Lisätietoja tästä? Oman näkemykseni mukaan narreista mahtuisi ykköskenttä Kerhoon, ja heistäkin Pillu korkeintaan alaketjuihin.
Kuka meillä tekee ne maalit sitten? Jokereista maalit tekee se ykköskenttä.
Kerho on tehnyt vähiten maaleja liigassa ja päästänyt toiseksi eniten. Eli maalintekijöitä ei yksinkertaisesti ole joukkueessa.
Puolustuksesta, maalivahtiosastosta tai valmennuksesta ei tarvitse edes sanoa mitään.
No ehkä kuitenkin tarvitsee puolustuksen ja maalivahtiosaston suhteen sanoa jotain. Myönnetään se fakta myös, että maalivahtipeli ja puolustuspeli ei myöskään riitä. No, Nikkilän paluun, Noelin tulon jne jälkeen todella toivon että se omapää pysyisi edes hieman puhtaampana mutta Kerhon puolustus on liigatasoa lähtökohtaisesti. Tämä kausi on osoittanut että todellisuudessa ei ole tai jos on niin juuri ja juuri.
Se on totta, että hurmoksen saadessaan tasoerot materiaalin välillä pienenevät, mutta tällä hetkellä tossa on iso ero Kerhon hyväksi, mikä kaikessa naurettavuudessaan vain osoittaa sen, kuinka näivettynyt sarja Mestis olisi ilman jokereita tällä hetkellä.
Ja tämä on se mikä sitten kaventaa todella paljon eroja tasossa. Toisen joukkueen pelaajat jotka on ottaneet turpiin koko kauden ja heille on osoitettu pelaavansa väärässä sarjassa. Vastassa Erittäin nimekkäillä vahvistuksilla mestiksen mestaruuden voittanut Jokerit.
Riski että Jokerit tiputtaisi kerhon mestikseen on olemassa ja se on ihan todellinen.