Mainos

HPK - HIFK Pe 7.4.2006

  • 30 793
  • 208

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Master God kirjoitti:
Mitään ihmeitä ei IFK esittänyt Nordiksella, joten pieni tasonnosto ja tarkkuus riittää voittoon. Toivon sydämeni pohjasta, että se voitto tulee vilungilla, ämmäilyllä ja etenkin että Jalonen pyyhkii "Jääkiekon kirjoittamattomat säännöt" -kirjan jokaisella sivulla persettään. Lisäksi "Jääkiekon herrasmiessopimukset" -lehdykkä pitää Jalosen toimesta heittää roskikseen.
Enpä usko, että Jalonen on noita kirjoja koskaan nähnytkään. Ja eiköhän niitä jonkinlaisia rottatemppuja Jukalta nähdä tässä sarjassa joka matsissa, mutta tuskinpa auttavat. Hpk oli niin paljon sekä liikkeessä, fyysisyydessä (vittu mikä sana) että psyykkisyydessä jäljessä keskiviikkona, että näkisin HIFK:n tasolle nousun olevan lähes mahdotonta. Jos HIFK jatkaa oman, hyvän pelinsä pelaamista, lienee lopputuloksena HIFK:n pieninumeroinen voitto tyyliin 1-3.

Helsingistä matkaan lähtevät muistakaa: sontikka auki, jos kuljette sikakatsomon edestä ja varokaa Hämeenlinnan poliisia.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Ohoh, tässä ketjussa oli taas niin paljon asiaa, ettei mukahauskoja kommentteja jaksanut edes lukea. No, kyllähän sen ensimmäisen pelin ketju olikin jo liian vähillä provoilla maustettu.

Tiukka peli tulossa, saa nähdä onko kummalla tänään kotietu, iso lauma IFK-faneja on saapumassa paikalle ja meteliä riittää sieltä päästä varmasti. Saa nähdä, onko kotijoukkueen ooheista vastaamaan huutoon.

Levonen viheltää, mikä on erittäin hyvä juttu, saadaan varmasti pelata taas kovaa peliä. Samalla pelillä, mitä keskiviikkona IFK pelasi, on tämä sarja meidän heiniä. Olisikohan Petrell jo mukana pelissä? Nelosketjussa olisi tarvetta rouhijalle.
 

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
Kuten todettua, Lintumäki on peruuttanut tämän illan jakson Taisteluplaneetta Galacticasta, jotta saadaan "omat mukaan".

"They Rebelled. They Evolved. They Look and Feel Human. Some are
programmed to think they are Human. There are many copies. And they have a Plan."

HPK:lla takana kunniakkaat 9 hävittyä välieräpeliä putkeen ja 8 hävittyä välieräsarjaa putkeen. Lintumäki on tämänkin tiedostanut ja pikakomennuksella painattanut elon matematiikan oppikirjaan ns. todennäköisyyslaskennan lisälehdet, joihin mm. nimerkki ervatsalo on tässä sarjassa ansiokkaasti viitannut. Oppihan perustuu siihen, että jos joka sormella saa koittaa, niin ainakin kerran osuu. Siksipä seuraava matsi on kiistatta meidän ja jatkoonmenomahdollisuudetkin fifti-fifti.

Myös kiekollisesta näkökulmasta katsottuna meillä on voiton eväät. Kiekkohallinta keskiviikon ensimmäisen ja viimeisen erän, eli ns. Spruktsin erien perusteella varmaa tai suorastaan leikittelevää, jos halutaan. Mutta puristaa ei saa. Pakkien laukauksien eteen blokkailevat HIFK-karvaajat on kierrettävä. Avopokerimiehemme numeron 42 on alettava pelata tasollaan. Leinon on oltava diivaa vilpittömin ilmein ja järkeä käyttäen. Runkosarjassa voidaan tehdä luistinkikkaa alimpana miehenä ja kerjätä aplodeja, mutta jos nämä pari peliä kuitenkin toimitettaisiin kiekkoa maalille. Matalana! Lundelli napsii parkkiintuneeseen räpyläänsä roikkokiekot, mutta jalathan sillä on aivan makaroonia. Sinne vaan peistä ja pieksentää ja taas päästään huutamaan nokkelasti seulaa. Pakkohan se on huutaa, jos se on.

Yli ei saa keittää. Vastustaja tuskin pistää pahakseen, jos lähdetään tähän puolikuoleman otteluun kuten viitenä vuotena aiemminkin eli ylenmääräisellä taklailulla, jonka jälkeen kolmannessä erässä annetaan rättiväsyneinä voittomaali hiilisatamaan. Vaikea kysymys. Toisaalta taklaamalla saa hengen päälle, mutta se raskauttava viisiminuuttinen kummittelee Levosen herneessä tai tulee väsy. Jotain variaatiota tai kylmäpäisyyttä tähän hommaan nyt toivoisi. Lievän kliinisyydenkin pelossa suosittelisin pitämään pään kylmänä ja pelaamaan nopeaa ja yksinkertaista. Saa sen vastustajan luistelemallakin sekaisin. Ja maaleja tekemällä. Tai jos taklataan, niin yhtä tai kahta tyyppiä kerrallaan ja useasti. Mielellään jotain herkkäkätistä avojääkaatuilijaa.

Huomenna en halua lukea jatkoajasta, että Helsinkiin lähtevässä bussissa on joka jätkällä tiikerinsilmät. Vaikka tiikeri puuman tappelussa voittaisikin. Nyt ne pellit auki!
 
Viimeksi muokattu:

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Mr.Hockey kirjoitti:
Järkkäreistä en ala edes keskustelemaan, toivon että ovat "tilanteen tasalla".
No kun olisivatkin joskus hereillä.



HIFKn bussikuski voi seurata rauhassa peliä mistä ikinä haluaakin. Kyseinen roskis jota Salmelainen viimeksi heitteli on kuulemma pistetty kiinni narulla tms.

Lyhyesti itse pelistä:

HIFKn pelaajat eivät kestä tänään(kään) paineita. Kerho tekee muutaman yv maalin ja loppunumerot 6-1, jos on.

Ja huomenna haetaan se vieras voitto.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tilatiili kirjoitti:
HPK:lla takana kunniakkaat 8 hävittyä välieräpeliä putkeen ja 8 hävittyä välieräsarjaa putkeen. Lintumäki on tämänkin tiedostanut ja pikakomennuksella painattanut elon matematiikan oppikirjaan ns. todennäköisyyslaskennan lisälehdet, joihin mm. nimerkki ervatsalo on tässä sarjassa ansiokkaasti viitannut. Oppihan perustuu siihen, että jos joka sormella saa koittaa, niin ainakin kerran osuu. Siksipä kahdesta seuraavasta matsista vähintään toinen on kiistatta meidän ja jatkoonmenomahdollisuudetkin fifti-fifti.

Myös kiekollisesta näkökulmasta katsottuna meillä on voiton eväät. Kiekkohallinta keskiviikon ensimmäisen ja viimeisen erän, eli ns. Spruktsin erien perusteella varmaa tai suorastaan leikittelevää, jos halutaan. Mutta puristaa ei saa. Pakkien laukauksien eteen blokkailevat HIFK-karvaajat on kierrettävä. Avopokerimiehemme numeron 42 on alettava pelata tasollaan. Leinon on oltava diivaa vilpittömin ilmein ja järkeä käyttäen. Runkosarjassa voidaan tehdä luistinkikkaa alimpana miehenä ja kerjätä aplodeja, mutta jos nämä pari peliä kuitenkin toimitettaisiin kiekkoa maalille. Matalana! Lundelli napsii parkkiintuneeseen räpyläänsä roikkokiekot, mutta jalathan sillä on aivan makaroonia. Sinne vaan peistä ja pieksentää ja taas päästään huutamaan nokkelasti seulaa. Pakkohan se on huutaa, jos se on.

Yli ei saa keittää. Vastustaja tuskin pistää pahakseen, jos lähdetään tähän puolikuoleman otteluun kuten viitenä vuotena aiemminkin eli ylenmääräisellä taklailulla, jonka jälkeen kolmannessä erässä annetaan rättiväsyneinä voittomaali hiilisatamaan. Vaikea kysymys. Toisaalta taklaamalla saa hengen päälle, mutta se raskauttava viisiminuuttinen kummittelee Levosen herneessä tai tulee väsy. Jotain variaatiota tai kylmäpäisyyttä tähän hommaan nyt toivoisi. Lievän kliinisyydenkin pelossa suosittelisin pitämään pään kylmänä ja pelaamaan nopeaa ja yksinkertaista. Saa sen vastustajan luistelemallakin sekaisin. Ja maaleja tekemällä. Tai jos taklataan, niin yhtä tai kahta tyyppiä kerrallaan ja useasti. Mielellään jotain herkkäkätistä avojääkaatuilijaa.

Huomenna en halua lukea jatkoajasta, että Helsinkiin lähtevässä bussissa on joka jätkällä tiikerinsilmät. Vaikka tiikeri puuman tappelussa voittaisikin. Nyt ne pellit auki!
Saatana, jos näin mennään niin tänään on meikäläiselläkin mukavampaa kirjoitettavaa Shedden-Jalonen vertailuun! Tänään henki päälle, mutta järki mukaan. Ja sama katsomossa, henkäilyt pois ja kunnon kannustusta. Tänään tämä laiva kääntyy!
 

zuputti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pakko voittaa

Mikähän siinä on, että joka kausi hpk:n jampoilla menee pääsekasi välierissä, eikä päästä finaaliin. Kannatan Rämöä maalille ja pikkasen enemmän taklipeliä, Nielikäinen vois ottaa losteddityylillä esim. Jeren sivuun.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ylimielinen, ylimielisempi, HPK-fani.

Vallan mahotonta suunpieksentää Pronssikerhon kannattajajoukolta. Ilmeisesti tappion pelko perseessä on ehtinyt keskiviikon jälkeen kasvaa jo sellaisiin mittoihin, että nyt ei nähdä muuta mahdollisuutta kuin murjoa näppistä nakit vereslihalla ja suoltaa kaikki angstit tänne matsiketjuun, jos vaikka se synkkä olotila siitä hieman valaistuisi.

Kotiyleisö lienee illan pelissä mukana ennennäkemättömän suurella tunteella, eli parin promillen avaruuskännissä. Kunhan muistatte pitää verkkareiden napit kiinni katsomossa ja turvat siinä määrin tukossa, ettei omia eritteitään tarvitse laittaa yleiseen jakoon. Sikahan on siisti eläin, ainakin Hämeenlinnan ulkopuolella.

Paras voittakoon ja parashan on Helsingin IFK.
 

Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
Perkele! Nyt tai ei koskaan - on tämän illan henki Rinkelinmäellä. Vuodesta toiseen jaksan luottaa, että nyt ne sen tekevät, aina on joutunut pettymään (poislukien -93). Edelleen luotto omiin on kova, se ei murru, vaikka 10:s perättäinen välieräottelutappio tulisikin - mutta ei tule. Tänään taistelutahto herää ja HIFK kärsii tappion. Asennetta peliin tana! Me ei olla hävitty tätä sarjaa, ei lähellekkään.

Itse aloitin valmistautumisen illan koitokseen jo hyvissä ajoin, klo 05:40 silmät killissä kahvinkeittoon ja herättämään naapurin sopraano ja uutistoimittaja Kornin All My Hate:n tahdissa.
 

odb

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Vähintäänkin huikea ilta luvassa maaseudulla kun kerho ja HIFK katsovat uudestaan oliko joukkueiden tasoero todellakin niin valtava mitä keskiviikko antoi ymmärtää. Perjantai lienee normi dokailupäivä Hlinnassa joten olettaa sopii että 90% hallin yleisöstä on umpijurrissa ja tunnelmaa ei varmasti tule puuttumaan. Myönnettävähän se on että vituttaa ettei paikanpäälle pääse.

Kerhon ensimmäisen ottelun tärkein lenkki eli Favorin on jostain syystä jätetty katsomoon joten ennusmerkit maalaisille eivät ole hyvät. Maalivahtiarvonnoissa menee varmasti lähemmäs kello neljää joten muista puuteista ei vielä varmaankaan pysty kertomaan. Janiksella saattaa olla jotain pikkuvaivaa ja miestä lepuutettanaan ns. varmuuden vuoksi. Hullu venakko on myös tietenkin sivussa ja ensimmäisen pelin lopussa tyylikkään hyppytaklauksen esittänyt kerhomies pelannee enää korkeintaan muutaman vaihdon tässä sarjassa. Katellaan miten nopeasti rotta saadaan kiinni.

Stadin ykkösiltä sivussa on ainakin noudettu Laine sekä mahdollisesti Häppölä ja Petrell. Kaikki perus "yksplusyks per peli" miehiä mutta onneksi niin on muutkin meidän rosterissa. Roskis alkaa pikkuhiljaa saada kuitenkin luistinten säädöt kohilleen joten sieltä suunnasta todennäköinen voittomaalin tekijä tänään löytyy. Jere joutuu etsimään uuden kohteen Janiksen ollessa poissa, luultavasti pahoinpitelee randomina kaikkia. Veikkaan että lauantain ratkaisupeliin löytyy kerholta kolme kentällistä terveitä miehiä tämän käsittelyn jälkeen.
 

Pasanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Simon kirjoitti:
Kunhan muistatte pitää verkkareiden napit kiinni katsomossa ja turvat siinä määrin tukossa, ettei omia eritteitään tarvitse laittaa yleiseen jakoon. Sikahan on siisti eläin, ainakin Hämeenlinnan ulkopuolella.
Jalonenhan on tunnustanut että otti aikalisän sen takia että Sikakatsomo sai lisäaikaa sylkemiseen. Se kantoikin hedelmää kun seuraavalla vierailulla tyrmääjä-Tony näytti että kasetti kestää.

Toivottavasti kerho on tänään alusta asti liikkeellä hyvällä jalalla ja päästään koittamaan tosissaan Lundellia. Viime pelissä ei päästy kuin pari kertaa testaamaan, muutama hyvä torjunta ja parit tunnelit. Sitä kuuluisaa omaa peliä niin ei ole hädän päivää. Ja kotona on yleensä HIFK pelit olleet hyviä, miksei tänäänkin olisi.

edit.
odb kirjoitti:
hyppytaklauksen esittänyt kerhomies pelannee enää korkeintaan muutaman vaihdon tässä sarjassa. Katellaan miten nopeasti rotta saadaan kiinni.
By the book eli Vihkon mukaan en pidättäisi hengätystäni tämän suhteen...
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
"Nielikäinen vois ottaa losteddityylillä esim. Jeren sivuun."

Ensi kaudella kun miehet pelaavat samassa joukkueessa, niin Jere ei varmaan tekisi Pasin HIFK:hon tuloa kovin mukavaksi jos näin käy. Karalahdella ja Nielikäisellä kun on kummallakin HIFK-sopimus ensi kaudeksi, vaikkei kumpaakaan ole vielä julkistettu.

Jos noutoja tehdään, niin Jere, Tony, Hauhtonen, Luttinen tai Pikkarainen ovat täysin turhia yrityksiä koska kukaan heistä ei lähde hanskoja pudottamaan.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Kyy kirjoitti:
Hokia, hokia. Viekö Hämeen perunanviljelijät vaiko Itä-Helsingin työttömät?

Mistä lähtien Jokerit on pelannut tässä ottelusarjassa?

Hyvä, että Japa dumaa. Hän antaa (toivottavasti) poikien pelata.
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Simon kirjoitti:
Ylimielinen, ylimielisempi, HPK-fani.

Vallan mahotonta suunpieksentää Pronssikerhon kannattajajoukolta.

Kotiyleisö lienee illan pelissä mukana ennennäkemättömän suurella tunteella, eli parin promillen avaruuskännissä. Kunhan muistatte pitää verkkareiden napit kiinni katsomossa ja turvat siinä määrin tukossa, ettei omia eritteitään tarvitse laittaa yleiseen jakoon. Sikahan on siisti eläin, ainakin Hämeenlinnan ulkopuolella.
Elähän nyt kultaseni parin provon takia turhia lähde yleistämään. Samaa scheissea sieltä teidänkin leiristä tulee lukumäärällisesti saman suuruiselta kirjoittajajoukolta.

Mutta asiaan. Juna Turusta starttaa yhdeltä kohti Hämptonia ja hyvä ystäväni Herra Karhu Porista on mukana. Tämä kruunupäinen ja monistettu eläin on aina mukavaa matkaseuraa.

Illan ottelusta tulee kyllä varmasti jäätävä. Japa antaa poikain hakata ja kahvata. Parasta siinä lienee se, että kuumilta tunteilta ja rähjästelyiltä tuskin kaukalossa vältytään. Luo mukavasti tunnelmaa. Toivon mukaan sönsärit katsomossa pitävät päänsä kylmänä. Turhia mihinkään nyrkkitalkoisiin kenenkään lähteä.

Tänään toivoisin näkeväni Kerhon, joka pelaa teemalla: helvetillinen liike. Sitä kun ei keskiviikkona nähty. Vakaa on usko, että kovemmalla liikkeellä tänään voitto irtoa. Hifkin pakkien on aika paha pidätellä Kerhon hyökkääjiä, jos liike on kova. Korvataan sillä vähän sitä fyysistä puolta.
 
Viimeksi muokattu:

Pasanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Renegade kirjoitti:
Jos noutoja tehdään, niin Jere, Tony, Hauhtonen, Luttinen tai Pikkarainen ovat täysin turhia yrityksiä koska kukaan heistä ei lähde hanskoja pudottamaan.
No se on kyllä nähty että HIFK:n kovuus on poikkarin antamista selkään. Ja sit karkuun ison paha Lostedin selän taakse.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Pasanen, ja miten tämä nyt taas liittyi minun tekstiini?
 

Arttu#29

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Isle of Man kirjoitti:
Hifkin pakkien on aika paha pidätellä Kerhon hyökkääjiä, jos liike on kova. Korvataan sillä vähän sitä fyysistä puolta.
Tämä on totta, itsekin vähän "pelkään" tätä että näin kävisi. Koska kuten Helsingissä niin Hämeenlinnassakin kotiyleisö varmaankin sanoo oman sanansa kun oma pelaaja kaatuu.

HPK-HIFK pelin (6-1) nähneenä voin yhtyä siihen että Rinkelinmäellä ei todellakaan ole helppoa pelata. Mutta luotan siihen että HIFK saa jäädytettyä HPKn pelin. Lyhyenä yhteenvedolla voi punaisilla-laseilla sanoa että 6-1 peli oli kylläkin HPKn vahvuutta mutta asetelmat ovat nyt erilaiset kuten silloin. Sitten tämä peli missä Salmelaiselta meni hermot, siinä tuli turpaan "vain" 3-2. Eli asetelmat ovat parempia tänään verrattuna muihin kohtaamisiin Rinkelinmäellä.
Toivottavasti saadaan kovaa kannustusta katsomoihin, itse yritän tottakai tehdä parhaani :)
 

nastamuumio

Jäsen
Suosikkijoukkue
TIIKERIT (kovin junnuseura ikinä!)
Karalahden kovuus on Jeren ja muutaman hifk-kannattajan päänsisällä syntynyt harhaluulo. Jere ei ikinä puolusta pienempiään jos vastustaja on ennakkoon häntä vahvempi. Jeressä ei asu talvisodan henki vaikka uskaltaa haastaa venäläisen. Tämä johtuu sitä, että tuo venäläinen sattuu olemaan Sami Venäläinen.

Pointti - Jere ei ota erää Nielikäisen kanssa, koska ei uskalla.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pasanen kirjoitti:
No se on kyllä nähty että HIFK:n kovuus on poikkarin antamista selkään. Ja sit karkuun ison paha Lostedin selän taakse.

Spede, eiköhän sinun sanomasi ole mennyt jo perille, kiitos vaan analyyttisistä kommenteista. On kyllä muutenkin taas niin hauska ketju että oikein heikkoa tekee, huumori kukoistaa etenkin Hämeenlinnan suunnalla.

Jos ei IFK sentään 100-0 vie fyysisyyttä, niin reilusti kuitenkin, etenkin kun Astalla ei kasetti kestänyt ja huilaa tänään, kiitos siitä Skodalle. Sen sijään Kerhon etu liikkeessä on varsin yliarvostettua.

Siitä pitää huolen Hauhtosen laidat, Laakkonen ja Salmelainen, jotka olivat vahvassa vireessä viimeksi, eiköhän sama tahti jatku. Toki pakkien liike hieman vajavaista, mutta se sitten korvataan fysiikalla, tuskin Leino, Voutilainen ja kumppanit viihtyvät kovin hyvin maalinedessä.

Lunkka osoittaa tänään, jälleen kerran, kerholaisten harrastaman dissaamisen varsin naurettavaksi. Mutta tsägällähän se torjuu, kyllä Tauru tietää.

Vaikka Laine sivussa, uskon taas puhetta riittävän matsin jälkeen, eiköhän hämeenlinnalaisten kommenteissa esiinny ainakin nimet Schnabel, Karalahti, Fagerstedt ja Järvinen, ja Lostedt totta kai mikäli saa peliaikaa. Kehoitan seuraamaan etenkin numeroita 18 ja 19, siinä on kaverit joiden pleijari-asenteesta ja taistelutahdosta voisi moni ottaa mallia. Ja sikakatsomo ei tykkää, se on varma.
 

Bigreds.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ei lajil' väliä
nastamuumio kirjoitti:
Karalahden kovuus on Jeren ja muutaman hifk-kannattajan päänsisällä syntynyt harhaluulo. Jere ei ikinä puolusta pienempiään jos vastustaja on ennakkoon häntä vahvempi. Jeressä ei asu talvisodan henki vaikka uskaltaa haastaa venäläisen. Tämä johtuu sitä, että tuo venäläinen sattuu olemaan Sami Venäläinen.

Pointti - Jere ei ota erää Nielikäisen kanssa, koska ei uskalla.

Eikä myöskään sen takia, koska Jere ei ole tyhmä, toisin kuin Asthashehehnko, joka lähti Laineen mukana kattomaan Kerhon toisen peräkkäisen tappion katsomosta käsin. Ja sieltähän tunnetusti autetaan joukkuetta parhaalla mahdollisella tavalla. Keep up the good work.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
"Pointti - Jere ei ota erää Nielikäisen kanssa, koska ei uskalla."

Tämä on mielestäni yksi kaikkien aikojen hauskimmista teksteistä Jatkoajan keskustelufoorumissa. Käsittämätöntä tekstiä.

"Kukaan tervejärkinen ei tuota miestä ärsytä, koska siitä ei elossa selviä" sanoi Rami Alanko 1999 kun Jere löi poikittaisella Jokeriessa pelannutta Alankoa päähän ja porukka ihmetteli miksei Rami antanut takaisin. (sitaatissa saattaa olla sanavirhe tai vastaava, mutta pointti oli tärkein).

Ps. Jere ja Pasi siis ensi kaudella samassa kopissa, Nutcase tiimin kolmas jääkiekkoileva jäsen eli Mr Helenius jatkaa Lahdessa HIFK:n kosinoista huolimatta.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
nastamuumio kirjoitti:
Pointti - Jere ei ota erää Nielikäisen kanssa, koska ei uskalla.
Tuskinpa se siitä on kiinni. Jere tajuaa, että tusinapelaajien kanssa ei kannata tapella itseään suihkuun, toisin kuin Znaider tai Astazenkko. Toivottavasti kaakku tajuaa laittaa Rämön maaliin niin saadaan tiukka matsi!
Hieman kyllä pelottaa lähteä Donitsimäelle katsomaan ottelua, koska järjestyksenvalvonta ei ole siellä ajantasalla tänä päivänä. Vielä 90-luvun lopulla uskalsi olla IFK-paita päällä sikakatsomossa ja silloin sai vain ystävällismielistä tuuppimiskuittia ja sekin loppui, kun kaverini ilmoitti olevansa HPK:n kannattaja ja oli hankkinut meidän liput. Mutta on ajat muuttuneet ja nykyään voi odottaa räkää niskaan, lipulla hakkaamista ja kaljahuuruisten uhoamista. Ei sen puoleen, huurteista meinaan itsekin ottaa, mutta käyttäytyä sentään osaan kuten myös energiani keskittää kentäntapahtumiin. Onneksi kuitenkin kahdeksan bussillista(400), irtolippulaiset ja muuta kautta lippunsa ostaneita IFK:laisia paikalla.
 

Alkemisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tänään koetellaan Kerhon henkistä kanttia. Vaikka pelaajisto on vaihtunut vuodesta toiseen paljonkin niin joka tapauksessa Jukka Jalosen valmentama HPK-joukkue on hävinnyt putkeen 9 välieräottelua neljän kevään aikana. Kurssin kääntämisen paikka on nyt ja lataus illan peliin tulee varmasti olemaan kova. Kysymys onkin, meneekö lataus yli vai pystyykö joukkue parhaaseensa kauden tärkeimmillä hetkillä?

Kaikki eväät voiton ottamiseen ovat olemassa, mutta mailaa ei parane puristaa vaan on uskallettava pelata omilla vahvuuksilla häviötä pelkäämättä. Se joukkue nämä ottelut yleensä voittaa, joka enemmän haluaa ja pelaa omaa peliään.

Jos Kerho tänään voittaa, uskon vahvasti peliotteisiin tulevan rentoutta ja uskoa omaan tekemiseen ja sitä kautta sarjan kääntyvän. Toista vaihtoehtoa ei halua edes ajatella.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Kerholla on joka vuosi nuoria "tuntemattomia" kavereita siellä, joista Jalonen koulii hyviä pelaajia, mutta kokemusta ja viimeista potkua ei saada välierissä ja ihan kovimmissa peleissä. SIinä on se teidän ongelma, teidän joukkue on myös aika "pehmeä", mitä nyt vähän koitatte Nielikäisellä pelotella. ONhan teillä jalkoja, mutta niin on kova myös Hifkin pelitempo joten peli ratkaistaan pääkopassa, maalivahdit ja maalinedustoilla. Edit: Erikoistilanteet
 

Pasanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Renegade kirjoitti:
"Pointti - Jere ei ota erää Nielikäisen kanssa, koska ei uskalla."

Tämä on mielestäni yksi kaikkien aikojen hauskimmista teksteistä Jatkoajan keskustelufoorumissa. Käsittämätöntä tekstiä.

"Kukaan tervejärkinen ei tuota miestä ärsytä, koska siitä ei elossa selviä" sanoi Rami Alanko 1999 kun Jere löi poikittaisella Jokeriessa pelannutta Alankoa päähän ja porukka ihmetteli miksei Rami antanut takaisin. (sitaatissa saattaa olla sanavirhe tai vastaava, mutta pointti oli tärkein).
Kun mömmömkisoissa Ukraina tms nobodymaa käyttää mailaa muuhun kuin kiekonpelaamiseen niin se on käsittämätöntä sikailua, tuomitaan koko suomen kiekkoskenessä. Mutta kun iso paha Jere niin tekee niin se on kovuutta. Justjust. Mailat, kypärät ja hanskat vittuun niin katotaan kuka on kova. edit. En tarkoita että Jeren kannattaisi tässä pelissä/sarjassa tapella, mutta kyllä kuka tahansa (pl. laakkonen, kenigit) pystyy mailalla toisen pahoinpitelemään. Ja kyllä Jere hyviä (puhtaita!) niittejä jakaa.

Hegu, niin metsä vastaa kun sinne huudetaan. Jos lähdet tappelua hakemaan niin varmasti onnistut, jos taas keskityt kannustamaan niin et varmasti joudu mihinkään kahakkaan. Ja noi räkimisjutut alkais pikkuhiljaa riittämään, tälläkin kaudella räkää on ollut ainoastaan Toivolan pään sisällä, sekä tietysti pari räkämaalia on nähty.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös