Mainos

HPK mediassa

  • 1 441 832
  • 7 140

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Viikonlopun pelien jälkeen voidaankin sitten jo myydä Martel ja alkaa keskittyä ensi kauteen. Sport- ja KooKoo -otteluiden totaalisössiminen sulki kyllä playoffoven tältä kaudelta.

Ensimmäisestä kappaleesta samaa mieltä, eli niin kuin tuossa aiemmin haastelin, tappioilla Kärpistä voidaan pohtia jo esim. Martelin myymistä Keski-Eurooppaan. Äärimmäisen epätodennäköiset voitot Kärpistä, niin tilanne on taas ainakin näennäisesti auki.

Kaikki on omissa käsissä, mutta onko niissä käsissä sitten tarvittavaa jännettä, en usko. Saavat tietenkin yllättää positiivisesti.

Näinhän siinä sitten kävi kuin viikolla visioin, eli Kerho ei vähemmän yllättäen onnistunut Kärppiä kaatamaan ja käytännössä kausi on ohi. Todennäköisyydet ovat äärimmäisen pienet, nyt varmaankin alle 10% Kerhon playoff-paikalle, eli ei muuta kuin kioski auki.

Hyvä Hämeen Sanomat, että faneja aletaan valmistaa myynteihin. Varsinkin kun yleisö vaikuttaa jo hylänneen konttaavan Kerhon. Nyt se kannattaa tehdä, kun sarja on vielä kiinni. Urheiluromantiikasta viis, taloudellisesti pelastetaan mitä pelastettavissa on.
 
Benkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, NUFC
Komppaan!

Lisäksi toisi mielenkiintoa loppu peleihin, jos junnut päästetään irti.

Mielummin uusia mielenkiintoisia nimiä, kuin Nenosen hiihtelyä 18 peliä ilman panosta.

Eikä säästötkään olisi pahitteeksi.
Kuka tuolta kelpaa edes muualle Nikkilä? Martel? Mitä junnuja tuolta voi nostaa ylös kellä on liigapotentiaalia ? Vili Alitalo sekä Joni Virolainen ovat molemmat jo parikymppisiä eli tuskin liigaan riittää. Toki jos saadaan Nenoset ja Rautiaiset ym. muut alisuorittajat kusetettua johonkin niin siitä vaan, mutta jos tässä ruvetaan Nurmea tai Tuulolaa myymään johonkin niin on aikamoinen perseennäyttö faneille ja oma seuraaminen tämän kauden osalta loppuu kyllä siihen.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga

Hyvä, jos joillekin se toisi mielenkiintoa, mutta kyllähän junnuja näkee myös junnujen omissa peleissä. Eikä siellä tosiaan taida, ainakaan omissa junnuissa, olla sellaisia joista nyt sen kummemmin olisi iloa kuten @Benkku tuossa totesi.

Mutta pelaa mahdollisten lähtijöiden tilalla ketä tahansa, niin toivottavasti kaikki on kaupan ja siirtoja nähdään, jos säästö on jollain tasolla merkittävä.
 
Siivouskomero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuka tuolta kelpaa edes muualle Nikkilä? Martel? Mitä junnuja tuolta voi nostaa ylös kellä on liigapotentiaalia ? Vili Alitalo sekä Joni Virolainen ovat molemmat jo parikymppisiä eli tuskin liigaan riittää. Toki jos saadaan Nenoset ja Rautiaiset ym. muut alisuorittajat kusetettua johonkin niin siitä vaan, mutta jos tässä ruvetaan Nurmea tai Tuulolaa myymään johonkin niin on aikamoinen perseennäyttö faneille ja oma seuraaminen tämän kauden osalta loppuu kyllä siihen.

Kyllä uskoisin, että seuraavat voisi kiinnostaa

Ahonen
Nikkilä (Laina)
Martel
Mustosen
Nenonen
Pihlström
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä uskoisin, että seuraavat voisi kiinnostaa

Ahonen
Nikkilä (Laina)
Martel
Mustosen
Nenonen
Pihlström
Sitä en osaa sanoa kuinka yleistä maalivahdin lainaaminen oikeasti onkaan, mutta listaan pystyisi lisäämään suoritustasonsa puolesta myös Rajaniemen.

Se on sitten aivan oma lukunsa jaksaako hän Hämeenlinnasta kovinkaan kauas liikkua.
 
Siivouskomero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sitä en osaa sanoa kuinka yleistä maalivahdin lainaaminen oikeasti onkaan, mutta listaan pystyisi lisäämään suoritustasonsa puolesta myös Rajaniemen.

Se on sitten aivan oma lukunsa jaksaako hän Hämeenlinnasta kovinkaan kauas liikkua.

Rajaniemellä tuli perheenlisäystä vähän aikaa sitten, niin tuskin liikkuu mihinkään.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Sitä en osaa sanoa kuinka yleistä maalivahdin lainaaminen oikeasti onkaan, mutta listaan pystyisi lisäämään suoritustasonsa puolesta myös Rajaniemen.

Se on sitten aivan oma lukunsa jaksaako hän Hämeenlinnasta kovinkaan kauas liikkua.
Mustonen kun saataisiin jotenkin kusetettua takaisin Ouluun, niin loppuisi Kärppien hyvä meno kuin seinään.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Luulisin myös että jos yhtään Karjalainen on päässyt lähelle liigatasoa vorsassa, niin saattaisi kelvata jollekin playoff-porukalle 7 pakin rooliin "turvaajaksi". Palkka on sitä luokkaa ja Kerholla pakkeja muutenkin on tarpeeksi, että eiköhän Kerho anna miehen mennä, jos jollekin kelpaa....
 
Musta_Kyy

Niin, tai sitten annetaan vaikka Ahosen mennä, jos jonnekin kelpaa ja Karjalainen omaan kokoonpanoon tuomaan viihdettä.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Ilvesfoorumilta saatu korvanappiin tieto, että Kerho on tänään ilmoittanut kaikkien pelaajien olevan myynnissä. Varmaan tarkoittaa myös loppukauden lainoja.
 
TJ MACKEY

Kaksi viikkoa sitten pudotuspelipaikka oli omissa käsissä ja nyt koko joukkue myynnissä. Aika hämmentävää ja samalla aika surullista kuinka nopeasti homma suli käsiin.

Näin jälkikäteen ajateltuna, ehkä se olisi ollut tietyllä tapaa jopa väärin, että tuolla tavalla rakennettu joukkue olisi edes päässyt kympin sakkiin. Tai kun seurassa pistettiin kertaheitolla valmennus ja seurajohto uusiksi ja koko porukka oli vielä rookieita tehtävissään. Eli siinä mielessä tämä meni varmasti aika suunnitelmien mukaan. Sellainen tsemppi- pinssi tulee siitä noin 15 hyvän pelin putkesta.

Tyhjennysmyynnit on Kerholle tässä kohtaa todella ymmärrettävä ja varmasti ihan oikeakin ratkaisu, kiitos viime kauden kammottavan tappion. Samalla irvokas tyhjennysmyynti on myös sallittua ja mahdollista nykyisessä Liigassa. Mutta onneksi tämä urheilulla ja voittamisella pelleily taitaa loppua kaikilta tähän kevääseen. Nyt saa vielä luovuttaa ja sen Saipa ja HPK kirjaimellisesti tekee.

HPK on neljättä kevättä putkeen Liigan pohjalla tai vähintäänkin häviävä jengi. Toivon mukaan Kerholta nyt nähtävät tyhjennysmyynnit ja seuran puheet keväällä tapahtuvista investoinneista ja rahoituksesta auttavat ja ensi kaudelle saadaan jalkeille kilpailukykyinen joukkue. Joka ei olisi sijalla 13-15 marraskuulle mentäessä.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders

Kerhon tilanne play offs viivan tuntumassa on vaikea. Saipan on paljon helpompaa ja perustellumpaa laittaa ukkoa pihalle. Tai viimekaudella Sportin. Vaasassa ilmeisesti tehtiin hyväkin tili ja ihan viisaasti.
 
laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tänään kuuntelin kiekkokiuasta ja siellä sanottiin muun muassa: ”Mitä Liiga menettäisi jos esim Sport tuosta tippuisi pois?”. Tuolla viitattiin siihen kuinka vihkoon siellä on vedetty hommat.

Esitän pitkän linjan HPK-kannattajana ja tukijana saman kysymyksen, mitä Liiga menettää jos HPK kilpailun kovetessa tuosta tippuisi? Neljä vuotta vedetty aivan alle arvostelun. Mestaruus voitettiin 2019, mutta sillä alkaa olla enää hankala ratsastaa. Sport on tällä kaudella ylempänä kuin HPK ja on sentään kasannut uskottavan liigajoukkueen.

Muutoin poimin tuolta podcastista hyvän termin, ”imitaatio-lätkäjengi”. Sitä on 2023-24 Kerho kyllä todellakin ollut. Oli uusi ja kokematon johto, oli huono talous, oli noviisi koutsi, oli sitä ja tätä. Kyllä parempaan olisi pitänyt pystyä kuin luovuttamaan tammikuussa. Ei muuta, kausi ohi omastakin puolesta.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu

Pitkän matkan historiaa sekä yhden mestarijoukkueista.

Pikku hihittelyt tuolle arviolle Sportista: tällä hetkellä kolme pistettä edellä pelin enemmän pelanneena ja pisteet keskinäisistä Kerholle tällä kaudella. Vai vielä uskottavan joukkueen koonneet.

Että silleen...
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Pikku hihittelyt tuolle arviolle Sportista: tällä hetkellä kolme pistettä edellä pelin enemmän pelanneena ja pisteet keskinäisistä Kerholle tällä kaudella. Vai vielä uskottavan joukkueen koonneet.

Sport jää myös suurella todennäköisyydellä ulos 10 sakista. Mutta on sentään uskottava jengi!
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal

Jeskamareee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers & HPK
Tänään kuuntelin kiekkokiuasta ja siellä sanottiin muun muassa: ”Mitä Liiga menettäisi jos esim Sport tuosta tippuisi pois?”. Tuolla viitattiin siihen kuinka vihkoon siellä on vedetty hommat.

Esitän pitkän linjan HPK-kannattajana ja tukijana saman kysymyksen, mitä Liiga menettää jos HPK kilpailun kovetessa tuosta tippuisi? Neljä vuotta vedetty aivan alle arvostelun. Mestaruus voitettiin 2019, mutta sillä alkaa olla enää hankala ratsastaa. Sport on tällä kaudella ylempänä kuin HPK ja on sentään kasannut uskottavan liigajoukkueen.

Muutoin poimin tuolta podcastista hyvän termin, ”imitaatio-lätkäjengi”. Sitä on 2023-24 Kerho kyllä todellakin ollut. Oli uusi ja kokematon johto, oli huono talous, oli noviisi koutsi, oli sitä ja tätä. Kyllä parempaan olisi pitänyt pystyä kuin luovuttamaan tammikuussa. Ei muuta, kausi ohi omastakin puolesta.
Niin mainitaan myös hiukan edempänä Sihvosen toimesta että koska sport ei ole iso ja tärkeä asia myöskään Vaasalaisille niinkuin esimkerkiksi HPK on Hämeenlinnalle ja taas liigan näkövinkkelistä niin Hämeenlinna taitaa olla yksi niitä legendaarisimpia paikkoja pelata vieraspelejä kiitos meidän "sopivan" hallin joka oli aikanaan täynnä väkeä ja sikakatsomon joka tosin ei enään samaan vastustajan kuumennukseen kykene. Mutta niinkuin tuolla ylempänä joku mainitsikin niin menettäisi se ainakin yhden mestaruusjoukkueen ja yhden isoimpia valmentajanimiä kasvattaneen seuran.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Pikku hihittelyt tuolle arviolle Sportista:
Ja tätähän tämä alkaa olla. Hihitellään muille "mestisjengeille" ja itse ollaan kilpailullinen vitsi jo neljättä kautta putkeen. Kerholla on toki ne mestaruudet, todella hienot perinteet, taitavat ulkomaalaiset etc. Mutta tämä alkaa kaikki olla historiassa.

Ymmärrän että esim. palstaveli @wilco hihittelee muille milloin mistäkin ja siihenhän meillä nettikirjoittelijoilla on oikeus. Ja ainahan löytyy se vielä huonompi, se joka on vetänyt homman vielä enemmän vituiksi. Tällä kaudella ne on Saipa ja JYP.

Toivottavasti Kerhon seurajohdossa ei hirveästi hihitellä tai mennä jonkun historian taakse piiloon. Vaan että tässä ja nyt katsotaan faktoja silmiin ja tehdään todella nöyrästi ja aivan helvetisti töitä sen eteen, että joskus taas voitaisiin olla oikeasti hyviä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös