Mainos

HPK-JYP 3.12. klo 18.30

  • 8 553
  • 77

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Kaikki putket katkeavat joskus. Juuri nyt näyttää siltä, että JYPin kohdalle mäjähtävät tänään HPK:n nopeat ja ärhäkät pihdit. Mutta niilläkin on suuri vääntäminen JYPin putken pilkkomisessa, siksi paksuksi tuo kyseinen tuubi on lihonut.

Leinonen aloittaa maalissa, ei siinä mitään. Tosin Pitkämäellekin pitää mielestäni antaa tällä viikolla torjuntavastuuta. Hauhtosen puuttuminen on huono homma, sillä tuo kolmonen tultaneen usuttamaan mahdollisuuksien mukaan SMS-ketjun kimppuun. No, karvausihme Kulonen sopinee siihen kohtuullisesti. Muut poissaolijat ovat pitkäaikaispotilaat Loikala ja Mäenpää. Kokoonpanot näyttävät muuten hyvinkin tutuilta.

JYP ei ole Rinkulalla pärjännyt aikoihin. Viimeinen voitto löytyy tosiaan lähes kolmen vuoden takaa, eikä pisteitäkään ole tullut viimeksi kuin 2001 keväällä. Tänään on hyvät saumat, vaikka Kerho onkin selkeä ennakkosuosikki.

Toivosella lienee hieman paineita kotiyleisön edessä. Vaikka miehen kehitystä innolla odotankin, ei pienoinen haparointi tänään haittaisi lainkaan.

Teesit pisteille pääsyyn: tiukka, liikkuva viisikkopuolustus kahvamuuria unohtamatta, hyvä maalivahtipeli, tiukkaa karvausta ja näin ankaraa painetta Kerhon pakeille, sekä tehokas erikoistilannepelaaminen. Ja vielä ripaus onnea.

Luulen silti, että ottelu päättyy noihin Erva T. Salon ennustamiin, kotiyleisön kannalta makoisiin 5-3 -lukemiin.

Editointi: Jep, itsekin mietin, että onko kyseessä tosiaan Toivosen eka kotipeli. En jaksanut tarkistaa, ja pieleen meni. No, nyt on tuo mainittu kohta korjattu.
 
Viimeksi muokattu:

KOBA

Jäsen
Mielenkiintonen pakkipari: Mäkelä - Printz. Voisipa veikata, että puujalka paukkuu ja rappinki rapisee... Totta puhuen ei todellakaan vakuuta pari, jossa ei ole käsiä eikä jalkoja.

Jään mielenkiinnolla odottamaan...
 

CIA

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hämeenlinnan Pallokerho, HKP, Chievo, Newcast
Jyp kaatunee saappaat jalassa

Nyt on kyllä semmoinen viikko Jypillä, josta kolmekin pistettä olisi erittäin vakuuttava suoritus. TPS:ää ja Jokereita vastaan löytyy mahdollisuuksia, mutta tänään Rinkelinmäellä katkeaa Jypin putki.
Jyp ei ole pystynyt edes tiiviillä keskialueen pelillä pärjäämään Rinkelinmäellä ja tuskin Jyp pisteitä hakee tänäänkään. HPK:n pelityyli ei yksinkertaisesti sovi Jypille. Mikäli Jyp tukkii keskustan, tulee HPK sitten laitojen kautta.

HPK ei sorru aliarvioimaan vastustajaa, sillä kuntopuntarin ykkösen kaataminen motivoi, muutenkin hyvässä vireessä olleiden joukkueiden putki on useimmiten katkennut Rinkelinmäellä. Jypille on kaikki pisteet tärkeitä, mutta viime aikoina on mennyt niin hyvin, että Jyp saattaa tulla suht paineettomassa tilassa Rinkelinmäelle. Tämä saattaa olla positiivinen tai negatiivinen asia.

HPK kykenee pitämään pakettinsa kasassa kotona, alkukaudenkin jäähyt on saatu kotimatseissa minimiin. Kerhon esitykset kotiareenalla ovat olleet ihan mukiinmeneviä, mutta tyypillistä ovat olleet suuret ailahtelut otteluiden sisällä. Vastustaja on tehnyt usein ekan maalin, jonka jälkeen Kerho on kuitenkin herännyt ja ottanut voiton. Vastaavasti on käynyt myös niin, että Kerho on tehnyt johto-osuman, jonka jälkeen vastustaja on kuitenkin mennyt ohi, kuitenkin lopussa Kerho on ottanut voiton.

Tänään uskoakseni iskee Yli-Junnila ensimmäisen maalinsa tällä kaudella 8-5 kotivoitossa. HPK ottaa 3-1 johdon toisen erän 1. minuutilla, mutta Jyp tulee jostain syystä ohi. Kerho tasoittaa ajassa 38.38 ja ottaa kolmannessa erässä 8-4 osuman. Jyp tekee vielä yhden lohdutusmaalin ja tulos on siis 8-5.

HPK: Somervuori 1+1,Miettinen 1+1,Santala 0+2, Yli-Junnila, Pardavy, Eskelinen, Kuha 2, Laakkonen, (Printz 0+2, -3)
JYP: Virtanen 1+1, Pihlman 1+2, Marttinen, Chlubna, Sillgren 1+1
 

haanet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Detroit
niin tuohon oman viestin tulosveikkaukseen tarkennus HPK-Jyp 1-3 tai 5-2
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti the great leo
Toivonen pelaa ymmärtääkseni ensimmäisen pelinsä kotiyleisön edessä. Vaikka miehen kehitystä innolla odotankin, ei pienoinen haparointi tänään haittaisi lainkaan.
Ei ole tämäniltainen Toivosen ensimmäinen esiintyminen Rinkulalla, vaikka ennakossa virheellisesti niin mainitaankin. Ensimmäisen kerran herra esiintyi kotona 12.10. Kärppiä vastaan, pelaten silloin rapiat 57 minuuttia. Ensimmäistä kertaa Toivonen aloitti maalissa kotona 21.11. Ässiä vastaan.

Itse en usko mihinkään hillittömiin maalikarkeloihin. Kerho paukuttaa 3-4 Jypin sohiessa 1-2. SMS tekaisee 2, Laakkonen ja Kucharcik 1-2. Toivosella 19 torjuntaa ja Leinosella 33. Että näin.
 
Helvetti, siellähän taitaa tapahtua! Enpä ole tuota radiota hirveällä intensiteetillä kuunnellut, mutta nyt pitänee ryhtyä kuuntelemaan.

Tyni ainakin on kohta huutanut äänensä päreiksi ja nyt kaatui kuulemma selostamon tuolikin. Ja Leinonen on ilmeisesti liekeissä.

edit: Jees, piste on varma. Loistava homma! Nyt saisi JYP pelata riskillä ihan rauhassa.
 

Sammy56

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Dallas Stars, ManU
Greaat!

Hehe, joo eipä katkennut jypin hieno tappioton putki. Tällä pelillä Jokerit on todella pinteessä jyväskylässä. Erittäin hyvä peli jypiltä , ja oikeutettu tulos kahden kovassa vedossa olevan joukkueen peleihin nähden.
Jyppi saattaa hyvinkin "yllättää" TPS n viikoloppuna, varsinkin kun TPS llä on ollut suuria vaikeuksia tehdä maaleja . Paljon suurempia kuin Jypillä...
Ei muutakuin lisää höyryä pönttöön
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Huh huh! Onpa tainnu olla peli, jos Tynin mukaan Leinosen mv-työskentely on kiekkohistoriaa! Eli on tainnu Leiska olla tulessa!
Tasurilla siis jatketaan pisteputkea ja hyvä niin, ei kun putkea jatkamaan!
 

Musta87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Upeeta-Mahtavaa!! Vaikka pinna Kerhon pussiin livahtikin tuskin kukaan JYP-leirissä -fanit mukaanlukien- on oikeasti pettynyt. Varsinkin tuon lopun mylläkän kestäminen on osoitus siitä, että myös hokijumalat tuntuvat pitävän kovaa taistelevista ryhmistä...

Ja jos torstaina ei Hippokselle saavu narripakan lisäksi vähintään 4500 katsojaa, olen henk.koht. todella pettynyt keskisuomalaiseen kiekkoyleisöön. Vaikka liput ovatkin kalliimmat kuin Saipa- sun muihin matseihin ei sen pitäisi siitä hinnasta olla kiinni. "Nyt nimittäin tullaan näkemään hyvää hokia!"
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä oli Leiska liekeissä. Normaalisti noilla paikoilla, mitä kerholla oli tehdään 4-5 maalia. Tosin Kerhoa vaivasi pehmeys maalin edustalla, eikä Leinosen eteen saatu kunnon maskia.

Peli oli ylennsä ottaen melko vauhdikasta. Ensimmäistä erää hallitsi hienoisesti Jyp. Toinen erä oli täysin Kerhon heiniä, mutta vain yksi maali saatiin tehtyä. Kolmas erä olikin sitten todella heikkoa peliä molemmilta, kunnes Jyp otti jäähynsä. Ei paljon Pihlmannin pojalla järki päässä pakota: Joukkue on alivoimalla, niin Pihlman ottaa kiekon hanskaansa ja viskaa sen katsomoon. Jäähyhän siitä tulee. Saa kyllä Pihlman kiittää Leinosta, sillä kovimmat mylläkät Jypin maalilla nähtiin juuri näiden jäähyjen aikana. Leinonen torjui kuitenkin taidolla ja tuurilla hirveät Kerhon mylläkät.

Jatkoaika olikin sitten lähinnä surffailua.

Kenttäpelaajista oli Pardavy selvästi kentän paras. SMS-ketju pelasi vaihteeksi surkeasti. Varsinkin ylivoimalla ketju ei saanut juuri mitään aikaiseksi.

Pitkästä aikaa pelannut Printz pelasi vieläkin aremmin kuin ennen. Ei poika juuri uskaltanut keskiviivaa pidemmälle nousta. No, eipä hän kuitenkaan mokaillutkaan.

Edit: Jyp ei kahvannut. Ringbom ei oikein ollut pelin tasalla. Yleisö sai huudettua pari jäähyä Jypille. Muuten tuomarityöskentely oli ihan kelvollista.
 
Viimeksi muokattu:

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pisteputki senkun jatkuu, aivan mahtava suoritus koko joukkueelta, mutta erityismaininnan ansaitsee Leiska! Mielenkiinnolla odotan, alkaako itkeminen JYP:n kahvauksesta tällä kertaa vastustajan fanien taholta, ainakaan Jalonen ei maininnut asiasta mitään vaan antoi kehuja JYP:lle. Radio Keski-Suomessa Tyni antoi Ringbomille pyyhkeitä kovin yksipuolisesta tuomaroinnista, katsomo kuulemma vaikutti tuomioihin paljon. Lisäksi hän moitti Kerhoa ajoittain kovin korkealla käyneistä mailoista. Mutta Tero Leinosta hän kehui!!!

Nyt on ihan hyvä mieli lähteä kaatamaan Jokereita. Pidän sitä täysin mahdollisena: Jokereilla hieman yskii, JYP:n kotihurmos ja kuosissa oleva peli. Saisi vain kunnolla väkeä hallille.

Kiitos JYP!
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onpa aivan uskomattomassa vireessä Jyppi tällä hetkellä. On kyllä joukkue hitsautunut hienosti yhteen syksyn tappioidenkin jälkeen ja ratkaisijoita löytyy (yllättävän) laajalta rintamalta. Tämä on kieltämättä hieno tunne kokea tämäkin, että oma joukkue pystyy tätä nykyä voittamaan liigassa minkä joukkueen tahansa.

Paljon hienoja asioita ja tilastoharvinaisuuksia on Jypin putkesta jo sanottu, mutta vähän lisäänkin. Kun 12 viimeisestä pelistä on siis kaikista saatu pisteitä, on sekin toki hyvin, mutta komeaa on myös, että Jyppi on ollut liigassa viimeksi tappiotilanteessa 31.10. IFK:ta vastaan. Tuolloin komea nousu tappioasemasta voittoon taisi kääntää kelkan kerralla kovaan kiitoon. Kun ei takaa-ajoon olla jouduttu, on omaa, tyylille hyvin sopivaa sumppua saatu pelata rauhassa ja sitten rokotettu kylmäpäisesti, kovalla prosentilla vastustajan virheistä. Mutta tuntuu siltä, että juuri tälle joukkueelle sen avausmaalin merkitys on kyllä suuri.

Liigassa on sitten enää yksi joukkue, jolta Jyp ei tällä kaudella ole pisteitä saanut. Jokerit. Mutta heitä vastaan on pelattukin vain kerran ja silloinkin tasuri oli lähellä. Merkit viittaavat siihen, että nyt niitä pinnoja otetaan narreiltakin.

Leiska on päässyt tulikuumaan vireeseen ja hyvä niin. Jokohan kuitenkin torstaina koittaa huilivuoro? Muut avainmiehet ovat tällä hetkellä kieltämättä Marttinen ja Perrin, loistavia esimerkkejä koko joukkueen uhrautumisesta ja raatamisesta. Hyvä Jyp!
 

Qeuba

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täytyy sanoa, että allekirjoittanut seurasi pelin loppuhetkiä teksti-tv:n välityksellä lörö housuissa, siksi jännittäväksi tapahtumat menivät. Taisi tosiaan olla JYPillä tuuriakin, ja suuri kiitos siitä. Tästä Leinosen pojasta on kovaa vauhtia tulossa melkoinen sensaatio, mutta enpä pane sitäkään pahakseni.

12 pelin pisteputki takana ja homma niinsanotusti hansikkaassa. Kiitän koko joukkuetta loistavasta toiminnasta.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Onnea pinnasta Jyppikylään, Leinonen oli todellakin liekeissä.

Leinosen lisäksi liekeissä oli Radio Jannen selostajakaksikko Joksi Jaakkolan johdolla. Oli ehdottomasti kauden paras radiomatsi.

55min kohdalla 5-3 yv,

"NYT NYT NYT!!!! EEEEEEEIIIII!! TEE SIITÄ TEE!!! EEEEEEIIIIIII!!! LEINONEN ON JO KYLJELLÄÄN ILMAN MAILAA!!! LAUO LAUO!! EEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIII!!!" - "...voi herra isä mitä paikkoja, siellä oli Leinonen jo pikkujouluasennossa, mutta jotenkin vielä löytyi releitä torjumaan kiekko..."

Itselläni oli ko. ottelussa muna ja voirahat kiinni Kerhon puolesta, mutta eipä tuo oikeastaan edes vituta vaikka paikkoja oli urakalla

Hyvä Jyppi, kunhan ette ohi mene niin hyvä tulee.
 

Shane

Jäsen
Mahtavaa JYP!

Pisteputki sen kun jatkuu. Ei tätä kohta enää todeksi usko.

Torstaina jatketaan.

Viestin lähetti Noose
Oli ehdottomasti kauden paras radiomatsi.
Sitä samaa se oli Radio Keski-Suomenkin taajuudella. Tyni oli kyllä semmoisessa vireessä, että..
 

Erkki#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja sikakatsomo!!
2 pistettähän tosta pelistä ois pitäny ottaa,mut ei niin ei.
ekan erän alku oli selvää jypin vientiä,ja loppuerä olikin sitten ihme neppailua,toka erä oli kerhon paras erä tänään noilla paikoilla olis pitäny kyllä muutama reppu enemmän heittää,3 erä oli tasasta vääntöö siihen asti kun jyväskylän isobanda eli pihlman otti aivan käsittämättömän jäähyn,kiekko käteen ja heitto sikakatsomoon ja tuloksena 5-3 yv. paikkoja tuli kun liukuhihnalta mutta viimenen terävyys puuttu maalin edessä eikä Rinkelinmäen brian leetchin eli aallon temen tykkikään ollu oikein parhaassa terässä. sicak ampu erän puolivälissä semmotteen tykin että ei ehtiny leinonen kissaa sanoo,mutta yliputkihan siellä vaan kilahti.

Mutta hyvässä vireessä tuntuu jyp olevan kun muistelee kauden aikasempaa kohtaamista (jyp-hpk 3-9) tolla pelillä mitä jyp tänään esitti niin voi jyp olla paha vastus kenelle tahansa.

Kerholla lauantaina vasta seuraava peli joten vähä saa lepookin välillä,hyvä niin...
 
Hockey Night -lähetyksessähän näytettiin tuo Pihlmanin tilanne, ja olisikin ihan oikeasti hauska tietää, mitä Tuomas tuolla tempauksellaan oikein haki. Lähin HPK-pelaaja taisi olla useamman metrin päässä, eli kiekon olisi voinut purkaa omalta alueelta pois ihan mailallakin. No, Pihlmanin on syytä kiittää Leinosta siitä, että HPK ei ylivoimalla osunut, muuten voisi pojua hieman hävettää ja tuskin Alatalokaan olisi hirveästi diggaillut.

Pardavyn maali oli muuten hieno.
 

Kippari

Jäsen
Suosikkijoukkue
useampiakin
Mustakyy87, en ehtinyt huomata listaa SJL:n sivuilla

Olet oikeassa mustakyy siinä, että kisoihin valittiin itsestään selvästi Lehtonen, mutta Nissinen pääsi hieman yllättämään! Siksi, että yleensä kisoissa on ollut kahta ikäluokkaa omaavia veskareita. Tähän kaavaan olisi sopinut parhaiten Toivonen Lehtosen aisapariksi. Toisaalta taas on turhauttavaa lähes pelkästään avata luukkua, kun kaikki tärkeät matsit pelaa herra Lehtonen!

Ei sikseen, Bostonin 1.kierroksen varaus ehtii pelaamaan ykkösenä ensi vuonnakin. Eikös muuten silloin kisat ole peräti Suomessa?

Täytyy vain ihailla JyP:n pienellä budjetilla koottua joukkuetta. Tosin tasurin tänään pelasi mv Leinonen, jonka 53 torjuntaa ja yksi maali ovat maagiset! Ei Kerhollakaan ole budjetti niitä suurimpia ja taas on hyvä jengi koossa. Molarit ratkaisivat.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kappas. Kovasti vaan onnea tasurista ja onnea JyPille jatkopeleihin. Kiva kun joku muukin pikkuseura pelaa resurssiensa ylärajoilla. Tämä siis sillä oletuksella, että Leinonen pelasi tänään pisteen vara-Tapparalle, niin kuin olin jälkipeleistä lukevinani. Lepuutan laatikkoni.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Oli sitten paras radio matsi mies muistiin. Joksi huutaa söpertää jotain siansaksaa ja aina välis kuuluu huuto "EI!". Sydän hakkas ku hullu. Vaikka ei tullut kahta pistettä niin olen silti tyytyväinen koska radiosta matsi oli komeaa kuunneltavaa ja JYP ei lähteny peruutteleemaan. Loistavaa kiekko viihdettä. Malli ottelu muille. Kiitos HPK:lle ja JYP:ille.

Squit kiittää...
 

Grand-Pierre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Blackburn Rovers
Ehkä oli hieno matsi kuunnella radiosta, mutta totuus on kyllä toinen, aikamoista surffailua. Eka erä oli tasapuolista vääntöä, mutta kaksi seuraavaa erää kerho hallitsi näennäisesti ja Jyppi heitti pitkää päätyyn. Leinoselle kyllä pisteet mahtavasta pelistä vaikka kerho onnistuikin tuhrimaan "varmoja" maaleja sekä hirveästi vedettiin ohi. Jos Jyppiä olisi edes kiinnostanu tehdä maali jatkoajalla niin peli olisi muistuttanu erehdyttävästi taannoista ottelua Pelicansia vastaan.
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Venyy ja paukkuu, vaan ei katkea

Ei se pisteputki näytä katkeavan sitten millään. Tämän piti jo olla sellainen ottelu, mutta kun ei niin ei. Itsekin uumoilin vahvasti sitä. Mutta ei auta voivottelu, 12:s ottelu, josta lähdetään pistepussi lihonneena.

Kyllähän tämä on uskomattoman loistavaa! Mihin asti putki tulee jatkumaan? Loppuvuoden?

Joukkue taisteli tänään suurella sydämellä. Leinonen tuntuu olevan todella tulessa, torjuntoja 38 (Kippari huom!), ja vain yksi päästetty. Kyllähän HPK oli lähempänä voittoa, mutta äijät oli eri mieltä. Lopussa kyllä pelotti, mitä se Pile sellaista menee tekemään? Ja Tyni mouhosi, sillä ei ääni meinannut kestää, ja tuolikin taisi kaatua.

Jälleen ollaan siis pistettä rikkaampia. Tästä on hyvä lähteä hieman alavireistä Jokerilaumaa ja Tepsiä vastaan. Kauanko putki kestää? No, torstaina Hippokselle reilusti väkeä, kunnon tunnelma, ja Jokerit nurin.

Kiitos JYP, thank you very many.
 

pokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Minnesota Wild, Manchester United
Raportti

Pahoittelen etten saanut Tero Leinosen kommentteja juttuun, mutta Hämeenlinnan oma rakas sikakatsomo viivytti erittäin typerällä huutelullaan Hockey Nightin haastattelua niin kauan, että tuo mahdollisuus meni ohi. Pahoittelen. Tarkoitus kyllä oli.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Viestin lähetti Noose
55min kohdalla 5-3 yv,
"NYT NYT NYT!!!! EEEEEEEIIIII!! TEE SIITÄ TEE!!! EEEEEEIIIIIII!!! LEINONEN ON JO KYLJELLÄÄN ILMAN MAILAA!!! LAUO LAUO!! EEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIII!!!" - "...voi herra isä mitä paikkoja, siellä oli Leinonen jo pikkujouluasennossa, mutta jotenkin vielä löytyi releitä torjumaan kiekko..."

Niin, enpä ole tällä kaudella juuri radiosta näitä pelejä kuunnnellut, lähinnä siis siitä syystä, että olen ollut aina paikan päällä. Tällä kertaa jouduin estyneenä kuuntelemaan radiota ja kyllä oli tulla paskat housuun kun kuunteli Joksi Jaakkola & Co huikeaa spektaakkelia, voi veljet että teki mieli lähteä vielä kolmannen erän lopulla hallillle.

No joka tapauksessa näin korvakuulon perusteella ihan kelpo peli, täytyy kerrankin onnitella vastustajaa hienosta suorituksesta. Tähän väliin on syytä kuitenkin pistää ehtolause, eli se, että jos myytte Leinosen tulevaisuudessa Tapparaan, niin ei hyvä heilu.
Tämä koskee myös muitakin liigaseuroja, etenkin niitä tzzadilaisia.

Loppuun vielä kysymys siitä, että mitenkäs D. Prinz pelasi? J. Jaakkola ainakin kehaisi herran otteita jossain vaiheessa.

Seuraava kosketus Jyppiin saadaankin tammikuussa Jyväskylässä, johon on kaupungilla vellovien huhujen mukaan lähdössä "vitusti jengiä".
Iltapäivälehdistölle pienenä vinkkinä, että mukana on myös pussikaljaporukkaa.

Täältä tähän
 

Pitkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Peli oli ihan hyvä, vaikka loppua kohti sekavoituikin. Jatkoaika oli aivan turhaa höntsäilyä. Jyp oli tullut Hämeenlinnaan pelaamaan eikä vain rikkomaan Kerhon kiitureiden menoa. Etenkin ensimmäisessä erässä vieras pelasi hienoa kiekkoa halliten pelitapahtumia.

Toisessa erässä Kerho pääsi niskan päälle onnistumatta tekemään johtomaalia, ja kolmannessa erässä puurrettiin taas tasaväkisesti Pihlmanin peliälyttömän, mutta kieltämättä hauskan, kiekonheiton tuomaa 5-3 -etsikkoaikaa lukuun ottamatta. Tasatilanteessa pari minuuttia ennen loppua alivoimalla hankitusta jäähystä ei voi todeta muuta kuin että ei taida Pihlmanilta paljon nappeja löytyä kojelaudan alta.

Pihlmanin eduksi täytyy kuitenkin myöntää, että kakkosketju nousi pelin vanhetessa Jypin selvästi näkyvimmäksi ryhmäksi alussa myllänneen Perrinin kolmikon vajotessa pimentoon. Leinonen oli maalissaan vakuuttava, osittain tosin siksi, että Kerhon pelaajat suuntasivat laukaukset poikkeuksetta alas, eikä maskin syntymistäkään maltettu kunnolla odottaa. Leinoselta silti ehdottomasti kolmen tähden ilta.

Kerhosta Pardavy oli hyvä. Voitto-osuma jäi puuttumaan, mutta muuten Barbaari esitteli hyvää pelinrakentelua, viskoi pari loistopassia ja ampui hanakasti. Kolmannessa erässä Jalonen peluuttikin aiheesta kekkoslovakiaketjua eniten, eikä ollut yhtään ihme, että Jypin pelaajat pyrkivät kuumentamaan tulessa ollutta Pardavya.

Santalan kentju pyöritti peliä näyttäväsi, mutta sai kiekolliseen aikaansa verrattuna luotua sangen vähän laatupaikkoja. Niistäkin etenkin Miettisen huonon sihdin takia ei saatu kiekkoa Leinosen taakse. Antti ei tunnu saavan laukaustaan millään osumaan tolppien väliin, kudit viuhuvat metritolkulla ohi.

Puolustuksen johtohahmo oli David Printz. (ei ollu).
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös