Mainos

HPK - JYP 11.01.2004

  • 7 007
  • 75

Kemulator

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Me ollaan hävitty tää peli. Hyökkäys on täysin umpisolmussa, eikä siinä auta, että puolustus toimii näennäisen hyvin. Ketjuja on hieman sotkettu, mutta nuokin muutokset on jo kertaalleen nähty. Drouinin vuoro on tuittuilla tällä kertaa laidassa, ennustan saldoksi 2+2 tänään. Valitettavasti en tarkoita tehopisteitä.

Vahvan virkamiesmäistä on tuo JYP:n touhu tällä hetkellä. Palkka tulee tilille, niin mikäs on ilarifilppuloiden surffatessa. Taas on kolme päivää edellisestä ollut aikaa asennetta etsiä, mutta se on tainnut ehtiä piiloutua niin hyvin, ettei löytyminen ole enää mahdollista. Jos JYP tekee tänään maalinkin, on HPK:n täytynyt räpeltää aivan käsittämättömällä tavalla. Tänään JYP:n kokoonpanossa olevista pelaajista vieraskentällä on viimeksi maalin tehnyt Jyri Marttinen 9. joulukuuta Pelicansia vastaan. Siinä hurrikaanipaidoille mietittävää.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kai sitä itsekin vois sanoa että me hävitään peli,niin surkeelta peli näytti.Tai teillähän on sentään maalivahti.Meillä mies,jota kutsutaan maalivahdiksi kun ei parempaa ole.Ensimmäinen maali meni osin Toivosen piikkiin mutta myös liian helposti meni Puurulalle.Olisi pitänyt napata se liru joka meni räpylän ohi niin Immosella ei olisi ollut mahdollisuutta romkkia sitä maaliin siitä kulmalta.Muutama hyvä pelastus kyllä Puurulalta,mutta se yksi helppo taas...
 

DefJam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hata hata HIFK!
Pitkästä aikaa katselin Hockey Nightia ja olipas ainakin ensimmäisessä erässä käsittämättömän huonoa peliä.

Tuote kunnossa?!?
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Me ollaan hävitty tää peli

No niin. Siinä se sitten oli: JYPin ottelun ainokainen maali. On täysin varmaa, että HPK saa aikaiseksi vähintään sen kaksi tarvittavaa maalia ja jopa varmempaa on, ettei JYP tule lisämaaleja tekemään. Onnea voittajille - jääkiekko on maalintekopeli ja JYP on siinä surkea.

Pidän peukkuja, ettei lisäloukkaantumisia JYPille tulisi. Jos koko jengi säilyy ehjänä ja saa aikaiseksi yhden maalinkin, on pakko olla tyytyväinen. Ehkä tämä tästä kun Tremblay, Sillgren, Korhonen ja Loikala palaavat kokoonpanoon.

Jakub: On helpompi voittaa keskinkertaisella molarilla kuin 0,2:lla tehtyllä maalilla per peli.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kerho pelaa totuttuun tapaan. Turpaan tulee... Oho, 0-2. Katsos vaan...

Ja sopivasti Sistiksen stereoista tulee Sielun Veljien kappale Alamäkeen:

Alamäkeen, yhtä puhdasta juhlaa, alamäkeen
Alamäkeen, yhtä puhdasta juhlaa, alamäkeen


Voutilainen jäähylle, kohta varmaan 0-3. Minä poistun sählyyn...

EDIT: Tosiaan se 0-3 tuli...
 

Reno^^

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onpas muuten luokattoman paska esitys tuolta "jääkiekko" -jengiltämme, jessus noin paskaa "ylivoimaa" voisi kuvitella näkevänsä jossain Japani-Team Canada -pelissä.

En katso enempää, ei anna verenpaine periksi.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täytyy nyt sotkeutua tähän ketjuun, koska tuota hoki naittia katselen. HPK:n peli on kyllä tänään todella sysipaskaa! 2 erän jälkeen 0-3. Huh huh! Ja vaikka peli olisikin vain 0-1, niin silti HPK on ollut todella surkea. Ei uskoisi, että Kerho on sarjataulukossa noinkin korkealla. Hirveätä katseltavaa toi tämän ehtoon peli!
 

Toupal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sparta Praha
Hyvältä näyttää JYP:n kannalta mutta itse pelin taso....... suoraan rektaalista. Mielenkiintoinen jääkiekon SM-liiga, parasta jälkeen NHL:n?
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Ei voi kuin ihailla JYPin kykyä käyttää nuo maalipaikat hyväkseen. Paljoa ei aikaa tai tilaa tarvita, niin kiekko on byyrissä, vaikka meillä on kuuulemma todella hyvä maalivahti. Kerhon hyökkäyspelissä ei ole mitään sellaista, mitä ei tällä kaudella olisi jo usein nähty. Taas yksi nollapeli tulossa. On muuten erittäin fiksu vaihe kaudesta lyödä homma läskiksi.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin paskaa peliä että eihän sitä pysty edes katsomaan.Pitää olla muuta askaretta samalla ettei tule tylsää.Kolmesti kolissut omissa ja omasta mielestäni kaikki ovat menneet helpohkosti,aivan liian helposti.Ei Ilves pelin kaltaisia kunnon imurointeja mutta torjuttavissa olleita vetoja.Kahdessa vikassa pientä liikehdintää edessä mutta ei täydellistä maskia kummassakaan.

Tässä se nähdään mitä tulee kun kaksi joukkuetta joilla on ongelmia maalinteossa kohtaavat.Se jolla on maalivahti voittaa vaikka yhdellä tehdyllä maalilla.On se yksi maali kuitenkin helpompi tehdä kun pitää nolla.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Laamat TV-pelissä

Viestin lähetti Sergei_Krivokrasov
No niin. Siinä se sitten oli: JYPin ottelun ainokainen maali. On täysin varmaa, että HPK saa aikaiseksi vähintään sen kaksi tarvittavaa maalia ja jopa varmempaa on, ettei JYP tule lisämaaleja tekemään. Onnea voittajille - jääkiekko on maalintekopeli ja JYP on siinä surkea.

Heh heh. Tiedän vielä surkeamman maalintekojoukkueen. Tosin tänään ei ole edes paikkoja. Laamoja koko hämeenlinnalaisporukka. Kyllä huomaa, että joukkueilla on maalinteossa ongelmia, melkein aina kurvataan pois tilanteesta kun on joku surkuveto saatu sinnepäin (Immosen poikkeus vahvvisti säännön). Tänään meni sitten lisäksi toisen erän maalit hiukan munkilla, tosin olihan siinä hyvät maskit toisessa maalissa ja pikkasen Puurulaa kolmannessa.

Mikä kelpaa tällä kaudella? Toivottavasti ei pelkkä palkkapussi pelaajille, kuten välillä näyttää.

EDIT: Miten syöttöpelikin voi olla etenkin HPK:lla noin umpisurkeaa?

EDIT2: Jos 3.erässä sama tahti jatkuu, voisko joku käydä viemässä hameita koko HPK:n poppoolle?
 
Viimeksi muokattu:

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Toupal
Hyvältä näyttää JYP:n kannalta mutta itse pelin taso....... suoraan rektaalista. Mielenkiintoinen jääkiekon SM-liiga, parasta jälkeen NHL:n?

Minäkin oeln hitusen ihmetellyt pelin tasoa - tai sen tasottomuutta. Jollen tietäisi, että kentällä todella luistelee kaksi SM-liigaan kuuluvaa joukkuetta niin luulisin kyllä katselevani jotain Mestis-matsia, (tai, taitavat pelata viihdyttävämpää kiekkoa Mestiksessäkin).

Käsittämätöntä peliä varsinkin Kerholta. Jos ei JyPikään mitenkään kovin erinomaista peliä ole pelannut niin siihen verrattuna Kerhon esitys on tähän mennessä ollut umpisurkeaa. No, ainahan fanit voivat lohduttautua tässä vaiheessa tiedolla siitä, että yksi erä on viä jäljellä.

vlad.
 

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
Myyn maan ja kuun

En keksi mitään järkevää tekemistä, mutta en saa siitä toisaalta palkkaakaan.

Teevee kolmosen tarjonnasta sen verran, että ilman sitä kellopäädyn punaista jäämainosta olisi jäänyt 400 milligrammainen ottamatta ja olo saattaisi olla vielä huonompi. Tai huonompi ja huonompi, jos spekuloidaan sillä, että toinen vaihtoehto olisi ollut koko toosan jättäminen sähköittä.

Tapanani on etsiä suosikkijoukkueeni pelistä jotain positiivistä vaikka väkisin, joten sanotaan nyt sitten vaikka rymistelijäkaksikkomme esitykset: vakkasuomalaisen kirjaimellinen laitataklaus ja sudeettipelikaanin kiekollinen magiikka.

Onko tämä rangaistus viime yöstä? Keskustelusta heteroystävällisessä homotavintolassa iranilaisen Nikolain kanssa 80-luvun kommunistivainoista. Kuulemma hirttivät kaikki, siellä persiassa nimittäin.
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onneksi näitäkin on

Pitkästä aikaa Jyp taitaa voittaa.. Tätä ei olisi ennalta uskonut.
1-3, ihme jos tasoihin vääntävät.

edit: 1-4, voiton maku suussa, hienoa.
 
Viimeksi muokattu:

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Viimeisessä erässä oli edes vähän yritystä, mutta maalipaikoissa oltiin ihan yhtä tehokkaita kuin monta kertaa ennenkin. Kaksi metriä matkaa, maali käytännössä tyhjä, ja ohi vaan. Lopun yritys ilman maalivahtia kuvastaa Kerhon peliä hyvin: näennäistä hallintaa, ratkaisupaikoissa kädet täyttä taikinaa ja kiekko annetaan pois melkein vapaaehtoisesti.

Jos Jalonen ei tuon esityksen jälkeen ota käyttöön harjoitusmetodeja, joissa motivaatiota haetaan vitutuksen kautta, niin hän ei edes halua joukkueensa menestyvän. Tunti luistelua siniviivojen välissä ilman mailoja jokaisen tuollaisen esityksen jälkeen, sanon minä.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tyypillinen Kerhon peli tällä kaudella. Vastustajan molarilla 49 torjuntaa ja pinnat mukaan. Onnea voittajalle.
 

Naughty_S

Jäsen
Hohhoijaa

Olipa koko kauden surkeimpia HokiNaitteja.. ja se on jo PALJON sanottu. Kahdesta huonosta ehkäpä se vähemmän huono voitti.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
JYP on siitä kiva joukkue että se voittaa aina kun sitä vähiten odottaa. JYP pelasi tänään hyvää vieraskiekkoa ja otti ansaitusti voiton. Kruus oli tänään muuten erittäin surkea. Molemmat "varmat" ei tänään toteutunut, mutta en valita.

Nyt fiilistellään tätä hetki ja kirjoitetaan sitten lisää jos kirjoitettavaa on.

"Punainen, musta, valkoinen on värit voittajien..."
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Viestin lähetti Pakkipari
Kruus oli tänään muuten erittäin surkea.
Vahvasti eri mieltä. Selvästi keskitasoa parempaa tuomarointia.
 

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Kruus yritti ratkaista pelin itse, aika surkeaa tuomarointia, Hauhtoselta meinasi lähteä leegot, päähän kohdistunut taklaus, Hytönen kampattiin, silti vain Jypin miehiä kävi jäähyllä, kun Jyp johti 1-0. Onneksi alivoimat kestettiin.

Kotijoukkue saa pelata aina vähän sääntöjen rajamailla, niihän se yleensä on.

Hyvä, että Virolaiselta alkaa karista se kiltteys vihdoinkin, pari kunnon pommia tänään, varsinkin Kuha sai aika tällin.
Kovasen Tommi alkoi myös tuurata Korkkia, muutama hyvä avaus, jonka myös Veli Ponteva (Jutila) noteerasi.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Kolmen maalin johto ei sitten meinannut riittää. On tämä JYP vekkuli ryhmä. Silloin kun viisikkopeli toimii, niin maalihanat ovat kiinni. Kun maalihanat aukeavat, aukeaa samalla viisikkopeli.

Merkkejä JYPin otteen hukkaamisesta näkyi heti kolmannen erän aloittavassa ylivoimassa.

Antti Virtanen kikkailee kiekon kanssa alimpana miehenä todella riskialttiisti. Viljeli mm. laidan kautta tehtäviä sokkosyöttöjä selän takaa. Ei viime peli sitten opettanut mitään.

Kinokselta kaksi oikein vesaponto/samisiltavirta-luokan kämmiä. Mäenpäältä yksi vastaava. Mäenpää pelasi muuten hyvin.

JYPin karvaaminen on surkeaa. Hitsi, kun JYPissä olisi Tomek Valtosen kaltainen myös sivuttaisliikkeeseen kykenevä karvaaja. Jari Jääskeläisellä on tuo kyky, mutta hänen luistelustaan puuttuu sähäkkyys. Samoin Drouin sijoittuu karvatessa hyvin, mutta on hidas. Karvaajana kehuttu Carlo Grünn oli aivan täysi kimmosalminen. Turvalleen kerran ja meni monta kertaa maalin taakse aivann turhaan.


Ylivoimassa Korhosen puuttuminen näkyy. Pikkarainen on surkea. Ensimmäinen liigamaali ei tuota muuta. Viivalla epävarma kuin mikä ja sisääntuonnit ovat roiskaisuja.

Lähetyksessä päiviteltiin HPK:n hirveää loukkaantumistilannetta. Näin hurrikaanilasein tuo kuulosti aika huvittavalta. En tarkoita että Tallaksen sydänvaivoissa olisi mitään hauskaa, mutta kolmen avainpelaajan loukkaantuminen olisi JYPille hyvä tilanne.

Minustakin Kruus oli huono. Monia läpisormien katsottuja tilanteita ja HPK sai pitää aika usein JYPin pelaajien mailoista kiinni. No, sellaista on vieraspelaaminen.

Josko ne maalihanat tästä aukeutuisivat. Muuten paketti vaikuttaa olevan suhteellisen hyvin kasassa.
 

twenty

Jäsen
Suosikkijoukkue
hpk
Veikkaan et ei voiteta pronssia tänä vuonna.



Jos joku sattu seuraan tarkemmin Mäkiahon otteita(?) tänään, olis kiva lukea mielipiteitä. Oli mielestäni kaikkein huonoin, ei edes yrittänyt. Ja mieshän on kauden aikana hankittu vahvistus. Muut kyllä yritti, mutta kun ei osata tehdä maalia. Louhen pelissä oli pikkasen paluuta vanhaan ja maalipaikkojakin oli.

Laamat sais huomenna viedä kiertään apparaa, luistimet jalkaan seuraavaksi tiistaina. Toivottavasti TPS herättää maalivainua.

Menihän sunnuntaikin pilalle....



edit: mielestäni Kruus oli tasaisella linjallaan hyvä. Painia sai, mutta niinhän se nykyjääkiekossa onkin...omatkin painii, valitettavasti. Eihän tässä Jyppi mitenkään kärsinyt tuomarilinjasta.
 
Viimeksi muokattu:

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lisää HPK-Jyp -pelejä telkkariin! Edellinen voitto Rinkelinmäeltä tuli näet lähes neljä vuotta sitten, tv-pelissä helmikuussa 2000. Kolmen viime kauden aikana ei HPK ole kotonaan kaatunut, ja tämän kauden ensimmäisessäkin taistossa tuli tappio. Nyt tuo yhdeksan kuivan Hämeenlinnan-vierailun putki meni siis poikki, eikä kotonakaan ole Kerho taidettu voittaa kuin pari kertaa tuon helmikuun -00 jälkeen.

Samanlaisuutta näissä voitoissa on myös siinä mielessä, että molemmilla kerroilla Jyp taisteli tiukasti viimeisistä pudotuspelipaikoista ja oli erittäin heikossa kunnossa tv-matsiin lähdettäessä. Molemmat voitot ovatkin olleet todella yllätyksellisiä kesken tosi vaikeaa jaksoa, vaikka nyt Jypin 4-2 -voittoa ennen matsia veikkasinkin.

Samaa löytyy myös siitä, että helmikuussa -00:kin Jypin pitkä voitottomien pelien putki nimenomaan HPK:ta vastaan katkesi, joten lähes täysin identtisistä tapauksista on kyse.

Toivottavasti erilaisuutta tulee kuitenkin siinä, miten tämä yksi suuryllätys (paitsi minulle) vaikuttaa Jypin jatkoon. Tuolloin -00 kun HPK-voitto ei kääntänyt Jypin kurssia, vaan jäi itse asiassa koko kauden viimeiseksi voitoksi. Toivottavasti tällä kertaa ei samantien palata viime aikojen tasolle, vaan tästä tulisi uutta virtaa myös jatkoon...
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Viestin lähetti Sergei_Krivokrasov
Minustakin Kruus oli huono. Monia läpisormien katsottuja tilanteita ja HPK sai pitää aika usein JYPin pelaajien mailoista kiinni. No, sellaista on vieraspelaaminen.
Kiinnitin huomiota samaan. Jos sieltä kainalosta joskus vieras maila löytyykin, niin ei siitä tarvitse viittä sekuntia kiinni pitää. Eikä sitä mailaa aina edes otettu kainalosta, vaan vaikkapa laitakamppailutilanteessa. Hyvä esimerkki on se tilanne, jossa JYPin numero 28 sai jäähyn. Hidastuksessa näkyy selvästi, miten Kerhon pelaaja pitää kummankin mailasta kiinni.

Vaan jos joku väittää, että tuomari ratkaisi, niin taitaapi valehella.

Eihän Mäkiaho pelannut, vai...? Sitä missään ainakaan näkynyt.
 

Jomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yksikään maai ei ollut mielestäni Puurulan. Ensimmäisessä maalissa Tuulola yrittää katkaista Virtasen syötön onnistumatta siinä. Immonen laittaa omat riparit sisään ja Tuulola seuraa tilannetta maalin takaa. Toisessa maalissa 100-0 aloitushäviö omassa päädyssä. Kaksi miestä maskissa (1 Jypin ja 1 Kerhon). Kolmannessa maalissa Jypin Virolainen tekee Puurulan eteen maskin ja sinnehän se menee.

Silmiinpistävää kahden erän jälkeen oli se, että Kerhon laukauksista 40 % meni ohi maalin, jos Hockey Nightin tilastoihin on luottamista. Eli lähes joka toinen veto meni ohi maalin.

Pelaajien asenne aivan sieltä itsestään, mutta se ei ole mitään uutta tällä kaudella.

p.s. Viimeinen maali voidaan laittaa Puurulan piikkiin. Helvettiäkö seikkailee siellä vaihtoaitiossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös