Mainos

HPK kaudella 2015–2016

  • 300 105
  • 1 268

valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Niin piti viela kirjoittaa, etta eikos viime kaudella pelaajat valinneet kapteeniston? Kuitenkin nyt on valmentajat tehneet tuon paatoksen, mutta uskoisin etta pelaajat olisivat aanestaneet samoin. Turhaan tuosta mitaan aanestysta olisi pidetty, niin selvat vaihtoehdot olivat.

Samaa miinäkin ihmettelin, vaikka ei sinänsä mitään tuota kapteenistoa vastaan, päinvastoin.

"HPK:n päävalmentajan Pasi Arvosen mukaan päätös kapteenistosta syntyi valmennuksen yksimielisellä päätöksellä."

Eipä tuo olisi haitannut vaikka olisi pelaajatkin tähän jotenkin "osallistettu", vaikka mitäs minä tiedän vaikka olisikin. Kapteenin yksi tehtävähän on toimia pelaajien edusmiehenä ja viestittäjänä johtoon päin.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Niin piti viela kirjoittaa, etta eikos viime kaudella pelaajat valinneet kapteeniston? Kuitenkin nyt on valmentajat tehneet tuon paatoksen, mutta uskoisin etta pelaajat olisivat aanestaneet samoin. Turhaan tuosta mitaan aanestysta olisi pidetty, niin selvat vaihtoehdot olivat.
Ei vaan kyllä silloinkin valmennus valitsi.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Eipä tuo olisi haitannut vaikka olisi pelaajatkin tähän jotenkin "osallistettu", vaikka mitäs minä tiedän vaikka olisikin. Kapteenin yksi tehtävähän on toimia pelaajien edusmiehenä ja viestittäjänä johtoon päin.
Ryhmädynamiikan kannalta pelaajien "suorittama" valinta on lähtökohtaisesti aina parempi. Tällä kertaa kapteenisto on kuitenkin niin itsestään selvä, että tuskin kukaan pahoittaa mieltään, vaikka valinnasta ovat vastanneet PanZen ja fysiikkavalmentaja yksi- tai kaksimielisesti.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Se on juuri näin. Ei tuolla kukaan muu voi ollakaan kapteeni. Hahl on käytännössä aina ollut kapteenistossa ja nyt vielä omana ja kokeneena kasvattina kuin tehty tuohon rooliin. Miettinen sopiva A:n kantaja, koska ei niin kokenut kapteenis mies kuin Hahl ja Otto ollut jo aiemmin ansaitusti nuorisokaartin edustajana A:n kantajana. Mainiot valinnat.
 
Ralph

Jäsen
Ensimmäinen huomio illan ottelusta on, että HPK:n pelipaita näyttää hienommalta kuin viimekautinen. Toki kovin läheltä tai tarkasti ei ole kuvattu, mutta silti. Mainoksia on siis jo mukana ja toivottavasti niitä ei liikaa enää lisää tule.

Kypärä toki saisi olla musta, mutta onhan tuohon valkoinen ollut jo muutaman vuoden, joten ei yllätä.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
On hieno, mutta tuo valkoisten mainoslaatikoiden laittaminen mustiin olkapaihin pitaisi olla rikos.

Noin muuten vituttaa kuin aikamiesta. Tata pelia on odotellut tassa pitkan aikaa ja tein kalenteriin tilaa, jotta voin katsell pelin, mutta stream patkii kuin thaihoidon skype puhelu. Mita ilmeisimmin Rovaniemen paassa on se vika ja harmi ettei hommaa ole naemma testattukaan aluksi.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Ei tosta streamista saa yhtään mitään selvää kuka tekee ja mitä. Noh, ehkä senverran näki, että Myllymäki otti yhden hienon torjunnan.
Tämän pelin perusteella tuota streamia katsellen ei voi kyllä yhdestäkään pelaajasta sanoa yhtään mitään, ainakaan toistaiseksi.
Kevho!
 
Orion Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kahden erän perusteella Rovaniemeltä
Positiivista: Miettinen, on se jäätävä ukkeli, aina oikeassa paikassa. Liedes-Jasu-Karevaara, paras hyökkäysketju. Negat: Leblanc & Holland, tuossa keskellä Hahl joutui sijaiskärsijän rooliin. Puolustuspelaaminen yleisesti. Nämä siis hlö.koht. havainnot. Ps. Lupa olla erimieltä..
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Sen mita sai selville niin kanukit ei vakuuttanut, mutta onneksi on aikaa. Puolustuspelaaminen myos huonoa, ylihyokkaamista oli kuten viime kaudellakin usein. Apslovenille annettiin ne paikat ja teki enemman. Kerho sai kylla aina paineen alueelle, mutta ei sen enempaa. Manninen oli pieni ja sen takia pisti silmaan positiivisesti.

Ulkkareista ei kannata siis olla huolissaan, LeBlanc taisi tulla viikonloppuna maahan ja yksi kausi ruotsissa vasta alla, kun taas Holland ekaa kertaa pienessa askissa ja viikon ollut sekin suomessa.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Tappio sieltä tuli lukemin 1-2. Aivan mahdoton sanoa pelistä mitään, koska streami oli niin paska. Eka peli, joten en tekisi minkäänlaisia johtopäätöksiä kenestäkään yhtään mihinkään suuntaan.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tappio sieltä tuli lukemin 1-2. Aivan mahdoton sanoa pelistä mitään, koska streami oli niin paska. Eka peli, joten en tekisi minkäänlaisia johtopäätöksiä kenestäkään yhtään mihinkään suuntaan.
Tähän on helppo yhtyä, osaa sanoa mistään ulkkareista tai muustakaan mitään kun vieläkin vaan pyörii silmät päässä ja kaikki menee diashowna. Sääli että hieno juttu kusastu sitten testaamattomuudella, olisi ollut kiva katsella ihan oikeasti tuo peli.
 
Grand-Pierre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Blackburn Rovers

Eiköhän käynyt klassisesti että kysyntä yllätti järjestäjät.. Liigakin kun tätä streamia mainosti. Ymmärtää hän sen että yhden matsin takia viitsi maksaa näistä yhteyksistä. Pääasia että voitet.. Eiku pelattiin.

Ja eikös tämä taas ollut opiskelijatyö lähinnä?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Eiköhän käynyt klassisesti että kysyntä yllätti järjestäjät.. Liigakin kun tätä streamia mainosti. Ymmärtää hän sen että yhden matsin takia viitsi maksaa näistä yhteyksistä. Pääasia että voitet.. Eiku pelattiin.

Ja eikös tämä taas ollut opiskelijatyö lähinnä?
Ei käynyt, koska striimi tuli youtubelta. Mikäli se olisi riippunut youtubesta niin esim. kelaamalla taaksepäin olisi pitänyt kuvan toimia, mutta kun pätki edelleen. Samaten päivityksen jälkeen pitäisi korjaantua jne.

Ihan oikeasti youtuben kautta voi striimata jotain, ehkä sadoille tuhansille, niin 500 ei todellakaan kaada youtubea, siellä lienee kuitenkin satoja tuhansia samaan aikaan kattelemassa videoita jne. Ihan mokkulallakin saisi aikaiseksi toimivan striimin uppikaistan mukaan, säätämällä lähetettävän kuvan resoluution, bitraten jne. suhdetta. Porukka striimailee tuolla 60fps nykyaikana kaikenlaisia pelejä ihan kotikoneilla, twitch on niitä striimejä täynnä. Kyllä tässä nyt näkyi vain tekijöiden osaamattomuus ja varsinkin se, että omaa lähetystä ei seurattu olenkaan, eikä asialle edes yritetty tehdä mitään. Tuohon päälle ettei selvästi oltu edes testattu lähetystä niin lopputuloksen näki sitten kaikki.
 
Ero silti se että nämä twitchin streamajat tekee sitä ammatikseen joten pitää olla uppikaistaa eikä harkkatyönä. Mut toki olet oikeassa että kun kerran mainostetaan niin pitäisihän sen toimia.
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ulkkareista ei kannata siis olla huolissaan, LeBlanc taisi tulla viikonloppuna maahan ja yksi kausi ruotsissa vasta alla, kun taas Holland ekaa kertaa pienessa askissa ja viikon ollut sekin suomessa.

Boldaus oma. Tarkoitit varmaankin, että isossa kaukalossa?

Joo ei tässä nyt kannata vielä ranteita viillellä, vaikka homma ei heti toimikaan. Kanukeille on annettava hetki aikaa sopeutumiseen, eikä se ole helppoa lähteä ekaan peliin, kun alkuverkka on tehyt porojen seassa, hieman karrikoidusti. Kanukkien tasoa enemmän minua huolettaa aina vaan enemmän ja enemmän Arvos Pantsen taso päävalmentajana. Pantse saa varmaankin aikaa laittaa kuvioita kuntoon jonnekin helmi-maaliskuulle asti, joten eiköhän noi kanukit ole jo siihen mennessä kotiutuneet Hämptoniin, tai sitten ovat jo muissa maisemissa, kun Pantseahan ei varmaan sittenkään vaihdeta kesken kauden, niin pelaajissahan se vika on. Pahoittelut kohtuuttomasta positiivisuudesta.
 
Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Jos Pantse tällä kaudella vaihdetaan, niin se vaihdetaan Olli Saloon, sillä muihin ei oo varaa. Ihan eri asia on se kenet palkataan sitten nykyisen sopimuksen päättymisen jälkeen. Jukka Jalonen olisi kaikkien rinkirunkkareiden märkä päiväuni. Karri Kivi saattaisi olla syy jopa yksinäiseen runkkaamiseen, mutta pelkäänpä todellisuuden olevan jotain aivan jotain muuta jolloin ei edes seiso. Mutta yksinäisen impotenssin jälkeen täällä on ennenkin taivas ja Kerho noussut, miksei siis edelleenkin? Kevho!
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Niin. Kuten sanoin, niin vasta eka peli ja ei ole paljoa harjoiteltu + muutama tarkea pakki puuttuu. Mutta silti eilinen peli naytti helvetin pelottavalta, koska siina oli niita ominaisuuksia, kuten viime kaudellakin: HPK painaa joka ketjulla kiekon vastustajan paatyyn, mutta hyokkaykset jaa nurkkiin ja ollaan tehottomina. Taman ylihyokkayksen seurauksena vastustaja paasi lukemattomiin ylivoimahyokkayksiin. Mua pelottaa etta Pantse ei ole oppinut mitaan, vaan jatkaa samaa mullistavaa hokia, jossa omaan paahan tulee enemman vaaratilanteita kuin toiseen paahan.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Kuulostaa parin kauden takaiselta KalPalta. Onneksi tuosta on otettu opiksi, vaikka välillä vastustajat rokottavatkin jätönjätöistä. Näitä ei tosin HPKn pelissä ole. Onhan tuo ok et kulmissa kulutetaan vastustajaa, mut hyväksi ei ole jos ei sitten jakseta puolustaa samalla omissa. Useamman vuoden aina tuskaillut itekkin tuota Kalpan pelissä mutta onneksi nyt on tullut jo tolkkua. Uskon, että tulevalla kaudella hankintojen myötä haetaan hanakammin aina vetoa/maalille ajoa. Se vain vaatii jalkoja ja kuntoa kun siellä kulmissa ensin pyöritään minuutti. Siinäpä teillekkin pähkinä purtavaksi. Toki pitää osata järjestäytyä sitten omiinpäinkin lähtöön.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ei nyt vielä revitä hiuksia päästä (Pantsella paljoa varaakaan ole) koska eihän siellä ole yhteisiä koutsin vetämiä treenejä takana kai yhtäkään vielä. Eiköhän ulkomaalaiset pääse hiljalleen peliin mukaan ja kyllä se siitä.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aivan sama miten siellä on treenattu ja harjoiteltu, ja mikä pelikirja on. Mutta koskaan ei saisi hävitä alemman sarjatason joukkueelle, kun materiaaliero on kuitenkin selvä.
 
Kolmio36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers
Aivan sama miten siellä on treenattu ja harjoiteltu, ja mikä pelikirja on. Mutta koskaan ei saisi hävitä alemman sarjatason joukkueelle, kun materiaaliero on kuitenkin selvä.
Tähän on helppo yhtyä. Onko kellään tietoa paljonko tuo toinen tiimi oli harjoitellut yhdessä kesän aikana? Meinaan, jos siellä on sama tilanne, ettei paljoa yhteisiä treenejä ole ollut, niin on aika vaikeata puolustella häviötä harjoituksen puutteella.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Aivan sama miten siellä on treenattu ja harjoiteltu, ja mikä pelikirja on. Mutta koskaan ei saisi hävitä alemman sarjatason joukkueelle, kun materiaaliero on kuitenkin selvä.
Allsvenskan on todella tasoltaan jossakin Liigan alimman kolmanneksen seutuvilla, mutta Asplövenin rosteri on lähinnä vitsi. Veskariosastonsa on tosin erinomainen.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ero silti se että nämä twitchin streamajat tekee sitä ammatikseen joten pitää olla uppikaistaa eikä harkkatyönä. Mut toki olet oikeassa että kun kerran mainostetaan niin pitäisihän sen toimia.
Ei striimaaminen vaadi yhtään mitään tietotaitoa, tai no lukea pitää osata, että voi seurata ohjeita internetistä :D Vai että ammattilaisia... kaikkea sitä. Mutta se siitä OT:stä

Paljon on tuolla joukkueella duunia edessä jos meinataan edes taistella pääsystä kympin sakkiin. Kyllä siellä muutama pelaaja selvästi pisti silmään ja oli hyvää tekemistä, mutta kun kokonaisuus oli sitä tasoa että Asplöven vei vaarallisten maalipaikkojen määrässä todella selvästi ja on materiaaliltaan kuitenkin todella heppoinen, niin pistää se vähän ihmetyttämään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös