Mainos

HPK 2012–2013

  • 823 481
  • 2 694

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
HPK:sta tulee lappeenrantalaisittain kiinnostava seurattava, koska niin paljon SaiPa-miehiä siellä viilettää ensi kaudella.
Kiilholma, Aarnio, Saarinen, Grönholm, Vänttinen ja Mielonen ovat kaikki SaiPa-taustaisia miehiä. Viitaluomaakin on siis ilmeisesti joukkueeseen huhuttu? Noiden lisäksi vielä kaksi SaiPa-taustaista pelaajaa taitaa istua tälläkin hetkellä neuvottelupöydässä HPK:n kanssa. Siellä on siis parhaassa tapauksessa aikamoinen sputnik-pataljoona koossa ensi kaudeksi varsinkin, kun puikoissakin heiluu vielä SaiPa-Selin.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Ei tuosta Alenista kannata mielestäni stressiä ottaa, kun kerta cry-out on kysymyksessä. Uskoisin että lähtee nopeasti jossei taidot riitä.

Minä ainakin otan stressiä, koska Alen on fyysinen iso peruspakki jota myös eräs Tuukka Mäkelä on. Tuukalle sanottiin ettei roolia löydy ensikaudeksi ja en usko että Alen on otettu kokeilulle epäonnistumaan, joten luultavasti sellainen rooli kuitenkin joukkueessa on? Vaikka Alen ei saisikaan paikkaa, mitä ei luultavammin saakaan, mutta kuitenkin entistä enemmän tuli kusetettu olo tuosta Tuukan ulostamisesta. Sylettää tämä seuran Tuukalle antama kohtelu. Tuukka ulostetaan ja jostain ranskasta hommataan samoihin raameihin sopiva jätkä.

Ei näemmä tunnu missään kerho johdossa, että joku jätkä on monet kerran yleisönsuosikiksi valittu. Haistakaa vittu oikeasti siellä toimiston päässä.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Minä ainakin otan stressiä, koska Alen on fyysinen iso peruspakki jota myös eräs Tuukka Mäkelä on. Tuukalle sanottiin ettei roolia löydy ensikaudeksi ja en usko että Alen on otettu kokeilulle epäonnistumaan, joten luultavasti sellainen rooli kuitenkin joukkueessa on? Vaikka Alen ei saisikaan paikkaa, mitä ei luultavammin saakaan, mutta kuitenkin entistä enemmän tuli kusetettu olo tuosta Tuukan ulostamisesta. Sylettää tämä seuran Tuukalle antama kohtelu. Tuukka ulostetaan ja jostain ranskasta hommataan samoihin raameihin sopiva jätkä.

Ei näemmä tunnu missään kerho johdossa, että joku jätkä on monet kerran yleisönsuosikiksi valittu.
Tälle kyllä vahvaa samaa... tosin tuon viimeisen lauseen olisi voinut jättää kirjottamatta.

On tää touhu menny aika oudoksi että fanien suosikki kustaan ulos ja sitten raahataan jostain ranskan liigasta samantyylistä jamppaa tilalle. Ei mee vaan mun jakeluun tällänen touhu. Ainoastaan jos johto tulee avoimesti kertomaan kuinka Selin ei suostu Tuukkaa valmentamaan tms. niin voin jotenkin asian sulattaa, muutoin en.
 
Suosikkijoukkue
Chisu! (Kesätyttö 2012 -skabassa PMMP:n Mira)
Paljon puuttuu, että edes sääläreissä pelataan, tai no, ehkä just ja just siellä, mutta siihen loppuu matka. En usko edes yhden/kahden "huippu" hankinnankaan riittävän. Toivottavasti olen pahasti väärässä.
Millä ihmeen ilveellä säälipleijareissa voi pelata jengi, josta puuttuu kokonaan se terävin kärki? Tai muotoilen uudestaan: jengi josta puuttuu koko kärki. Vaikka SaiPa oli lähellä viime kaudella, todellisuudessa pitäisi käydä vähintään yhtä "hillitön munkki" kuin Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:llä HPK:n MM-kisalippu-VIP-arvonnassa. (Linkki ohjaa HPK:n arvonnan tuloksiin.) Lippuvoittajien lista oli näin kausikorttilaisena muutenkin hauskaa luettavaa. Onnea voittajille!

Nyt, kun Kerhon paitaan on naarattu saipalaisia ja SaiPa-henkisiä pelaajia ympäri Suomen ja Ranskasta asti pelaamaan Selinin yritteliästä kiekkoa, pitäisi mielestäni jo aiheellisesti kysyä, tuleeko ykköskorin soppareita (mieluiten siis monikossa) ollenkaan, ja mikä oli 24/7:n Tsekin-matkan anti? Eihän toki joku koodinimi "böömiläinen takatukka" tuosta porukasta automaattista säälipleijarijoukkuetta tekisi, mutta toisi parhaimmillaan vähintään sitä kaivattua tasaista suoritusvarmuutta, maaleja ja pisteitä.

Mirasanen kommenttiin viitaten näiden rikkovien ketjujen ukkojen - Aarnion, Kiilholman ja Vänttisen - sopimusten positiivinen puoli on sama kuin niiden allekirjoitussyykin, eli Selin-kytkös.

On tää touhu menny aika oudoksi että fanien suosikki kustaan ulos ja sitten raahataan jostain ranskan liigasta samantyylistä jamppaa tilalle.
Samantyylistä? Tuukassa ja juhaalenissa on samaa tyyliä saman verran kuin Pariisin Avenue des Champs-Élysées'sä ja Espoon keskuksessa.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Millä ihmeen ilveellä säälipleijareissa voi pelata jengi, josta puuttuu kokonaan se terävin kärki? Tai muotoilen uudestaan: jengi josta puuttuu koko kärki. Vaikka SaiPa oli lähellä viime kaudella, todellisuudessa pitäisi käydä vähintään yhtä "hillitön munkki" kuin Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:llä HPK:n

Niin, sanoinkin, että hyvällä tuurilla sääleissä, mutta en todellakaan pitänyt sitä oletusarvona. En todellakaan, kun en meinaa uskoa siihen vaikka se yksi tai kaksi huippupeluriakin saataisiin. Luetaan niitä viestejä.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Noiden lisäksi vielä kaksi SaiPa-taustaista pelaajaa taitaa istua tälläkin hetkellä neuvottelupöydässä HPK:n kanssa.
Näistä kavereista olisi mukava kuulla lisää.. Ellei kyseessä ole Salcido, niin alkaa kylmäämään aika perkeleesti. Huhu minkä eilen itse kuulin ykkössentterin osalta oli lähinnä hemmetin hauska vappupila, toivottavasti ei toteudu. Mutta jo pelkkä neuvottelyhteyden avaaminen kyseiselle reissaajalle kertoo sekavaa kieltä Laukkasen sentterijahdista.

Ennen Mielosta ja Alenia olisin jotenkin ymmärtänyt Levokarin hankinnan, mutta jos Pauli on puuttuva palanen niin itku meinaa päästä jo tässä vaiheessa. Voihan Mirasanen huhujen kohdalla kyseessä olla myös Luulajan kaksikko, jolloin toiveet taas nousisivat hemmetisti.

Duunarivietoista joukkuetta osasi Selinin palkkauksen jälkeen odottaa, eikä siinä mitään, viime kauden perseilyn jälkeen jo kaiken kentälle jättäminen on iso juttu. Silti kyllä sen ykkössentterin ja pakin on oltava hemmetin hyviä pelaajia. Nimillä ei varmasti ole niin väliä, mutta tulevilla vahvistuksilla +50 pistettä sentterille ja +30 pistettä pakille on oltava haarukassa. Siis pakko.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aarniosta sen verran että vaikka miehellä onkin aika kyseenalainen maine niin ihan viime vuosina Änälle ei ole enää kuitenkaan isoja rangaistuksia pahemmin sadellut. Taklaa kuitenkin yhtä hanakasti kuin aina ennenkin mutta tätä nykyä puhtaasti. JPL kertoikin Änästä aika lailla kaiken oleellisen.

Ohessa linkki Aarnion haastatteluun tältä keväältä. Siellä on mm. ihan mielenkiintoinen tarina Aarniosta ja V.Peltosesta vuodelta 2003.
Aarnion veri vetää Ouluun
 

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Pakko kyllä mainita, että tunnen itseni aika optimistiseksi tai vastaavasti osan kirjoittajista aika pessimistisiksi.
pitäisi mielestäni jo aiheellisesti kysyä, tuleeko ykköskorin soppareita (mieluiten siis monikossa) ollenkaan
Aikamoista olisi, jos Kerho lähtisi ilman ykkössentteriä ja ykköspakkia kauteen, vaikka TJ Korpela on monesta tuutista kertonut, että näitä vielä haetaan. Onko kaikki muutkin joukkueet kärkipelaajansa hankkineet?

Mitaleista nyt tuskin tässä vaiheessa kannattaa puhua, vaikka se tottakai tavoite pitääkin olla. Minun silmään runko on muovautunut jo varsin hyvin, jos ykkössentterin, ykköspakin ja mahdollisesti kärkiketjun laiturin hommaaminen onnistuu, niin hyvässä jamassa ollaan. Laiturin tuleminen nyt taitaa olla pieni kysymysmerkki, mutta onhan siitäkin huhua ollut. Heitetään nyt pieni veikkaus, miltä joukkue nykyisellä rungolla ja huhujen siivittämänä näyttäisi:

"Laakkonen" - "Viitaluoma" - Luomala
Santavuori - Piispanen - Saarinen
Rautiainen - Paajanen - Sallinen
Aarnio - Kiilholma - Vänttinen
+ Turtiainen, Leino, Honka jne.

Laakso - "Callahan"
Tuulola - Mielonen
Grönholm - Kärmeniemi
+ Alatalo, Nikkilä jne.

Tolvanen/Järvinen
Saros


Hyökkäysosasto näyttää minun silmään tuossa tapauksessa aika hyvältä. Ykkösketjussa Laakkonen varmaan saisi nyt sopivien ketjukavereiden kanssa pelin kulkemaan, Viitaluoma on siinä aika varma kortti ja Luomalassa näen aika paljon käyttämätöntä potentiaalia. 20 maalia uskoisin Lutin tuossa pystyvän iskemään, sillä meikäläisen silmään aika aliarvostettu kaveri kun puhutaan "yhden kauden ihmeestä". Kakkosketju sitten tuo U20-kisoissa aikanaan kasassa ollut trio, jossa varsinkin laiturit kovaa tekoa ja Arsi keskellä ottaa enemmän vastuuta omasta päästä. Kolmosketjussa nuorempia sällejä, Rautiainen - Paajanen parivaljakkoakin päästäisiin kokeilemaan aikuisten puolella. Nelosketju olisi varmasti yksi Liigan parhaita santapaperi-ketjuja, tuntuu varsin mukavalta miettiä tuollaista ketjua. Kyllä olisi vastustajaa seinällä vähän väliä.

Puolustus sitten joukkueen epävarmin tapaus. Laaksolle kasataan isoa roolia, tosin kiekollinen potentiaali on sitä tasoa että tuokin rooli on mahdollista selvittää kunnialla. Varsinaista ykköspakkia en vielä kommentoi, kun tuskin edes on tuo Callahan. Tuulola astetta pienemmässä roolissa ja selkeämällä pelitavalla, luottoa löytyy. Mielosen paikalla Tuuskin vieressä voi olla vaikka Kärmeniemi tai Alatalo, mutta jos Mielonen siitä löytyy niin potentiaalia hänelläkin pitäisi olla, hyvän kauden vetäisi SaiPa-aikoinaan Selinin alaisuudessa. Grönholm jättää turhan höntyilyn pois, niin hyvä alakerran isäntä on siinä. Kärmeniemestä, Alatalosta ja Nikkilästä paha sanoa, toivottavasti saavat lisää suoritusvarmuutta ja voimaa kroppaan.

Maalivahtiosasto edellisestä kaudesta paranee, vaikka miehet eivät vaihdukkaan. MV-valmentajalla kuitenkin on aika iso rooli ja tällä kaudella aika vähän juttujen mukaan Nyqvist oli mukana. Nyt Suomen eliittivalmentaja Lehtonen ja kaksi (kolme) nuorta, potentiaalista veskaa. Eiköhän tästäkin hyvä tule.

Jäädään odottelemaan kärkihankintoja.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Ihmettelen kovasti, kun täällä kirjoitellaan joukkueen kentällisiä ja niitä vielä analysoidaan, vaikka niissä kentällisissä on semmoisia pelaajia, joilla ei ole kerhon kanssa sopimusta. Niin kauan kuin sitä sopimusta ei ole, niin niin kauan kaikki on turhaa jossittelua. Olisin minäkin viime perjantaina voittanut eurojackpotista 16M euroa, mutta kun minun kaavailemat numerot ei sittenkään tarttunut syöttiin, mutta jos olisi....
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Aarniosta sen verran että vaikka miehellä onkin aika kyseenalainen maine niin ihan viime vuosina Änälle ei ole enää kuitenkaan isoja rangaistuksia pahemmin sadellut. Taklaa kuitenkin yhtä hanakasti kuin aina ennenkin mutta tätä nykyä puhtaasti.

Sm-liigan erotuomarit ei vaan kykene erottamaan mikä puhdas taklaus ja mikä ei. Jos pelaaja loukkaantuu puhtaasta taklauksesta määrätään siitä penalttia kohtuuttoman kovasta pelistä jos ei mitään muuta keksitä.

Ja en kyllä väitä että Aarnio olisi oppinut taklaamaan puhtaasti ja eikä sillä ole edes väliäkään. Monta peliä, liian monta, hän ratkaisi jäähyboksissa.
 

Ralph

Jäsen
Ihmettelen kovasti, kun täällä kirjoitellaan joukkueen kentällisiä ja niitä vielä analysoidaan, vaikka niissä kentällisissä on semmoisia pelaajia, joilla ei ole kerhon kanssa sopimusta.

Spekulointi kielletty, väärin hahmoteltu. HPK voidaan hylätä ennen kauden alkua, joten tämä ketju voidaan sulkea, sillä ei ole vielä varmaa pelaako HPK yhtäkään ottelua kaudella 2012-13. Piru vie kun kaikki HPK:hon liittyvä saa haukkuja, menen rauhoittumaan loppuviikoksi.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Spekulointi kielletty, väärin hahmoteltu. HPK voidaan hylätä ennen kauden alkua, joten tämä ketju voidaan sulkea, sillä ei ole vielä varmaa pelaako HPK yhtäkään ottelua kaudella 2012-13. Piru vie kun kaikki HPK:hon liittyvä saa haukkuja, menen rauhoittumaan loppuviikoksi.

Fantasia spukulointia varten on oma ketjukin, tässä: Ketjulotto ja fantasiamanagerointi. Se on ketju, jossa noita voi kirjoittaa. Tämä ketju kuitenkin pitäisi perustua pitkälti faktoihin. Ei millään pahalla, mutta minä en halua lukea täästä ketjusta jotain semmoista, mikä on vain jonkun märkä uni.
Ja tällä pakalla ensi kauden kerho on huono, ellei joku supersuonenveto iske.
 
Suosikkijoukkue
Chisu! (Kesätyttö 2012 -skabassa PMMP:n Mira)
Piru vie kun kaikki HPK:hon liittyvä saa haukkuja
Pentti(?) Hirvosen lähtö oli mielestäni hyvä juttu. "Myönteistä HPK:sta" -ketjun avaamisen paikka?

Niin, sanoinkin, että hyvällä tuurilla sääleissä, mutta en todellakaan pitänyt sitä oletusarvona. En todellakaan, kun en meinaa uskoa siihen vaikka se yksi tai kaksi huippupeluriakin saataisiin. Luetaan niitä viestejä.
Ilmaisin itseäni ehkä hieman epäselvästi, sillä pääasiallinen tarkoitukseni oli tuon kärjistykseni kautta todeta, että olen samaa mieltä kanssasi. Luetaan.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
"Myönteistä HPK:sta" -ketjun avaamisen paikka?

Älä suotta. Sinne tulisi jotkut Pelicans-fanit, HIFK-fanit ja stadilainen Jokeri-fani Lahdesta kertomaan kuinka konkurssikypsä HPK pelaa ensi kauden ykkössentterinään Juha Alen ja sijoittuu sarjassa 15., vaikka joukkueita on vain 14. Samalla haukkuvat HPK:n pelipaidan ritarilogon, vaikkei sellaista ole. Eikä myöskään unohdeta vuoden 2006 mestaruuden syytä, joka on se, ettei muut joukkueet edes yrittäneet.

Vai pitäisikö HPK-fanien tehdä terroristi-isku toisten joukkueiden ketjuihin? Al Qerho.
 

J.Petke

Jäsen
Fantasia spukulointia varten on oma ketjukin, tässä: Ketjulotto ja fantasiamanagerointi. Se on ketju, jossa noita voi kirjoittaa. Tämä ketju kuitenkin pitäisi perustua pitkälti faktoihin. Ei millään pahalla, mutta minä en halua lukea täästä ketjusta jotain semmoista, mikä on vain jonkun märkä uni.
Ja tällä pakalla ensi kauden kerho on huono, ellei joku supersuonenveto iske.

Sovitaanko näin, että jos sinä et halua lukea märkiä unia niin minä en halua lukea jatkuvaa pessimismiä viikko viimeisestä finaalipelistä.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Kerro ihmeessä tyhmemmille, mikä tämän ketjun idea on?
Puhua ensi kauden Kerhosta. Joo, myönnetään. Pieni spekulaatio tekee hyvää aina silloin tällöin.

Sovitaanko näin, että jos sinä et halua lukea märkiä unia niin minä en halua lukea jatkuvaa pessimismiä viikko viimeisestä finaalipelistä.

Pessimisti ei pety. Toiveet ne on minullakin korkealla, mutta pyrkimys on olla mahdollisimman realisti. Tällä hetkellä on jo niin maan perkeleesti niitä neloskentän pelureita ja harvemmin semmoisella rosterilla kuuhun mennään. Onhan mukana potentiaalisiakin pelureita, mutta niidenkään varaan ei paljoa lasketa, mutta eikö jo Kerhon johtokin ole myöntänyt, että realistinen tavoite on lähinnä sarjapaikan säilyminen???
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Mirasanen mukaan Noiden lisäksi vielä kaksi SaiPa-taustaista pelaajaa taitaa istua tälläkin hetkellä neuvottelupöydässä HPK:n kanssa.

Näistä kavereista olisi mukava kuulla lisää..

Toinen on varmaan Selinin luottomies Petri Koskinen, joka värkkäsi viime kaudella 12 kaunista räkämaalia ankaran rouhimisen ja karvaamisen sivutuotteena. Edellisellä kaudella suunnilleen vastaavan näköisellä esityksellä oli tuloksena 0 maalia. Mainio pelimies jolla on asenne aina kohdallaan mutta maalinteko on suhdanneherkkää touhua. Mainio kolmosketjun työmyyrä, mutta ei takuuvarma snaipperi.

Toinen saataa olla Pauli Levokari, joka ilmeisesti neuvottelee moneenkin sunntaan. Huhuja riittää TPS:stä Venäjälle ja Lappeenrantaan jääminenkin kai on yksi mahdollisuus.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Älkää itkekö jos Levokari teille tulee, Pate on oikeasti mainettaan parempi.
Aarniosta sen verran, että otti viime kaudella älyttömän määrän turhia kakkosia.
 

Ralph

Jäsen
Älkää itkekö jos Levokari teille tulee, Pate on oikeasti mainettaan parempi.

Risto Korpela sanoi, että joukkueessa puuttuu ykköspuolustaja. Pauli Levokari sitä ei ole, ei lähelläkään.

Jatkoaika kirjoitti:
– Pallokerho on rakennettu ensi kaudelle siten, että terävin kärki on se, jolta odotetaan paljon. Etsimme yhä ykkössentteriä ja ykköspakkia joukkueeseemme.

Paljon odotetaan terävimmältä kärjeltä ja joukkueeseen etsitään ykköspuolustajaa. Levokari saa tulla ykköspuolustajaksi, jos tekee yli 30 tehopistettä, mutta kun ei tee.

Petri Koskinen, ei Kerho enää tarvitse tuollaista raatajaa, vaan viimeinen laituri, jos tulee, olkoon halvemmalla saatava taituri, tyyliin Janne Laakkonen.

Ja Ville Viitaluoma on SaiPa-taustainen pelaaja. Toinen olkoon vaikkapa Brian Salcido, Richard Lintner tai Justin Forrest.
 
Viimeksi muokattu:

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Paljon odotetaan terävimmältä kärjeltä ja joukkueeseen etsitään ykköspuolustajaa.
Tämä pistää kyllä miettimään, että mikä se terävin kärki on. Ne puuttuvat 1.sentteri ja 1.pakki, kovat on poikiin odotukset ladattu, kuten myös Saariseen, Santavuoreen ja Laaksoon, sillä heidänhän sitä on oltava. Luomala, Piispanen ja Tuulola eivat kyllä ole kovin hyvätasoisen SM-liigajoukkueen terävintä kärkeä.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Voi jumalauta nyt tuon Paska-Paulin kanssa. Suutun helvetisti jos herra tänne tulee. Pelkkä spekulaatiokin nostaa verenpainetta. Mikäs mies tuo Alenkin..

Aarnio nyt on ok, ei siinä mitään. Kova taklaamaan on aina hieno juttu. Sallinen on hyvä myös, mutta nyt alaketjuihin omia junnuja. Näitä vanhempia kavereita ei tarvita enää yhtäkään.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tämä pistää kyllä miettimään, että mikä se terävin kärki on. Ne puuttuvat 1.sentteri ja 1.pakki, kovat on poikiin odotukset ladattu, kuten myös Saariseen, Santavuoreen ja Laaksoon, sillä heidänhän sitä on oltava. Luomala, Piispanen ja Tuulola eivat kyllä ole kovin hyvätasoisen SM-liigajoukkueen terävintä kärkeä.

En kiistä etteikö Kerhoon vielä huudettaisi ainakin selkeitä ykkössentteriä ja ykköspakkia. Mutta muutoin tilannetta dramatisoidaan jo aavistus liikaa. Santavuori ja Saarinen ovat molemmat täysin realistisia 35-40 pisteen miehiä, ja esimerkiksi Naru siinä välissä tekisi noilla laitureilla väkisinkin ainakin sellaiset 25 pistettä.. ja tämä olisi siis spekulaatioissa Kerhon kakkosketju. Eikö muka riitä?

Toki tämän skenaarion toteutuminen edellyttää sen ykkössentterin, ja ehkä jopa ykköslaiturin, tuloa. Ykkössentteri, ykköslaituri ja ykköspakki.. noinkohan riittävät perunat vielä kaikkiin kolmeen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös