joukkueen vahvuus on ollut tasaisuus koko kauden ja nyt sitten kriittisillä kauden tärkeimmillä hetkillä on tullut se syvin notkahdus. Selinin pelitapa on kuluttava ja joukkue tarvitsisi tauon.

Onneksi Jokerit voitti eilen runkosarjan, niin heillä ei panosta enää ole. Se on Kerhon sauma. Muistaakseni toinen Hartwallin voitoista otettiin samoista lähtökohdista, oli kauden viimeinen peli ja Jokereilla ei ollut enää panosta ja pelasi kakkosmiehistöllä. Nyt mitataan joukkueen luonne todenteolla. Hartwallilta piste ja viikon tauolle. Tähdätkää siihen pojat.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Kauden lopun viidestä kotipeleistä 15 pisteestä otettiin vain kolme. Hävettävän paska suoritus! Pelit kovenee ja joukkue paskoo yhä enemmän housuihinsa. Ei ole ilmeisesti mitään aihetta huoleen...just!
 
Viimeksi muokattu:

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Normaalitason pelillä kotietu olisi otettu, ihan oikeasti.
Tästä vähän eri mieltä, siellä on ollut joka joukkueella isosti panosta pelissä ja enää ei ole oma normaali peruspelaaminen riittänyt. TPS:aa vastaan se vielä riitti, mutta heillä ei mitään panosta enää ollutkaan. Kyllä itselläni ainakin on koko ajan ollut tiedossa se, että ääritasaisessa sarjassa on hyvinkin mahdollista pudota sääleihin, jossain vaiheessa oli vielä mahdollista pudota niistäkin. Suorastaan hupaisaa on miettiä sitä, että tasapeliennätyksen jauhanut HPK olisi voinut kyllä voittaa yhden kahdestakymmenestäkolmesta (23) jatkoajasta, voittomaalikilpailusta tai sitten vaikka pitää yksi johtoasema lopussa ja homma olisi ihan eri pohjalla. Huisia.

Siitä olen ihan yhtä mieltä, että tämä joukkue olisi ehdottomasti tarvinut tauon ennen puolivälieriä.
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tähän Kerhon pitää ehdottomasti pystyä kotipelissä, koska sen verran heikosti Lukon viimeiset pelit ovat menneet...

Kuinka väärässä sitä tulikaan oltua. Ei vaan kelvannut.

Mahdollisuudet oli omissa käsissä ja teoreettisesti ajatellen ovat vieläkin, mutta eipä jaksa paljoa toiveita elätellä pisteestä Hartwall areenalta...

Normitilanteessa sieltä Hartwallilta ei tietenkään pisteitä irtoaisi, mutta koitan esittää tässä huisin salaliittoteorian, joka voisi selittää sen, että Kerholle saattaisi se piste järjestyä tällä kertaa.

Jokerit on siis varmasti runkkarin voittaja, pelillä ei Jokereille panosta, vältellään loukkaantumisia jne. Osaavat lukea sen verran sarjataulukkoa, että huomaavat IFK:n nousevan 6. sijalle IFK:n hoidellessa varmasti Ipan Nordiksella ja heidän itsensä voittaessa Hartwallilla HPK:n. Tästä syntyykin Ilmalassa sellainen ajatus, että sattumalta oma ottelu venyy jatkoille ja Kerho varmistaa paikkansa tuolla pisteellä. Samaan aikaan Kuopiossa KalPa hoitelee totaalisesti pelihalunsa menettäneen ja sääleistäkin putoavan Bluesin. Näin ollen IFK joutuukin hakemaan vauhtia sääleistä SaiPaa tai Lukkoa vastaan.

Luotetaan sokeasti siis siihen, että noiden kahden välillä edelleen voimissaan oleva vihanpito saa seuraavaksi tällaisen olomuodon. Ja iltapulut saa lisää retosteltavaa. Samalla Seppänen saa UL:n toimitukseen hämärän soiton vilunkipelistä ja alkaa Seppäsen ajojahti syyllisten saattamiseksi kyläkäräjille, kun Eskon betsit karahti kiville...

Tai sitten Ilmalassa ei säälitä Kerhoa.
 
Tai sitten Jokerit haluaa tiputtaa Kerhon sijalle 8, jotta saisi sen mahdollisesti vastaansa ensimmäisellä kierroksella.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
On se hienoa, että ei esim. Brad Moran 13 5+9=14 kelvannu, vaan päätettiin turvautua Piispasen, Santavuoren ja Saarisen nousuu. Onneksi ei menny joukkuekemia sekasin...

VITTU!

Nooh tuskin sinun tarvitsee Arsia katsoa ensi kaudella ja Saarinen on omasta mielestäni pelannut ihan yritteliäästi, mutta kun siitä puuttuu se niin sanottu kunnon sentteri niin se syö tehoja Saariselta ja noh Santavuoresta en jaksa sanoa oikeen juuta enkä jaata... Ja turha huudella Moranin perään, koska veikkaan, että Niemisen myynnin jälkeen Saipalla oli heittää muutama rupla enemmän ja ei yksi mies joukkuetta tee.

Tästä sääleihin ja 2-0 kesälomille. Ensi kauden kausikorttimyynti ja yhteistyökumppaneiden kiinnittäminen on helvetin helppoa.

Ainakin helpompaa kuin viime kauden jälkeen.

Itse sanoin ennen kauden alkua, että olen tyytyväinen jos tolla porukalla ollaan runkosarjan jälkeen sijalla 10. Noh nyt ollaan sijalla 6 ja vaikkakin tiistain jälkeen ollaan mahdollisesti jopa sijalla 8 niin ei se minua nyt niin sureta, koska näen, että kun tuosta Piispasesta ja kalliista Luomalasta on päästy eroon on meillä hyvät lähtökohdat ensi kauteen. Kaikki mikä tulee tälle jengille runkosarjan jälkeen tällä kaudella on ainakin minun kirjoissani ISOA PLUSSAA.

Kirotkoon ne jotka haluavat täällä yhtä hävittyä matsia minä en aio. Tosin se mitä aion on, että kerään tiistaina kimpsuni ja kampsuni Hartwallille ja menen kannustamaan omiani ja samoin aijon tehdä jatkossakin oltiin sääleissä tai sitten ei. Ja voisin heittää tähän lopuksi viellä sanonnan mitä eräs juniori vuosien valmentaja sanoi aikanaan: "Häviäjät elävät menneessä".
 
Viimeksi muokattu:

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Ihan hyviä ajatuksia tuossa yllä. Aika samoilla linjoilla mennään. Spekulaatiot on omalta osaltani nyt hetkeksi ohi ja niihin palataan vasta kun läski leidi lauleskelee. Kausi on ollut onnistunut tähän saakka ja ymmärrän, että nälkä kasvaa faneilla syödessä. Jos jollekin fanille ominaisin tapa on purkaa pahaa oloa täällä, niin antaa palaa vaan, en tuomitse. Omalta osaltani aion tästä hetkestä eteenpäin keskittää kaiken tarmoni Joukkueen tukemiseen, riippumatta kokoonpanoista tai pelisysteemeistä tai mistään muustakaan pelin sisäisestä asiasta. Nyt on vain kevät ja Kerho.
 
Ralph

Jäsen
Meinasin lauantain pelin jälkeen kirjoittaa vaikka mitä, mutta pidättelin. Kuitenkin yksi asia jäi vaivaamaan, Grönholm. Pelasi lauantaina huonoimman pelinsä koskaan, mutta niitä sattuu joten ei siitä enempää. Sen sijaan ihmettelen, mitä ihmettä Grönholm tekee ykkösylivoimassa? Grönholmin ollessa siellä huisina viivamiehenä, esim. Laakso katselee penkiltä tilannetta. Grönholmia paremmin siihen menisi myös mm. Saarinen, Tuulola, Rautiainen ja vaikkapa Paajanen. Grönholm ei todellakaan ole ylivoimamies, varsinkaan ykkösylivoimassa.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
On muute yksi mielenkiintoinen pointti tuossa tiistain kierroksella sekin, että Jere Sallinen johtaa tällä hetkellä plus miinus- tilastoa 25 plussalla. Toisena on JYP:n Kalteva +22 ja Kankaanperä +22. Jos nyt uskomattomasti ei ykkönen romahda tiistaina ja tekisivät tasakentin vaikka maalin, menisi tuo pokaali Jeren kaappiin.

Olisihan tuo kiva lisä herran hienosti menneelle kaudelle.
 
Onhan tuo Sallinen komeillut tuon listan piikkipaikalla jo pidemmän aikaa. Uskoisin että kaveri pitää tilaston loppuun saakka.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös