Mainos

HPK 2012–2013

  • 823 418
  • 2 694

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Sielläkin on vihdoin tajuttu, että Ville Järveläinen on saapumassa joukkueeseen. Tänään ei kuitenkaan vielä siis taida pelata, Aarnio jatkanee Luomalan paikalla.

HPK pelaa tänään vajailla kentillä sillä Vänttinen puuttuu jostain syystä.
 

Ralph

Jäsen
Eikö sitä Marko Rairamaa saisi jotenkin haettua sieltä Mestiksestä? Tai nopeasti Ville Järveläiselle sopimus, että pääsee tänään jo peleille.
 

J.Petke

Jäsen
HPK pelaa tänään vajailla kentillä sillä Vänttinen puuttuu jostain syystä.

Koko peli alivoimalla. Siinä annetaan jo liikaa tasoitusta Kärpille.

Näissä tilanteissa olisi hieno kokeilla jotain Mestiksessä onnistunutta tai nostaa jopa junnuista joku kokeilemaan vauhtia.

Vähän kyllä alkaa pelottamaan, että sieltä ei vahvistusta (oikeaa vahvistusta) saada. Toisaalta millekään arpalipulle on turha tehdä sopimus vaan pelaajan pitää olla oikeasti tunnettu ja kykenevä vahvistamaan joukkuetta.

Ve vant Vihko!
 

Ralph

Jäsen
Näissä tilanteissa olisi hieno kokeilla jotain Mestiksessä onnistunutta tai nostaa jopa junnuista joku kokeilemaan vauhtia.

Siitä tulikin mieleeni, että kun tuo A-juniorit dominoi sarjaansa, Juuse Saroksen voimin, niin siellä pistepörssin kolmantena on joku Eero-Ville Arkiomaa, toisen polven kiekkoilija. Isä pelannut SM-liigaa yli 400 ottelun verran tehden yli 200 tehopistettä. Tämä Kerhon Arkiomaa on rightin hyökkääjä, olisi mennyt hyvin tänään kokoonpanoon kun rightin pelaaja puuttuukin.
 

Ralph

Jäsen
Kas niin, Ville Järveläinen saatu sopimuksen alaiseksi ja kokoonpanossa ns. tutulla paikallaan, vaikka debytoi liigassa. Eli Järveläinen saa ketjuunsa tutut ketjukaverit, eli Otto Paajanen ja Teemu Rautiainen pelaavat Järveläisen kanssa.

Vielä puuttuu tiedote Järveläisestä, mutta kokoonpanoon hänet on merkitty.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Järveläisen try-outin try-out hieman hämmästyttää, etenkin kun Kerho vääntää tänään 11 hyökkääjällä. Mutta huomenna tuo mystinen hahmo saattaa ola mukana.. Olisivat nyt heittäneet Peliitoille vaikka pari lounaria Villen koko viikonlopun panoksesta. Mutta hauskahan tätä siirtosaagaa on seurata, tulee ihan Tyler Hirch mieleen.
Edit: Lounarit Heinolaan!
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Järveläisen try-outin try-out hieman hämmästyttää, etenkin kun Kerho vääntää tänään 11 hyökkääjällä. Mutta huomenna tuo mystinen hahmo saattaa ola mukana..
Kyllä Ville Järveläinen on merkattu tänään neloskenttään numerolla kahdeksan. Kenttä Rautiainen-Paajanen-Järveläinen. Käroistä kun jättävät vielä Komulaisen tohon sentteriksi, niin meillä alkaa olla kenttä ja oikeastaan hyökkäyskin, jonka keskimitta on historiallisen alhainen.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Hieno homma, omia kasvatteja on aika mukava saada porukkaan ja tässä tapauksessa vielä ihan lupaava jannu. Hieman hirvittää tuo ketju, mutta toivottavasti peluutuksen kautta saadaan tasoitusta. Ajatuksena tilanne, jossa OPG:n kaltainen puolustaja pääsee taklaamaan Järveläisenkin kokoista jannua, on aika ikävä, mutta onpa jalkaa sitten toisaalta päästä alta pois.
 

Rolli92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hieno homma, omia kasvatteja on aika mukava saada porukkaan ja tässä tapauksessa vielä ihan lupaava jannu. Hieman hirvittää tuo ketju, mutta toivottavasti peluutuksen kautta saadaan tasoitusta. Ajatuksena tilanne, jossa OPG:n kaltainen puolustaja pääsee taklaamaan Järveläisenkin kokoista jannua, on aika ikävä, mutta onpa jalkaa sitten toisaalta päästä alta pois.
Sama kai se sinänsä on tuon taklaamisen kannalta, onko ne kaikki lyhyet samassa ketjussa vai ei, missä tahansa ketjussa kuitenkin joutuu taklauksia vastaanottamaan. Ei sen perusteella voi jättää kulmaan menemättä että on lyhyt. Siellä nyt ei toki ole kukaan muu hyökkääjä sitä vastapusua heti antamassa, mutta eipä tässä liigassa ole pitkään aikaan minkäänlaisia kostoja annettukaan.

Ja vaikea se on sitten sen kaksmetrisen jannun puhtaasti sitä 160 senttistä taklata nykyliigassa, vaikka kuinka tulisit kädet alhaalla, kopsahtaa silti päähän ja lentää ulos. Nykyään useampi jättää jo taklaamatta, kun tietää seurauksen. Joskus niitä aivopieruja toki tulee ja lyhyt äijä on aina riskiryhmässä, mutta jos kiekkoa meinaa pelata niin minkäs teet.

Kulmaväännöissä Paajanen-Rautiainen on kuitenkin ihan kohtuullisesti pärjännyt. Maalin eteen nyt ei välttämättä ole asiaa tuolla ketjulla, mutta taidolla sitten...
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Sama kai se sinänsä on tuon taklaamisen kannalta, onko ne kaikki lyhyet samassa ketjussa vai ei, missä tahansa ketjussa kuitenkin joutuu taklauksia vastaanottamaan. Ei sen perusteella voi jättää kulmaan menemättä että on lyhyt. Siellä nyt ei toki ole kukaan muu hyökkääjä sitä vastapusua heti antamassa, mutta eipä tässä liigassa ole pitkään aikaan minkäänlaisia kostoja annettukaan.
Tätä varsinaisesti en tarkoittanutkaan, yleisellä tasolla juurikin näitä taklauksia. Rautiainen on mielestäni ollut yllätävänkin näppärä näissä kulmaväännöissä ja kyllähän jäähyjä saa hankittua kohtuullisen mukavasti.

Vastaavasti vaikka Vänttinen on toinen, jolta on uskomattoman vaikea kulmassa saada kiekkoa pois. Sillä on sellainen erikoinen tapa suojata sitä kiekkoa, että usein tulee sen näköinen tilanne, että vastustaja on rikkonut tilanteessa. Eikä suoranaisesti ole kyse mistään filmaamisesta, en osaa sitä oikein selittää.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Rautiainen on mielestäni ollut yllätävänkin näppärä näissä kulmaväännöissä ja kyllähän jäähyjä saa hankittua kohtuullisen mukavasti.

Sen mitä minä olen pelejä käynyt katsomassa, niin Rautiainen on nimenomaan ollut kulmissa näppärä, hän pääsee sen verran hyvin alta pois että saa yllättävän usein myös kiekon mennessään. Ja nyt täytyy huomata, että Järveläisen kohdalla puhutaan kaverista, jonka rinnalla jopa Rautiainen näyttää valtavalta kaapilta :D

Tänään ei peliin pääse, mutta johonkin otteluun täytyy kyllä tulla ihan jo Järveläistä katsomaan..
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Onnea vaan Järveläisestä! Pieni koko oli koetuksella Mestiksessä, mutta pikku-ukko selvisi hengissä. Eihän tuota väkkärää yksinkertaisesti ehdi taklaamaan, kun Järveläinen on tilanteissa aina askeleen edellä. Pieneksi mieheksi laukaus lähtee yllättävän terävästi. Ainakin Mestiksessä tämä itsesuojeluvaistoa vailla oleva kaveri meni vihellysten jälkeen röyhkeästi tökkimään kaksi metriä itseään isompia kavereita. Eiköhän iloa irtoa myös liigan puolella!
 

Ralph

Jäsen
Rightin maalintekijä Ryan Vesce on lähtenyt Skellefteåsta. Kyseinen pelaaja voi pelata joko laidassa (ykköskenttä) tai senttetinä (kakkoskenttä). On kyllä kova pelaaja, kelpaisi Kerhoon.
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Rightin maalintekijä Ryan Vesce on lähtenyt Skellefteåsta. Kyseinen pelaaja voi pelata joko laidassa (ykköskenttä) tai senttetinä (kakkoskenttä). On kyllä kova pelaaja, kelpaisi Kerhoon.
No todellakin kelpaisi, vaikka onkin taas näitä kääpiö-osaston jätkiä. Hifkissä pelatessaan oli kyllä hemmetin vaarallinen ja näppärä kaveri. Ilmeisesti pari viime kautta mennyt loukkaantumisten merkeissä kun pelimäärät ovat hieman vähäisempiä, mutta mikä jottei ykkösen laitaan tai kakkosen keskelle.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal

Mitenhän Rinkelinmäki suoriutuisi tuon nimen huutamisesta maalin jälkeen?

Ihan mukavasti mennyt tämä aika jälkeen Fehrin. Saarinen tuonut sitä jotakin ketjunsa peliin ja se on hyvä asia ettei ihan yhden hyökkäysketjun varassa olla. Voittaako Vili pistepörssin?
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Järveläinen ei ole sitten tänään kokoonpanossa. Vänttinen tulee omalle paikalleen kakkoseen, hih, ja Leino siirtyy neloseen Rautiaisen ja Paajasen kanssa. Harmittaa tavallaan vähän, koska nelonen oli eilen todella hyvä. Ehkä tässä haetaan hieman lisää puolustuspäähän osaamista kovaa vääntävää Tapparaa vastaan.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Laitetaas tänne kun ajelin tuossa hallilta kotia, niin tuli Puheessa jotta Aravirta oli avautunut lehdistötilaisuudessa tän päiväsen pelin jälkeen, että eilen on joku porannu heidän bussin rengasta Hämeenlinnassa. Olis voinut kuulemma motarilla räjähtää ja käydä vaikka mitä.

Hieman ihmettelin että keskimäärin poran kantaminen lätkäpeliin kuulostaa alustavasti varsin mielenkiintoiselta toimintatavalta, mutta mistäs näitä tietää.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Laitetaas tänne kun ajelin tuossa hallilta kotia, niin tuli Puheessa jotta Aravirta oli avautunut lehdistötilaisuudessa tän päiväsen pelin jälkeen, että eilen on joku porannu heidän bussin rengasta Hämeenlinnassa. Olis voinut kuulemma motarilla räjähtää ja käydä vaikka mitä.

Hieman ihmettelin että keskimäärin poran kantaminen lätkäpeliin kuulostaa alustavasti varsin mielenkiintoiselta toimintatavalta, mutta mistäs näitä tietää.
Porannut rengasta? Mitä vittua? Siis irrottanut pultteja vai mitä tarkoittaa bussin renkaan poraaminen? Sillä tukevalla kenttämestarilla, joka pukeutuu maastohousuihin, on se akkuporakone, sinnekö tutkinta suuntautuu?
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Porannut rengasta? Mitä vittua? Siis irrottanut pultteja vai mitä tarkoittaa bussin renkaan poraaminen? Sillä tukevalla kenttämestarilla, joka pukeutuu maastohousuihin, on se akkuporakone, sinnekö tutkinta suuntautuu?
Hitostako minä tietäsin, mutta ymmärsin niin että sitä kumista rengasta olisi poralla yritetty vahingoittaa jollain tavalla.

Tämä episodihan meni vielä niin että Aravirta ei itse suostunut asiasta puhumaan suoraan radioon vaan esitti pyynnön ja viestin, median välitettäväksi. Eli eiköhän tästä joku lööppi vielä tule. Tosin kun kyseessä ei ole PK seudun joukkue, niin tuskin mitään kummosta kuitenkaan. Kun eihän SM-liigassa pelaa kuin HIFK ja Jokerit jos keltaselta lehdistöltä kysyy.

Kt joutui hengenvaarallisen ilkivallan uhriksi: bussin rengasta oli porattu! - SM-liiga - Ilta-Sanomat
tulihan se lööppi sieltä ja linkki iltasanomien lööppiin.
 
Viimeksi muokattu:

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Tämän päivän ottelun perusteella tuli ainakin minulle selväksi, että mikäli suorasta pudotuspelipaikasta ja muutenkin menestyksestä halutaan taistella, on hyökkäykseen saatava uutta verta, sillä Piispasesta ja Leinosta ei ole juurikaan hyötyä. Lisäksi Luomala on telakalla.

Tasaviisikoin hyökkäyspeli toimii ihan ok, painetta pystytään luomaan Tapparankin tasoista joukkuetta vastaan ihan mallikkaasti. YV oli tosin aika kuraa, sitä yhtä kolmannen erän ylivoimaa lukuunottamatta. Tuulola ja Mielonen olivat hukassa, ja jatkuvasti askeleen perässä. Leinolta todella junnumainen virhe 3-0 maalissa, ja Larssonilta todellinen nukahdus 2-0:ssa.

Ei ollut muuten ensimmäinen kerta tällä kaudella, kun "tuplauksesta", vai pitäisikö sanoa triplauksesta, menetettiin kiekko, ja tällä kertaa Ulmer sai latoa kiekon aivan vapaasti rysään.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
No vitut, sanon minä.

Hankkiutuuko Rautakorpi Niemisestä eroon, koska heitti suoraa vastustajan kultakuupalle parhaaseen sektoriin namupassin?

Leinolla kyllä tänään virhe ja muutenkin kehno peli, siihen Järveläinen tilalle tuomaan vauhtia, kyllä se tästä.

Kerho pelasi omaan silmään erittäin hyvän pelin ja ykkösketju ei tehnyt pistettäkään, sen sijaan sieltä ollaan Kiilholman johdolla tulossa tukemaan yksin vastuuta kantanutta ykköstä. Tänään Sallinen kilautti tolppaan tilanteen ollessa 3-2 ja Viitaluomalla oli aivan avopaikka, mitä tuolla ylempänä jo vähän sivusinkin.

Nyt pitää olla johdolla munaa ja mahdollisia loukkaantumia nostella tuolta omista junnuista. Mahtaako muuten Turtiainen olla loppukauden poissa?
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Koko tammikuun olen toivonut Fehrin tilalle uutta laituria, mutta kyllä tässä alkaa entistä enemmän kallistua Piispasen korvaamiseen oikealla kakkossenalla. Sellaisella, joka esim. ei läpiajosta laita lättyä logoon. Potentiaalisia laitureita mielestäni on, mutta oikeasti vaaralliseen kakkosketjuun tarvitsi myös sen sentterin. Kumma juttu, jos ei kohta ala jotain kuulua. Pottuja luulisi olevan kuitenkin jonkin verran olevan, kun Ericillekään ei tarvinnut koko kaudesta maksaa. Ja MiettisAntille tuskin senkään vertaa.

Muuten en ole kovin huolissani, hyvin esim. näytti jalka liikkuvan tänään 1. erässä vaikka eilen pelattiinkin jo kova matsi. Vittumaisen halvalla pääsi Tappara sitten johtoon, tuon kun Järä olisi napannut niin olisi luultavasti ollut ihan eri peli. Ei Tappara niin paljoa parempi kuitenkaan tänään ollut. Lähtökohtaisesti Kärpiltä ja Tapparalta saadut 3 pojoa ovat kuitenkin hyvä saavutus, itse olin budjetoinut näistä peleistä yhden.

Ihmetytti vain tuo Leinon peluutus Järveläisen tilalla, eilen nelonen oli kuitenkin ajoittain huikeaa katseltavaa. Kai siihen joku hyvä syy löytyy. Toivottavasti Rautiainen-Paajanen-Järveläinen taas tiistaina HIFK:n kaadossa mukana. Ja nehän muuten kaatuu.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerho tarvitsee ehdottomasti kakkossentterin. Toinen mitä ihmettelen on se, miksi Mielonen saa pelata vaikka on täysin hasardi, missä on Vainio? Pelasi hyvin syksyllä, nuorten kisojen jälkeen vähän väsyi mutta silti menee aina Mielosen edelle.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös