Mainos

HPK kaudella 2024–2025

  • 583 177
  • 3 638

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Tästä ehdottomasti samaa mieltä.

Tämäkin on totta, mutta itse sen verran syvällä posisiivessä, että uskon Nenosen vielä palaavan sille parhaalle tasolleen, joko Kerhossa tai sitten jossain muualla.

Pienemmässä roolissa myös paineet onnistua olisivat pienemmät, ja vähän fiilis, että Nenosen kohdalla tämä nykyinen ”kipsi” kumpuaa juuri liian kovista paineista.
Kyllähän sen näkee, että Nenonen ei tällä hetkellä pelaa vaistoillaan tai selkärangasta, vaan ajattelee kentällä liikaa, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin. Tästä hyvänä esimerkkinä tuo Saipaa vastaan ylivoimalla nähty lätty eikenellekään, vaikka tonttia olisi ollut kerrankin vetää ihan kunnolla ja vapaasti. Samoin nähty tällä kaudella paljon tilanteita, missä Nenonen ylivoimalla vetää, vaikka syöttö olisi 100 kertaa parempi ratkaisu.

Kovin on väkinäistä kaikkinensa Nenosen pelaaminen tällä hetkellä, mutta onnistumisia saadessaan tilanne varmasti helpottuu.
Itse nään asian hieman eritavalla.

Nenosen peliälyhän on aika lähellä nollaa. Juuri tuo selkärangasta tuleva laukaus on se millä on Liigaa pystynyt pelaamaan, kohtalaisen tehokkaasti. Toki laukaisu määrät ovat aina olleet niin järkyttävältä tasolla, että heikompikin laukoja tekisi jokusen maalin.

Se mikä itseä on riivannut Nenosen pelissä, oikeastaan aina (paitsi Oulussa Game 7) on juurikin tuo että ei nää mitään muuta kuin maalin, ei sitten mitään. Veto on kovuudeltaan NHL tasoa, mutta tarkkuudeltaan ulkojää tasoa. Tämän vuoksi pidemmätkin pyörityksen on katkennut Nenosen turhaan vetoon, plekseihin, verkkoihin ja mikä pahinta ränniin.

Nuo Nenosen ränni vedot on sellaisia, että änärissä saisi aika kovaa palautetta valmennuksella, koska niistä pääsee hyvin vastustaja ylivoima hyökkäyksiin.

Joten, alemmissa ketjuissa en tiedä mitä miehellä tekisi, koska tarvitsee hyvät ketjukaverit jotka pystyvät tekemään peliä, koska Nenonen ei sitä tee. Eikä kerhon tasoisessa joukkueessa ole sellaista laatua tarjota enään 3-4 ketjuissa.

Oma toive ja usko on että Nenonen löytää paikkansa vielä esim HIFK:n alemmista ketjuista, joissa pystyy vielä tulosta tekemään.

Kiitos 2019 mutta en jää kaipaamaan enään. Toivon kaikkea hyvää jatkolle ja että saa sellaiset ketjukaverit jotka voivat auttaa miestä kentällä.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Tästä ehdottomasti samaa mieltä.

Tämäkin on totta, mutta itse sen verran syvällä posisiivessä, että uskon Nenosen vielä palaavan sille parhaalle tasolleen, joko Kerhossa tai sitten jossain muualla.

Pienemmässä roolissa myös paineet onnistua olisivat pienemmät, ja vähän fiilis, että Nenosen kohdalla tämä nykyinen ”kipsi” kumpuaa juuri liian kovista paineista.
Kyllähän sen näkee, että Nenonen ei tällä hetkellä pelaa vaistoillaan tai selkärangasta, vaan ajattelee kentällä liikaa, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin. Tästä hyvänä esimerkkinä tuo Saipaa vastaan ylivoimalla nähty lätty eikenellekään, vaikka tonttia olisi ollut kerrankin vetää ihan kunnolla ja vapaasti. Samoin nähty tällä kaudella paljon tilanteita, missä Nenonen ylivoimalla vetää, vaikka syöttö olisi 100 kertaa parempi ratkaisu.

Kovin on väkinäistä kaikkinensa Nenosen pelaaminen tällä hetkellä, mutta onnistumisia saadessaan tilanne varmasti helpottuu.
Itse näen Nenosen sinänsä työteliäänä, vaikkakin sillä omalla tyylillään, ongelmana tällä kaudella on ollut se, että hän ei ehdi mihinkään. Aiemmin hän pääsi vielä riistoille ja katkoille, mutta tällä kaudella hän on jatkuvasti ollut myöhässä. Maalipaikoillahan hän sinänsä on ollut samalla lailla, kun ennen, mutta ei ole uponnut. Toivottavasti joku osaa analysoida, onko kyse liigan pelinopeuden kasvusta vai huonosta henkilökohtaisesta valmistautumisesta tms. Ehkä voisi tehä hyvää molemmille jatkaa matkaa.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Nenosella on entisestään hieman hidastunut liike ja etenkin pidemmissä vaihdoissa tuo korostuu. Omassa päässähän kyseessä ei tosiaan mikään turhake ole, ei sitä maalipyssynä mm-kisoihin karsivassa ryhmässä viimeisiin karsittaviin roikotettu muutama vuosi sitten.

Kerholla ei vain ole tulevaisuudessa varaa Nenoseen. Tuo sama tuotto/panos on liian kallis meille, mutta tuskin monelle muulle joukkueelle.

Enkä voi väittää, etteikö tuo pehmeys ja kontaktien välttely ottaisi päähän, useinkin mutta ihan nyt niin heikko pelaaja ei ole kyseessä mitä täältä voisi lukea.

Mustonen hieman samaan kastiin. 3 sentterinä Kerholle liian arvokas ja vastaavasti ei asiaa ykkösen keskelle. Jos olisi joku huippu-ukko ykköseen, niin sitten ehkä, kiitos parantuneen aloittamisen, mutta eiköhän tämä ollut tässä.

Pihlström ehdottomasti jatkoon jos kroppa kestää. Ahonen vähän niin ja näin. Arvostettava oman pään soturi, mutta oletettavasti aika kallis.

Ketola, Nikkilä, Nurmi, Hietanen?, Ikonen jo jatkaa niin olisiko syytä päivittää Ahonen uuteen versioon? Tykkään kyllä kovasti, toivottavasti jatkaisi maltillisella liksalla. Riittäisikö Pulli? Miten Reini, Pärssinen? Mites Miro?
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Ketola, Nikkilä, Nurmi, Hietanen?, Ikonen jo jatkaa niin olisiko syytä päivittää Ahonen uuteen versioon? Tykkään kyllä kovasti, toivottavasti jatkaisi maltillisella liksalla. Riittäisikö Pulli? Miten Reini, Pärssinen? Mites Miro?
Ahonen on omissa papereissa myös niin ja näin. Hyvää peruspeliä ja hoitaa tonttinsa, mutta kuluttaako liikaa budjettia, tuohon perupeliin?

Reini ja Pärssinen saattaa olla nähty.

Pullista tykkään todella paljon! Pelaa joka ilta 110% ja joka tilanteeseen täysillä. Ei pelkää fyysistä peliä ja hyökkäyksessäkin parempi mitä odotin. Lisäksi Pulli pelaa sellaisella liksalla tällä hetkellä, että en edes tiennyt Liigassa olevan mahdollista, muuta kuin junnuilla. Vaikka palkka nousisi 300% olisin erittäin tyytyväinen.

Miro pitäisi olla kunnossa ja saada pelejä alle, jonka jälkeen tryoutilla, muuten en enään uskaltaisi katsoa tuota korttia.
 
Siivouskomero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ahonen on ollut paluunsa jälkeen hyvä, joten itsekin olisin hieman kahden vaiheella. Voisiko tässä olla sauma nipistää euroa hyökkäykseen?
Pullille ehdottomasti lappua kouraan, jos palkan kanssa päästään yhteisymmärrykseen.

Joltain tällaiselta se voisi näyttää.

Nikkilä - Ketola
Nurmi - "Miska Kukkonen"
"Pulli" - Hietanen
Ikonen - "Tuomola"
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Nyt sitten sitä mottipäistä Rajaniemen naaman eteen, ja kiinnitetään kaveri ensikaudeksikin.

Aikamoisen kanin saa Eki taikoa hatusta, mikäli haluaa löytää paremman tai yhtä hyvän veskarin ensi kaudelle.

Rajun jatkoon en valitettavasti usko.
 
Orangezone

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aikamoisen kanin saa Eki taikoa hatusta, mikäli haluaa löytää paremman tai yhtä hyvän veskarin ensi kaudelle.

Rajun jatkoon en valitettavasti usko.
Rajaniemi taisi muutenkin tulla tänne sillä mentaliteetilla, että hakee täältä vain uutta nostetta uralleen, ja sitten jatkaa takaisin ulkomaille. Näillä otteilla kysyntää riittää varmasti.
 
Nilkkarallia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sasha twiittaili, että tapaninpäivänä kuuluisi jotain Kerhon ja Hifkin väliltä. Oletan, että ryöstätte junnun. Onko mitään huhuja, tai onko veikkauksia kuka siirtyisi?
 
Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Taisi vain meinata, että focus itse pelissä. Peli itsessään hänen mielestään mielenkiintoinen.

Näin minä asian tulkitsin.

Sama. Sasha ja stadin karjalalippikset odottavat että joku Åsten tai muu vastaava käy kouluttamassa Martelia siitä potkusta.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Aikamoisen kanin saa Eki taikoa hatusta, mikäli haluaa löytää paremman tai yhtä hyvän veskarin ensi kaudelle.

Rajun jatkoon en valitettavasti usko.

Tässä on se uhkakuva että Markkasesta tehdään ykkösvahti.

Toivottavasti näin ei käy missään nimessä. Jo tämäkin kausi on osoittanut miten iso etu on jos sulla on voittava maalivahti.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
En kyllä näe tällaista uhkakuvaa realistisena. Jos Markkasesta halutaan jotain ykköstä koulia, niin hän pelaisi varmasti paljon enemmän.
Saattaa olla että treenin kautta kehitetään jonka takia pelaa vähän ja tietenkin raju niin kovassa kunnossa. Luulen että Markkanen ja joku muu jakaa pelit ens kaudella eikä selkeää ykköstä ole.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Olettaen että Raju ei jatka: Olisiko millään tapaan realistinen ajatus, että nyt katsotaan, miten Markkanen ja Duo Saariset kehittyvät kauden aikana ja harkitaan jopa heillä lähtöä ensi kauteen? Ja jos kauteen lähtö toteutuu noin ja veskarit eivät onnistu odotetusti, vasta sitten haettaisiin ykkösveskari.

Tuo olisi kyllä suuren riskin taktiikka ja se myös edellyttäisi isoja steppejä kuluvalla kaudella.
 
Benkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, NUFC

Helvetinmoinen riski kyllä olisi, mutta jos nuorempi Saarinen on niin kova lupaus kun on puhuttu niin ei pitäisi olla mahdoton skenaario ja kaverille pitää saada liigapelejä alle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nas
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös