Mainos

HPK - KalPa to 24.11.2005

  • 5 092
  • 33

kaksyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPan paluu Rinkelinmäelle herättää pelonsekaisia tunteita, etenkin, kun ottaa huomioon KalPan kahden edellisen ottelun käsittämättömän aneemisuuden. Kun vastassa on vielä SaiPa-tappiosta varmasti sisuuntunut HPK, ei kuopiolaisille ole luvassa helppoa työnsarkaa.

KalPassa on reagoitu kahden edellisen ottelun kehnoihin otteisiin, ja ketjut on pistetty uusiksi. Puolustuksessa varaa muutoksiin ei enää ole, kun vielä Kuronenkin menetettiin tiistaina loukkaantuneiden listoille. Monitoimimies Tiihonen palaa siis kokoonpanoon häntä paikkaamaan, vaikka moni Tiihosen ennemmin hyökkääjänä näkisikin.

Kapanen (Luostarinen)

No surprise here. Lauantaina iskenyt lihaskramppi hellittänyt, ja on tänään varmasti KalPan tärkein yksittäinen pelaaja, sillä painetta varmasti KalPan maalilla riittää.

K.Kenig - Salonen - Kurka
Suhonen - Savolainen

Uuteen uskoon laitettu ykkösketju, jossa laidoilla riittää vauhtia ja kentällisessä roppakaupalla taitoa. Mielenkiintoista nähdä, miten toimii käytännössä, potentiaalia paljon.

Tuppurainen - Hämäläinen - Vidgren
Rossiter - Kuusisto

Palannut K. Kenigin loukkaantumisen aikaiseen koostumukseensa. Ketjulta odotetaan vääntövoimaa, asennetta ja räkämaalien iskemistä.

Pöllänen - M.Kenig - Kaartinen
Tiihonen - Saavinen

Täysin uusi kolmoskenttä. Keskellä pikkunäppärä M.Kenig, laidoilla viime otteluissa hyvin esiintynyt Pöllänen ja viimeistelyyn kykenevä Kaartinen. Voi parhaimmillaan johtaa ilotulitukseen, pahimmillaan omassa päädyssä, kun fyysisyys ei huippuluokkaa. Pakkiparin nimiyhdistelmä herättää ennakkoon kylmiä väristyksiä.

Kuuluvainen - Hakkarainen - Huohvanainen
Komulainen - Kekäläinen (13. hyökkääjä)

Neloseen on rakennettu nyt selkeä jarruketju. Ykkösen keskellä pitkään viihtynyt Hakkarainen on passitettu tekemään puolustustyötä laidoillaan tiukkaan karvaava Huohvanainen ja laitoja pommittava Kuuluvainen, tarvittaessa tuuraamassa kiekon suuhunsa saanut ikitaistelija Kekäläinen. Ketju saa eittämättä paljon vastuuta puolustuspäässä.

Jälleen edessä ottelu, josta ei ole suurensuuria odotuksia. Suurin ja hartain toive on, että KalPan asenne ja yritys on tällä kertaa kohdallaan. Onhan jälleen kyseessä ottelu, josta on vain voitettavaa.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tämä on nyt se matsi, joka on suorastaan pakko nähdä. Viimeksi näin KalPan HIFKin löylytyksessä eikä joukkueesta saanut kovin mairittelevaa kuvaa. Sen jälkeen on muutama valonpilkahduskin osunut muuten harmaaseen syksyyn. Nyt on vuorossa pahin mahdollinen paikka ja vastustaja. Sairastupansa lähes tyhjäksi saanut Kerho ottaa luultavasti luulot pois jo ensimmäisellä kymmenminuuttisella.

Kerhon melko vakaat ketjut kokivat SaiPa-pelin jälkeen sen verran muutoksia, että Lahti joutui luovuttamaan ykkösketjukausarinsa vihdoin pois. Tilalle tuli ainakin väliaikaisesti Mikko "ejML!" Laine. Lahti pistettiin neloseen Wirtasen ja Sailion seuraksi. Voi muuten olla yllättävän paha ketju. Miksei ole aikaisemmin kokeiltu? Minun ehdotukseni olisi ollut kolmoseen Keikan kaveriksi, mutta parempi näin. Ja Rämö jatkaa maalissa, vaikka tiistaina hiukan hörppikin. Wiikman tarvitsee kuitenkin ehdottomasti lepoa, joten hyvä ratkaisu tämäkin.

Erikoistilanteita tullaan tänään näkemaan keskimääräistä enemmän. Siitä pitää huolen ystävämme Reijo "hyllylle!" Ringbom. Ei sentään kuitenkaan Laitinen.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Ossi kirjoitti:
Erikoistilanteita tullaan tänään näkemaan keskimääräistä enemmän. Siitä pitää huolen ystävämme Reijo "hyllylle!" Ringbom. Ei sentään kuitenkaan Laitinen.
Muistakaapa sitten kannustaa Reijoa vielä tavallistakin enemmän, nimittäin Reijo juhlii Rinkelinmäellä 700. liigaotteluansa. Mikäpä voisikaan olla osuvampi juhlapaikka, kun yleisönä on Suomen suurin ja fanaattisin kannustajajoukkio.

Jollen aivan väärin muista, ei Kuopion pelikään tainnut mikään aivan läpihuutojuttu olla, vaikka peli päättyikin 0-4. Olisiko Kerho tehnyt peräti kaikki maalinsa vasta kolmannessa erässä...?

Tänään on tilanne aivan toisin. Kotijoukkue saa sairastuvalta täydennystä, ja kun maalissakin jatkaa liigan tämän hetken ehdoton ykköstorjuja ja Poltinahontien Dionysos, ei voittajasta ole pienintäkään epäselvyyttä. Maaleja tehdään jo ensimmäisessä erässä, ja niistä vastaa yksinoikeudella paikallinen Pallokerho Kalevan Pallon tyytyessä keräilemään kiekkoja Kimmo Kapasen takaa.

Joukkueenjohtaja Luostarinen sen sijaan keskittyy ajelemaan taksilla jäähallin ja Intersportin väliä. Oikeiden polvareiden etsintä Kapaselle on nimittäin vielä kesken.

6-0.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Kerhon kokoonpano illan peliin:

Karri Rämö (Miika Wiikman)

1. kenttä
Jyrki Louhi - Jukka Voutilainen - Mikko Laine
David Schneider - Jukka-Pekka Laamanen

2. kenttä
Janis Sprukts - Ville Leino - Jani Hassinen
Veli-Pekka Laitinen - Olli Korkeavuori

3. kenttä
Juha-Pekka Loikas - Jani Keinänen - Joni Lappalainen
Juuso Hietanen - Tuomas Immonen

4. kenttä
Jari Sailio - Petteri Wirtanen - Janne Lahti
Jussi Ruohola, puolustaja
Jesse Pehu, hyökkääjä

Mikko "jokuhauskalempinimi" Laineen nosto ykkösketjuun on ihan mielenkiintoinen juttu, samoin Janne "ensi kauden lupaus" Lahden siirto neloseen. Kliseisesti totean, että tuohan parhaimmillaan piristää molempien ketjujen peliä. Pakkiparit on ok, paitsi jos tuijottaisi vain nimiä, niin ei olisi, mutta oikeasti on. Kohta pitäisi selvitä sekin, olenko itse paikan päällä todistamassa KalPan pitkän Rinkelinmäki-tauon päättymistä ja jonkun Reijon juhlapeliä. Jos en ole, niin en kyllä pelistäkään sitten mitään aio kommentoida.
 

AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Jos HPK ei voita vähintään 3 maalilla nii kerhon pelin pitää olla todella sekaisin.. ainakin parin edellisen Kalpan pelin perusteella.
 

Wings-

Jäsen
Ketjut näyttävät tuossa muodossa ihan mielenkiintoisilta. Ykkösketju saattaa ottaa kyllä jokusen miinuksen tässä pelissä, mutta toisaalta voinhan olla hyvinkin väärässä. Perinteistä roolitusta hyökkäävästä ja karvaavasta laituriparista ei ole, koska Kasper Kenig ja Kurka eivät mitään laitavääntäjiä millään ole. Nyt on sitten laitettu ennen kauden alkua parhaina hyökkääjinä pidetyt äijät samaan ketjuun. Toivotaan, että tämä "tehonyrkki" saa pelinsä kulkemaan.

Kakkonen on taas hieman sähäkämpi laidoissa, mutta alisuorittajia täynnä. Tässä kauden mittaan on tullut kiinnitettyä Tuppuraisen tasapainoon. Tuntuu, että mies on vähän väliä kaatuneena. Hämäläinen on välillä väläytellyt, mutta suurimman osan kaudesta mies on ollut aivan jäässä. Vidgren on viime peleissä ollut aivan varjojen mailla. Luistin ei kulje ja mitään järkevää ei jäällä ei tunnu tulevan. Toisaalta juuri tällä ketjulla on mahdollisuutta nostaa tasoaan huomattavasti. Hyvänä päivänä saattaa vaikka tulla maali tai parikin.

Kolmosen pelaajista Pöllänen on ollut hyvässä vireessä ja Kaartisella on mielestäni myös potentiaalia viimeistellä maaleja. Max Kenig keskellä, tekee työtä ja pörrää mukana minkä ehtii. Hyökkäys pelissä miehestä ei juuri apua ole ollut.

4.ketjusta on tehty selvästi puolustava ja taklaava kenttä. Ei välttämättä ollenkaan huono idea. Juuri Huohvanainen, Hakkarainen ja Kuuluvainen kuuluvat pelaajiin, joille antaisin synninpäästön viime aikaisista peleistä. Kolmikko ainakin jaksaa yrittää illasta toiseen.


HPK ja Rinkelinmäki. Ei mahda olla montaa pistettä tuliaisina. Varmaan maalinkin saaminen voi olla kovan työn takana. SaiPa tappiosta on varmasti Hämeenlinnassa otettu opiksi. Kuopion pelissä KalPa jäi täysin jyrän alle( maalit tosin tulivat vasta viimeisessä erässä). HPK oli huomattavasti parempi joukkue joka osa-alueella. Tämän hetkinen kuntokäyräkin KalPalla näyttää pelottavasti laskevalta. Ässät pelin perusteella kyyti voi olla kylmää, mutta toivotaan, että numerot pysyvät edes kohtuullisina.
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
HämeenhöPönassuKat

No niin hyvä Miku! Nämä ketjut varmasti herättää joukkuetta. Ässä pelissä lampaana vaeltanut Kuuluvainen ainakin voisi yrittää saada ''lisää virtaa'' näistä vähän tutummista kuvioista.

Vaikka tämä peli ei niin suurta juhlaa KalPalle varmaan tule olemaan niin silti olisin tämän pelin halunnut ehdottomasti nähdä. Matti Tiihonen kokoonpanossa, at last. On tätä odotettu ja nyt se tapahtuu, Hämeenlinnassa (perhana) no toivotaan että mies vakuuttaa ja nähdään Matti mustassakin KalPa paidassa vähän useammin.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Tästä pelistä ei tämän hetken loukkaantumistilanteen johdosta ole paljoa odotettavissa neljä runkopakkia sivussa, joten HPK:llä on kohtuullisen helppo ilta luvassa.
Kaiken lisäksi Mikko "Hasardi" Saavinen on kokoonpanossa Olli-Pekka Komulaisen edellä vaikka Saavinen ei ole näyttänyt koko syksynä minkäänlaista kehitystä muiden pelaajien nostettua tasoaan jo mukavasti.
Hyökkäyspäässä KalPan ainos "puutos" on oikeastaan Eetu Qvist sillä Marko Ahosilta ei ole ollut se sama Make mikä viime kaudella.

Ennusmerkit näyttävät erittäin pahalta KalPan kannalta, aineksia on taas yhteen kunnon selkäsaunaan.
Jos KalPa saa pisteen tai pisteitä on HPK:n täytynyt epäonnistua jossain totaalisesti tai Kimmo Kapasen pelata unelmapeli.
 

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
Jaakkolantien S-mutka

Muistan viimeöisen uneni aika tarkasti, koska jouduin heräämään ns. kesken unieni jo puoli kuudelta saadakseni työtunnit plakkariin ennen Hämeenlinnaan vieville kiskoille siirtymistä. Kuvitelmissani olin joutunut Myllymäen rinteessä sijaitsevan Jaakkolantien varteen hylätyn puutalon toiseen kerrokseen. Välipohja lasia, kuin ruutuikkuna. Laseista osa oli rikki ja oli tasapainoiltava jalat puitteiden kohdalla. Taskussani oleva trasselitukko syttyi itsestään palamaan, koska se oli kyllästetty pellavaöäljyllä. Heitin sen maahan, mutta se putosi rikkoutuneen ruudun läpi alakertaan. Talon ohi fillaroi Laitinen ja ilmeisesti hänen huomionsa näystä herpaantui, koska seuraavassa s-mutkassa hän ajoi pöpelikköön. Yleensä näistä unista on saanut vihiä ottelun tapahtumiin, mutta nyt tuli sen verran kiero kaava, että olen neuvoton. Kiero on tosin vastustelijammekin tänä iltana. Asiaan.

Tervetuloa savolaiset Hämeenlinnaan. Paitsi Ikku, koska pidän häntä aavistuksen outona lintuna. Edellisessä näkemässäni vastaavassa koitoksessa muistan esitelleen savolaiskavereilleni uuden divarilöytömme Hentusen. Mikä lie. Kuka nyt? Voutilainen lienee turhan vanha konkari tällaisiin ensiesittelyihin?

Olin tiistaina HIFK-Blues -pelissä ,ilmaislipulla sus´siunakkoon, ja ihmettelin mitä pelistä puuttui? Muutakin kun se ritarikuuppa toisen jengin rinnuksista. No sehän oli ajatus. Kokonaisvaltainen kentän hallinta ja ymmärrys siitä, missä joukkuetoverit kulkee ja mitä tehdään, jos saadaan kiekko. Miellyttävä huomio kertakaikkiaan.
 

Bondarev

Jäsen
Tilatiili kirjoitti:
Edellisessä näkemässäni vastaavassa koitoksessa muistan esitelleen savolaiskavereilleni uuden divarilöytömme Hentusen. Mikä lie. Kuka nyt? Voutilainen lienee turhan vanha konkari tällaisiin ensiesittelyihin?

En tiedä oliko tarkoituksellinen huuli vai mikä lie, mutta tuskin toista savolaista tarvii toiselle savolaiselle esitellä. Vodehan on "paljasjalkainen" Kuopiolainen - umpikiero savolainen jannu. Vuan haaskoohan tuo suattas ollakkii... ;)
 

Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Sen verran huimaa kerrointa Veikkaus näyttää Kuopion pojille tarjoavan, että pakkohan tuota on pitkävedossa kokeilla. Jos vaikka sittenkin.

Vaikka väkisinhän se näyttää siltä että kerhopojilla on helppo ilta edessä. Pistäkää nyt KalPa kunnolla kampoihin, murskatkaa ennakkoasetelmat!
 

avt84

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Koira kulkee ja karavaanit haukkuvat - tai jotain sinne päin

Eli KalPalla on tänään ottelu Rinkelinmäellä, Hämeenlinnassa paikallista pallokerhoa vastaan. Veikkauksen kertoimet (1,15 - 6,30 - 9,20) kertovat kyllä kaiken oleellisen siitä, kumpi joukkue ennakkoon ajatellen ottelua, ja kolme sarjapistettä tulee viemään. Onneksi peliä ei ole vielä pelattu minuuttiakaan, sekunteista puhumattakaan ja näin ollen kaikki on vielä toistaiseksi avoinna.

Toivottavasti ennakkosasetelmat kääntyvät päälaelleen ja KalPa tulisi edes yhtä sarjapistettä rikkaampana takaisin Savon mualle. Tiistain peli ei järin suuria odotuksia kuitenkaan tähän otteluun tarjoa, mutta kaksi päivää kaiken muuttaa voi. Toivottavasti ainakin. Tosin jos esitys on yhtä haluton kuin tiistaina, en edes uskalla kuvitella mitkä lukemat Rinkelinmäen tulostaululla komeilevat 60 minuutin täytyttyä.

Lopputulos joko 7-2, 3-3 tai 1-2. Jos se tappio on tullakseen, niin p*rkele hävitään sitten saappaat jalassa, eli 60 minuutin taistelua pyydän, kiitos. Eikä enää koskaan tiistain kaltaista katastrofaalista peliä KalPalta, kiitos.
 

Nebula

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Crosbyn Pingviinit ja Lindrosin Flyers
Mikähän ihme siinä on, ettei anneta Hakkaraisen ja Kurkan pelata yhdessä, kun peli tuntuu toimivan hyvin??

Veikkaan lopputulosta HPKlle 11-2.
 
Suosikkijoukkue
HPK, Chelsea
Vihdoin! Vihdoin on Janne "Läpimurto" Lahti heitetty katajaan ykkösvitjasta ja laitettu uusi mies kokeilemaan. Mikko Laine jos kuka on ainakin ansainnut näytönpaikan. Melkeen käy sääliks Wirtasta ja Sailiota kun saavat Jaskan kenttäänsä! No ei nyt sentään, tiedä vaikka Lahti innostuisi painamaan nuorten jätkien vauhdilla mukana kentällä. Kolmosen pakkipari taas näyttää vähän siltä, että kohta kolisee, mutta koliskoot.

Odottelen SaiPa tappion herättäneen Kerhon ja maalitalkoot on valmiit alkamaan. 8-1 näyttänee taulu 3. erän loputtua.
 

JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
TakapihanLemieux kirjoitti:
Vihdoin! Vihdoin on Janne "Läpimurto" Lahti heitetty katajaan ykkösvitjasta ja laitettu uusi mies kokeilemaan. Mikko Laine jos kuka on ainakin ansainnut näytönpaikan.
Mahtoikohan Mikko Laine edes unelmissaan toivoa kesällä, saatuaan kenkää IFK:sta, että jouluna pelaa sarjajohtajan ykköskentässä? Jotenkin tälläiset tarinat ovat minulle mieleen ja olenkin koko Laineen HPK:ssa olo ajan toivonut hänelle onnistumisia ja hyvinhän Mikko onkin huutoon vastannut. Kaveri on kaiken lisäksi jo 29, joten todella yllätävä nousu päteväksi liigapelaajaksi on tapahtunut. Jos ei olisi HPK:hon sopimusta saanut niin tuskin mikään muu liigajoukkue olisi miestä ottanut.

Vaikka Kalpa on joukkue, josta ei ole mitään pahaa sanottavaa, uskon HPK:n vievän pelin vähintään neljän maalin erolla.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Kalevan Pallo

Eikös Kaleva ole Tampereella? Siis se kaupunginosa, jossa se Jaakko Parantaisenkin manaama sielusiilo on? Onko KalPa jotenkin kallellaan Manseen? Häh?

Jos em. epäilyni pitää paikkansa, on tänään liigan ykköskärjellä sekä -kärkilyöntien kuninkaalla Kerholla vastassaan joko a) korpikansan parhaat voimat painimolskeilta tai b) pikkunättiä häviävää taitokiekkoa pelaava tiskirätti. Vilkaisu kuopiolaisten rosteriin vakuuttaa minut siitä, että vaihtoehto b lienee todennäköisempi. Ei noilla Kaspereilla aleta painikiekkoa harrastamaan. Täten vaihtoehto b:n ollessa Kertsille tunnetusti helpohkosti nielaistava suupala, päädyn kohta veikkauksen sivuille asettamaan tulosvetoni yksinkertaisesti Kotitarzanit 6 - vieraileva Hanna Partanen 0.

Yhtäplusyhtä pukkailee myös. Ynnä alistamisia.
 

Shelter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei ole paljoa kerrottavaa Kalpa pelistä. Melkoista surffailua Kerholta, Kalpa taisteli hyvin, mutta Karri Rämö oli mies paikallaan, ja piti Kerhon pelissä mukana. Oliko takki auki vai mikä lie Kerhoa vaivannut, mutta taistelutahto oli jätetty suosiolla jäähallin ulkopuolelle. Rämö taisteli, samoin Korkeavuori, joka pisti muutaman kerran kroppaansa ihailtavasti likoon.

Schneider pelasi surkeimman pelinsä HPKn paidassa, jotenkin vaikutti että mies oli pihalla kuin lumiukko, vaikuttaisiko äivotärähdys asiaan? Muita mieleenpainuvia asioita oli Lappalaisen läpiajo. Kaveri pistää murhaavalla teholla kiekon maaliin kun pääsee läpi. Kannattaisikohan kokeilla joskus rankkareissa?

Eipä siitä sen enempää, ottelun vioihdetaso oli, sanoisinko heikko...taitaa sekin olla tulla turhan ylistävä sana. Jotta Tappara kaatuisi lauantaina Tampereella, on pelin parannuttava ja paljon.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viirut

- Hohhoijjaa

- Janis oli pirtsakkana, muttei saanut mistään oikein sisään... paitsi.

- Hohhoijjaa

- Hietasen Juusolta hyvä esitys

- Lahden Jaska oli oma itsensä

- Hohhoijjaa

- Hyvähän sekin tietysti on että tällaisista peleistä saadaan voittoja

- Juhlakalu Reijo oli ihan hyvä. Kertaakaan ei huudettu HYL-LYL-LE

- Hohhoijjaa
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pelistä on kotiuduttu ja pistetään muutama viiru.
-Ensimmäisen erän kaltaisesta kaamoskiekkoilusta kannattaa melkein maksaa 16 euroa. Ei liikkunu miehet, ei kiekko ja päätkin tuntuivat olevan jäässä.
-Kerhon yv oli "tikissä"
-Sprukts oli hyvä
-Rämö oli hyvä. Kiva katsella maalivahtia joka osaa tehdä mailallakin jotakin.
-Ykkösketju(poislukien Voutilainen) aivan jäässä. Louhea ei erottanut kuin numerosta.
-A-katsomossa ollut neljän hengen Kalpa-kannustajien joukkio piti meteliä enemmän kuin hallin koko se pääty
Launtaina vastassa siis Tappara ja siihen asti aikaa saada hieman jäässä oleva porukka heräämään. Tämän päivän otteilla launtaina ei ole pisteitä luvassa.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
ranskisto

- lähes yhtä tylsää kuin tiistain SaiPa-matsi, onneksi kuitenkin kolmannen erän alku oli oikeasti kivaa katsottavaa

- rutiinisuoritusta hieman heikommalla esityksellä saatiin pinnat

- ykkös... Voutilainen? Kentästä ei puhettakaan.

- Korkki panee roppaa likoon esimerkillisesti. Sääli vaan ettei noin pelillisesti oikein tänään vahvistanut. Vähän jopa Ruoholaa kaipailin...

- toivottavasti Hassinen pysyy terveenä

- Kurkan voisin KalPasta huolia tänne sarjajohtajienkin riveihin. Taisi muuten jannu pelata suhteellisen kovat minuutit.

- onko Pieniniemen Mikulla niin kovat paineet vai miten siitä on tuollainen eläin aitiossa tullut? Vai olenko missannut jotain KalPan divariajalla?

- Kapaselta ihan hyvä perusvarma peli. Mitä nyt kerran unohti laittaa mailan jäähän ja Lappalaisen kosketus lirui sisään.

- Reijon juhlaottelu ja esityskin oikein hyvä. Rinkelinmäki jopa taputti Reijolla ennen matsia kukituksessa, mikä yllätti sivullekirjoittaneen positiivisesti. En kuullut edes soraääniä.
 

Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
Vaikka voitto tulikin, niin tämänhetkinen Kerhon peli ei säväytä millään tavalla. Välillä tuntui, että äijät pelaa paremmin av:ta kuin tasakentällisin, ys:stä puhumattakaan. Paljon on tehtävä, että Kerho saadaan lauantaiksi iskuun Tapparaa vastaan.

Ottelun maalit olisi tarjolla...
 

D.O.C.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aika surkeeta oli juu...

syystäkin Jalonen oli V****tuuntunut aika monien pelaajien esityksiin. Lamppu-Laamanen ei paljon parantanut tiistaista ja Shneider oli tosiaan vielä kuuppa sekaisin. Jaska ei väläytellyt tänään mitään, mutta Lappalainen väläytteli useammankin kerran. Ainakin intoa ja tahtoa on eikä pelkää laittaa itseään alttiiksi. Hietaselta hyvä esitys (0+2). Rämö piti joukkeen pystyssä loppujen lopuksi. Veikkaan, että lauantaina Tampereelta tulee turpaan ja sen jälkeen asenne paranee.
 

kisskiss

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itse en nähnyt peliä, mutta radioselostajan mukaan KalPa oli ihan mukavasti pelissä mukana. Tältä reissulta ei varmasti oltu budjetoitu pisteitä, ässä-pelin jälkeen tämä peli oli todella hyvä. Eiköhän ne pelsut kaadu lauantaina Niiralassa tällä pelillä? Jaksetaan vaan taistella.
 

Karpaasi68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk
Niin tämän iltaisesta esityksestä ei ole paljon lapsille kerrottavaa.Aika aneemista oli,mutta 3 pinnnaa tuli.
Janis jaksaa tsenpata vaan pelistä peliin.Ja sitä kyllä odottaisi kyllä "ykkös ketjun"miehiltäkin.Muuten tule kyllä lauantaina pataan aika pahasti.
 

jeke

Jäsen
Noose - onko Pieniniemen Mikulla niin kovat paineet vai miten siitä on tuollainen eläin aitiossa tullut? Vai olenko missannut jotain KalPan divariajalla? [/QUOTE kirjoitti:
Olet missannut. Kyllä se jo divarissa herätti kovin ja äänekkäin sanoin, jos aihetta oli.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös