HPK ja loukkaantumiset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä

  • 3 769
  • 18

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eikös tämä nyt jo kertaalleen käsitelty? Matin harjoitustenko vika se on, että HPK:n pelaajien raajat eivät kestä kiekonosumia tai myöhässä tulevia taklauksia? Kuinka monta lihasrevähdystä tmv. HPK:lla on ollut tällä kaudella?

Jollain joukkueella vaan joka kausi SM-liigassa on eniten loukkaantumisia ja jollain vähiten, ja suurinta roolia näyttelee aina sattuma.
Allekirjoittanut on kyllä sitä mieltä, että HPK:ssa on ollut merkitsevästi enemmän loukkaantumisia kuin tilastollisen sattuman piikkiin voi pistää. Ja sama kuvio on toistunut vuodesta toiseen. Toki Raimo Summasenkin pitämä yksinäänkeskustelu suurista loukkaantumismääristä ja niiden lisääntymisestä on ollut trendi koko liigassa ja maailmalla. Johtuen siis pelaajien ja pelin nopeutumisesta. Moni joukkue on taistellut paljon loukkaantumisten kanssa joka kausi, mutta jotakin tehdään toisin esim. akselilla HPK vs. Tappara, kun tarkastellaan vaikkapa 2000-luvun kausia. HPK:lla on ollut hyvin loukkaantumisentäyteisiä kausia 00-01, 03-04, 05-06, 06-07 ja 07-08. Tapparalle ei ole oikeastaan yhtä pahoja loukkaantumissumia tullut poislukien itkua aiheuttanut Ässät-puolivälieräsarja (johtuni osittain Ässien railakkaasta pelityylistä).

Tehdäänkö Tapparassa jotakin paremmin vai johtuuko asiantila joidenkin näiden mahdollisten syiden kombinaatioista, minusta olisi tutkimisen (tällä kaudella sekä pitemmällä aikavälillä) arvoinen seikka johdolla:
1) HPK:ssa on huonompitasoinen voimavalmennus ja lihashuolto
2) Treenataan liikaa, liian nopeasti, kun tehdään raakileista tähtiä
3) Treenataan liian vähän ja miehet siksi heikkoja
4) Meidän miehet telotaan, kun käännetään toinen poski, eikä anneta kuittia
5) Pelaajamme ovat linnunluisempia ja heikompitaitoisia välttämään loukkaantumisia
6) Pelikirjamme / taktiikkamme johtaa suurempaan loukkaantumistodennäköisyyteen
7) Meillä vaan pidetään saikkua helpommin
8) Tänne hankitaan valmiiksi loukkaantuneita tai loukkaantumisherkkiä pelaajia, kun saadaan halvemmalla
9) Meillä on vaan huono tuuri?

Kun en ole asiantuntija, en keksinyt enempää syitä tai keksin niitä liikaa. Toisaalta en vain jaksa uskoa pelkkään tuuriin. Hyvä data 2000-luvun olisi tietysti oiva apu tämän ongelman pohtimiseen.

Edit: En siis näkisi todellakaan tämän kauden sumaa ainoastaan Alatalon vikana, toki pienehkö siivu siitäkin voitaisiin miehelle laittaa.
Edit2:8:n lisäys
 
Viimeksi muokattu:
F

Flonaldo

Valmennusjohto ei syötä pelaajille tarpeeksi kalkkia kesällä, kun luut murtuvat vastustajan laukauksista.
 
HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Allekirjoittanut on kyllä sitä mieltä, että HPK:ssa on ollut merkitsevästi enemmän loukkaantumisia kuin tilastollisen sattuman piikkiin voi pistää. Ja sama kuvio on toistunut vuodesta toiseen...

1) HPK:ssa on huonompitasoinen voimavalmennus ja lihashuolto
2) Treenataan liikaa, liian nopeasti, kun tehdään raakileista tähtiä
3) Treenataan liian vähän ja miehet siksi heikkoja
4) Meidän miehet telotaan, kun käännetään toinen poski, eikä anneta kuittia
5) Pelaajamme ovat linnunluisempia ja heikompitaitoisia välttämään loukkaantumisia
6) Pelikirjamme / taktiikkamme johtaa suurempaan loukkaantumistodennäköisyyteen
7) Meillä vaan pidetään saikkua helpommin
8) Tänne hankitaan valmiiksi loukkaantuneita tai loukkaantumisherkkiä pelaajia, kun saadaan halvemmalla
9) Meillä on vaan huono tuuri?

Ensinnäkin, loukkaantumiset laitetaan osaltaan Alatalon piikkiin, vaikkei ne suoranaisesti hänen syytänsä olisikaan, mutta pitäähän tälle tämän kauden sumalle jokin selitys olla ja se olkoon Alatalo. Ja jos ei muuten niin sitten ihan vaan kostoksi.

En tiedä kuka tuolla Kerhon organisaatiossa vastaa pelaajien voimaharjoittelusta, palauttavista harjoitteista ja lihashuollosta, mutta luulisi sen puolen olevan kuitenkin jokseenkin kunnossa. Tosin Kärpillähän on tuo Hakkaraisen Harri, jota pidetään tällä hetkellä guruna ko. asioissa ja hänhän vastaa myös muutamien yksilöurheilijoidenkin tästä puolesta. Kerholla näyttää olevan kolme lääkäriä ja osteopaatti rivissä ja lisäksi kaksi hierojaa, joiden apuna toimii näköjään Tampereen Urheiluhierojakoulun opiskelijat. Heidän yhtenä opettajana puolestaan toimii Pohjosen Vellu, joka on nyt Tapparan hieroja ja jolla on pitkä ura tällä saralla ja on ollut myös maajoukkueen hierojana. Ja onhan tuo Kerhon oma hieroja Juha Sulin nyt maajoukkueen hierojana. Pitäisi tuossa ainakin tuo lihashuolto olla kunnossa, jos pelaajat osaavat vaan palveluja käyttää.

Se ei tosiaan tuolta Kerhon sivulta selviä, että onko heillä erikseen joku henkilö, joka vastaa voimaharjoittelusta jne. tämän puolen asioista erikseen, vai onko se sitten valmentajien harteilla. Tähän en kuitenkaan usko tai jos sellaista ei tosiaan ole, niin sitten ihmettelen asiaa kovasti.

Ainahan kaikki asiat voidaan tehdä paremmin, mutta ensin sen perustan pitää olla kunnossa. Siksi tuon kokonaisuuden erilaisista punttiharjoitteista, palauttavista harjoittesita yms. pitäisi olla hyvin kunnossa. Se vie paljon aikaa, koska kaikkihan ovat yksilöitä, joten harjoitettavat asiat ovat erilaisia ja siksi tämän puolen suunnittelussa kaikki pitäisi tehdä yksilöllisesti.

Tuossa Mustan Kyyn laatimassa listassa on hyviä pointteja, joiden sisältö voi tosiaankin vaikuttaa loukkaantumisiin. Paljoltihan tuo harjoittelun, palauttelun, lihashuollon ym. settien toimivuus on siitä kiinni, että miten hyvin ja tarkoituksenmukaisesti nuo hommat hoidetaan. Tässä pätee edelleen se vanha klisee, että laatu on tärkeämpi kuin määrä sekä mitä tehdään ja miksi ja milloin.

Sellainen kävi kyllä mielessä, että kun pelillisesti kaikki ei ole mennyt putkeen, niin onko kaikkiin pieneen yksityiskohtiin paneuduttu tarpeeksi huolellisesti koko kokonaisuudessa. Tätä vaikea pukea sanoiksi, mutta jos esim. ajoitukset eivät ole kohdillaan, niin se näkyy kaksinkamppailussa ja muissa tilanteissa, jolloin pelaaja joutuu paikkaamaan sitä jotenkin ja eikä näin ollen ole ihanteellisessa asemassa pelin kulkuun nähden. Tällöin tulee joku yllättävä tilanne, jossa sitten jotain pientä sattuu. Pointtina siis se, että tätä tilannetta ei olisi tullut ollenkaan, jos peli toimisi kunnolla ja "pelinvirtaus" yms mys. kunnossa.

Tahalliset vahingoittamiset ja mailalla lyönnit pitäisi rangaista entistä kovemmin myös tällä puolen rapakkoa. Jos esim. lyöt mailalla vastustajan kuudeksi viikoksi saikulle, niin sen saman ajan voisi lusia myös kyseinen metsuri. Loukkaantuneen pelaajan joukkue kärsii kolttosesta yleensä hitusen enemmän kuin kolmen tai jopa viiden pelin ajan, varsinkin jos kyseessä vielä "kultakypärä" ja metsuri oli joku noupadi 13. hyökkääjä. En sano, että Kerholle olisi näin käynyt, vaan yleisesti tällainen välikommentti.

No, ainahan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tässä käsillä siis "oravanpyärä", josta välillä varmaankin mahdoton sanoa, että mikä oli juuri tämän loukkaantumisen aiheuttaja. Syitä ja seurauksia voisi luetella miljoonia, mutta siltikään sieltä ei ehkä tulisi selittävää tekijää loukkaantumisille. Paskasta tuurista kaikki tuskin on kiinni.
 
Viimeksi muokattu:

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Valmennusjohto ei syötä pelaajille tarpeeksi kalkkia kesällä, kun luut murtuvat vastustajan laukauksista.
No, sieltäpä tuli lyhyt ja ytimekäs vastaus pulmaan! Eli se on pelkästään mielestäsi kohta 9 vai tuleeko kalkista kohta 10? Tuo tiedottaminen on ollut hieman vaillinaista Kerhon osalta, niin voisitkohan laittaa kaikki kiekosta saaneet ja vammansa listaan. Ja jos oikein hyvä muisti on, niin kelpaa vaikka samainen lista koko 2000-luvulta.
 
Viimeksi muokattu:

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Erikoista vaatia muilta jotain listoja, kun ensin ilman mitään faktoja esillä väittää, että kerholla on pitkällä aikavälillä enemmän loukkaantumisia kuin muilla. Ilmeisesti tämänkään kauden loukkaantumisista ei ole kunnollista tietoa, kun sitä listaa pitää muilta kysellä.
 
Erikoista tai ei, tarkoitus oli herättää keskustelua. Käsittääkseni kiekonrikkomia on Nurminen, Palomäki ja kenties Uusikartano ja jo palannut Korkeavuori. Aika paljon on nivusta, olkapäätä ja polvea, ei ne kaikki kyllä kiekkoon ole törmänneet, tai siitä haluisin tarkempaa tietoa. Missään en ole lisäksi sanonut, että HPK:lla on pitkällä aikavälillä enemmän loukkaantumisia kuin muilla (tarkoittanet siis kaikilla muilla joukkueilla?). On muutama muukin joukkue, joilla näitä on totutusti riittänyt, Blues esimerkiksi. Mutta se on saletti, että esimerkiksi Tapparalla on paljon vähemmän kuin HPK:lla. Ja aikavälikin on aika olennainen, sillä kyllä nykyään sairauslomalaisia on koko liigassa vanhoja aikoja (vaikka 80-luku ja 90-luvun alku) paljon enemmän.
 
Viimeksi muokattu:

blazee

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kärpät, Ducks, Capitals, Red Wings, Penguins!

Eipä tuolla nyt ole kuitenkaan ollut kuin Väisänen nivusen takia sivussa, ja ehkä joku muukin. Nivus-venähdykset toki voidaan pistää harjoittelun piikkiin, mutta ei näitä jotka ovat tulleet peli-tilanteissa tyyliin puujalat, olkapäät sijoiltaan tms. Toki aina pieni mahdollisuus lieventää näitä loukkaantumisia on harjoittelulla. Aivotärähdyksiäkin on muutama, tämäkin varmaan johtuu Alatalosta. Kaverit saavat aivotärähdyksia Alatalon oudoista jutuistaKO?
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aivotärähdyksiäkin on muutama, tämäkin varmaan johtuu Alatalosta. Kaverit saavat aivotärähdyksia Alatalon oudoista jutuistaKO?
Heh, ja Alataloahan tässä syytin, juu. Valitettavasti joka viestiin ei saa kaikesta edelläkäydystä tiivistelmää.
 
Teddy_H

Jäsen
Suosikkijoukkue
T-73, Pantserfaust
Mun mielestä koko suomalainen kiekkokulttuuri on syynä siihen että loukkaantuneita on paljon. Kun yhdistetään valtavat harjoittelumäärät suuriin ottelumääriin saadaan aikaan se, että useilla pelaajilla on "vieteri kireenä" kaiken aikaa. Kroppa ei ehdi kunnolla palautua => loukkaantumisherkkyys kasvaa. Toki hyvin huollettu kroppa kestää paremmin iskuja, mutta rajansa kaikella.

Eikä HPK ole ainoa joukkue, jolla on paljon loukkaantumisia. Samalla tavalla niitä on ollut Bluesilla, SaiPalla, Jokereilla, KalPalla... HPK:lla ehkä hetkellisesti eniten mutta kovasti liikaa myös muilla.
 
blazee

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kärpät, Ducks, Capitals, Red Wings, Penguins!
Heh, ja Alataloahan tässä syytin, juu. Valitettavasti joka viestiin ei saa kaikesta edelläkäydystä tiivistelmää.

En tarkoittanut juuri sinua. Vaan yleisesti ottaen.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kun yhdistetään valtavat harjoittelumäärät suuriin ottelumääriin saadaan aikaan se, että useilla pelaajilla on "vieteri kireenä" kaiken aikaa. Kroppa ei ehdi kunnolla palautua => loukkaantumisherkkyys kasvaa. Toki hyvin huollettu kroppa kestää paremmin iskuja, mutta rajansa kaikella.

Siinäpä pähkinänkuoressa minunkin ajatukseni tästä asiasta. Lisäksi väsyneenä pelaajat tuppaavat vielä helpommin tekemään jotain loukkaantumiseen johtavaa, ts. tilanteet pelataan huolimattomasti. Ja näistä syntyy niitä loukkaantumisia.

Tämä näin yleisesti, itsekään en ole täysin selvillä kaikista tämän kauden kerhon loukkaantumisista.
 
Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
...
Risto Korhonen: krooniset polvet
Mikko Palomäki: kylkivamma?
Mikko Mäenpää: olkapää sijoiltaan
Veli-Pekka Laitinen: aivotärähdys
Olli Korkeavuori: käsimurtuma
Markus Seikola: polvi
Pasi Tuominen: polvi
Jari Sailio: kyynärpää
Kai Nurminen: polvi
Hannu Väisänen: nivunen?
Aki Uusikartano: jalkamurtuma
Roni Andersson: olkapää
Pilkun viilausta...
Mäenpää: +murtunut kylkiluu
Väisänen: rintalihasvamma
Uusikartano: +murtunut kylkiluu
...

Ja tämän jälkeen:
Väisänen: + aivotärähdys
Lähteenmäki: puujalka
Palomäki: + murtunut sormi
Tuominen: + nivusvamma
Lundberg: polvivamma
Andersson: aivotärähdys
Loikas: nivusvamma ja puujalka (samassa tilanteessa)

Tässähän nämä tämän kauden "kiputilat" on listattuna tuolta loukkaantumis-ketjun ensimmäiseltä sivulta ja loput koottuna (toivottavasti meni oikein).
 
Viimeksi muokattu:
F

Flonaldo

No, sieltäpä tuli lyhyt ja ytimekäs vastaus pulmaan! Eli se on pelkästään mielestäsi kohta 9 vai tuleeko kalkista kohta 10? Tuo tiedottaminen on ollut hieman vaillinaista Kerhon osalta, niin voisitkohan laittaa kaikki kiekosta saaneet ja vammansa listaan. Ja jos oikein hyvä muisti on, niin kelpaa vaikka samainen lista koko 2000-luvulta.
Voisin kun olen sen tehnyt jo reilu pari viikkoa takaperin (ja Pörö ystävällisesti täydensi). Löytyy niinkin yllättävästä paikasta kuin Loukkaantumistilanne 07-08 -ketjusta ja sen ensimmäiseltä sivulta.

Jos sinä voisit vaikka sitten linjata miten seura, valmentaja, huolto tai vaikka jeesus itse voi vaikuttaa harjoittelulla, lihashuollolla ja muulla valmistautumisella siihen
a) saako pelaaja aivotärähdyksen päähän kohdistuvasta iskusta
b) murtuuko pelaajan luu, kun kiekko osuu tätä kovalla voimalla
c) repeytyvätkö pelaajan polven siteet jalan vääntyessä taklauksessa tai kaatumisessa
d) nouseeko pelaajan solisluu pois paikoiltaan, saako pelaaja puujalan tai kylkiluumurtuman vastustajan taklauksesta

Kuten Pörökin tuolla totesi ovat näistä polvivammat ainoita, joihin harjoittelulla voi millään tavoin vaikuttaa - ja kyllä niitä polvivaivaisia näyttäisi liigassa olevan muissakin joukkueissa kuin vain HPK:ssa.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Voisin kun olen sen tehnyt jo reilu pari viikkoa takaperin (ja Pörö ystävällisesti täydensi). Löytyy niinkin yllättävästä paikasta kuin Loukkaantumistilanne 07-08 -ketjusta ja sen ensimmäiseltä sivulta.
Aijaa, vielä uudellakaan vilkaisulla en löytänyt sitä listaa kiekosta vammansa saaneista sairauslomalle joutuneista kerholaisista kaudella 07-08. Kiitos kuitenkin yleislistan päivittämisestä Pörölle
Jos sinä voisit vaikka sitten linjata miten seura, valmentaja, huolto tai vaikka jeesus itse voi vaikuttaa harjoittelulla, lihashuollolla ja muulla valmistautumisella siihen
a) saako pelaaja aivotärähdyksen päähän kohdistuvasta iskusta
b) murtuuko pelaajan luu, kun kiekko osuu tätä kovalla voimalla
c) repeytyvätkö pelaajan polven siteet jalan vääntyessä taklauksessa tai kaatumisessa
d) nouseeko pelaajan solisluu pois paikoiltaan, saako pelaaja puujalan tai kylkiluumurtuman vastustajan taklauksesta

Kuten Pörökin tuolla totesi ovat näistä polvivammat ainoita, joihin harjoittelulla voi millään tavoin vaikuttaa - ja kyllä niitä polvivaivaisia näyttäisi liigassa olevan muissakin joukkueissa kuin vain HPK:ssa.
Jahas, nyt se sitten selvisi. Se on korkeemmassa käressä. Jo jumalallisetkin voimat ovat meitä vastaan ja vaikkapa Tapparalla joku varmaan on sitten ilmeisesti syntynyt ajanlaskumme alussa. Ei ole ihme, että kohtalomme on kova*. Minusta Teddy_H:n ja Rinksun kommentit kuulostavat ihan yhtä mahdollisilta kuin tuo sinun ja valmennuksen lanseeraamasi pelkkää huonoa tuuria selitys. Kyllä kuitenkin toivon, että ensi kaudeksi tätäkin asiaa analysoitaisiin, mikäli remmiin jää miehiä, jotka sen voivat tehdä, ihan vaikka tältä kaudelta tai pidemmältäkin aikaväliltä. Vieläkään en hylkäisi varauksetta aloitusviestissä lanseeraamistani teeseistä 4, 6 ja 8, eikä edes 2 ja 3 voi mielestäni myöskään sulkea pois tämän vuosituhannen HPK:n luokkaantumiskierteitä selitettäessä ja päätyä kokonaan kohtaan 9.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin. Kyllähän kun tässä taaksepäin muistelee, niin kolme viime kautta ovat kerholla olleet loukkaantumisten täyttämiä. Mestaruuskaudellakin näitä ongelmia oli. Itse en pitäisi kovin kaukaa haettuina Mustan Kyyn seuraavia kohtia:

Musta Kyy kirjoitti:
2) Treenataan liikaa, liian nopeasti, kun tehdään raakileista tähtiä
6) Pelikirjamme / taktiikkamme johtaa suurempaan loukkaantumistodennäköisyyteen
8) Tänne hankitaan valmiiksi loukkaantuneita tai loukkaantumisherkkiä pelaajia, kun saadaan halvemmalla

Eli pähkinänkuoressa. Kerhon pelityyli on vauhdikas ja sitä mukaa loukkaantumisiin johtavia tilanteita on enemmän. Ja siihen pelityyliin päästäkseen äijät täytyy vetää nk. äärirajoille. Ja kerhon resursseilla tuo viimeinen kohta käy ihan järkeen.

Totta kai jääkiekossa tulee loukkaantumisia sitten muutenkin. Siis näitä kiekon, yhteentörmäyksien ym. pelin luonteesta johtuvia. Kerholla tuntuisi vain olevan näitä nivus- ja polviluonteisia loukkaantumisia aika paljon. Niitä voisi pistää mielestäni edellä mainittujen seikkojen piikkiin.

Itsellä olisi vielä yksi eli Rinkelinmäen jää. Jäädytysputkistoa uusittiin tässä taannoin, mutta silti. Voisikohan tuolta löytyä yksi osatekijä. Jotenkin ne railot ja lätäköt pistää katsojan silmiin.
 
Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aijaa, vielä uudellakaan vilkaisulla en löytänyt sitä listaa kiekosta vammansa saaneista sairauslomalle joutuneista kerholaisista kaudella 07-08...

Sehän voi vaan johtua siitä, että et lue Hämeen Sanomia edes verkkoliitteenä...
Korkeavuoren, Uusikartanon ja Palomäen vammat ovat tulleet kiekosta saadusta iskusta, kuten Hämeen Sanomat ovat kertoneetkin, siis myös verkossa. Kaikki murtuneet kylkiluut taklaustilanteessa ja polvivammat suurelta osin vieraspeleissä. Vieläkö on jäänyt jotain lukematta?
Ritarihallissa vaikuttaa jään tilanteeseen suurelta osin nämä hyppy-, pomppuballerinojen tekemät jään railot ja reijät. Olisi tosi hyvä juttu, että ne eivät olisi Ritarihallin jäällä loikkimassa ainakaan pelipäivinä. (Omasta mielestä tuo laji on muutenkin aika turha...)
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu

Hahahahahahahahahahaha.

Hieman enemmän ja syvempiä railoja ja halkeamia tulee vaikka HPKn harjoituksista.

Että silleen...
 
Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hahahahahahahahahahaha.

Hieman enemmän ja syvempiä railoja ja halkeamia tulee vaikka HPKn harjoituksista.

Että silleen...

Sitten kun naurultasi ehdit, niin sinne vaan kattelemaan kuinka äidin ja isän pikku (eikä tarvitse olla kovin pienikään, kun järki puuttuu päästä) päivänsäteet askartelevat joko terän kärjillä tai kannalla, kuinka sattuu huvittamaan, reikiä jäähän. Näitten "normaalien" hyppelyidensä lisäksi. Itse olen näitä touhuja monesti todistanut. Samoin kenttämiehet tietävät tämän ongelman.
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Sitten kun naurultasi ehdit, niin sinne vaan kattelemaan.

Itse olen näitä touhuja monesti todistanut. Samoin kenttämiehet tietävät tämän ongelman.

Teksti-TVn perusteella tuon aiemman kommenttini tietysti kirjoitinkin.

Suuren suuri ongelmahan tuo luistelijoiden tuottama jäänkulutus on verrattuna esim HPKn harjoituksiin, kun siellä nykyään, jonkin tiedon mukaan, vain seisoskellaan ja jutellaan. Miten muuten siellä voi loukkaantua, jos siellä vain seisoskellaan ja luistellaan kevyesti? Liukastutaan hallikäytävän alamäessä?

Että silleen...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös