Mainos

HPK ja FPS – kantahämäläistä kiekkoyhteistyötä

  • 53 627
  • 240

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Mietin jonkun aikaa tämän ketjun avaamista, kun tuo Kerholaiset Mestiksessä -ketju jo löytyy. Koska seuraavat kolme kautta kerholaiset Mestis-pelaajat pelaavat Forssassa, katsoin tämän ketjun olevan paikallaan.

HPK:lla ja FPS:llä on siis voimassa oleva yhteistyösopimus joka kestää kiekkokauden 2023 loppuun saakka. Tämän jälkeen sopimusta voidaan jatkaa kahden vuoden optiolla. Voimassaolon ehtona on se, että FPS pelaa Mestistä. Normaalin pelaajaliikenteen lisäksi sopimus pitää sisällään myös yhteistyötä valmentajien kanssa, sekä yhteistä toimintasuunnitelmaa.

Yhteistyön ensimmäinen kausi on molempien joukkueiden osalta ollut urheilullisesti haastava. Molemmat joukkueet pelasivat heikon alkukauden, mutta samanaikaisesti Kerhon otteiden piristyessä on myös FPS piristynyt ja ottanut tätä kirjoittaessa Mestiksen tauon jälkeisistä 8 pelistään 6 voittoa. Myös kauden 2020-2021 koronarajoitukset ovat vaikeuttaneet yhteistyötä, sillä pelaajaliikenne on erilaisten karanteenisäännösten takia ollut rajattua. Jonkin verran pelaajaliikennettä on kuitenkin nähty. HPK:n sopimuspelaajista FPS:n paidassa ovat esiintyneet Atso Lehtinen, Daniel Mäkiaho, Jere Jokinen, Santtu Hakanen, Daniel Lebedeff ja Tuomas Aalto. FPS:n sopimuspelaajista taas HPK-paidassa on nähty Paavo Tyni ja Miska Ronkainen, joka onkin napannut itselleen vakioroolin Kerhon puolella.

HPK-tausta näkyy myös monella FPS-pelaajalla: Olli Maansaari, Jyri Waajakoski, Joona Vainio, Juhani Tamminen, Teemu Karjalainen, Joonas Uimonen, Janne Jokinen ja Topi Hägg ovat kaikki Kerhon juniorimyllyn läpikäyneitä kiekkoilijoita. Seutukunnallisuus, joka tärkeänä asiana yhteistyösopimuksen julkistamisen yhteydessä näkyy siis myös pelaajistossa.

Kauden päätteeksi olisi mielenkiintoista kuulla molempien seurojen johtohahmoilta minkälaiset fiilikset yhteistyö on tältä kaudelta jättänyt. Erityisesti valmentajayhteistyöstä ja kokonaisvaltaisesta urheilunpuolen tuesta olisi kiinnostavaa tietää.

Toivotaan HPK:lle ja FPS:lle molemmin puolin hedelmällistä yhteistyötä nyt ja tulevaisuudessa!
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Mikäs Maansaaren tilanne nyt on? Eikös miehem pitänyt olla seuraava Paajanen, mikäli oikein muistan? Eikö urheilijan elämä maistunut vai onko ollut loukkaantumis murheita?

Miksi Tami jr. Ei voitu nostaa liigaan jo, noin 5kk sitten, uskon että 3-4 sentterinä olisi ollut aikapaljon enemmän annettavaa, kuin nykyisillä.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu

Maansaari kärsinyt paljon loukkaantumisista. Taisi olla ura aika lähellä katkoa yhdessä kohtaa.

Ja mitä tulee Aurinkoprinssiin, niin noh. Siinä on kaveri jolla lahjoja on, mutta reeni ei aina maistu.
 
Hokkarit

Jäsen
Toivotaan HPK:lle ja FPS:lle molemmin puolin hedelmällistä yhteistyötä nyt ja tulevaisuudessa!

Just näin!

Tämäkin ketju on kyllä paikallaan, sillä seuroilla on pitkät perinteet pelkästään paikallismatseista 1-divarissa! Pelaajatkin ovat kulkeneet puolin ja toisin aikojen saatossa. Nimistä tulee ekana mieleen Mika Helkearo, Ape, Timo Kulonen ja Merta.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Aijai, niitä muistoja kun on ollut katsomassa FPS:n matseja 20+ vuotta sitten ja jo alkulämmöissä kun tuomarit veteli yksikseen ympäri kenttää, kuului katsomosta kannustavasti "v*%$n homo" huutoja duumareille.

Toivottavasti ensi kausi ei ole koronan takia yhtävaikea pelaajaliikenteen osalta ja saadaan siitä isompaa hyötyä irti.
 
Zigismund

Jäsen
FPS:n pelejä seuranneena sanoisin, että vakuuttavin on ollut Jere Jokinen. Kova laukaus eikä ole sitä säästellyt. Näen potentiaalia hyväksi maalintekijäksi liigaan. Nopeutta tuntuu myös löytyvän. Santtu Hakanen oli alkukauden mukana ja ihan hyvin mies pelasi. Jäi kuva melko älykkäästä sentteristä. Kuitenkin pieni yllätys, että on nyt liigajoukkueen mukana. Taitaa soveltua kuitenkin paremmin alakenttiin, kuin esim. Jokinen, joten ehkä se on perusteltua.

Atso Lehtinen ja Daniel Mäkiaho olivat mukana tänä viikonloppuna ensimmäisen kerran, joten heistä en osaa muodostaa tarkempaa mielipidettä. Maalivahdeista Tuomas Aalto ja Daniel Lebedeff pelasivat alkukaudesta, jolloin FPS:n peli oli pahemman kerran sekaisin. Ei kumpikaan pettänyt, mutta eivät onnistuneet maalintappioita kääntämään FPS:n eduksi.

Juhani Tamminen on FPS:n hyökkäyksen sielu ja näen kyllä täysin liigatason pelaajana.
 
kolaolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
naamansapitelijät
Juhani Tamminen on FPS:n hyökkäyksen sielu ja näen kyllä täysin liigatason pelaajana.

Olisi mielenkiintoista tietää kävikö HPK ja FPS/Tamminen jossain vaiheessa keskusteluja. Oma mielipide on, että jos ei käyty niin se oli kerholta huono veto. Toki en yllättyisi vaikka Tamminen ei olisi suostunut tulemaan neloseen jämille tai kerhoon ylipäätään. Ikävää, että edelleen puhutaan ettei kaverille harjoittelu maistu, en usko pitävän paikkaansa vaan lähinnä että nuoruusvuosien maine seuraa. Mieshän teki itselleen ammattiurheilijan uran ilman, että esimerkiksi kasvattajaseurasta annettiin aikanaan mahdollisuus. Sekin aika huvittavaa kun miettii millaisille pelaajille on annettu ja annetaan näytön paikkaa edustuksessa. Hieno pelaaja ja varsinkin tälle kaudelle olisin henkilökohtaisesti toivonut, että olisi raahattu edustukseen. Posina toki FPS:lle, hieno pelaaja.
 
Kennedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Noutajat

Liiga ei ole kaikille pelaajille itseisarvo. Tamminen saa pelata isoilla minuuteilla dominoiden mestistä ja nauttia tekemisestä omilla ehdoilla Fopsissa. Liigassa peli muuttuu kokonaisvaltaisesti haastavammaksi ja roolikaan ei ole sama.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Peli alkanut osua uomiinsa FPS:llä myös, kova on kilpajuoksu. Saa nähdä kumpi tekee keskisalot.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Mestiksen lähetysoikeudet siirtyvät CMorelle ensi kaudeksi! Helpottaa monen kerholaisen osalta FPS:n otteiden seurantaa tulevaisuudessa. Ehdottomasti positiivinen juttu
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Mestiksen lähetysoikeudet siirtyvät CMorelle ensi kaudeksi! Helpottaa monen kerholaisen osalta FPS:n otteiden seurantaa tulevaisuudessa. Ehdottomasti positiivinen juttu

Sanoisin, että ylipäätään parantaa Mestikseen näkyvyyttä kun saa samalla Liigan ja metukan näkyviin. Hieno homma!
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Fopsi suli kyllä tänään aivan totaalisesti! Oli aivan näpissä pleijari paikka jo

En muista yhtä karmeaa sulamista. Tai sitten todettiin vikalla erätauolla: ”Eiköhän me olla todistettu olevamme sarjan kärkijoukkueita. Rahat vain on seuralla vähissä, joten eiköhän me vaan hävitä tää peli ettei jouduta jatkamaan kautta...”
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Osaako joku asiaan enemmän vihkiytynyt kertoa, että kun Otto Nieminen kerran teki sopimuksen FPS:n kanssa, niin onko hän nyt HPK:n käytettävissä mikäli rosteriin iskee kauden aikana loukkaantumissuma vai tarkoittaako yhteistyösopimus vain liikettä Liigasta Mestikseen?
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Osaako joku asiaan enemmän vihkiytynyt kertoa, että kun Otto Nieminen kerran teki sopimuksen FPS:n kanssa, niin onko hän nyt HPK:n käytettävissä mikäli rosteriin iskee kauden aikana loukkaantumissuma vai tarkoittaako yhteistyösopimus vain liikettä Liigasta Mestikseen?
Kyllähän tuon pitäisi olla. Viime kaudella Paavo Tyni ja Miska Ronkainen pelasivat Kerho-paidassa FPS:n sopimuspelaajina.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Forssassa on kuluvalla kaudella pelannut neljä Kerhon sopimuspelaajaa. Pisteiden valossa on kaikilla mennyt ihan kohtuullisesti:

Jere Jokinen 4o 3+2=5
Atso Lehtinen 4o 1+2=3
Petteri Nurmi 2o 0+2=2
Valtteri Suni 2o 0+2=2

Jos Jokinen jatkaa vielä otteitaan samalla tasolla, antaisin mahdollisuuden pian kokeilla Kerhonkin puolella. Hyvä rannelaukaus ja ainakin Mestis-tasolla vahva maalin edessä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Voisko Fopsin kanssa vaihtaa valmentajia (ja urheilujohtajia) päikseen?
 
Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Voisko Fopsin kanssa vaihtaa valmentajia (ja urheilujohtajia) päikseen?

Vaikka Forssa on kaikilla mittareilla kehitysmaa Hämeenlinnaan verrattuna, niin ei kai sentään kaikkea sontaa sinne kehtaa dumpata mitä mieleen tulee.

Jonkun verran kyllä ihmettelen, miksi Asko Rantanen edelleen uskollisesti on vopsin peräsimesä, vaikka näyttöjä on aika mukavastikin keskinkertaisesta materiaalista kaiken irti repimisestä. Luulisi olevan ottajia paremmissakin piireissä.
 
Zigismund

Jäsen
Mielestäni yhteistyö on tällä hetkellä toiminut hienosti. Viime kausi meni koronan takia hieman hankalaksi pelaajien siirtojen kanssa, mutta nyt on liikehdintä ollut toimivaa. FPS kärsii tällä hetkellä pahasta loukkaantumissumasta, joten avut ovat tulleet tarpeeseen. Eilisestä K-Vantaa ottelusta puuttui ainakin 4 vakiokokoonpanon hyökkääjää ja 2 puolustajaa. Eilenkin saatiin HPK:lta apuja Santtu Hakasen ja Valtteri Sunin muodossa.

Jere Jokisesta näki jo viime kaudella, että siinä on potentiaalinen tekijä liigaympyröihin. Silloin 14 otteluun tehot 4+0, nyt 12 ottelua 9+8. Jokaisella osa-alueella mennyt eteenpäin ja liigakomennus oli vain ajankysymys. FPS:n alkukauden ykköskenttä Nieminen-Lahtela-Jokinen pelasi älyttömän hienoa kiekkoa. Niemisen lähtö oli kova kolaus, mutta Jokinen jatkoi tehtailuaan senkin jälkeen. Nyt on tosin Jokinenkin mahdollisesti poistunut pysyvästi FPS:n riveistä, joten alkukaudella tuhoa tehnyt ykköskenttä on hajonnut.

Jokisen lisäksi toinen isoja steppejä ottanut on Atso Lehtinen. Pelaa aktiivisesti kumpaankin suuntaan. Sanoisin, että alkukauden TOP-3 pakki FPS:ssä yhdessä Tynin ja Uimosen kanssa. Hieman vielä kamppailuvoimaa lisää, niin uskon että Lehtinen nähdään ensi kaudella vakiokokoonpanossa liigan puolella.

Muutaman ottelun pelanneita HPK-lainoja ovat Valtteri Suni, Santtu Hakanen, Daniel Mäkiaho, Petteri Nurmi ja Mikael Tapio.

Kausihan on FPS:lle erittäin tärkeä, sillä kaksi joukkuetta putoaa kauden päätteeksi Suomi-sarjaan. Uskoisin, että myös HPK haluaa FPS:n säilyvän Mestiksessä. Näin FPS-lasien takaa yhteistyö näyttää tällä hetkellä toimivan hyvin ja uskoisin HPK-leirin ajattelevan samoin.
 
Huoltomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sm-Liiga, FPS, HPK

Miksiköhän Daniel Mäkiaho ei ole pelannut tällä kaudella FPS kokoonpanossa ? Kaveri on pelannut HPK nuorten kokoonpanossa vaikka eväitä olisi kyllä pelata korkeammallakin sarjatasolla. Liekö jokin syy tuohon ? Liikehdintä HPK:n ja FPS:än välillä on kauden aikana näyttänyt toimivan hyvin ja toivottavasti edelleen jatkavat samaan malliin. Yksi havainto on miksi kesken kauden IPK:sta Forssaan tullut Grönroos ei pelaa ? Isokokoinen puolustaja loukkaantui alkukaudesta mutta palasi kokoonpanoon tauon jälkeen ja hyvin luisteleva kaveri on pelannut todella hyvin ja +/- tilastokin ollut hyvinkin siedettävä (tällä hetkellä +7). Lahtela ollut jonkin aikaa sivussa ja häntä tietysti kaipaisi takaisin kaukaloon.
 
L

luigitar

Kyllähän Danielin kehityksen kannalta FPS olisi ollut oikea osoite, jotta kehitys olisi jatkunut toivotulla tavalla.
Minusta alkukaudella kävikin muutaman pelin pelaamassa, mutta valmentajan vaihdoksen myötä se loppui.
Kyllähän Kerholla oli aika kova odotus Mäkiahon osalta, koska tehtiin suoraan kolmen vuoden sopimus.
Itse vähän aavistelen, että kauden jälkeen viimeinen sopimusvuosi puretaan yhteisymmärryksessä.
 
Orangezone

Ei ole vielä Mestis oikea paikka hänelle...Opittavaa on vielä todella paljon
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös