HPK:n otteet runkosarjassa 2020–2021

  • 463 971
  • 5 448

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Jos tokan
Loppujen lopuksi 12. sija on ihan materiaaliin suhteutettuna odotettu sijoitus, vaikka hetken ehti haaveilla pudotuspeleistä. Ei mopolla moottoritielle ja ensi kaudella sitten vähän järkeä mukaan joukkueen rakentamiseen.

11. sija kuitenkin vielä mahdollinen ja siihen nähden, missä Kerho ehti tällä kaudella vaellella, niin se olisi ok. Loppuun asti positiivisesti, niin tästä kaudesta jää käteen kuitenkin uskottava lopetus.

Mukava oli jännittää teidän kanssanne!
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Joo-o, liian kaukana ollaan. Ei auta kyllä enää Sport-pelin voittokaan, kun heillä on liian hyvä rutiini päällä.

Liian kaukana vaan oltiin jo alkukauden jälkeen. Väkisin tulee heikompia otteluita sekaan, kun pitäs 20+ peliä vetää kärkijoukkueen pistekeskiarvolla. Ja kun siinä edessä on lähtötilanteessa 5 ohitettavaa, niin se yhdenkin kova vire riittää vaikeuttamaan tätä merkittävästi.

Mutta eipä siinä mitään. Hyvällä huumorilla loppuun ja äijille vähän pörssivoittoja. Saatiin tässä nyt käännettyä se järjetön rämpiminen uskottavaksi meiningiksi. Eiköhän se ole myös taloudellisesti positiivista, että jää nyt sitten pudotuspelit väliin.
 
OPEX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos/kun Matin kanssa homma jatkuu ensi kaudella, niin itsellä ei kyllä oikein usko riitä vieläkään kovin erilaiseen kauteen. Varmasti parempaanmkunntämä oli paskaakin paskempi kausi, mutta luotto pennasmaiseen inkarnaatioon on valitettavasti aika ohut. Toki olen oikein mielelläni väärässä.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Jäi valtaosa näkemättä ja kun ekan erän jälkeen onnistuneesti Telia päättikin paljastaa lopputuloksen, en viitsi enää noita alkaa univajeessa katsomaan.

Sport ottaa edelleen kummasti pinnoja, vaikka vaikutti kovin heikoltakin välillä. Tsempit sinne ja taistelu kaiketi jatkuu.

Edit: ilkeämielinen voisi sanoa, että nyt voisi jokin pikkukorona iskeä maltilla johonkin pelaajaan niin säästyisi isot rahat, mutta enpä sano.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Eipä paljon sport peli nappaa kun näyttää että meillä homma levis ja sport vaan kiihdyttää!

Taidan katsoa vanhaa peliä kun homma toimi.
 
XO-konu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En seurannut peliä, mutta jatkoajan raportin mukaan olisiko pitänyt?
"Paras paikka tasoitukseen tuli Markus Nenoselle, mutta laukaus sujahti suoraan HPK-vahdin syliin"
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
En seurannut peliä, mutta jatkoajan raportin mukaan olisiko pitänyt?
"Paras paikka tasoitukseen tuli Markus Nenoselle, mutta laukaus sujahti suoraan HPK-vahdin syliin"

Kyllä noi Nenosen vedot välillä silleen lähtee, ettei tossa välttämättä ees kirjotusvirhettä tarvis olla...
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Jos/kun Matin kanssa homma jatkuu ensi kaudella, niin itsellä ei kyllä oikein usko riitä vieläkään kovin erilaiseen kauteen. Varmasti parempaanmkunntämä oli paskaakin paskempi kausi, mutta luotto pennasmaiseen inkarnaatioon on valitettavasti aika ohut. Toki olen oikein mielelläni väärässä.
Jaa, jos oikein muistan, niin Pennasen kakkoskaudella oltiin sijalla 12. Toki ensimmäinen kausi meni odotettua paremmin taaseen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OPEX

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Kyllä Kerholla on nyt kasvojen pesun paikka sekä edellisen JyP-ottelun että Vaasassa kärsityn rökäletappion jälkeen. Jos lauantaina ei irtoa Sportista kotona kolmen pinnan voittoa, on turha edes yrittää selitetellä, että Kerho olisi loppukauden hyvin esitysten perusteella kuulunut Sportin tai KooKoon sijasta pudotuspeleihin.

Siitä kuitenkin lähdetään, että pakkovoitto otetaan ja toivo elää... ihan vaikka Toivolan ja Toivasen kiusaksi, kun eivät vahvistaneet joukkuetta siirtorajalla. :)
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Eihän Kerho sinne kuulu jos se ei sinne pääse. Kerho taisi nyt vain antaa vähän liikaa siimaa alkukaudesta ja nyt jälkimmäiselle puolikkaalla olisi pitänyt painaa ihan järjettömän kovassa pistetahdissa.. Se, että Kerho on noussut jo noinkin iholle, on jo perkeleen kova suoritus ja hauiksen näyttö, että kyllä se hallitseva täältä taas alkaa heräilemään.. Nyt ei vain jakseta tuoda pyttyä tällaisena pilipalikautena kaupunkiin, kun ei sitä saa edes juhlia porukalla. Vuoden päästä sitten, kun siitä on jotain iloakin.. ;) Kyllä siellä varmasti suurinosa pelaajista ja varmaan joukkueenjohdostakin oikeasti miettii, että voisko tää kausi jo vain loppua.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Eikös Pendo rakentanut taloa ja antoi liikaa vastuuta muille = katastrofi. Ei se nyt ihan aina pelkkää creemaa ollut silloinkaan.
 
Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat
Tykkään kyllä Kerhon kehittyneestä pelitavasta suhteessa käytettävissä olevaan materiaaliin. Avauspelaaminen on kehittynyt huimasti kauden edetessä ja tässä ei voi kuin korostaa Laatikaisen ja Kangen tuomaa rauhallisuutta sekä kokemusta puolustuspäässä. Se on tarttunut nuorempiin ja vähentänyt virheitä.

Toki JYP otti aseet pois aktiivisella pelillä ja viimeistely heillä tiistain pelissä oli murhaavaa, mutta tuo on vain yksittäinen ottelu isossa kuvassa.

Alkukauden virheitä ei ole nähty samassa mittakaavassa enää ja Laurikainen on torjunut voittavasti.

Toivottavasti ensi kauden joukkue saadaan rakennettua tukemaan Matin ajatuksia siitä, minkälaista kiekkoa mies haluaa Kerhon pelaavan.

Tällä kaudella erittäin positiivista on muun muassa ne hyökkäysalueen luodut maalipaikat, joissa hyökätään rohkeasti viisikkona ja puolustajat hääräävät paikanvaihdon seurauksena syvällä vastustajan päädyssä. Ajoittain peli on näyttänyt hyvin luontevalta ja pelin ”virtauksen” mukaiselta. Tässä toki auttaa itseluottamus, mikä näkyy vahvuuksilla pelaamisessa. Muun muassa rohkea 1 vs 1 haastaminen ala Nenonen.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Jahas, siellä on Sportin kupla puhjennut Mikkelissä. Vieläkö sittenkin?
Miksei.. Voisivat ihan vaikka läpällä tunkee aikuisen miehen nyrkin huomenna Sporan perseeseen ja sitä kautta vähän antaa painetta.. Siellä on kuitenkin tänään juostu Mikkeliläisten perässä ja sieltä matkustavat 2 tunnin matkan vielä Hämeenlinnaan joten.. Niin kuin jo aiemmin tässä samaisessa viestissä kirjoitin, niin vaikka ihan läpällä läpsytellä sellainen 7-0 voitto..

Ei se Dufvakaan ihan aina tunnu asioita loppuun ajattelevan, kun peluutti 4 parasta puolustajaansa tänään kutakin sen 22-23min..
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Tänään on sitten ratkaisupeli, tulos vai ulos. Nyt nähdään onko Kerhosta oikeasti voittamaan tälläinen tärkeä peli vai pelataanko voitollisesti vain paineettomassa tilanteessa. Pöydän pitäisi olla katettu Kerholle, kun Sport väänsi eilen Mikkelissä eikä saanut lopulta kuin pinnan.

Jos Sport tänään voittaa on pleijaritaisto ratkennut ikävän varhaisessa vaiheessa. Sekä Kerho että Ässät ovat ulkona, ellei jotain käsittämätöntä tapahdu jatkossa.
 
OPEX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joku 7-0 sopii oikein hyvin. Siihen kylkeen konnalle 1+3 tehot, niin saisi taas vähän eroa pörssissä seuraaviin. Milloin se edellinen kerholaisen pörssivoitto olikaan? Nuorena poikana noita tapasi käydä harva se vuosi.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Jos Sport tänään voittaa on pleijaritaisto ratkennut ikävän varhaisessa vaiheessa. Sekä Kerho että Ässät ovat ulkona, ellei jotain käsittämätöntä tapahdu jatkossa.

Tai jos oikein tarkennetaan, niin Kerhon pitää voittaa tänään ehdottomasti kolmen pisteen voitolla. Kaikki muut tulokset vie playoff-paikan todennäköisyydet lähes nolliin, vaikka ei ne kolmen pisteen voitonkaan jälkeen kovin kaukana siitä ole.
 
Winterland

Jäsen
Suosikkijoukkue
maajoukkue
Miksei.. Voisivat ihan vaikka läpällä tunkee aikuisen miehen nyrkin huomenna Sporan perseeseen ja sitä kautta vähän antaa painetta.. Siellä on kuitenkin tänään juostu Mikkeliläisten perässä ja sieltä matkustavat 2 tunnin matkan vielä Hämeenlinnaan joten.. Niin kuin jo aiemmin tässä samaisessa viestissä kirjoitin, niin vaikka ihan läpällä läpsytellä sellainen 7-0 voitto..

Ei se Dufvakaan ihan aina tunnu asioita loppuun ajattelevan, kun peluutti 4 parasta puolustajaansa tänään kutakin sen 22-23min..
En tiedä katsoiko kukaan tuota peliä mutta vauhti siinä taisi jäädä pubiliigan tasolle.
Ihan kuin olisi ollut sopimus joukkueiden kesken,ettei hirveästi viitsitä stressailla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös