Mainos

HPK kaudella 2024–2025

  • 582 072
  • 3 637

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Ei Rautiainen ole niin huono pelaaja kuin viime kaudella, toki hyvin on muistissa ne oman alueen puolustukset... Asenteen kun saa kuntoon ja tekee sen 25 pistettä tasaisella tahdilla siinä sivussa niin on aivan kelpo pelaaja. Ei minua haittaisi vaikka miehestä oltaisiin hankkiuduttu eroon kesän aikana ja hommattu varmempi kaveri tilalle, mutta näin tuskin tulee tapahtumaan. Mies sai viime kaudella vähän turhankin rajua tekstiä niskaansa osalta kirjoittajista, vaikka ne otteet eivät varsinaisesti silmiä hivelleet. Luotan tässäkin asiassa Masoon että saa kesän aikana Radun asenteen kuntoon. Toinen pelaaja johon varmaan viittaat on Ruokonen, en tiedä mikä miehellä oli viime kaudella, mutta kuten on nähty pystyy parhaimmillaan tekemään sen 20 pistettä, en tiedä oliko siellä jotain pientä loukkaantumista taustalla vai mistä kiikasti. Mies kesän aikana kuntoon niin Ruokonen on hyvä pelaaja neloseen.
Oma mielipiteeni on, että ei saanut yhtään enempää rapaa, mitä ansaitsi.

Olihan Radun viime kauden esitys, Noh säälittävää katsottavaa. Eikä taso ole ollut tuota kovinkaan paljon kummoisempi muutamalla edellis kaudella. En pidät hengitystä paremmasta, mutta PITÄÄ suorittaa tai täytyy myös uskaltaa laittaa sivuun.

Ruokosen liike ja kunto oli silminnähden heikompaa, joka näkyy tuollaisessa pelaajasta heti. Mikäli ainoa vahvuus, eli nopeus viedään, ei jää paljoa jäljelle.
 
Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Oma mielipiteeni on, että ei saanut yhtään enempää rapaa, mitä ansaitsi.

Olihan Radun viime kauden esitys, Noh säälittävää katsottavaa. Eikä taso ole ollut tuota kovinkaan paljon kummoisempi muutamalla edellis kaudella. En pidät hengitystä paremmasta, mutta PITÄÄ suorittaa tai täytyy myös uskaltaa laittaa sivuun.

Ruokosen liike ja kunto oli silminnähden heikompaa, joka näkyy tuollaisessa pelaajasta heti. Mikäli ainoa vahvuus, eli nopeus viedään, ei jää paljoa jäljelle.
Omasta mielestä oli kesken otteluiden välillä vähän turhan raakaa tekstiä. Olihan se heikko kausi, ei kahta sanaa, mutta jos mies nyt saataisiin sieltä ykkösestä pois vähän pienemmille minuuteille. Pari onnistumista alkuun voisi tehdä ihmeitä. Nyt ei ole enää hyvää kaveriaan Mustostakaan jengissä. Oliko Ruokosella sitten mennyt kesä heikosti, nyt parempi kesä alle ja sitä myötä liike kuntoon ja parempi kausi alle.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Ja tässä edellä on kuvattu niitä asioita mitä ensi kaudella ei missään nimessä saa mennä pieleen, jos meinataan välttää sijat 14-16. Joukkueessa ei saa olla yhtään huonokuntoista pelaajaa. Sitä kesätreeniä, sen uudistamista ja siihen panostamista kilpailuetuna on nyt koko HPK kuorossa kertonut. HPK:n tulee olla kollektiivina Liigan kovakuntoisimpia sakkeja.

Yhtään vapaamatkustajaa ei saa olla. Miten Maso Lehtosen joukkueessa sai esiintyä, ja koko kauden isolla vastuulla, viime kaudella nähty Rautiainen. Päävalmentajan tulee luoda se arjen standardi ja vaatiminen. Nyt se loisti poissaolollaan.

Sitten se kolmas: ensi kaudeksi on saatava ja luotava myös pelitapa, joka tuottaa jotakin myös hyökkäyspäähän. Ensiksi maalipaikkoja ja sitä kautta mahdollisesti maaleja. Viime kaudella tuotettiin vähiten maalintekouhkaa koko Liigassa.

Näissä kaikissa kolmessa asiassa valmennuksella on valtava rooli. Se on totta, että Rautiainen ja Ruokonen pelasivat aivan karmealla tasolla koko viime kauden. Mutta oliko se pelkästään asenne tai että oli loukkia? Heistä ei saatu mitään irti, kuten ei oikeastaan kenestäkään muustakaan.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Yhtään vapaamatkustajaa ei saa olla. Miten Maso Lehtosen joukkueessa sai esiintyä, ja koko kauden isolla vastuulla, viime kaudella nähty Rautiainen. Päävalmentajan tulee luoda se arjen standardi ja vaatiminen. Nyt se loisti poissaolollaan.
Tästä pikkulinnut laulanut, että Radulle tehty "aika" pelaaja ystävällinen sopimus, entisen johdon toimesta.

Ilmeisesti sopimuksessa ollut pykälät yv ajasta ja korvamerkattu paikka kärki ketjuissa. Yritä siinä nyt sitten esittää valmentajaa, jos johto vie sinulta kaiken päätäntä vallan kokoonpanossa. Nyt kun oli pakko saada näitä omia poikia takaisin, niin niitä haettiin kaikin keinoin. Toki voihan olla myös täysi tornari, mutta en epäilisin ollenkaan.

Muissa asioissa samaa mieltä
 
Kerhon tilanteesta sen enempää tietämättä sanoisin, että pakisto kestää vertailua, Rajaniemi maalilla tietenkin tärkeä sanomattakin selvää.

Hyökkäystä kun hahmottelee, haastavaksi menee.

Rautiainen-Topping-Tuulola
Huttunen-Lundell-Skinnari
Ruokonen-Päivärinta-Kiiskinen
Sinkkonen-Järvelä-Toivonen/Savolainen

Pelaajia jäi vielä reserviin ja ketjuja voi roolituksien perusteella muokata haluamaansa muottiin, mutta haaste on kova. Sentteriä ja laituria kärkeen tuo karrikoidusti huutaisi.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Ilmeisesti sopimuksessa ollut pykälät yv ajasta ja korvamerkattu paikka kärki ketjuissa. Yritä siinä nyt sitten esittää valmentajaa, jos johto vie sinulta kaiken päätäntä vallan kokoonpanossa.
Jos Antti Toivanen olisi tehnyt näin paskan sopimuksen, niin kysyisin entistä suuremmalla fontilla, että miksi ihmeessä Radua ei sitten päästetty siirtorajalla Ruotsiin..
 
Siivouskomero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerhon tilanteesta sen enempää tietämättä sanoisin, että pakisto kestää vertailua, Rajaniemi maalilla tietenkin tärkeä sanomattakin selvää.

Hyökkäystä kun hahmottelee, haastavaksi menee.

Rautiainen-Topping-Tuulola
Huttunen-Lundell-Skinnari
Ruokonen-Päivärinta-Kiiskinen
Sinkkonen-Järvelä-Toivonen/Savolainen

Pelaajia jäi vielä reserviin ja ketjuja voi roolituksien perusteella muokata haluamaansa muottiin, mutta haaste on kova. Sentteriä ja laituria kärkeen tuo karrikoidusti huutaisi.

En tiedä muuttaako mitään, mutta minnes Korhonen ja Janhonen jäi?
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Tästä pikkulinnut laulanut, että Radulle tehty "aika" pelaaja ystävällinen sopimus, entisen johdon toimesta.

Ilmeisesti sopimuksessa ollut pykälät yv ajasta ja korvamerkattu paikka kärki ketjuissa. Yritä siinä nyt sitten esittää valmentajaa, jos johto vie sinulta kaiken päätäntä vallan kokoonpanossa. Nyt kun oli pakko saada näitä omia poikia takaisin, niin niitä haettiin kaikin keinoin. Toki voihan olla myös täysi tornari, mutta en epäilisin ollenkaan.

Muissa asioissa samaa mieltä
En kyllä mitenkään usko, että sopimukseen voitaisiin laittaa lupauksia yv- tai peliajasta.
Eihän tuollaista sopimusta voi kukaan ehdottaa, eihän?
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
En kyllä mitenkään usko, että sopimukseen voitaisiin laittaa lupauksia yv- tai peliajasta.
Eihän tuollaista sopimusta voi kukaan ehdottaa, eihän?
Itseasiassa nykyään Liigassa aika normaaleja. Jopa nuorten pelaajien agentit hakevat pykäliä sopimuksiin, joissa taataan tietty määrä pelejä ylhäällä ja jopa kärkiketjujen paikkaa.

Eri asia on kuka niihin suostuu. Pienet seurat voi suostua, koska muuten ei ole asiaa kilpailla isoja seuroja vastaan sopimuksista.
 
clayman

Rautiaisen kohdalla taidettiin suostua kaikkiin toiveisiin, kun oli hieman paniikki päällä - Virta ei tullut ja oli pakko saada "oma poika" mukaan. Kick-off oli lisäksi saanut kritiikkiä, niin ei mikään ihme, jos on kaikenlaista saatu sopimukseen.
 
Heitinga

Rautiainenhan oli jo lähes varmaksi huhuttu jo ennen tuota kick-offia eli tämä nyt tuskin pitää ihan täysin paikkaansa.

Ihan ei kaikkea Rautiaisen sopimukseen kohdistuvaa tekstiä tällä palstalla kannata faktana pitää.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Itseasiassa nykyään Liigassa aika normaaleja. Jopa nuorten pelaajien agentit hakevat pykäliä sopimuksiin, joissa taataan tietty määrä pelejä ylhäällä ja jopa kärkiketjujen paikkaa.

Eri asia on kuka niihin suostuu. Pienet seurat voi suostua, koska muuten ei ole asiaa kilpailla isoja seuroja vastaan sopimuksista.
Mä en tähän jaksa uskoa. Ei kai kukaan niin tyhmä ole - ei edes agentit - että lähtisi moisia ehdottelemaan.. Bullshittiä, sanoisin.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Rautiainenhan oli jo lähes varmaksi huhuttu jo ennen tuota kick-offia eli tämä nyt tuskin pitää ihan täysin paikkaansa.

Ihan ei kaikkea Rautiaisen sopimukseen kohdistuvaa tekstiä tällä palstalla kannata faktana pitää.
Toki huhuttu, mutta ehkäpä sinne saatiin ehotoja, jotta saatiin sopimus lopullisesti tehtyä? Muutenhan olisi julkaistu jo kick-offissa, mikäli olisi ollut täysin varma.

No joo, pelkkää spekulaatiotahan tämä on.
 
Viimeksi muokattu:

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Mä en tähän jaksa uskoa. Ei kai kukaan niin tyhmä ole - ei edes agentit - että lähtisi moisia ehdottelemaan.. Bullshittiä, sanoisin.
Juuri siitä oli puhetta jossakin studiossakin. Kun nuoriakin lähdetään kaupittelemaan ehdoilla ja pykälillä, eikä anneta kasvaa rauhassa, niinkuin ennen.

Ja sitten pienemmät seurat joutuvat välillä niihin pykäliin sopeutua, että on edes mahdollisuus saada se potentiaalinen pelaaja.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Olisiko Ruotsissa ollut ottajia? Vaikea kuvitella kovinkaan suurta kiinnostusta noilla otteilla.
En tiedä puhutaanko monikossa, mutta käsitykseni mukaan olisi diilin sinne saanut. Miksi ei sitten loppulta päässyt lähtemään, niin sitä ei tarina kerro.

Mitä tulee otteisiin, niin vieläkään yksi heikko kausi ei pelaajasta totaalisen paskaa vieläkään tee.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ilman miracle on icea nykyinen joukkue ei riitä mihinkään muuhun, kuin playout-paikkaan, jossa sitten nähtäisiin joudutaanko karsintaan.

Jos saadaan vielä oikeasti hyvän tason vahvistus hyökkäyspäähän, mieluiten keskelle, voidaan taistella playoffpaikasta, jos kaikki nuo @TJ MACKEY mainitsemat asiat (fyysisyys ja kunto, urheilullisuus ja pelitapa) saadaan kilpailijoihin nähden erittäin hyvälle tolalle. Lisäksi useiden pelaajien on yksinkertaisesti pakko ottaa isoja askeleita eteenpäin eikä juuri kenellekään saa tulla takapakkia.

Vaikka olen hyvin optimistinen kannattaja, näen tässä aivan valtavasti jättikokoisia kysymysmerkkejä eikä alkava kausi ole herättänyt koskaan niin suuria pelonsekaisia tunteita, kuin nyt.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Vaikka olen hyvin optimistinen kannattaja, näen tässä aivan valtavasti jättikokoisia kysymysmerkkejä eikä alkava kausi ole herättänyt koskaan niin suuria pelonsekaisia tunteita, kuin nyt.
Allekirjoitan tämän myös osaltani.

Siinä mielessä myös erilaiset fiilikset vuoden takaiseen verrattuna, että vuosi sitten pidin Masoa mahdollisena kilpailuedun tuojana ja olin kohtalaisen fiiliksissä äijästä, mutta nyt fiilikset ovat aikalailla täysin päinvastaiset.. Pidän Masoa suurimpana yksittäisenä kysymysmerkkinä koko orkesterista. Nyt on näytön paikka Masollakin.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Pidän Masoa suurimpana yksittäisenä kysymysmerkkinä koko orkesterista. Nyt on näytön paikka Masollakin.

Kyllä. Luotan toki Masoon edelleen: hänellä on hyviä ajatuksia pelistä ja on tyyppinä erinomainen = näen potentiaalia. Haluan siis antaa aidon mahdollisuuden. Mutta suuri kysymysmerkki hänkin nykyisillä näytöillä on - siitä ei pääse mihinkään.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
En tiedä puhutaanko monikossa, mutta käsitykseni mukaan olisi diilin sinne saanut. Miksi ei sitten loppulta päässyt lähtemään, niin sitä ei tarina kerro.

Mitä tulee otteisiin, niin vieläkään yksi heikko kausi ei pelaajasta totaalisen paskaa vieläkään tee.
Voisiko sitten olla, että Rautiainen ei halunnut esim perhesyistä lähteä, tai olisi purkaantunut myös ensikauden sopimus samalla. En tiedä.

Ei yksi kausi tietenkään tee, mutta Radulla oli myös Kookoossa sama meininki. Loppukaudesta pelasi hyvin 5-10 ottelua, muuten samaa surffailua kuin täällä. Taisi tehdä vikoissa peleissä suurimman osan pisteistäkin.

Eli on se lasku suhdanne alkanut jo aikaisemminkin, mutta aina voidaan toivoa, josko se sieltä vielä tulisi, vaikka ei koskaan ole ollut mikään käänteentekevä pelaaja.
 
Kyllä sillä diili oli valmiina, myös ensikauden kattava. Paljon on puhuttu Ruotsista, itse kuulin, että Saksasta, mutta aivan se ja sama.. Lähdössä kuitenkin oli. Mutta Ekiin tyssäsi.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Kyllä sillä diili oli valmiina, myös ensikauden kattava. Paljon on puhuttu Ruotsista, itse kuulin, että Saksasta, mutta aivan se ja sama.. Lähdössä kuitenkin oli. Mutta Ekiin tyssäsi.

Jos tämä on totta, niin ei voi olla muuta selitystä kuin se, että tähän "diiliin" olisi sisältynyt Kerhon maksavan siirrosta huolimatta Radulle sovitun palkan täysimääräisenä ensi kauden loppuun.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos tämä on totta, niin ei voi olla muuta selitystä kuin se, että tähän "diiliin" olisi sisältynyt Kerhon maksavan siirrosta huolimatta Radulle sovitun palkan täysimääräisenä ensi kauden loppuun.
Näin itsekin ajattelin. Tai lähinnä kaksi vaihtoehtoa:
1) Eki halusi päästä eroon toisesta pelaajasta ja Radusta ei ollut varaa luopua kun olisi ollut liian vajaa pelaajisto.

2) Olisi ollut huono diili Kerhon kannalta, kuten totesit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös