Mainos

HPK kaudella 2023–2024

  • 390 555
  • 2 122
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jännä nähdä millaiseksi The Keskikaista muodostuu. About samalla pelaajabudjetilla operoivan KooKoon riveihin huhuttu Paajasta sekä tuoreimpana Ilomäkeä.
Meil Pihlström
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Eikös Pillu voisi ottaa tuon Kerhon nelosen sentterin tontin harteilleen? Tarvittaessa sitten stunttaa ketä vain missä kohtaa vain ja ei se siihen kaadu. Koulii siinä sivussa pojista pelimiehiä.
 

Nilkkakiituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
PALLOKERHoo

Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho!
Hämeen Sanomien tietojen mukaan Juho Markkanen pelaa ensi kaudella Kerhossa.

Hyvä haku.

Markkanen on saman ikäinen, kuin Lebedeff oli Kerhoon siirtyessään.
Markkanen on myös lähtökohtaisesti isompi ”nimi” ja potentiaalisempi, kuin Lebedeff oli.
Tosin, se on sitten eri asia, että saako HPK Markkasesta sitä omaa potentiaaliansa ulos sillä samalla tehokkuudella, kuin Lebedeffistä on saatu. Aika näyttää.

Yksi asia miksi myös pidän Markkasen hankkimisesta on se, että Markkanen on varattu NHL:ään, mutta ei ole tehnyt vielä tulokassopimusta.
Lisäksi tässäkin tapauksessa kun Markkanen vaihtaa liigaa eri maahan, niin silloin mahdollisista NHL-korvauksista Kerho saisi 100%, sillä tuota korvaustahan ei jaeta useaan eri maahan? Tämä kaikki siis olettaen, että Markkanen tekisi kesällä 2024 NHL-sopimuksen, eikä esimerkiksi nyt tulevana kesänä.

Itse uskon, että mahdollinen NHL-sopimus Markkaselle tarjottaisiin vasta tuolloin kesällä 2024, koska sinne asti Losilla on häneen oikeudet, eikä maalivahtien kiinnittämisessä juurikaan kiirehditä muita pelipaikkoja hitaammasta kehittymisestä huipulle johtuen, tällöin Kings saisi ostettua ”vuoden” lisää tulokassopimukseen.

Juuri tälläisiä pelaajia HPK:n pitää jatkossakin pyrkiä hankkimaan, aivan kuten Pennasen aikana.

Hyvä Kerho!
 

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Eli mielestäsi Virta & Trettenes > Ilomäki ja Paajanen? Miten?
No katsotaan josko tämä toteutuisi ensikaudelle, niin voidaan sitten syksyllä palata asiaan.

Trettenes oli pitkään Kerhon parhaimpia pelaajia ennen loukkaantumistaan, Paajanen ei ole taas sen sijaan esittänyt yhtään mitään tälläkaudella. Aloituksia kun Trettenes vielä hieman treenaisi, niin olisi aika perkeleen hyvä. On sitä toki jo nytkin.

Toki nämähän ovat ihan makuasioita. Joten annetaan tuloksen näyttää. Jos Virta pelaa ensikaudella Kerhossa, niin uskallan jo melkein väittää, että Ilomäestä ja Virrasta ei voi puhua edes samassa lauseessa ensikaudella.
 

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Hieman pelottava maalivahti tandem kerholla ensikaudella. Rajulla ihan ok tason pelaamista tällä kaudella, mutta ei missään nimessä huikea, nyt vielä hyvä itseluottamuksen nollaus, kun ei saa pelata ollenkaan.

Markkasen tilastot ei toiveita myöskään herätä. Voitto tilasto varsinkin sarjassa kuin sarjassa heikko. Nuori pelaaja ja selittänee paljon. Lebelläkin muistaakseni tilastot ei kovin mairittelevat olleet kerhoon tullessaan.
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Markkasen tilastot ei toiveita myöskään herätä. Voitto tilasto varsinkin sarjassa kuin sarjassa heikko. Nuori pelaaja ja selittänee paljon. Lebelläkin muistaakseni tilastot ei kovin mairittelevat olleet kerhoon tullessaan.
Pelannut häviävissä joukkueissa, se selittää aika paljon.

Varmasti tilastoja parempi maalivahti, ja hyvä että pääsee rupusakeista hieman paremaan Kerhoon.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Pelannut häviävissä joukkueissa, se selittää aika paljon.

Varmasti tilastoja parempi maalivahti, ja hyvä että pääsee rupusakeista hieman paremaan Kerhoon.
Pelannut häviävissä joukkueissa ja tulee Hämeenlinnaan kääntään suunnan. Ei saatana. Eikä kohdistettu sulle sen enempää mut jos joku ratsastaa isin nimellä, niin tämä tässä. Toivottavasti näyttää että oon väärässä.

Oot sä voittavassa tai häviävässä jengissä niin 87% ei mairittele.
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Pelannut häviävissä joukkueissa ja tulee Hämeenlinnaan kääntään suunnan. Ei saatana. Eikä kohdistettu sulle sen enempää mut jos joku ratsastaa isin nimellä, niin tämä tässä. Toivottavasti näyttää että oon väärässä.

Oot sä voittavassa tai häviävässä jengissä niin 87% ei mairittele.
Jos nyt saivarrellaan niin paremmat lukemat Markkasella on ensimmäisistä Liiga-peleistään kuin Lebellä ensimmäiseltä kaudeltaan. Lebe oli tuolloin vanhempi.

Tällä kaudella Berliinissä ei toisella veskarilla Ancickalla ole mitenkään olennaisesti paremmat statsit kuin Markkasella vaikka enemmän onkin pelannut.

Potentiaalia löytyy. Allekirjoittaneella on luotto myös Kerhon mv-valmennukseen, mikäli Virtanen on jatkamassa.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Hieman pelottava maalivahti tandem kerholla ensikaudella. Rajulla ihan ok tason pelaamista tällä kaudella, mutta ei missään nimessä huikea, nyt vielä hyvä itseluottamuksen nollaus, kun ei saa pelata ollenkaan.

Markkasen tilastot ei toiveita myöskään herätä. Voitto tilasto varsinkin sarjassa kuin sarjassa heikko. Nuori pelaaja ja selittänee paljon. Lebelläkin muistaakseni tilastot ei kovin mairittelevat olleet kerhoon tullessaan.

Tämä.

Markkanen on lahjakas nuori maalivahti ja todella hyvä aihio. Hänestä varmasti tulee erinomainen maalivahti.

Ongelma vain on siinä, että suurehkolla todennäköisyydellä hän ei sitä vielä tulevalla kaudella ole. Tarkoittaen, että maalivahtikaksikkomme on lähtökohtaisesti luokkaa "jokseenkin kohtalainen" ja sisältää aikamoisia epävarmuustekijöitä. Noin lähtökohtaisesti Kerhon maalivahtiosaston pitäisi olla menestymistä ajatellen sarjan kärkipäätä, jos muuten vedetään suhteellisen kapealla.

Voi tietenkin myös olla, että Markkanen tekee larmit. Tätä tietysti toivotaan.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
No jotain kaverissa on nähty muutakin kuin pelkkä isänsä nimi, kun on neljännellä kierroksella varattu Blomqvistin ja Meriläisen vanavedessä. Esim saman ikäinen Jatkola saanut varausta ollenkaan. Ihan hyvin noi kaikki mainitut nimet on ikäisekseen pelannut. Kyllä siis pitäisi olla ainakin lahjakkuutta pelata liigassa hyvällä tasolla, mutta ensi vuonnahan tuo sitten nähdään.
 

PursuerJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Florida Panthers
Noin lähtökohtaisesti Kerhon maalivahtiosaston pitäisi olla menestymistä ajatellen sarjan kärkipäätä, jos muuten vedetään suhteellisen kapealla.

Pitää ehdottomasti, mutta ei sitä noin vaan Kerho osta. Rajaniemi on loistava Kerhon "budjettivahti", ja sitten tarvitaan päälle nousujohteisia Lebejä että voidaan kilpailla kärkipäästä maalivahtiosastolla.

Aika ja Markkanen sen sitten näyttää mutta varsin looginen haku minun silmääni.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Makuasioita jälleen:

Varmasti Rajulla (30v.) on halua osoittaa ensi kaudella olevansa edelleen pesukoneenkestävä ykkösvahti liigassa. Tähän nuori, kehityskelpoinen ja lupaava aihio kaveriksi (Markkanen) ja meillä on onnistuessaan oiva kombo.

Markkanen taas voi tehdä sarokset (feat. Tuohimaa) ja pelata itsensä jopa ykköseksi.

Toivottavasti kolmas pätevä stuntti/kirittäjä löytyisi omista junnuista (esim. Saarinen/Herpin tms.).
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho!
En malta odottaa kuinka Markkanen ja toimisto kivitetään tällä palstalla joulukuussa, kun Markkanen pelaa 86.7% torjuntaprosentilla ja pmk on 3.48..

Nuo tilastot eivät muuten ole päästä keksittyjä, vaan Lebedeffin tilastot ensimmäiseltä kaudeltaan Kerhossa.

Hienoa nähdä, kuinka selkeästi on alettu rakentamaan projektia uuden valmentajan ympärille, ja että projektiin kuuluu nimenomaan nuorten ja potentiaalisten pelaajien hankkiminen ja heidän kehittämisensä avainrooleihin projektin ”pääkausille”.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Lisäksi tässäkin tapauksessa kun Markkanen vaihtaa liigaa eri maahan, niin silloin mahdollisista NHL-korvauksista Kerho saisi 100%, sillä tuota korvaustahan ei jaeta useaan eri maahan? Tämä kaikki siis olettaen, että Markkanen tekisi kesällä 2024 NHL-sopimuksen, eikä esimerkiksi nyt tulevana kesänä.
Olikos se kolme kautta vielä se mistä korvaukset lasketaan? Pari menisi siinä tapauksessa SaiPalle, kun on niiden sopimuspelaaja ollut koko ajan.
 

Oranssia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho!
Olikos se kolme kautta vielä se mistä korvaukset lasketaan? Pari menisi siinä tapauksessa SaiPalle, kun on niiden sopimuspelaaja ollut koko ajan.
Tämä mennyt itselläni ohitse, tietenkin siellä on Jussi-isä varmaan juuri tästä kyseisestä syystä nimenomaan lainalle Juhon Saksaan pistänyt, outoa kun ei kuitenkaan eliteprospectissa lue, että olisi tällä kaudella lainalla Berliinissä, toisin kuin tuossa SaiPan omassa tiedotteessa suoraan sanotaan.

Korvaukset maksetaan edellisen neljän kauden ajalta jos pelaa samassa maassa, maata vaihtamalla tuo nollaantuu, mutta todennäköisesti tässä nyt eri tilanne, kun kyse lainasta (vaikkakin koko kauden kestävästä).
Ei tule ainakaan itselleni mieleen ennakkotapausta, jossa pelaaja olisi ollut koko kauden kattavalla lainalla ulkomailla ja se vaikuttaisi (tai ei vaikuttaisi) tuohon korvaukseen ja sen maksamiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös