HPK:n otteet runkosarjassa 2020–2021

  • 461 806
  • 5 448
Suosikkijoukkue
HPK
Ei mielellään Mertarantaa enää Kerhon peleihin.

Ja perjantai ja lauantai = 6 pistettä meille.
Kiitos jo etukäteen!

Lukka vois käydä Poppareilla.
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Tätä junaa ei Matin johdolla käännä enää mikään (jos JYP ei täysin tyri ollaan selkeitä jumboja). Joukkue on tottunut häviämään ja tuskin tuo enää pelaajilla edes tuntuu missään - yksi tappio taas muiden joukossa. Joukkue olisi tarvinnut uuden alun heti kun Matti täydeksi hudiksi havaittiin. En voi ymmärtää, miksi Matin mukana haluttiin hukkua? Tiilikainen ei ole osoittanut yhtään mitään, miksi ei olisi ansainnut nopeita potkuja!

edit: Ei etenkään tällä pakistolla mestaruutta olisi voitettu, mutta olisi nyt pitänyt pystyä edes Jukureiden ja Sportin kanssa kisaamaan jotenkin uskottavasti.
Mielestäni Tiilikainen olisi ansainnut potkut jo 5 pelin jälkeen.

@Palvis Erola ei tuo nyt ihan näin mene. Pennasen aikana voitettiin mestaruus, kun siellä oli materiaalina selkeästi heikompi joukkue, kun vastustajat. Mutta kun valmentaja saa hyvällä PELI KIRJALLA, sen eron minimiin. Tämän kauden "joukkue" ei vain pysty olla hyvä, koska pelitapa ja "peli kirja" on sellainen, että vaikka ketä siellä olisi, oltaisiin jumbona.

Alivoimakin on niin järjetöntä kuraa. Säntäillään, mailat miten sattuu, blokkauslinjat vituillaan, kukaan ei oikein tiedä paineistaako vai ei, sitten kun niin epävarma mitä siellä tehdään, niin purkaminenkin tuntuu mahdottomalta.

Surullisen hirveää, mutta eihän se Tiilikaisen vika ole, jos toimistossa ollaan pöydän alla piilossa, paskat housussa ja ei uskalleta tehdä ratkaisuja.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
83-84 -kaudella sentään tässä vaiheessa oli enää neljä matsia jäljellä. Nyt joutuu katselemaan vielä melkein toisen mokoman. No katellaan sitten saatana ja työnnetään aina välillä hammastikkuja kynsien alle, niin alkaa peli maistumaan. Ehkä.
 

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Lauantaina kilautti rautaan ja tänään laittoi pussukan ja muutenkin erottui kentällä energisenä pakettina ja tämä herra on Santtu Hakanen. Ja koska tuolla ei näköjään mitään muuta saada aikaan kuin väsyneitä selityksiä lehdistötilaisuudessa ja tämä kausi on muutenkin fantasiapizza neljällä paskalla täytteellä, niin laittakaa mies ykkösketjuun Perjantaina.
 

Palvis Erola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitäköhän peliä sä @Palvis Erola katsoit? Saahan joka pelistä tietysti jotain posia jos ihan kaivamalla kaivaa, mutta en minä ainakaan erittäin hyvää vieraspeliä tuosta matsista saa millään.. Kerho on koko liigan paskin joukkue ja on sitä ihan ylivoimaisestikin, piste. Turha tuota faktaa on kierrellä, näin se vain on. Loppuis jo.. Voi tätä ihmisenä olemisen tuskaa.

HIFK
2.kenttä
Tallberg -Broadhurst-Leskinen
Lyytinen-Motin

4.kenttä
Nordgren-Åsten-Keränen
Ahonen

HPK
2.kenttä
Nenonen-Tikka-Kombe
Kankaanperä-Lukka

4.kenttä
Ronkainen-Lahtela-Monto
Räsänen

HPK:n rosterilla hyvä vieraspeli eilen.

Loeb ei voita Ladalla mm-rallia.
 
Suosikkijoukkue
HPK, Vatreni, Leeds United, Ferrari
Lauantaina kilautti rautaan ja tänään laittoi pussukan ja muutenkin erottui kentällä energisenä pakettina ja tämä herra on Santtu Hakanen. Ja koska tuolla ei näköjään mitään muuta saada aikaan kuin väsyneitä selityksiä lehdistötilaisuudessa ja tämä kausi on muutenkin fantasiapizza neljällä paskalla täytteellä, niin laittakaa mies ykkösketjuun Perjantaina.
Ehdottomasti Hakanen Konnan laidalle perjantaina. Ei tässä enää ole mitään hävittävää tällä kaudella. Jos Hakanen pelaa hyvin loppukaudella, hänestä voi olla paljon hyötyä tuleville kausille. Tai ainakin niin pitkäksi aikaa kunnes HIFK/Kärpät vie miehen..
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Lauantaina kilautti rautaan ja tänään laittoi pussukan ja muutenkin erottui kentällä energisenä pakettina ja tämä herra on Santtu Hakanen. Ja koska tuolla ei näköjään mitään muuta saada aikaan kuin väsyneitä selityksiä lehdistötilaisuudessa ja tämä kausi on muutenkin fantasiapizza neljällä paskalla täytteellä, niin laittakaa mies ykkösketjuun Perjantaina.
Innalaksi Innalan paikalle. Tuossa kaverissa on samanlaista potentiaalia kuin Jeressä oli. Pahvi käteen ja vastuuta lisää.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Nyt täytyy kyllä oman mielenterveyden vuoksi jättää noi viikonlopun pelit kokonaan seuraamatta. Kaksi todellista kuuden pisteen ottelua edessä, mutta nyt ei jaksa enää vittuuntua tän paskasakin johdonmenetyksiin, nyhjäystasureihin tai toivottomiin viime hetken takaa-ajoihin

Eikä noi tarjolla olevat 6 pinnaakaan todellisuudessa tätä kautta mihinkään enää veisi, niin ihan täysi lose-lose tilanne

Vamos
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Sinällään helppo tilanne loppukauteen, että ei tarvitse ressata pistemenetyksiä. Saati tarkastella sarjataulukkoa, jota ei ole tullut kovin ahkerasti katsottua oikeastaan tänä vuonna.

Otetaan löysin rantein, mitä niitä aukomaan.
 

ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Voittamalla tänäinen ja huominen peli Kerho nousee pois nöyryyttävältä jumbosijalta. Vallitsevassa tilanteessa sekin olisi edes jotain.

Kyllä nyt täytyy olla "tulos tai ulos" tilanne, muuten on jatkoa hyvin vaikea kuvitella tällä valmennusjohdolla.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Hämeen Sanomien otsikon mukaan nyt on niin tärkeitä kotipelejä, että se tuo väkisinkin lisäboostia pelaamiseen.
Jännittää taas ihan pirusti miltä toi tekeminen nyt sitten näyttää.
 

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
3 ketju vain karvaamaan ja luistelemaan Jukureiden pakistolta jalkoja alta pois.. Siitä myllytystä vain sitten päälle ja tuoretta miestä jäälle pikkuhiljaa. Toisessa erässä mahdollisuus laittaa karuselli pystyyn.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös