Mainos

HPK kaudella 2024–2025

  • 583 819
  • 3 638

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Se kertoo kaiken Kerhon rosterin tasosta jo ennen myyntejä, että Järvinen olisi edelleen kirkkaaasti Kerhon nykyinen ykkössentteri. Sekin kertoo jostain, että hänen tasoisestaan lienee turhaa haaveilla ja meille faneille ehkä samantasoisen, mutta hieman offensiivisemman paketin saaminen olisi haaveilua tai toiveajattelua.

Siis joku Okany, siinä toinen tyylikäs pelaaja, mutta edelleenkin Kalpan neloskentän peluri. Kerhossa olisi jotain aivan muuta.

Mulla on se käsitys, että Kerhon pitäisi seuraavien vuosien aikana taistella esim. Kalpan ja Pelicansin kanssa tasapäisesti. Mutta joukkueiden rosterit on aivan eri planeetoilta.



Jos Kerhon kärkiketjuissa pelaa ensikaudella muiden keskikastin joukkueiden tämän kauden kolmos ja nelosketjulaisia, Veikko Loimarantoja tai muita vastaavantasoisia niin tappiot tulee olemaan ensikaudesta vielä paljon tätäkin kautta suuremmat.

Yleisö on jo nyt menettänyt kiinnostuksen Kerhoon ja ylipäätään koko Hämeenlinnalaiseen urheiluun. Kaupunkiuutisissa jaetaan kilpaa ilmaisia lippuja peleihin ja silti esim, lauantaina alle 3000 katsojaa.

Toinen samanlainen kausi heti perään olisi jo todella kohtalokas. Siksi en usko että Kerho jättää hankkimatta oikeita kärkiketjujen pelaajia. Siihen ei yksinkertaisesti ole enää varaa rahat laadukkaaseen joukkueeseen on kaivettava ja ei ole vaihtoehtoja.
Jos pelaajabudjetti pienenee aavistuksen, haluan uskoa siitä huolimatta että niillä vähillä rahoilla saa rakennettua joukkueen jossa on tarpeeksi laatua kärkiketjuihin jotta sillä voi pärjätä liigassa.

Ilomäki on saanut rapaa oikeastaan jokaisessa joukkueessa pelatessaan, että on löysä surffailija, joka ei pelaa joukkueelle lainkaan.

Kerholla ei ole piiruakaan varaa tälläiseen rekrytointiin. Taitojen puolesta helpolla pelimies mutta jos asenne ei ole kunnossa, kentällä on toinen Rautiainen.

Ilomäki ei ymmärtääkseni ole tunnettu pelaajana joka ottaa joukkueen tarvittaessa reppuselkään ja näyttää omalla esimerkillään asennetta ja tahtoa. Ja tällaista liideriä Kerho tarvitsee ja Ilomäki ei sitä ole.

Vähän sellanen tunne että Toivanen jätti uppoavan laivan, ja nyt laiva on jo niin upoksissa ettei kukaan tiedä oikein miten se saadaan takaisin pinnalle.
 

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Kerholla ei ole piiruakaan varaa tälläiseen rekrytointiin. Taitojen puolesta helpolla pelimies mutta jos asenne ei ole kunnossa, kentällä on toinen Rautiainen.
Sellaisella pienellä erotuksella tosin, että toinen näistä painaa miltei piste per peli tahdissa ja toinen.. Noh, painaa mitä painaa.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Sellaisella pienellä erotuksella tosin, että toinen näistä painaa miltei piste per peli tahdissa ja toinen.. Noh, painaa mitä painaa.

Vierellään pistepörssin kärkikahinoissa keikkuva Tardif ja Koblizek.
On helppo olla tuottava ja tehokas kun joukkueessa on muitakin kärkipelaajia mutta jos joudut olemaan johtava pelaaja, vastuunkantaja niin en usko että Ilomäki sellainen on.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OPEX

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Vierellään pistepörssin kärkikahinoissa keikkuva Tardif ja Koblizek.
On helppo olla tuottava ja tehokas kun joukkueessa on muitakin kärkipelaajia mutta jos joudut olemaan johtava pelaaja, vastuunkantaja niin en usko että Ilomäki sellainen on.
Hyvä valmentaja tekee jokaisesta pelaajasta vastuunkantajan. Lisätietoja voi antaa Olli Jokinen.

Edit.

Enkä nyt ole mitään Ilomäkeä tänne odottamassa, mutta on se nyt kuitenkin kumma jos ei tän tason kaveri kelpaa.
 
Viimeksi muokattu:

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Vierellään pistepörssin kärkikahinoissa keikkuva Tardif ja Koblizek.
On helppo olla tuottava ja tehokas kun joukkueessa on muitakin kärkipelaajia mutta jos joudut olemaan johtava pelaaja, vastuunkantaja niin en usko että Ilomäki sellainen on.

Jännä kommentti, sillä juuri Tardif ja Koblizek ovat varmaankin juuri niitä pelaajaprofiileja, mitä Kerhokin hakee ensi kaudelle. Ei missään nimessä ennen tätä kautta varmoja tapauksia. Tardif ECHL jyrä ja aikaisemmin ei mikään sateentekijä liigassa Koblizek epäonnistuneen tsekki-kauden jälkeen takaisin liigaan. Nyt siis nämä pelaajat "kannattelevat" useita yli 30p ja 40p kausia pelannutta sentteriä. Ilomäki on siitä jännä kaveri, että sitä tunnutaan haukkuttavan aika lailla joka porukassa missä on pelannut. Silti ihan kelpo kausia pelannut.

Mutta joo, ei tule Kerhoon kukaan mainituista, mutta profiileina ennemmin Kerhoon on tulossa ensi kaudelle vuoden takaisia "radek koblizekejä" ja "ben tardiffeja" kuin "arttu ilomäkejä".
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Jotain tällaista se varmaan tulee olemaan. En usko että tuon kovempia senttereitä on tulossa. Monet sijoittaa Skinnaria alakenttin, mutta uskon että on kauden alkaessa 1-2 kentässä. Eikä tuo välttämättä ole kamala asia, on nyt jo väläytellyt potentiaalia ja kun saa hyvän kesän alle uskon hänen olevan ihan kunnon vahvistus.

Noh.

Pallokerho ei ole menestysvuosinaan koskaan joutunut laskemaan sen varaan, että Skinnarin kaltainen nuori pelaaja lyö suorilla läpi huipputasolle. Ne läpimurrot ovat aina tulleet plussana sen päälle, että joukkueessa on ollut riittävän laadukas kärki. Ja näin sen pitää olla tulevaisuudessakin.

Nuorten pelaajien kehitys on harvoin suoraviivaista. He ottavat usein askeleen eteen ja sitten tuleekin kaksi askelta takapakkia, jonka jälkeen taas mahdollisesti kolme nopeaa askelta eteenpäin. On täyttä "toivotaan toivotaan" -meininkiä laskea sen varaan, että kyllä se Skinnari nyt varmaan lyö itsensä läpi kärkihyökkääjäksi, kun pelasi nyt niin hyvin tällä kaudella. Eikä missään tapauksessa ole pelaajalle itsellekään eduksi, jos hänen niskaansa lapioidaan valtava tulosvastuu ensimmäisellä kokonaisella liigakaudella. Sillä jos ei se lähdekään ihan niinkuin elokuvissa, niin kipsi on valmis.

Ollaan lähtökohtaisesti ihan yhtä valtavissa ongelmissa tulevallakin kaudella kuin nyt, jos Skinnari on missään hahmotelmissa meidän ykkösketjussa. Eikä se ole vähimmässäkään määrin Skinnarin vika.

Muistetaan, että semmoinekin superstara kuin Jere Innala oli vajaan tulokaskautensa lupaavista otteistaan huolimatta ensimmäisellä kokonaisella liigakaudella siinä määrin raakile, että palstan asiantuntemus oli häntäkin suorastaan sysäämässä pois Kerhosta.
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ja Ilomäkeä sivuten vielä, pidän aika merkillisenä, että hänen kaltainen tasaisen varma sentteri ei joillekin kelpaisi, mutta samaan rooliin kelpaisi kyllä joku ECHL-arpa.

Johtuukohan tämä siitä, että Ilomäki kuulostaa liian tylsältä vaihtoehdolta?

No, eipä nyt ole Kerhoon tulossa, joten turha kai tällä on enempää spekuloidakaan.
 
Suosikkijoukkue
HPK,Dallas Stars&Dortmund
Kyllähän nyt herranjumala Ilomäen tasoinen sentteri olisi mun hahmotelmiin koska vain tervetullut ja monen muunkin. Se nyt on aivan höpö höpöä ettei tuollaiselle ole tilausta ensi kaudelle mutta niinkuin muutama aikaisemmin sanoi ei ole kerhoon tulossa. Eiköhän nuo kärkiäijät ole Echl/Ahl/Allsvenskan arpoja mitä tänne hankitaan.. Hankalaa on ei voi muuta todeta. Okany olisi loistava kaappaus mutta suapi nähdä päätyykö tänne.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja täytyy muistaa sekin, että niin kova lupaus kuin tuo Kiiskinenkin on, on hänkin vasta 18- vuotias.

Jolla lähtisi Kerhossa siis ensimmäinen oikein kovaakin tulosta vaativa kausi liikkeelle.

Kyllä Skinnari ja Kiiskinen vielä omat mentorinsa tulevalla kaudella kaipaavat.
 

laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Multakin on kerran kysytty samaa ja kysyn nyt itse uudelleen;

Mihin se vähän alle 1,95m€ menee jos niissä 2-3 ratkaisurooleissakin heiluu jotain echl-pelaajia?

Esim Sportilla oli tähän kauteen lähtiessä 1,83m€ budjetti ja ratkaisupelaajat eivät olleet lähtökohtaisesti mtn arpoja. Ja ei, Sportia ei sen kummemmin täällä sympatiseerata.

Onko se Rautiainen & Ruokonen duo joka tän vesittää?
 

suklaasydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Natus Vincere (CS2), Tottenham Hotspur
Sanotaan nyt alkuun, että itse olen lähinnä Kerhoa kritisoivia kirjoituksia tänne laittanut. Milloin mikäkin on perseestä tai vähintään huonommin tehty kuin muilla - (liiankin) kriittiseksi/vaativaksi voisi sanoa.

Mutta, nyt kun noin viimeisen viikon ajalta lueskelee näitä ensi kauden tunnelmia, niin ollaan kyllä erittäin synkkiä. Onko tähän syytä? Varmasti monelta osin. Peliesitykset ovat hiljattain olleet kammottavia eikä tämä hetki sitten ollut osakastilaisuus ilmeisesti jättänyt hyvää kuvaa seuran talouden suhteen.

Siltikin, yksi asia mietityttää: johtoa arvostelevat postaukset kohtaavat usein tyrmäyksen sillä, että tällä kaudella on vasta aloitettu ja suurin osa paskasta, esim. rosterin suhteen on aiemman johdon aikaansaannos; pitää antaa aikaa - ja tämähän on varmaan totta. Mutta miksi sitten samaan aikaan tämä toivottomuus tulevasta?

Joo puhetta on ollut, että budjetti saattaa(?) pienentyä vähän(?). On joo pari näitä huonoina pidettyjä vanhoja soppareita (Rautiainen, Ruokonen). Tämän kauden urheilullisen menestyksen puute varmaankaan tee hyvää vetovoimalle. On huolia seuran taloudesta. Mutta siis... kuinka kusessa me oikeasti ollaan? Maso kai vielä nauttii fanien luottamusta? Nykyjohto ei ole vielä mitään huomattavia virheitä tehnyt?

Voi olla, että unohdan jotain tai olen tulkinnut keskustelua väärin, mutta oli pakko kirjoittaa jotain, kun harvoin tulee tunne, että mietin olevani optimistisempi Kerhosta kuin valtaosa palstasta. Onko tämä sitten joku puolustusmekanismi ja välttelen karua totuutta? Mene ja tiedä.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
eikä tämä hetki sitten ollut osakastilaisuus ilmeisesti jättänyt hyvää kuvaa seuran talouden suhteen.
Näin näistä tulee palstatotuuksia. Yksi puheenjohtajan hymyssä suin heitetty sieraimet pinnalla kommentti ja yksi epätyytyväinen yleisönosaston kirjoitus, niin tilaisuus oli täysin onneton ja aiheuttaa kysymysmerkkejä koko taloudelle.

Itse olin paikalla ja mielestäni edelleenkin siellä kerrottiin hyvinkin paljon asioista sekä ja mm. tulevaisuuden tavoitteista. Paikallaolijoiden kysymyksiin vastattiin jne... Ainoa mikä hieman särähti korvaan siellä, oli tosiaan Louhen kehut peliotteista, mutta muuten olin tyytyväinen antiin sekä luottavainen että noi kaverit tietää mitä tekevät. Mutta minä olenkin niitä optimistisia faneja, jotka luottavat siihen että homma kääntyy, kun annetaan näiden tehdä hommansa. En halua noukkia pelko perseessä yksittäisiä rusinoita pullasta, mitä joku henkilö saattaa yhdessä kohtaa sanoa, vaan koitan katsoa ja ymmärtää kokonaisuuksia.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Itse olin paikalla ja mielestäni edelleenkin siellä kerrottiin hyvinkin paljon asioista sekä ja mm. tulevaisuuden tavoitteista.

Mitä hyviä asioita siellä kerrottiin? Ja mitä tulevaisuuden tavoitteista? Ja ei, ei ole mitään kenkkuilua tms., uteliaana vain kysyn kun en itse paikalla ollut ja täällä kuullut vain nuo negatiiviset asiat.
 

Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Noh.

Pallokerho ei ole menestysvuosinaan koskaan joutunut laskemaan sen varaan, että Skinnarin kaltainen nuori pelaaja lyö suorilla läpi huipputasolle. Ne läpimurrot ovat aina tulleet plussana sen päälle, että joukkueessa on ollut riittävän laadukas kärki. Ja näin sen pitää olla tulevaisuudessakin.

Nuorten pelaajien kehitys on harvoin suoraviivaista. He ottavat usein askeleen eteen ja sitten tuleekin kaksi askelta takapakkia, jonka jälkeen taas mahdollisesti kolme nopeaa askelta eteenpäin. On täyttä "toivotaan toivotaan" -meininkiä laskea sen varaan, että kyllä se Skinnari nyt varmaan lyö itsensä läpi kärkihyökkääjäksi, kun pelasi nyt niin hyvin tällä kaudella. Eikä missään tapauksessa ole pelaajalle itsellekään eduksi, jos hänen niskaansa lapioidaan valtava tulosvastuu ensimmäisellä kokonaisella liigakaudella. Sillä jos ei se lähdekään ihan niinkuin elokuvissa, niin kipsi on valmis.

Ollaan lähtökohtaisesti ihan yhtä valtavissa ongelmissa tulevallakin kaudella kuin nyt, jos Skinnari on missään hahmotelmissa meidän ykkösketjussa. Eikä se ole vähimmässäkään määrin Skinna6rin vika.

Muistetaan, että semmoinekin superstara kuin Jere Innala oli vajaan tulokaskautensa lupaavista otteistaan huolimatta ensimmäisellä kokonaisella liigakaudella siinä määrin raakile, että palstan asiantuntemus oli häntäkin suorastaan sysäämässä pois Kerhosta.
Kyllä, olen hyvin pitkälle samaa mieltä kanssasi, laatua tuo rosteri huutaa keskikaistan lisäksi laidoille. Mutta omasta mielestäni ei mikään maailmanloppu olisi vaikka Skinnari olisi 1-2 ketjussa kauden alkaessa, ja Kerhon talous tietäen tämä on myös hyvin mahdollista. Ideaali tilanne olisi toki 3 kentässä sen terävimmän kärjen takana, mutta kuten mainitsin se talous... Ja mikäli Maso näkee Skinnarin valmiina 1-2 kenttään jos sinne ei laidoille kovempaa ukkoa ole tulossa, hyväksyn tämän.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Mitä hyviä asioita siellä kerrottiin? Ja mitä tulevaisuuden tavoitteista? Ja ei, ei ole mitään kenkkuilua tms., uteliaana vain kysyn kun en itse paikalla ollut ja täällä kuullut vain nuo negatiiviset asiat.
Lainaan tuota omaa kirjoitusta tuolta quo vadis ketjusta, jossa tiivistin sen miten itse asiat ymmärsin ja koin.
Mielestäni Louhi kertoi asiat tilaisuudessa hyvinkin miten ne on. Ehkä muutamat sanavalinnat eivät olleet kovin onnistuneita, mutta isossa kuvassa minulle ainakin meni se "pääviesti" perille. Louhihan muutamaan otteeseen laski vähän vitsiä siinä, joten siinä mielessä ei kannata tarttua yksittäiseen lauseeseen, kun tilaisuudessa kerrottiin paljon muuta, mistä se todellinen kuva selvisi.

Eli lyhyesti pääviesti --> ei ole muita vaihtoehtoja kuin saada urheilullinen taso kääntymään ensi vuonna, halutaan olla "paras pelaajien kehittäjä" ja lisäksi liikevaihtoa tarvii saada kasvatettua niin ydintoiminnasta kuin muista tulon lähteistä. Tavoitteena TOP8 niin urheilullisesti kuin taloudellisesti.
 

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Itselläni tämä uuden pumpun mittaaminen alkaa vasta tästä keväästä.

Lähtökohdat tähän kauteen olivat historiallisen surkeat. Olen antanut Masolle pyyhkeitä, kun niiden aika on ollut, ja myös vastaavasti antanut posia, kun on ollut sen paikka. Mutta rehellisyyden nimissä Maso laitettiin miltei tekemättömän paikan eteen ja hänen kykyään valmentaa liigatasolla on hieman epärelevanttia arvioida tämän kauden perusteella.

Onko Sihvonen + Savolainen sitten onnistunut luomaan tämän ilmapiirin, että seura on viis vaille ulkona Liigasta, ja uusi pumppukaan ei vakuuta. Sillä Haapea ei morjestele, on muutenkin "kulmikas" liikkeissään hallin käytävillä, vaikeasti lähestyttävä ja Eki ei vastaile sopimusrakenteisiin liittyviin kysymyksiin? Sirento-Manninen ei juttele pakeille pelin aikana ja Masolta puuttui geeli tukasta Lappeenrannassa = oli lähtenyt takki auki hakemaan kolmea pistettä Saipasta. Tällä tasollahan kiekkokiukaan jutut ovat pääasiassa pyörineet. Toki siellä on myös ollut ihan aiheellista ja hyvää pohdintaa tietyistä asioista, mutta onhan tämä duo aika isolla telalla painanut menemään Kerhosta puhuttaessa.

Ja painotan vielä sitä, että on siellä Sihvosella ja Savolaisella ollut ihan relevanttiakin pohdintaa ja käyty eri skenaarioita kattavasti läpi, joista osan kyllä allekirjoitan, mutta samaan aikaan kun Kerhoa koetellaan ehkä jopa historiallisenkin kovalla kädellä - kiitos edellisen pumpun - niin Kerholla on nyt myös mitä mainioin sauma tehdä Pallokerhosta taas kiinnostava ja omannäköisensä juttu. Tästä mahdollisuudesta en tosin ole k.o duon hirveästi nähnyt kirjoittelevan.

Jotain katkeruutta täytyy seurassa toimivia tahoja kohtaan olla jos tämän kauden perusteella työntää tämän uuden pumpun roskikseen, eikä näe edessä mitään muuta kuin synkkyyttä ja kärsimystä.
 
Viimeksi muokattu:

Rinkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Petteri Nikkilä, Kalle Kangas, Maso Lehtonen
Itselläni tämä uuden pumpun mittaaminen alkaa vasta tästä keväästä.

Lähtökohdat tähän kauteen olivat historiallisen surkeat. Olen antanut Masolle pyyhkeitä, kun niiden aika on ollut, ja myös vastaavasti antanut posia, kun on ollut sen paikka. Mutta rehellisyyden nimissä Maso laitettiin miltei tekemättömän paikan eteen ja hänen kykyään valmentaa liigatasolla on hieman epärelevanttia arvioida tämän kauden perusteella.

Onko Sihvonen + Savolainen sitten onnistunut luomaan tämän ilmapiirin, että seura on viis vaille ulkona Liigasta, ja uusi pumppukaan ei vakuuta. Sillä Haapea ei morjestele, on muutenkin "kulmikas" liikkeissään hallin käytävillä, vaikeasti lähestyttävä ja Eki ei vastaile sopimusrakenteisiin liittyviin kysymyksiin? Sirento-Manninen ei juttele pakeille pelin aikana ja Masolta puuttui geeli tukasta Lappeenrannassa = oli lähtenyt takki auki hakemaan kolmea pistettä Saipasta. Tällä tasollahan kiekkokiukaan jutut ovat pääasiassa pyörineet. Toki siellä on myös ollut ihan aiheellista ja hyvää pohdintaa tietyistä asioista, mutta onhan tämä duo aika isolla telalla painanut menemään Kerhosta puhuttaessa.

Ja painotan vielä sitä, että on siellä Sihvosella ja Savolaisella ollut ihan relevanttiakin pohdintaa ja käyty eri skenaarioita kattavasti läpi, joista osan kyllä allekirjoitan, mutta samaan aikaan kun Kerhoa koetellaan ehkä jopa historiallisenkin kovalla kädellä - kiitos edellisen pumpun - niin Kerholla on nyt myös mitä mainioin sauma tehdä Pallokerhosta taas kiinnostava ja omannäköisensä juttu. Tästä mahdollisuudesta en tosin ole k.o duon hirveästi nähnyt kirjoittelevan.

Jotain katkeruutta täytyy seurassa toimivia tahoja kohtaan olla jos tämän kauden perusteella työntää tämän uuden pumpun roskikseen, eikä näe edessä mitään muuta kuin synkyyttä ja kärsimystä.
Allekirjoitan joka sanan. Samoilla miettein lähdin tähän kauteen, että ensi ja sitä seuraavalla kaudella mitataan uusi pumppu. Mielestäni Maso on tehnyt ihan hyvää työtä tuolla liigan heikoimmalla jengillä. Varsinkin se joulukuu-tammikuun alku oli huikeaa tekemistä. Nyt vaan junnut painaa loppukauden niin paljon kuin vain lähtee ja positiivisin mielin tulevaan kauteen.
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa

emiilioo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Flyers, Barca, Azzurri
Kyllähän se helpottais yhteisön tuskaa, jos olisi jo kevät ja ensi kauden kärki tiedossa.

Luotan Ekiin edelleen. Mitään tietoa ei ole, mutta jotenkin semmoinen aavistus että rapakon takaa tulee jotain.

Ykkössentteri Patrick Hands
Laitahyökkääjä David Sniper
Kakkossentteri Mark Faceoff

(nimet keksittyjä)
 

Äimänkäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvät suoritukset ja Kerttu
Kyllähän se helpottais yhteisön tuskaa, jos olisi jo kevät ja ensi kauden kärki tiedossa.

Luotan Ekiin edelleen. Mitään tietoa ei ole, mutta jotenkin semmoinen aavistus että rapakon takaa tulee jotain.

Ykkössentteri Patrick Hands
Laitahyökkääjä David Sniper
Kakkossentteri Mark Faceoff

(nimet keksittyjä)

Ja fuck-offissa julkaistaan;:

Ykkössentteri Patrick "No" Hands
Laitahyökkääjä David "Blind" Sniper
Kakkossentteri Mark "O" Kipru... Faceoff

Vaikka täys luotto se on mullakin Erkin hommiin. Mä oon nähny niitä "ole kuin Erkki" -meemejä ja vaikuttaa hyvältä jätkältä. Jos ei kala syö niin vetäänee itte luikkarit taas jalkaan ja alkaa rymistelee. Louhi siihen mukaan neppailee. Vaan taivashan tässä on rajana!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös