Mainos

HPK kaudella 2024–2025

  • 579 669
  • 3 627

MarkoPalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU, Hammarby IF, Jokerit
Taitaa kuitenkin olla edessä merkittävä pätkä Kerhon tulevaisuuden kannalta sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Eräänlaiset playoffit.

Kerrassaan erinomainen katsaus. Juuri noin se on. Lainasin olennaisen. Toivomuslista joulukuulle Rajamäen suuntaan täsmälleen sama. Tärkeimpänä Mannerin jatkosopimuksen saattaminen maaliin, mielellään tosiaan kahden kauden mittaisena, niin tulisi kipeästi kaivattua jatkumoa
 
PorinPoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lainasta päätellen uskoisin, että Kim on saanut tiedon valinnaista vaikka joukkuetta ei ole julkaistu vielä.
Pelaajille kerrotaan yleensä jo joulukuun alussa valinnoista, mutta julkisuuteen niitä pantataan vielä.

Ymmärtäähän sen, koska seurojen pitää pystyä reagoimaan pelaajamenetyksiin, kuten tämäkin tilanne osoitti.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Pelaajille kerrotaan yleensä jo joulukuun alussa valinnoista, mutta julkisuuteen niitä pantataan vielä.

Ymmärtäähän sen, koska seurojen pitää pystyä reagoimaan pelaajamenetyksiin, kuten tämäkin tilanne osoitti.

Siellä on taidettu myös jonkun verran joutua tekemään muutoksia kun valitettavia loukkaantumisia tullut. Tällä viikolla taisi olla joukkueen julkistus.
 
TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
Tässäkö se meidän huhuvahvistus oli? Kuukaudeksi tulee lähtökohtainen kakkosmolari joka ei ole pelannut yhtään ottelua tällä kaudella.
Toivottavasti ei jää tähän.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Tässäkö se meidän huhuvahvistus oli? Kuukaudeksi tulee lähtökohtainen kakkosmolari joka ei ole pelannut yhtään ottelua tällä kaudella.
Toivottavasti ei jää tähän.
Eikö täällä joku huudellut että pitää ulos saada ennen kuin uusia tulee ja voi hyvin pitää paikkansa. Mutta eipä tuolta isoja rahoja saa vapautettua että oikeasti mitään vahvistusta saa.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Hallilla oli perinteinen nimmarikorttien jako.

Nopean katselmuksen perusteella sopimuspelaajista puuttui:
Rautiainen, Sailio, Kopiloff, Toivonen, Skinnari, Wallenius, Andzans ja Nurmi (Sport). (Voi olla, että joku saapui myöhemmin.)

Alitalo, Nikkilä ja Sinkkonen vaikuttivat olevan henkisesti ja fyysisesti elävien kirjoissa.

Hyvä edustus siis paikalla ja tärkeitä juttuja nuorille (ja vanhoille) faneille.

Shopista tarttui mukaan Jesse Kiiskisen muki, viime viikolla hankitun Kim Saarisen kaveriksi.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ilves yrittää parhaansa mukaan auttaa Kerhoa :)
Ei Ilveksen kyykkäämisellä tänään suuremmin väliä ole pitkässä juoksussa. Itse katson lämmöllä kun toistaiseksi neljä sääleissä alimpana olevaa joukkuetta ovat kaikki häviämässä.

Ei tässä mistään karsintapaikan välttämisestä taistella vaan pudotuspelipaikasta.
 
TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
Sportin ketjusta lainattu: "Taisi olla antamassa näyttöjä vielä ensi kaudesta -2 ja näytti kyllä niin vetelältä."

Joko oli vaan heitto Nurmen huonosta peliesityksestä puoleksi vitsillä, omaa pohdintaa lainan syyksi, tai sitten joku tietoonkin perustuva fakta.

Toivottavasti ei jatka kerhossa, niin löysä ja ylimielinen on ollut tällä kaudella, eikö Maso osannut pitää kurissa ollenkaan?
 
Tuskin jatkaa kerhossa kun katsomoon laitettu ja nyt vielä lainattiin. Ehkä koitetaan saada vielä tällä kaudella hävitettyä jonka takia näyttöjä antamassa.
 
Gustaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tykkään kyllä Mannerin harjoittamasta pelaajien rotaatiosta. Nyt kun reserviä on viiteen - kuuteen kenttään ja pakkejakin riittävästi, on hyvä että rosteria kierrätetään. Pitää pelaajan aistit valppaina ja tuo kilpailua joukkueen sisäiseen urheiluun, jos huonoista otteista kutsuu potentiaalisesti penkki seuraavaan otteluun.
 
clayman

Samalla myös ajetaan junnuja sisään ja hyvien otteiden myötä saavat lisävastuuta (esim. Jokirinne ja Saarinen).

Tässä mielessä toiminta on ammattimaisempaa ja pelipaikoista on tosiaan sitä tervettä kilpailua. Yksi iso syy tähän on tosiaan nuo taitavat junnut.
 
Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho!
Henri Nikkasen sopimusta ilmeisesti ollaan Winnipegissä purkamassa. Olikos tästä kaverista huhua pari kolme vuotta sitten HPK:n? Vai oonko nähnyt vain unta
Varmasti nimenä voinut pyöriä jossain keskusteluissa palstalla, mutta ei muistaakseni mitään sen vakavampaa ”huhua” tainnut olla.

Eikä tarvitsisi olla tälläkään kertaa, yksi Nikkanen ei Kerhon tilannetta hyökkäyspäähän parantaisi juuri ollenkaan.

Sitä paitsi meiltä löytyy rosterista jo Päivärinta, joka käytännössä 20cm lyhyempi versio Nikkasesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös