Mainos

HPK kaudella 2015–2016

  • 300 084
  • 1 268

Pipohöntsä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pahoittelut jo etukäteen negailusta. Omaan silmään Karevaara oli jo mestiksessä bambin oloinen ja kiekko hävisi lavasta välillä kummallisesti ilman paineistustakin. Enkä rehellisesti sanoen usko sopimuksen olleen kovinkaan lähellä meille. Toivotaan kuitenkin Kerhon ja miehen itsensä kannalta, että terävöittää peliään ja onnistuu tutussa ympäristössä.
 

Dawson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Karevaara palaa varmasti parempana kuin mitä lähteissä oli. Voi hyvinkin ottaa paikkansa kahdesta ensimmäisestä kentästä. Hyvä paluumuuttaja! Hopposesta en ole ikinä kuullut mitään. Toivottavasti yllättää. Nuorempi Tuulola näyttää kovin pulleaposkiselta. Onhan tuolla uutisen mukaan painoakin reilu sata kiloa, mutta tuntuis kyllä olevan aika lailla löysääkin. Varmaan liikekin paranisi, jos saisi pikkuisen tiputettua painoa. Hyvä kuitenkin, että noita omia nuoria kiinnitetään. Nyt ei puutu kuin pari kunnon sentteriä, maalintekijälaituri ja ykköspakki. 2-3 tullee varmaan ulkomailta loppukesästä. Hahl menisi kyllä loistavasti kakkoskenttään. Joka muuta väittää, ei ymmärrä realiteettejä. Viedenskyn jatko olisi myös loistojuttu.
 

J.Petke

Jäsen
Pahoittelut jo etukäteen negailusta. Omaan silmään Karevaara oli jo mestiksessä bambin oloinen ja kiekko hävisi lavasta välillä kummallisesti ilman paineistustakin. Enkä rehellisesti sanoen usko sopimuksen olleen kovinkaan lähellä meille. Toivotaan kuitenkin Kerhon ja miehen itsensä kannalta, että terävöittää peliään ja onnistuu tutussa ympäristössä.

Joo negailu tästä ketjusta enää puuttuikin :D Sovit hyvin joukkoon.

Karevaara herätti sellaisen lievän "äääh, no joo"-fiiliksen. Kai se siellä laidasse menee kun kerta miehiä on pakko rosteriin saada. Tuttu mies ja tutut ympyrät. Mestishaku on aina mestishaku, ainakin on nyt oma kasvatti.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Nuorempi Tuulola näyttää kovin pulleaposkiselta. Onhan tuolla uutisen mukaan painoakin reilu sata kiloa, mutta tuntuis kyllä olevan aika lailla löysääkin. Varmaan liikekin paranisi, jos saisi pikkuisen tiputettua painoa.

Noin nuorilla on melkein aina pulleat posket. Kasittaakseni kropassa ei silti hirveasti loysia ole, vaan on ollut todella kova Kerhon testeissa. Nimimerkki @Santsu osaa varmasti kertoa paremmin.

Kylla leveys on hyva juttu. Ekana mika tuossa uutisessa pisti silmaan on yks kiva juttu. Meinaan Eetu Tuulola (190 cm/ 102 kg), Karevaara (187 cm/ 89 kg), Hopponen (185 cm/ 86 kg) ja ringissa mukana olevat junnut: Kaislehto (190cm / 92 kg), Ruokonen (182 cm / 86 kg) ja Valtonen (190 cm/ 87kg). Eli on kivan kokoisia jatkia. Itse olen niin kyllastynyt noihin 170cm kadet pystyssa mikki hiireihin. Ei se tietenkaan niiden vika ole, mutta kun vihdoin on tullut omista junnuista huippu taitavia jatkia, niin kaverit ostaa housuja lastenosastolta. Ei saatana.

Niin hankinnoista viela. Hopponen on mielenkiintoinen nimi. Nuorten maajoukkueita on kierrellyt paljon. Harmi kun ei ole enempaa miehesta tietoa. USHL:ssa ei erikoisia tehoja, mutta paremmin siella vetanyt, kuin Jarvelainen ja Liedes. Karevaara taas yllattaen Kerhossa. Muistan Karevaarasta viimeisen kautensa taalla ja se noin seitseman pelin jakson, jossa mies teki 2 tai 3 maalia ja iski 5 tolppaa. Sitten vajosi varjojen maille. Hyvia tehoja Mestiksessa, mutta kylla Karevaaran pelista puuttuu sita jotain. Taytyisi olla huomattavasti agressiivisempi ja teravampi, lisaksi liiketta parempaa. Nyt jorilehtera tyylinen askeettinen harjoittelumoodi paalle, niin iskee 30 tehopistetta. Karevaarassa on hiukan huonoa se, ettei tuo alakenttiin mitaan ja ylakenttiin ei mahdu. Mutta kaippa tuo tossa mukana menee.

Eetu Tuulolan jatko tosiaan kova juttu. Kaveri on niin erityylinen pelaaja, etta jos putket liikkuu syksylla niin paasee pelaamaan ja tuo joukkueelle lisaarvoa taatusti. Todellinen powerforward.
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
ei pahalla mutta miten kukaan voi tässä tilanteessa ihan rehdisti ja oikeasti olla tyytyväinen Karevaaran tuloon? Ok on oma kasvatti ja ollut vihdoin hakemassa vastuuta muualta mutta silti, kyllä hieman parempaa ainakin itse kaipaisin. Nähtäväksi jää mikä Karevaaran hintalappu on. Arsi Piispanen vol2?
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Onhan tämä ihan divarijengi, jos ei loput hankinnat ole ihan huippuluokkaa ja ehkä on jopa sittenkin.
 

Ralph

Jäsen
Jos tuohon ryhmään kaivetaan kivien ja mäntyjen alta Riku Hahl, Marek Viedensky, joku kiva uikkarilaituri ja uikkaripakki, niin ei tuo siitä voimasuhteiden näkökulmasta nouse top-kymppi-sakiksi. Ellei sitten se laituri ole Ville Leino ja puolustaja Marek Zidlicky, mutta kun ei ole.

Vaikea kausi on edessä, se on selvä. HPK ei ole koskaan jäänyt kahta kertaa putkeen Liigan pudotuspelien ulkopuolelle, vaikka tilanne olisi ollut kuinka kamala. Hämeenlinnassa on usein venytty yli odotusten, joten katsotaan mitä tuleman pitää. Itse en kuitenkaan liikaa odota ensi kaudesta, siksi en oikeastaan edes odota kauden alkua. Uusia hankintoja toki odotan.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Hahl menisi kyllä loistavasti kakkoskenttään. Joka muuta väittää, ei ymmärrä realiteettejä.

Realiteettien kohdalla ymmärrän Kerhon rajalliset resurssit. Ymmärrän myös sen, että Hahlin nimi voisi olla markkinoinnin kannalta mukava lisä joukkueeseen ja parhaimmillaan mies on ollut jopa huikea. Siltikin näkisin tilanteen siten, että Hahlin kohdalla on vähän samoja ongelmia kuin esimerkiksi Hurmeen ja Toskalan kohdalla näiden viimeisinä vuosina: taso oli laskenut liikaa parhaista vuosista, syyt soppariin olivat liikaa sidottu pelin ulkopuolisiin asioihin ja riskifaktori loukkaantumishistorian kohdalla oli suuri.

Toki Hahl voi olla vaikka Liigan kuumin sentteri koko kauden. Parhaimmillaanhan Hahl on ollut suorastaan huikea kokonaisuutta ajatellen. Toisaalta jos resursseja on vähän käytettävissä, en itse lähtisi tällaiseen pelaajaan käyttämään isoja summia. Hahl saattaa olla vielä kakkossentterin tasoa Liigassa, hän saattaa pelata valtaosan peleistä tällä kaudella ja hän saattaa olla hinnaltaan hankittavissa. Tuossa vain on niin monta jossittelevaa muotoa, että riski on suuri. En väitä (enkä varsinkaan toivo!) Hahlin olevan mikään floppi tai alisuorittaja, mutta rajallisin resurssien toimivan jengin kohdalla en välttämättä ottaisi noinkin tärkeän pelipaikan kohdalla noin suurta riskiä. On kuitenkin muistettava, että Miettisen muodossa joukkueeseen on saatu aimo annos kokemusta ja johtajuutta, joten noiden osalta ei Hahl ainakaan täyttä tyhjiötä paikkaisi.
 

Ralph

Jäsen
En väitä (enkä varsinkaan toivo!) Hahlin olevan mikään floppi tai alisuorittaja, mutta rajallisin resurssien toimivan jengin kohdalla en välttämättä ottaisi noinkin tärkeän pelipaikan kohdalla noin suurta riskiä.
Mutta toistaalta, kumpi olisi nyky-Kerhon kannalta parempi - laittaa rahaa johonkin toivotaan toivotaan -ulkomaalaishankintaan vai hankkia perusvarma kotikenttäalennuksella saapuva Hahl? Jos jostain löytyy vähänkin varma hankinta kakkossentteriksi, niin siinä tapauksessa jättäisin Hahlin syrjään. Mutta jos toinen vaihtoehto on hankkia joku alexleavitt Saksan liigasta kokeilemaan, onko Liiga-tasoa, niin mielummin Hahl.

EDIT:
Nyt kun mietin kokoonpanoja ja jos sieltä on tulossa Riku Hahl sekä kaksi ulkomaalaispelaajaa hyökkäykseen vielä, laittaisin ketjut näin:

junnu - uikkari - uikkari
junnu - Riku Hahl - Antti Miettinen
Sakari Manninen - Otto Paajanen - Joona Karevaara
Heikki Liedes - Juhani Jasu - Juha Koivisto

Alhaalta ylös kun katsoo, niin ensimmäisenä tulee puhdas työmyyräkenttä, jonka tehtävä on pitää vastustajan kärkihyökkääjiä nollilla ja saada kiekko pois omalta alueelta. Kolmosketjussa on ideaa ja potentiaalia. Kukaan ei ole iältään vielä mitään, mutta ei toisaalta vielä mikään varma Liiga-tason kiekollinen pelaaja. Sitten paluumuuttajat plus joku junnu ja ulkomaalaiset plus joku junnu.

Ja nämä kaksi junnu-paikkaa täyttävät Eetu-Ville Arkiomaa, Waltteri Hopponen, Santeri Vuoti ja Eetu Tuulola. Oishan se huimaa, jos E.Tuulola kasvaisi kesällä Liiga-potentiaaliseksi pelaajaksi ja hänet istutettaisiin Hahlin ja Miettisen rinnalle. Sitten Hopponen, joka on pelannut viime kaudet ulkomailla, kielitaitoisena uikkareiden rinnalle. Arkiomaa kyttäämään Karevaaran paikkaa, Vuoti kyttäämään Mannisen paikkaa.
 
Viimeksi muokattu:

Sabre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings
Omia kasvatteja tulee sisään ovista ja ikkunoista. Kohta ollaan täysin omavarainen joukkue.

Niin. Korpela tuossa viime viikolla juuri linjasi, että viiden vuoden päästä HPK olisi, jos ei nyt ihan kokonaan, mutta lähestulkoon omavarainen joukkue. En nyt sanatarkkaan muista miten sanoi, mutta tuo oli ydinviesti. Hieno on idea, mutta mites hei jos oltais pidetty näistä jo pois lähteneistä/potkituista omista kasvateista kiinni?

Leino, Rautiainen, Vainio, Järveläinen, Heikkilä, Lahtela, Monto, Ollikainen, Virta, Kerälä...

ja siihen päälle nykyiset: Vuoti, Nikkilä, Arkiomaa,Liedes, Paajanen, Tuulola J, Tuulola E, Haapanen, Haaranen, (Juuse) ja laitetaan Miettinenkin nyt tähän ja mahdollisesti tuleva Hahl.

Tohon päälle vielä pari takuuvarmaa suorittajaa ulkopuolelta, niin jengi olis siinä. Meillä vois jo olla lähestulkoon omavarainen jengi, mutta ei niin ei. Tietenkään ei kaikki mahtuisi kokoonpanoon, mutta sitten Mestiksestä/A:sta hakemaan peliaikaa. Sitten kun jätkät alkaa olemaan 24v, niin voidaan todeta, että kiitos, mutta ei kiitos, jos ei vaan riitä ja kehitystä tule. Vähän kuin Karevaaran kohdalla. Paras (tai huonoin) esimerkki on Rautiainen ja Leino, jotka heitettiin pois vähän reilu parikymppisinä, kun ei tullutkaan heti +40 tehoja. Ja sit otetaan sisää sakusalmisia, koska Pantse tykkää isoista pelaajista... Ei tää jengi häviäis yhtää nykyselle, olkoonkin, et tän hetken jengi ei oo vielä valmis.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Paras (tai huonoin) esimerkki on Rautiainen ja Leino, jotka heitettiin pois vähän reilu parikymppisinä, kun ei tullutkaan heti +40 tehoja. Ja sit otetaan sisää sakusalmisia, koska Pantse tykkää isoista pelaajista... Ei tää jengi häviäis yhtää nykyselle, olkoonkin, et tän hetken jengi ei oo vielä valmis.
Voi jeesus, että tuo MussukatVolX-tyyppinen propaganda voi elää noin vahvasti. Leinotrautiaisetvainiothan nimenomaan heitettiin pois, vaikka olisivat pelanneet Kerhossa vaikka ilmaiseksi. Kyse ei tietenkään ollut siitä, että joku HIFK muuten kiinnostaisi, eikä varsinkaan rahasta. Ja rahasta puheenollen, kaikki omat junnut totta kai pitää sitoa liigasopparilla, kun ne on halpoja. Rahaahan on, joten ei haittaa vaikka ne kymmenen mestikseen kehittymään laitettua jantteria maksaa yhden marekviedenskyn verran.

Ja eiköhän se Järveläinenkin ole nähty jo. Ja jonkun Kerälän mainitseminenkin tekee kirjoituksesta vähintään epäilyttävän.
 

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Ei tuo joukkue huonolta näytä kun saadaan Hahl ja "Viedensky". Siihen lisäksi yksi hyvä/iso hyökkääjä ja yksi hampaaton pakki niin kyllä tolla mopolla kulkee. Joukkue on vielä ihan hyvää kokoluokkaa keskiarvona, pitäisikö kaukalo vetää samalla minimimittoihin ja ruveta pelaamaan NHL-tyyliin? Siellä olisi oululaiset ihmeissään kun äijää on jatkuvasti katollaan.
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
Ei tuo joukkue huonolta näytä kun saadaan Hahl ja "Viedensky". Siihen lisäksi yksi hyvä/iso hyökkääjä ja yksi hampaaton pakki niin kyllä tolla mopolla kulkee. Joukkue on vielä ihan hyvää kokoluokkaa keskiarvona, pitäisikö kaukalo vetää samalla minimimittoihin ja ruveta pelaamaan NHL-tyyliin? Siellä olisi oululaiset ihmeissään kun äijää on jatkuvasti katollaan.

Aika paljon on tuossa painoa sanalla JOS. Omaan silmään tuo Karevaaran signaus näyttää muiden ohella siltä, että 1 ulkkari (pakki) ja "hahl" sieltä tulee ja sitten on laari tyhjä. Mopolla varmasti kulkee, mutta miten pitkälle ja vauhdikkaasti se on eri asia.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Aika paljon on tuossa painoa sanalla JOS. Omaan silmään tuo Karevaaran signaus näyttää muiden ohella siltä, että 1 ulkkari (pakki) ja "hahl" sieltä tulee ja sitten on laari tyhjä. Mopolla varmasti kulkee, mutta miten pitkälle ja vauhdikkaasti se on eri asia.

Omaan silmaasi nayttaa tuolta, mutta johdon ja valmennuksen suusta on kuulunut eri savelia. Kylla siella on kerrottu, etta useampi ulkkari on kiikarissa. Kerhon kohdalla on aina sana JOS isolla mukana.

Noin muuten taytyy sanoa, etta ihailen Sport faneja. Joo maki nauran tuolle optimistisuudelle, mutta mita sitten jos on optimistinen? Kelta se on pois? Enta jos onkin vaarassa, niin mita sitten, muutama nimimerkki osoittaa sormella, mutta kuitenkin Sport fanit odottaa seuraavaa kautta ylpeana. Pitaisikohan meidankin pikku hiljaa lopettaa negailu? Tulevat vahvistukset on monesta suusta jo haukuttu paskoiksi, vaikka ei edes tiedeta keta on tulossa. Se on fakta, etta Kerho on ennakkokaavailuissa saalareiden ulkopuolella, mutta mina pystyn elamaan asian kanssa. Meilla on pienempia pelaajabudjetteja ja jengi on myos sen nakoinen, mutta itse olen ok asian suhteen. Enta sitten jos Kerho tekeekin "kerhot" eli menestyy vaikka ei pitaisi? Tuletteko sitten tanne negailijat huutelemaan etta "meidan Kerho!". Vai mita jos annettaisiin kaikki tuki nuorelle Kerholle ja ollaan ylpeita seurastamma? Itse toivon, etta joukkue on raikkaan oloinen ja pelaa annakkoluulotonta latkaa. Siella on aika perhanasti lupaavia jannuja ja niiden kehittymista odotan innolla. Voi kun olisi hieno nahda kuinka Eetu Tuulola esimerkiksi murtautuisi kokoonpanoon ja pelaisi itsensa ensimmaisen kierroksen varaukseksi. Ei ole mahdotonta.

Haastan taten kaikki Kerho-fanit olemaan positiivisempia. On vain Kerho. Osoitetaan tukemme pojille, jookosta, eika potkita niita. Muutenkin jengi potkii Kerhoa ihan liikaa ja siihen on tultava loppu. Naytetaan etta me ansaitaan Liigajengi Hameenlinnassa.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Karevaara. Hyvia tehoja Mestiksessa, mutta kylla Karevaaran pelista puuttuu sita jotain. Taytyisi olla huomattavasti agressiivisempi ja teravampi, lisaksi liiketta parempaa. Nyt jorilehtera tyylinen askeettinen harjoittelumoodi paalle, niin iskee 30 tehopistetta.
Tämä! Karevaaralla on edellytykset olla hyvä maalintekijä Liigassa, taidosta ja raameista ei jää kiinni. Urheilullisuuden, uskalluksen ja määrätietoisuuden osalta onkin sitten toinen juttu. Joona tarvitsisi juurikin sellaisen urheilullisen otteen koko elämään ja aivan tykki kesän fysiikan kehittämisen suhteen. Ja pelaamisessa pitäisi löytyä halua ja uskallusta mennä maalille ja pienii väleihin. Se mikä huolestuttaa, että jos tämän alan valmentamisen mestari Jukka Rautakorpi ei sitä saanut kahdessa kaudessa Karevaarasta esiin, miten sen tekee Arvonen?

No mutta, annetaan mahdollisuus. Miettikää kun Karevaara saisi hieman Liedeksen fysiikkaa ja kääntäen Liedes Karevaaran kädet. Aika vaarallinen laituri olisi kyseessä.

Arvonen huuteli viime kauden päätteeksi urheilullisuuden perään. Miettinen on päästä varpaisiin timanttinen huippu-urheilija, Karevaara ja Janne Häppönen eivät vielä edes ymmärrä koko käsitettä. Eikä ymmärtänyt Ville Järveläinenkään. Eetu Tuulola on sen kokoinen mörkö, että mielenkiinnolla odotan.

Kunhan pysyvät poissa Hämptonin yöstä ja alkavat lunastaa potentiaaliaan niin voivat tehdä vielä liigaurat koko kolmikko.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
OPitaisikohan meidankin pikku hiljaa lopettaa negailu? Tulevat vahvistukset on monesta suusta jo haukuttu paskoiksi, vaikka ei edes tiedeta keta on tulossa. Se on fakta, etta Kerho on ennakkokaavailuissa saalareiden ulkopuolella, mutta mina pystyn elamaan asian kanssa. Meilla on pienempia pelaajabudjetteja ja jengi on myos sen nakoinen, mutta itse olen ok asian suhteen. Enta sitten jos Kerho tekeekin "kerhot" eli menestyy vaikka ei pitaisi? Tuletteko sitten tanne negailijat huutelemaan etta "meidan Kerho!". Vai mita jos annettaisiin kaikki tuki nuorelle Kerholle ja ollaan ylpeita seurastamma? Itse toivon, etta joukkue on raikkaan oloinen ja pelaa annakkoluulotonta latkaa. Siella on aika perhanasti lupaavia jannuja ja niiden kehittymista odotan innolla. Voi kun olisi hieno nahda kuinka Eetu Tuulola esimerkiksi murtautuisi kokoonpanoon ja pelaisi itsensa ensimmaisen kierroksen varaukseksi. Ei ole mahdotonta.

Haastan taten kaikki Kerho-fanit olemaan positiivisempia. On vain Kerho. Osoitetaan tukemme pojille, jookosta, eika potkita niita. Muutenkin jengi potkii Kerhoa ihan liikaa ja siihen on tultava loppu. Naytetaan etta me ansaitaan Liigajengi Hameenlinnassa.
Mukana haasteessa. Siitä muuten erityisen paljon plussaa, että ollaan varmaan Liigan omavaraisin joukkue ja kaiken osuessa nappiin, siltikään keväällä ei pelit lopu ennen kuin Vanajasta on jäät sulaneet.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Omaan silmaasi nayttaa tuolta, mutta johdon ja valmennuksen suusta on kuulunut eri savelia. Kylla siella on kerrottu, etta useampi ulkkari on kiikarissa. Kerhon kohdalla on aina sana JOS isolla mukana.

Kerhon kohdalla isolla kirjoitettu JOS oikein korostuu tässä: tehdään sopimuksia ulkkareiden kanssa vain, JOS he ovat selkeitä kärkipään pelaajia. Ei hankita ulkomaalaisia kolmoskenttään, koska sinne löytyy jengiä omasta takaa hyvin.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ai taas alkaa tämä "älkää olko noin huonoja kannattajia" huutelu. Eikö tää muitten haukkuminen ole jo nähty ja vähän loppuunkulunut juttu, ihan samalla tavalla kuin se kakkossentterin odottelu ja Lelun pää märkänä painamat illat? Väärin kannatettu. Ei yks Miettinen vielä tee Liiga tason joukkuetta. Samaan aikaan on huhuissa liikkunut että Viedensky on päästetty muille maille ja tilalle ollaan ehkä saamssa Hahl, niin mistäs tässä nyt pitäis sitä posia vedellä? Karevaarasta?

Mitäs jos vaan kaikki kannatetaan ihan sillä meidän omalla tavallamme, ne jotka jaksaa vetää taas niitä laseja syvemmälle päähän ja hakee paksummat linssit niin ihan vapaasti, mutta minä en jaksa ymmärtää tätä jokavuotista "ei saa olla negatiivinen" huutelua. Tässä nyt ihan kauheesti sitä valoakaan ole tunnellissa näkynyt, enemmänkin on odotettu että millon se pohja tulee kaivossa vastaan. Ollaan sitten positiivisia ja haukutaan negailijoita, (aina pitää löytää syy haukkua muut saman seuran kannattajat paskoiksi, väärinkannattajiksi, syystä tai toisesta) kun Karveaara mättää maaleja illasta toiseen ja HPK ottaa sitä perinteistä pronssia keväällä. Sen kun näkis.
 

Sabre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings
Voi jeesus, että tuo MussukatVolX-tyyppinen propaganda voi elää noin vahvasti. Leinotrautiaisetvainiothan nimenomaan heitettiin pois, vaikka olisivat pelanneet Kerhossa vaikka ilmaiseksi. Kyse ei tietenkään ollut siitä, että joku HIFK muuten kiinnostaisi, eikä varsinkaan rahasta. Ja rahasta puheenollen, kaikki omat junnut totta kai pitää sitoa liigasopparilla, kun ne on halpoja. Rahaahan on, joten ei haittaa vaikka ne kymmenen mestikseen kehittymään laitettua jantteria maksaa yhden marekviedenskyn verran.

Ja eiköhän se Järveläinenkin ole nähty jo. Ja jonkun Kerälän mainitseminenkin tekee kirjoituksesta vähintään epäilyttävän.

No voi jeesus vain itsellesi. Niitä mussukoita tulee kokoajan junioripuolelta kohti edustusta niin koita nyt kestää. Ja jos olet niin paljon näitä mussukoita vastaan niin heitetään samantien Paajanen, Nikkilä, Liedes yms. menee. Sitäkö sä haluat? Otetaa jengi täyteen sakusalmisia, anttiaarnioita, anttibruuneja, joonakarevaaroja yms. sitäkö sä haluat? Ja sulla kun nyt ei näköjään ole Leinon ja Rautiaisen tapauksista mitään muuta tietoa kuin perttiperuskatsojan tieto, niin anna olla.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaikka kuinka posilasien kautta tota Kerhon hyökkäyskalustoa katsoo, niin onhan se edelleen aika heikko. Kyllä joutuu nuoret pojat ottamaan isoa roolia, jos Kerho meinaa kympin sakkiin edes päästä. Ja edelleen toistan, Pantse Arvosen valmennuksessa ja pelikirjalla. Toivottavasti Pantse löytää kesän aikana jostain officen kätköistä JJalosen pelikirjan sivun hyökkäys, koska viime kaudella siinä ei ollut mitään punaista lankaa. Nyt useammalta hyökkääjältä voinee kai lähtökohtaisesti odottaa kovaa koohotusta, mutta mihin sillä sitten pääsee ja mitenköhän muut sitten pelaa, niin se jääköön nähtäväksi. Karevaara ei enää kelvannut KooKoolle Liigaan, eiku Kerho kyykytti KooKoota mahtavalla sainauksella.

Ja lelu tulee näyttämään todella heikolta pelaajakordinaattorina, kun muut lyö tiskiin sellaiset ulkkarivahvistukset, että alta pois. Ja samalla Kerhon kausi on pelastettu. Rahat on tiukassa, mutta onneksi Miettisen julkaisutapa sai aikaan valtavan buumin ja kausikortit on jo varmaan myyty loppuun.

Pahoittelut negatiivisuudestani.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Tilanne 21.5.2015:
Ulos: Saarinen, Viedensky, Somervuori, Hamill, Vihko, Schira, Niemi ja SAROS.

Sisään: Miettinen, Manninen, Auvinen, Forsberg, Lehtivuori, Karevaara, Mähönen ja Myllyniemi.

Ei negailla, ulos lähti käytännössä kaikki viime kauden ukot 2 ensimmäisestä ketjusta, ja varmaan kaikki yli 5 maalin miehet. Samalla poistui Liigan yksi parhaista hyökkäävistä pakeista, Kerhon paras pakki puolustuspäässä ja Liigan paras veskari.

Tilalle on saatu Miettinen ja kasa kysymysmerkkejä. Voihan tuo toimia, mutta paperilla Kerholla on NYT Liigan köykäisin jengi (en puhu kiloista, Pantse kuulemma tykkää isoista ukoista).

Varmasti väärin kannatettu meiltä monelta, mutta onhan tuo aika down shiftattu porukka. Mopolla moottoritielle.

Ja siis voihan se olla, että sieltä jostain taiotaan 3-4 superäijää, mutta jo kommentti meidän valmentaja/seurajohtaja/GM/koordinaattori Arvoselta oli paljon kertova: "Juhannuksen jälkeen on halpaa!"

Edit 1: ja että saadaan oikein kunnolla näiltä meidän tosifaneilta verisuoni katkeamaan päästä, niin Kerholla on käytännössä kassa tyhjä ;) Tee nyt siinä sitten diilejä huippuvonkaleiden kanssa.

Edit 2: Vänttinen unohtui poistuneiden listalta.

Jätin tarkoituksella pois blooper-osaston eli OPG, Bruun, Laakso ja Järveläinen. Näitä ei tarvitse korvata.
 
Viimeksi muokattu:

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
No voi jeesus vain itsellesi. Niitä mussukoita tulee kokoajan junioripuolelta kohti edustusta niin koita nyt kestää. Ja jos olet niin paljon näitä mussukoita vastaan niin heitetään samantien Paajanen, Nikkilä, Liedes yms. menee. Sitäkö sä haluat? Otetaa jengi täyteen sakusalmisia, anttiaarnioita, anttibruuneja, joonakarevaaroja yms. sitäkö sä haluat? Ja sulla kun nyt ei näköjään ole Leinon ja Rautiaisen tapauksista mitään muuta tietoa kuin perttiperuskatsojan tieto, niin anna olla.
Nyt mä tulin uteliaaksi, joten huutelen vähän vastauksia tähän sinun viestiin.
Kun olet simosisäpiiriläinen ja muut perttiperuskatsojia, niin kerro sisäpiiritiedot tapauksista Leino ja Rautiainen. Mää oon mahrottoman utelias.
 

Sabre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings
Nyt mä tulin uteliaaksi, joten huutelen vähän vastauksia tähän sinun viestiin.
Kun olet simosisäpiiriläinen ja muut perttiperuskatsojia, niin kerro sisäpiiritiedot tapauksista Leino ja Rautiainen. Mää oon mahrottoman utelias.

Mä en nää et mun tehtävä on täällä lähteä kertomaan yksityiskohtia näiden herrojen siirroista (eikä halua) ja en mäkään varmasti jokaista yksityiskohta tiedä, mutta varmasti enemmän kuin "HIFK tarjos enemmän"-kommentin esittäneet palstalaiset. Tottakai tarjos, mut on paljon muutakin.

Mutta lyhykäisyydessään: HPK:ta ei kiinnostanut, koska Pantse (ei varmastikaan ainut syy, mutta iso osatekijä kuitenkin), ja menivät sitten muualle.
 

Dawson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
...ja menivät sitten muualle.

Ihan hyvä, että menivät. Täällä kun hommasta ei tullut yhtään mitään. Pelaajien itsentäkin kannalta siirrot näyttävät onnistuneen, kun pystyivät nostamaan ainakin jonkin verran tasoaan.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Ja jos olet niin paljon näitä mussukoita vastaan niin heitetään samantien Paajanen, Nikkilä, Liedes yms. menee. Sitäkö sä haluat? Otetaa jengi täyteen sakusalmisia, anttiaarnioita, anttibruuneja, joonakarevaaroja yms. sitäkö sä haluat?
No en ja en, kun en niin ole sanonutkaan. Aika hassua ajatella, että vaihtoehdot ovat vain 1) kaikki omat junnut pidetään 2) kaikkien tilalle hommataan bruuneja. Se, että HPK-junnuista ei ole tullut tasokasta kenttäpelaajaa Juuso Hietasen jälkeen, ei ehkä kuitenkaan johdu siitä, että jotain kerälöitä ja ollikaisia ei ole roikotettu väkisin ringissä. Mitä jos ne ei alkujaankaan ole olleet niin potentiaalisia? Eikä niitä voi määräänsä enempää listoilla pitää. Ja missä se raja menee, että venataanko 25-v asti että tapahtuuko mitään vai saako jo aikaisemmin ottaa nuorempia omia junnuja tilalle?

en mäkään varmasti jokaista yksityiskohta tiedä, mutta varmasti enemmän kuin "HIFK tarjos enemmän"-kommentin esittäneet palstalaiset.
Kukas tollasia kommentteja on esittänyt? Enkä minäkään tiedä, mutta osaan myös ajatella, vaikka olenkin peruskatsoja(?). Kuulemma joskus ihmiset haluavatkin vaihtaa kaupunkia tai työpaikkaa, jopa vähän isomman palkan tai haasteen takia, eikä siinä ole mitään väärää. Kiitos kuitenkin selvennyksestä, että vaikka toiset "tottakai tarjos" isomman rahan ja on "paljon muutakin", niin lähtökohta on siis se, että Pantse heitti ne pois.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös