Mainos

HPK:n peliesitykset kaudella 2012–2013

  • 135 116
  • 486

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tosiaan maalinteko tuottaa edelleen tuskaa mutta laatupaikkoja pystytään luomaan ja pelejä hallitsemaan niin ei kai tässä tyytymätönkään voi olla. Palyoff-kiekoltahan toi näyttää, puolustetaan todella tiiviisti ja keskialueella katkotaan vastustajan hyökkäyksiä. Tähän lisätään vielä fyysisyys ja hyvä luistelu niin hyvältä näyttää. Kyllä sitä mielummin tällaista katsoo kuin sellaista, jossa ollaan alakynnessä mutta roikutaan mukana tuurimaaleilla.

Borna tosiaan välillä väläyttelee mutta edelleen kestää liian kauan ratkaisut. Onneksi Viitaluoma ja Sallinen ovat iskussa. Kiilholman ketju vaikuttaa ihan hyvältä. Saarisella oli taas hyviä paikkoja ja pakko vain uskoa, että vielä aukeaa. Toivottavaa tietysti, että aukeaisi mahdollisimman pian, jotta saadaan toinenkin ketju joka pystyy ratkaisuihin. Kiilholma on kyllä osunut ihan hyvin ei siinä mitään. Puolustajaparit ovat hyvässä iskussa ja täydentävät toinen toisiaan. Mielonen on parantanut todella paljon ja pelaa yllättävänkin fyysisesti.

Seuraavaksi sitten Pelicans, joka on ollut hyvässä vireessä mutta täysin voitettavissa sekä lauantaina Ilves vieraissa. Näistä kuusi pistettä ja paikka kuuden sakissa vahvistuu. Olisi elintärkeää olla kuuden joukossa ettei sääläreissä tarvitse tuhlata voimia. Sitä paitsi matka saattaa hyvinkin päättyä jo sinne. Jos jopa kotietuun ylletään niin hyvä, mutta kuudensakkiin nyt ainakin.

Joten tehottomuudesta huolimatta tästä on erittäin hyvä jatkaa seuraaviin peleihin.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Pakisto pelaa tällä hetkellä todella hyvin ja miellyttää silmää oman maalin edessä halukkuus pitää todella vastustajat pois veskan läheltä. Mielonen pelaa mielestäni yllättävänkin hyvin ja jalka liikkuu suht isoksi mieheksi jo aika mukavasti. Nyt joka parissa on yksi kova luu, Henry, Grönholm ja Larsson sekä Mielonen.

Pakko muutenkin kehua tuota Henryä. Helvetin eleetöntä pelaamista ja joka kerta kiekko oman lapaan. Myös Tuulola pelaa hyvällä tasolla ja helpottaa Mielosenkin pelaamista järkevällä ja rauhallisella tavalla.
 
Ralph

Jäsen
Kun nyt päästään sinne pudotuspeleihin vielä, heh.

Näin heitti puuha-pete ja täytyy vähän tarkastella mitä se vaatii, että HPK vielä onnistuu sössimään itsensä ulos pudotuspeleistä. Tuossa viikon alussa, maanantaina, varmistui, että HPK on sarjataulukossa vähintään 11., kun Blues ei enää ohi voi tulla.

Eli HPK:n voi pudottaa kympin sakista enää kaksikko Pelicans ja SaiPa, jotka ovat nyt kärkkymässä siellä sijoilla 10. ja 11. Kummallakin näillä, kun Kerhollakin, kautta on runkosarjan osalta jäljellä kuuden ottelun verran. Jos siitä teoreettisesta tilanteesta lähdetään, että HPK ei saa enää yhtään pistettä runkosarjassa, niin Pelicansin on otettava vähintään 14 pistettä ohittaakseen hämeenlinnalaisryhmän. Se vaatisi siis käytännössä lahtelaisilta neljää varsinaisen peliajan voittoa, yhtä jatkoaikavoittoa ja yhtä sallittua varsinaisen peliajan tappiota. Jo huomenna on mahdollista, että HPK varmistaa pudotuspelipaikan, sillä kun Hämeenlinnaan saapuu juuri Pelicans, voitolla HPK pitää Pelicansin varmasti takanaan. SaiPa voi ohittaa Kerhon, jos se kuuteen viimeiseen peliin ottaa HPK:ta yhdeksän pistettä enemmän. Eli siinä teoreettisessa tilanteessa, että HPK jää nollille, SaiPan on voitettava kolme peliä varsinaisella peliajalla. Lauantaina on mahdollista varmistaa, ettei SaiPakaan tule ohi.

Lisäksi vielä Lukkoon ja HIFK:iin on sellainen ero, että näitä asioita voisi tarkastella, mutta itse en ennen tarkastele, ennen kuin HPK on varmistanut olevansa SaiPan ja Pelicansin yläpuolella runkosarjassa.

Pelicans muuten vaatii HPK:n nollatilanteessa vähintään 2.33 piste per peli tahdin, kun tähän mennessä se on ollut 1.39. SaiPa sen sijaan vaatii 1.50 kun nykyinen tahti ollut 1.48.
 
Ralph

Jäsen
Ja jos ei muuten tämänpäiväinen kierros kiinnosta, niin sitä voi jännittää HPK:n kannalta. Eli HIFK:lle ja SaiPalle täytyy toivoa voittoa, jotta Kerhon tilanne puolivälierien kotietupaikasta paranisi.

Viikonloppuna siis tärkeät kaksi peliä Kerholla. Ensin kotona nousukuntoinen, muttei silti niin mahtava Pelicans joka on voitettava. Seuraavaksi lauantaina rupusakki Ilves josta on aivan pakko ottaa kolme pistettä, muu on häpeällistä.
 
Transsi

Vaikka nyt kävisi niin, että Pelicans voittaa huomenna, vaadin kuitenkin jonkinlaista tasonnostoa kotiyleisön edessä, sillä pari viimeisintä esitystä Rinkelinmäellä ovat olleet aika vaatimattomia. Yksi maali kuuteen kotierään on liian vähän. Ilves on tietysti pakko voittaa. Ei vaihtoehtoja.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Laskin kuten Ralph noita pinnoja. Siis runkosarjassahan on enää yksi joukkue joka voi pudottaa teoreettisesti HPK:n jatkosta, eli Pelicans, ollessaan ainoa joka on viivan alla. Mikäli Pelicans saavuttaisi maksimi pisteet, niin jonkun muunkin pitäisi pystyä lähes moiset ottamaan ja muutkaan eivät saisi hävitä kummemmin.
Tämän lisäksi joukkueet SaiPa, HIFK ja Lukko ovat siinä hilkulla (HIFK on oikeasti SaiPan takana tällä hetkellä p/o tilastossa).

Katselin että näistä 2 kohtaa vielä HPK:n tällä kaudella, sen lisäksi kaikki noista joukkueista kohtaavat toisensa vähintään kerran jotkut kohtaavat toisensa jopa kahdesti ja SaiPa kohtaa tuosta listasta kolme joukkuetta ennen kauden loppua.

Nopeasti laskettuna maksimi pisteet ovat siis:

Lukko 98 -0-6
SaiPa 98 -0-9
HIFK 97 -0-6
Pelicans 93 -0-3

Perässä sitten keskinäisten määräämät pisteet.
Tuon lisäksi HPK kohtaa noista vielä kaksi joukkuetta, mutta budjetoidaan nyt niistä vaikka tappiot. Kun tuosta laskee että Pelicans saisi sen 93 voittaen kaikki pelinsä, niin silloin SaiPa saisi enää 95, lisäksi kun vähentää vaikka lukolta ja hifkiltä 1 pelin niin maksimit olis -3 ja 94 ja 95, SaiPa saisi silloin vain 3 keskinäisistä ja jäisi 93 pisteeseen yhdessä Pelicanssin kanssa.

Tuosta voi siis nopeasti laskea että 93 pinnalla pääsee varmasti jatkoon ja noiden joukkueiden pitäisi pelata täydellisesti ristiin pudottaakseen kerhon, sekä voittaa kaikki muut pelinsä. Jos HIFK häviää yhden, niin silloin se voi saavuttaa vain 94 pinnaa maksimissaan, jolloin sen myös täytyy syödä sekä Lukolta, että SaiPalta 3 pinnaa maksimeista.

Uskaltaisin väittääkkin että HPK ei voi enää pudota jatkosta, ainakaan matematiikan mukaan, tai sitten saa mennä jo todella monimutkasta reittiä ja HPK:n pitää hävitä kaikki loput 6 peliä.

PS. sori vähän venähti viesti.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Todennäköisyys sille, ettei Kerho ole kymmenen sakissa, on n. 0,01%, sillä esim. Pelicansilla ja SaiPalla on vielä keskinäinen ottelu pelaamatta. Sitä skenaariota ei siis todellakaan tarvitse sen kummemmin enää miettiä, vaan voidaan nukkua ja mennä huoletta eteenpäin kuin Juti.

Jännäämistä
riittää sen sijaan aivan viimeisiin runkosarjapeleihin asti siinä, ollaanko kuuden sakissa, tai saadaanko jopa kotietu. Jälkimmäinen jäänee tosin haaveeksi - ainakin, jos Tappara ei kaadu ensi tiistaina varsinaisella peliajalla.
 
Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo

Pissin tässä pöksyihini kahden seuraavan matsin osalta. Jännittää. 5-6 pojoa noista riittää varmasti suoraan pleijaripaikkaan ja vastustelijat eivät ole pahimmat mahdolliset. Nyt pojat kulli tanassa kohti pisteitä. Mundos sexual!

Vai jätetäänkö panokset viimeiselle kierrokselle, kun on Jokerit Ilmalassa vastassa? Ei ehkä.
 
Ralph

Jäsen
Jaaha, turhaan näemmä on Pelicansia ja SaiPaa seurattu, pitäisikin seurata Pelicansia ja HIFK:iä joiden molempien, kuten myös tietysti SaiPan, pitäisi ohittaa HPK, jotta Hämeenlinnassa ei pelattaisi kiekkoa runkosarjan jälkeen liigan osalta. Mutta toisaalta, HPK voittaa tänään Pelicansin ja homma on sillä hoidossa.

Odotan tältä viikonlopulta täyttä kuutta pistettä jolla HPK lähtee seuraavaan viikkoon sijoilta 3-5, riippuen miten TPS ja Jokerit auttavat HPK:ta. Lähinnä TPS saisi auttaa ainakin, sillä kohtaavat Tapparan kun Jokerit pelaa Ässiä vastaan, jolla on viikonlopun jälkeen kuitenkin yhä enemmän pelattuja pelejä kuin HPK:lla.

Mutta omatkin pelit pitää hoitaa siis. Tänään maalintekovaikeudet romukoppaan ja voitto Pelikaaneista 6-0. Marko Luomalalle 6+0, huonommille ei saa syöttää.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo tärkeät pelit edessä nyt viikonloppuna, tosin eihän tässä vaiheessa kautta muunlaisia taida ollakkaan. Täydet kuusi pistettä ovat saavutettavissa kunhan Kerho pelaa omalla hyvällä tasollaan. Maalinteko toivottavasti aukeaa näissä matseissa niin, että tehtäisiin edes kolme-neljä maalia/ottelu. Toivottavasti hanat aukeaa kunnolla!

Pelicans on pelannut pitkään hyvin eikä sitä pidä missään tapauksessa aliarvioida. Kuitenkin kotiottelu kyseessä ja peruspelaamisen taso ollut hyvää niin mikään muu kuin kolme pistettä ei tyydytä. Saariselta odotan tänään vähintään yhtä maalia. Saas nähdä kuinka käy!

Täydet pisteet näistä ja paikka kuuden joukossa vahvistuisi ja myös kotietukin olisi omissa käsissä. Kerhon tilanne on sikälikin hyvä, että Ässät, KalPa ja Kärpät ovat pelanneet kaksi ottelua enemmän ja Tapparallakin on yksi ottelu enemmän pelattuna.
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän tässä melkein toivoo, talousaspektista huolimatta, ettei Kerho saa kotietua puolivälieriin. Onhan tuo housuunpaskominen jo aika legendaarista.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Saa kusta kuka haluaa hunajaa ja mistä syystä haluaa, mutta jos joka saamarin kerta kustaan se johtoasema (no okei 90% peleistä) niin ei tää kauheen hyvää lupaa pleijareihin, varsinkin kun maalinteko ontuu pahasti ja pleijareissa muuttuu kaikki tiiviimmäksi.

Tän lisäksi tää touhu että siellä on penkillä jätkää joilla ei ole niitä onnistumisia tullut helvetti vieköön 27!! peliin jne. voisko oikeesti kokeilla jotain muuta näissä rankkareissa kuin se Viitaluoma 4 kertaa tai Sallinen 3 kertaa... Oikeestaan nää jatkoajat ja rankuthan oli ihan hauskoja kun ne voitot oli tyyliin 10-1 jatkoajoista... nyt ne on 10-10... siitä voi jokanen käydä laskeen montako pinnaa on tälle kautta kustu jo pelkästään jatkoajoilla, saati sitten noilla sulamisilla.

Pessimistit elä pidempään jne. ja tää ihan oikeesti näyttää ihan helvetin pahalta tää touhu. Koko kaudessa ei ole nyt sitten valmennus saanut reagoitua 22!! (tms.) tasapeliin tuohon lepsuiluun. Noista pitkälti toistakymmentä on tullut HPK:n johtoasemasta kusemasta tilanteesta. Ne nousut voi laskee yhden käden sormin. Toki itseäkin nykyinen runkosarja sijoitus tyydyttää... tavallaan, mutta otetaas kaks talvee pois ja tää tilanne niin monikos kusis enää hunajaa.
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pessimistit elä pidempään jne. ja tää ihan oikeesti näyttää ihan helvetin pahalta tää touhu. Koko kaudessa ei ole nyt sitten valmennus saanut reagoitua 22!! (tms.) tasapeliin tuohon lepsuiluun. Noista pitkälti toistakymmentä on tullut HPK:n johtoasemasta kusemasta tilanteesta. Ne nousut voi laskee yhden käden sormin.

Näyttäähän tuo housuunpaskominen huolestuttavalta playoffien kannalta, selvähän se. Muistetaan nyt kuitenkin se, että ennakkokaavailuihin nähden Kerho on ylittänyt odotukset. Sikäli puolivälieriin selviäminen ja kaksi 4000+ katsojan taloutta paikkaavaa kotipeliä tarkoittaisi jo sitä, että kausi oli menestys. Säälihän se sinänsä on, että kaudesta on jäänyt tähän mennessä näin paljon jossiteltavaa, kotietu olisi jo varmistunut ilman näitä kusemisia.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Näyttäähän tuo housuunpaskominen huolestuttavalta playoffien kannalta, selvähän se. Muistetaan nyt kuitenkin se, että ennakkokaavailuihin nähden Kerho on ylittänyt odotukset. Sikäli puolivälieriin selviäminen ja kaksi 4000+ katsojan taloutta paikkaavaa kotipeliä tarkoittaisi jo sitä, että kausi oli menestys. Säälihän se sinänsä on, että kaudesta on jäänyt tähän mennessä näin paljon jossiteltavaa, kotietu olisi jo varmistunut ilman näitä kusemisia.
No mä en susta tiedä tai sun odotuksista, mutta minun HPK:lla on aina tavote voittaa mestaruus, jotkut SaiPat saa sitten tähdätä siihen että "mestaruus on pleijarit". (ihan sama millanen materiaali siellä on, se on mun HPK ja se haluaa voittaa, sielä ei papereilta lueta lopputuloksia pelaajien nimistä) Yhtään vähempään en ole tyytyväinen, en tänään, en huomenna enkä koskaan. Tulos voi olla sitten jotain muuta, kuhan on yritetty, mutta en vaan ole enää varma että onko edes yritetty. Ei vaan mene jakeluun että 50 minuuttia hallitaan ja sitten lurahtaa, 20 kertaa kaudessa.
 
Ymmärrän pointin, mutta kääntäen ajatellen et voi varmaan väittää, että jokainen kausi 2005-2006 lukuunottamatta on ollut pettymys?

Tottakai kaudesta jää näiden jäätymisten ja sulamisten jälkeen todella paska maku jos päättyy esimerkiksi sääleihin, mutta kyllä kausi josta taiotaan esim. +200k viivan alle on silti jonkin sortin menestys seuralle, joka hetki sitten kamppaili konkurssin partaalla. Taloudellista menestystä ei tule ilman urheilullista menestystä, Korpela onneksi ymmärtää tämän.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Jääkiekko on maalintekopeli. Valitettavasti, näin kerholaisen kannalta. Tällä viikolla molemmat pelit olivat täysin voitettavissa, sillä kyllähän kerho kenttätapahtumia tänäänkin hallitsi, etenkin toisessa erässä. Mutta kun ei kelpaa, niin ei kelpaa. Puolustukseksi sanottakoon, että vastustaja veskarikin oli tänään hyvä, mutta kyllä suurin osa noista 66 laukauksesta oli niin huonoja, että tehtiin Myllyniemestä kyllä vielä parempi kuin mitä oli. Sama lopputulema taisi olla tiistainakin, joten pahaltahan tämä näyttää. On Jos huomenna ei Ilvekseltä oteta kolmea pojoa niin menee vielä jännäksi suoran pleijaripaikan osalta.

JA helvetti sentään, miten HPK:n PAHIMMAT ALISUORITTAJAT on isketty samaan ketjuun? En kyllä tajua mitä tällä haettiin, en sitten millään. Esitysten perusteella Luomala voisi pelata huomennakin, Arsi ja Ritva mussuttakoot popparia. Tai edes yksi näistä, joohan?

Pääasiassa peli on ihan kuosissa, mutta koko ensi viikko voitaisiin kyllä vaikka mentaaliharjoitella kylmäpäisyyttä maalipaikassa. Ja pelaajat + valmennusjohto voisivat yhdessä miettiä, aloitetaanko peruuttelu kymmenen minuuttia ennen päätössummeria vai kannattaisiko se jättää tekemättä.

Ai niin, Borna oli kyllä pelipäällä tänään. Hitto kun hänkin vielä osuisi vähän paremmalla prosentilla.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ei nyt vedetä vielä(kään) niitä ranteita auki; suora pleijaripaikka on edelleen täysin omissa käsissä, vaikka neljän sakkiin pääsy hankaloitui kieltämättä jälleen hieman - ja täysin omasta syystä.

On toki totta, että Kerho on menettänyt tällä kaudella aivan hirvittävän määrän pisteitä hukkaamalla johtoasemansa erityisesti kotonaan. Tästä huolimatta HPK on hävinnyt 28 pelaamastaan kotiottelusta varsinaisella peliajalla vain neljä, minkä vuoksi kotiottelujen pistekeskiarvo on tasurihousuunpaskomisista huolimatta edelleen niinkin hyvä kuin 1,82.

Huomisesta Ilves- ja tulevan torstain TPS-ottelusta on yksinkertaisesti tultava se kuusi pistettä - ja se myös tulee, mikäli jotakin täysin katastrofaalista selkien suoristumista ei tapahdu. Näissä otteluissa olisi myös koomapotilas-Saarisen sekä -Santavuoren tuhannen taalan paikka karistaa ne järjettömän kokoisiksi kasvaneet sinivalas-apina-hybridit niskastaan ja tehdä maali-pari mieheen.

Oletusarvoisten kuuden pisteen myötä Kerholla olisi siis kasassa 96 pistettä, jolloin käytännössä kolme pistettä jäljellä olevista kolmesta ottelusta (Tappara (k), Lukko (k) ja Jokerit (v)) riittää varmistamaan suoran playoff-paikan, sillä KalPalla ja Kärpillä on vielä keskinäinen ottelu pelaamatta. Kotietuun en valitettavasti jaksa enää itse uskoa, mutta käytännössä sekin on vielä pienellä onnella ja tiistaisella Tappara-voitolla realismia.
 
Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Samalla kun synkistellään viime hetkillä menetettyjen suorien voittojen määrää, tulisi muistaa, että Kerho on hävinnyt otteluja varsinaisen peliajan jälkeen vähiten koko liigassa - 14 kertaa - jos kohta se jatkoaikamenestys onkin ollut vain liigan keskitasoa. Päästettyjä maaleja on kolmanneksi vähiten, joten kyllä nämä tilastot ihan hyvää kevättä lupailevat.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tehottomuus jatkuu ja kyllähän toi väkisinkin alkaa huolestuttamaan. Mutta edelleen, paikkoja luodaan ja mikä tärkeintä omiinkaan ei mene kiekkoja.

Joo tiedetään, maalintekopeli kyseessä ja ilman maaleja ei pelejäkään voiteta. Paljon lauotaan ohi maalin ja tilanteita pelataan liian hitaasti. Väkisinkin tietysti sitä puristusta alkaa kertyä, kun verkko ei heilu muuta kuin päädyssä. Ykkönen on ainoa, jolta voi pelissä odottaa maaleja, joka on aika karmea tilanne. Osa pelaajista on totaalisesti syväjäässä. En tiedä kuinka paljon se johtuu hyökkäyspelin rakenteesta mutta kai silläkin joku osansa on. Kaipaisin enemmän maskipelaamista ja väkisin maalille rynnistystä ja sieltä irtokiekkoa sisään. Kaksi(!) maalia kolmeen viimeiseen kotipeliin on kyllä uskomattoman vähän. Positiivista tietysti, että omiin on mennyt samanverran mutta silti onhan toi jo todella outoa.

Se, että taas vastustaja teki kolmannessa erässä tasoituksen ei ole lopulta mikään ihme. Yhden maalin johto, kun on todella ohkainen lätkässä vaikka puolustaisi kuinka hyvin.

Niinkuin joku totesi, pleijareissa kaikki muuttuu tiiviimmäksi ja maalinteko vaikeutuu. Totta, mutta silloinhan myös puolustuspeli korostuu, joten ei siellä nyt vailla mahdollisuuksiakaan olla nykyisellä puolustuspelillä. Sitä paitsi Kerho on yhdessä Jokerien kanssa vähiten suoria tappioita(14) kärsinyt joukkue eli helvetin vaikeasti voitettava. Mutta yhtäkaikki maalinteon on pakko alkaa aueta tai keväästä on vaarassa tulla lyhyt.

Kotietu saattaa karata mutta ainakin kuuden joukkoon pitää päästä.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No mä en susta tiedä tai sun odotuksista, mutta minun HPK:lla on aina tavote voittaa mestaruus, jotkut SaiPat saa sitten tähdätä siihen että "mestaruus on pleijarit". (ihan sama millanen materiaali siellä on, se on mun HPK ja se haluaa voittaa, sielä ei papereilta lueta lopputuloksia pelaajien nimistä) Yhtään vähempään en ole tyytyväinen, en tänään, en huomenna enkä koskaan. Tulos voi olla sitten jotain muuta, kuhan on yritetty, mutta en vaan ole enää varma että onko edes yritetty. Ei vaan mene jakeluun että 50 minuuttia hallitaan ja sitten lurahtaa, 20 kertaa kaudessa.
Sinänsä kunnioitettavaa, että sinun HPK:n tavoite on joka kausi mestaruus. Meille monille muille on elämän realiteetit pakottaneet asettamaan omat toiveet menestykselle jonnekin lähemmäs joukkueen/seuran asettamia tavoitteita. Toki allekirjoittanutkin on ollut ihmeissään esim. siitä, että kesken hyvin menevän kauden yllättävän moni SM-liigaseuran kannattaja olisi aina välillä myymään "mestaruudentekijät" Venäjälle tai vaikkapa Jokereiden kannattajat, joiden mielestä on ollut vuosikaudet hienoa, että joukkue rakennetaan oikein J.Kekäläisen johdolla ja joskus viiden vuoden päästä voivat voittaa mestaruuden (vittu SM-liigan parhailla resursseilla!?!). Mutta hei, oikeesti, kai tälle kaudellekin jokin muukin voi olla onnistuminen kuin mestaruus? Joka rintamalla on menty aivan helvetisti eteenpäin niin pelillisesti kuin organisaationa. Se luo uskoa siihen, että jatkossakin menestytään ja että vaikka tänä vuonna ei pelattaisi kuin kierros pleijareita, sekin olisi ihan ok-saavutus tälle kaudelle, kunhan jatkossa tavoite on vielä korkeammalla. Ja ainahan pitää vetää niin kovaa, että päätyyn menemistä yritetään ja kaadutaan saappaat jalassa.
 
XO-konu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän kausi on mennyt kokonaisuudessaan enemmän kuin hyvin,mutta tänään voisi Selin ilmoittaa Saariselle ja Santavuorelle että katselkaahan pojat matsi telkkarista. Leinoa ja Järveläistä kehiin kun ei ne ainakaan tehottomammin voi pelata.
Itse taidan olla vähämielinen tai muuten vaan epänormaali,kun ainakin eilisen perusteella uskon Luomalan olevan erittäin suuressa roolissa kun pleijarit alkaa.
 
J.Petke

Kyllähän nimenomaan Järveläinen on ollut todella heikko mitä tulee pelaamiseen joukkueelle ja puolustuspään jämäkkyyteen. Pleijareissa HPK tarvitsee entistä enemmän fyysisyyttä ja Luomalan, Santavuoren ja Saarisen panosta ei Järveläiset korvaa.

Yksi iso este HPK:n pelissä on Piispanen. Joka helvetin hyökkäys hidastuu ja tyrehtyy kun Piispanen saa kiekon. Piispasella ei vaan riitä juonikkuus ja pelikäsitys kiekolliseksi sentteriksi (tuo tuskin kenellekään oli yllätys). Rendulic on ollut jo monessa ottelussa hyvä. Toki hän hukkaa maalipaikkoja mutta eilenkin hän pääsi juonikkuudellaan hyviin tekopaikkoihin ja hoiti myös puolustuksen ja karvauksen erittäin mallikkaasti. Tästä kaverista tulee olemaan paljon iloa tulevilla kausilla.

Oman alueen puolustus oli eilen todella heikkoa. Pelaajat ryntäsivät useasti kaikki yhdelle puolelle ja painottomalle puolelle pystyi Pelicans pelaamaan monta todella vaarallista paikkaa. Pelaajat syöksyivät ja unohtelivat miehiään aivan liian usein. Malliesimerkkinä tuo Pelicansin maali. En nähnyt mikä pakkipari siellä oli kentällä mutta eipä sillä niin väliä olekaan. Paljon pitää eilisestä parantaa.
 
XO-konu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Larssonin mieshän sen tasoituksen teki ja Saarinen katseli kanssa ihan ok mestoilta kyseistä maalia..pointtini olikin että jos herroja vähän herättelisi pieni katsomo komennus.

Mieluummin sitä katselee matsia jossa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, kuin puuduttavaa puolustuspelaamista.Tämä on siis minun mielipiteeni ja olkoon siksi omassa arvossaan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sinänsä kunnioitettavaa, että sinun HPK:n tavoite on joka kausi mestaruus. Meille monille muille on elämän realiteetit pakottaneet asettamaan omat toiveet menestykselle jonnekin lähemmäs joukkueen/seuran asettamia tavoitteita. Toki allekirjoittanutkin on ollut ihmeissään esim. siitä, että kesken hyvin menevän kauden yllättävän moni SM-liigaseuran kannattaja olisi aina välillä myymään "mestaruudentekijät" Venäjälle tai vaikkapa Jokereiden kannattajat, joiden mielestä on ollut vuosikaudet hienoa, että joukkue rakennetaan oikein J.Kekäläisen johdolla ja joskus viiden vuoden päästä voivat voittaa mestaruuden (vittu SM-liigan parhailla resursseilla!?!). Mutta hei, oikeesti, kai tälle kaudellekin jokin muukin voi olla onnistuminen kuin mestaruus? Joka rintamalla on menty aivan helvetisti eteenpäin niin pelillisesti kuin organisaationa. Se luo uskoa siihen, että jatkossakin menestytään ja että vaikka tänä vuonna ei pelattaisi kuin kierros pleijareita, sekin olisi ihan ok-saavutus tälle kaudelle, kunhan jatkossa tavoite on vielä korkeammalla. Ja ainahan pitää vetää niin kovaa, että päätyyn menemistä yritetään ja kaadutaan saappaat jalassa.
Niin siksihän tuolla oli lisäys että "tulos voi sitten olla jotain muuta". Mun mielestä on ihan saatanan naurettavaa yleensäkkin urheilussa tämä suomalainen "teen parhaani" mentaliteetti ja pistesijat yms. paskeet. Voittajat muistetaan, siksi miellän että tavoitteena ei saa olla koskaan mikään muu kuin mestaruus, se on ja tulisi aina olla se ainoa tilanne kun voi olla täysin tyytyväinen omaan suoritukseen. Toki joku välietappi voi sitten olla vaikka että pleijareihin ja kotietu tms. mutta kyllä se pitää vaan rohkeasti olla päämääränä se voittaminen kun ekan kerran syksyllä se kiekko jäähän putoaa.

Enkä minä kritisoi kokonaisuutena HPK:n toimintaa, edistystä on (kahteen edelliseen kauteen nähden) tapahtunut pelillisesti todella paljon, samaan aikaan organisaatio on taasen kokonaisuutena mennyt eteenpäin huikein harppauksin. Tuosta jälkimmäisestä on pakko olla iloinen menee kentällä sitten syteen tai saveen. Totta kai sitä voi olla (vitutuksen sitten laannuttua) myös tyytyväinen pelilliseen tulokseen vaikka ei mestaruutta tulisikaan. Lähinnä pyrin viittaamaan siihen että jos 22 kertaa joutuu jatkoajalle ja niistä on pitkälti toistakymmentä kertaa tapahtunut niin että on sössitty johtoasema, niin se haisee siltä että joukkuetta/valmennusta itteensä ei kiinnosta taistella mestaruudesta tällä kaudella. Muutoin ei vaan minun ymmärryksellä voi toistakymmentä kertaa sössiä samalla tavalla, olla oppimatta mitään ja jatkaa samalla kaavalla seuraavassakin pelissä.
 
fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Kyllähän kausi on mennyt kokonaisuudessaan enemmän kuin hyvin,mutta tänään voisi Selin ilmoittaa Saariselle ja Santavuorelle että katselkaahan pojat matsi telkkarista. Leinoa ja Järveläistä kehiin kun ei ne ainakaan tehottomammin voi pelata.
Itse taidan olla vähämielinen tai muuten vaan epänormaali,kun ainakin eilisen perusteella uskon Luomalan olevan erittäin suuressa roolissa kun pleijarit alkaa.

Nyt kun Luomalakin on terveenä, taidetaan ajetella enemmän "yhteistä hyvää" eli peluutetaan Leinoa ja Järveläistä A:ssa playoffeja silmällä pitäen. Toki herrat Saarinen ja Santavuori saisivat herätä hyökkäyspään osalta mutta ei se vaan valitettavasti ole niin helppoa kuin miltä se katsomoon näyttää. :(
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös