Mainos

HPK 2005-6 = HMV?

  • 5 956
  • 25

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Menneinä kausina meitä HPK-kannattajia on hemmoteltu loistavilla joukkueilla tai ainakin loistavilla tai muuten värikkäillä pelaajilla. Ihan parasta menestystä ei ole tullut, mutta kyllähän HPK on ollut sellainen joukkue joka on puhuttanut muuallakin kuin Hämeenlinnassa upeilla hankinnoillaan ja iloisella hyökkäyspelillään. Vittuilun ja vähättelyn takana on kunnioitusta ainakin sellaisilla henkilöillä jotka mitään mistään ymmärtävät.

Toki iloinen hyökkäyspeli on osittain myytti tyyliin 'Tappara kahvaa', mutta kyllä valehtelua on väittää että myytti olisi syntynyt ilman totuuspohjaa. Myytti kuitenkin elää sitkeästi vaikka iloista hyökkäyspeliä ei totuuden nimissä ole ihan vähään aikaan nähty. Myytin eläminen ei tietenkään ole HPK:n tai Jukka Jalosen syy, ismit vaan ovat ja pysyvät.

Mitä meillä on nyt? Ei ole värikkäitä persoonia. Ei ole iloista hyökkäyspeliä. Itse en kuulunut heihin jotka vannoivat pelityylin nimiin menestyksen kustannuksellakin. Minä tahdon menestystä. Miksi sitten nostan asian esille? No, mä nyt vaan olen tämmöinen. TPS- ja Ilves-otteluissa nähty HPK ei ole sellainen joukkue jota on hauska katsoa. Tietenkin nautin siitä että omat voittavat, mutta se onkin tällä hetkellä ainoa viihdearvo. Pelottaa kohti virkamieskiekkoa liukuminen ja uudeksi TPS:ksi muuttuminen. Siis joukkueeksi joka ei kiinnosta edes omia kannattajia paitsi glory hunter -mielessä. Tosin tietysti sillä erolla että TPS:llä on monta mestaruutta, joka kelpaa tekosyyksi.

HPK:n pelaajista tunnetaan Jukka Voutilainen, joka varsinaisesti ei rankkareiden lisäksi mitään valtavaa ole Kerhossa esittänyt. Pienemmissä ympyröissä tiedetään Jyrki Louhi. Muita ei sitten oikeastaan tunnetakaan. Joukkue jonka toiseksi valovoimaisin tähti on Jyrki Louhi... (Enkä siis sanonut että toiseksi paras pelaaja.)

Kausi on toki vasta aluillaan, uusi persoonia toivottavasti nousee esiin. Iloinen hyökkäyspeli on ollutta ja mennyttä eikä tietenkään ole nykyisellä rosterilla mitään järkeä hyökätä yltiöpäisesti. Rahoilla joita ei ole ei myöskään tule kasata nimekästä ryhmää. 'Tylsällä' pelityylillä on sitten vaan tultava menestystä, ei siellä peleissä muuten jaksa käydä. Tahdon siis viihdettä tai menestystä, mieluiten molempia.

'Uusista' pelaajista seuratuiksi nousemismahdollisuuksia on ainakin Miika Wiikmannilla, Ville Leinolla, Janne Lahdella ja Mikko Jokelalla. Muita ei tule mieleen, toki nuoret sieltä pikkuhiljaa nousevat mutta tuskinpa vielä kuluvalla kaudella mihinkään kovin suuriin tekoihin yltävät.

En siis tarkoita sitä että HPK:n tulisi olla humpuuki- ja viihdytysryhmä Harlem Globetrotters kuten HIFK 2005-6. Enkä tarkoita sitä että joukkueen tehtävä on mikään muu kuin maksimaalisen menestyksen tavoittelu. Mitä sitten tarkoitan? No, en tiedä itsekään ihan tarkasti. Tahdon vaan purkautua ja koittaa että kokevatko arvon palsta siskot ja veljet mitään samansuuntaista. Onhan mahdollista että muutos onkin tapahtunut minussa (tylsistynyt paskiainen) eikä muussa maailmassa.

Toivon että myöhemmin kuluvalla kaudella tapahtuu usein asioita joiden vuoksi nolottaa tämä kirjoitus.
 

Begbie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Väittäisin, että se on liiga kokonaisuudessaan, mikä on ns. HMV etukäteen ajateltuna. Muilla joukkueilla Kärppiä lukuun ottamatta ei ole edes sitä Voutilaista. No Espoossa Kariya ja Pirnes... Pointti on kuitenkin se, ettei niitä etukäteen valovoimaisiksi tähdiksi laskettavia pelaajia ole oikein muillakaan.

Toisaalta koko liigassa on paljon uusia pelaajia, joita on mielenkiintoista seurata. Tämän kauden Kerhossakin niitä on muutama. Sailio parhaana esimerkkinä. Lisäksi mainitsemasi pelaajat ovat kovaa vauhtia nousemassa näiden valovoimaisten tähtien joukkoon.

Olen melko varma siitä, että Kerho on lopulta kolmen kärjessä eniten maaleja runkosarjassa paukuttelevista joukkueista. Eli sikäli tätä "iloista hyökkäyspeliä" on luvassa. Hyökkäyksen materiaali on kuitenkin erittäin hyvä nimenomaan muihin liigajoukkueisiin verrattuna.

Ylilyöntijoukkue tämän(kään) kauden Kerho ei varmasti ole eli sitä viihdettä ei ole paljoa luvassa. Niitäkin pitäisi sopivassa määrin tietty nähdä. Jokelalle (hyvien pommien osalta) kasautuu suurin vastuu tässä asiassa. Ehkä Louhi nykyporukasta on helpoin kuvitella nyrkkitalkoisiin.
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Samaa mieltä, että koko liigan ongelma HMV:yys. Tosin Kerhon riveistä löytyy tällähetkellä yksi liigan hajuttomimmista hyökkäysketjuista: Loikas-Keinänen-Väisänen. Hohhoijjaa..
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Begbie kirjoitti:
Väittäisin, että se on liiga kokonaisuudessaan, mikä on ns. HMV etukäteen ajateltuna. Muilla joukkueilla Kärppiä lukuun ottamatta ei ole edes sitä Voutilaista. No Espoossa Kariya ja Pirnes... Pointti on kuitenkin se, ettei niitä etukäteen valovoimaisiksi tähdiksi laskettavia pelaajia ole oikein muillakaan.
Totta. Minua nyt vaan kiinnostaa HPK eniten ja koen että HPK:ssa on tapahtunut suurin muutos hmv-suuntaan. Tai suurin ja suurin, itseä entien koskettava.

Laitanpa mielikuviin perustuvat 'analyysit' muista joikkueista 2005-6. Ja ennenkuin kukaan hermostuu niin muistakaa että en kehunut omiakaan. Nämä siis omissa silmissäni, eli superobjektiivisia totuuksia.

HMV-laskenut:
Blues
Summanen tuo uskottavuutta. Pirnes, Eskelinen, Peltonen, ... Vihdoinkin ei hmv.
Kalpa
Uutuus jaksaa kiinnostaa ainakin hetken.
Tappara
Juhlavuosi ja Rautakorpi. Hmv:n poistaa mahdollisuus menestyä. Ja onhan siellä persoonia. Ärsyyntyminenkin on sentään joku tunne. Viime kaudesta tosin oli todella helppo laskea hmv-arvoa.
TPS
Jortikka yksin. Muu samaa tylsää huttua kuin pari aiempaakin kautta.

HMV-ennallaan:
Ilves
Perinteet ja vanhukset samassa paketissa. Ketä muita siellä pelaa? Elorannan jääkiekko on huomattavasti kauheampaa kuin Rautakorven, tai oli ainakin Pelicansin 'aina oman maalin takaa'-aikana. Suorastaan harmittaa kuinka perinteinen, ennen tunteita sytyttänyt joukkue rämpii hmv-suossa kaulaa myöten.
Kärpät
Jyrää kohti menestystä leveällä laadukkaalla materiaalilla. Ei hmv. Ylivoimallaan tosin tekee SM-liigasta hmv:n, mutta eihän se heidän syynsä ole.
Pelicans
Ynnämuujoukkue. Onneksi vain 4 peliä noita vastaan. En osaa nimetä joukkueesta ketään muuta kuin Erik Kakon, joka ei mikään värikäs persoona ole. Konkurssikypsyys ei jaksa montaa kautta naurattaa.

HMV-nostajat:
HIFK
Epätoivoinen viritelmä olla olematta hmv. Ei onnistu. Karalahti + 25 nobodya. Taklaamiselle runkkaavat B2:set myöntävät asian itsekin. Ryminäpronssi on itsepetosta.
HPK
Analysoitu avausviestissä.
Jokerit
Waltteri Immonen korvaa Jortikan. No ei korvaa ainakaan värikkyydessä. Immonen on liigan Matti Vanhanen, jopa Alatalo on värikäs kaveri Waltteriin verrattuna. Ainoa persoona Tomek Valtonen yrittää pelata taitokiekkoa. Tylsää.
Jyp
Ainoat vähänkään kiinnostavat pelaajat (Immonen ja Korhonen) poistuneet. Liigan ylivoimainen hmv-johtaja.
Lukko
NHL-väri poissa. Oikeastaan melko kiinnostava porukka, mutta viime kauteen verrattuna hmv.
SaiPa
Nippa nappa muistin että tollainenkin joikkue on olemassa.
Ässät
Mikko Rautee ja liigan kärkipaikka syyskaudella. Ei mitään uutta, paitsi suurena miinuksena Korpisalon puuttuminen.

Olenpa nyt negatiivinen persoona. Ja silti raahaudun jäähallille melkeinpä aina kun se vaan on mahdollista ja kivaa siellä yleensä on. Mikä mussa on vikana?
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Twite kirjoitti:
HMV-laskenut:
TPS
Jortikka yksin. Muu samaa tylsää huttua kuin pari aiempaakin kautta.
No onhan siellä sentään uutena Jämtin, joka huhujen mukaan pistäisi tarvittaessa nippuun vaikka koko Kenigin veljeskaartin.

Mutta on totta, ettei Kerhossa ole juuri räiskyviä persoonia saati häikäiseviä taitureita tällä kaudella. On vain nippu keskitasoon tai kastissaan lievästi sen yli sijoittuvia pelimanneja. Mutta minäpä saan kicksit myös jääkiekon vähemmän seuratuista hienouksista, kuten esim. toimivasta viisikkopelistä ja nopeista suunnanmuutoksista. Ja kyllä minua myös nelosketjun rymistely lämmittää suuresti. Eli katson mielelläni myös tämän kauden Kerhoa, vaikka yksittäiset Ooh- ja Aah-elämykset suurelta osin puuttuvatkin.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aika aikaista vielä tässä vaiheessa kautta alkaa analysoimaan sitä minkälaista joukkueen peli on kun joukkue on keskeneräinen ja peli myös on pahasti keskeneräistä.Eihän koskaan kauden alussa ole ainakaan HPK:n peli ollut uomissaan vaan on kauden edetessä alkanut löytymään ja viimeistään joulutauon aikoihin on jo näyttänyt siltä että ollaan se iloista hyökkäyspeliä pelaava joukkue.

Mutta paluu SMS ja Hentunen-Kapanen-Pärssinen, Vujtek ym. aikoihin on tietenkin mahdoton ajatus.Ei sellaiseen ole nykyjoukkueista resursseja kuin korkeintaan Kärpillä.Eli kannattaa verrata, jos sitä haluaa tehdä, HPK:n pelityyliä siihen,miten se eroaa muista liigajoukkueista tällä hetkellä ja kuinka paljon niitä maaleja on tehtyjen sarakkeessa. Sitä voi vaikka seurata säännöllisin väliajoin.Uskon että HPK tekee edelleen paljon maaleja,mutta ei nykyrosteri anna kyllä edellytyksiä kikkailuihin ja maukkaisiin kuvioihin siinä määrin kuin mitä tämän vuosituhannen alkupuolen joukkueet.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Jakub kirjoitti:
Eli kannattaa verrata, jos sitä haluaa tehdä, HPK:n pelityyliä siihen,miten se eroaa muista liigajoukkueista tällä hetkellä ja kuinka paljon niitä maaleja on tehtyjen sarakkeessa.
Miten ihmeessä minä voin tietää muiden joukkueiden pelityylin? Olen sitä mieltä että ei Kerhon hmv:lle ole mikään hyväksyttävä selitys se että 'muutkin on'.

Kuten sanottu, tämä nyt on vain tällainen ennakkopelko. Toivottavasti olen väärässä.

PS. Oma allekirjoituksesikin osoittaa että värikkyyttä arvostat. Keneltä voisi tämän kauden Kerhosta tuollaisia lausuntoja odottaa? 'Yritän parhaani'-porukkaa ovat.
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Twite kirjoitti:
Keneltä voisi tämän kauden Kerhosta tuollaisia lausuntoja odottaa? 'Yritän parhaani'-porukkaa ovat.

Kyllähän ainakin esimerkiksi J-P Laamanen on suhteellisen värikäs pelaaja. Jäällä pelatessaan heijastuu ulos tietynlainen värikkyys ja räväkkyys ja mitä kommentteja häneltä olen mediassa saanut kuulla/lukea niin persoonallisuutta on tässä pelaajassa ihan kerrakseen. Tietenkään tuollaiseen Eskelisen kaltaiseen kommenttiin mikä Jakubin allekirjoituksesta löytyy, Laamasella ei ole rahkeita, koska mikään taklaajatyyppi hän ei ole. Kaikella muulla tavalla kuitenkin Eskelistä värikkäämpi persoona.
 

Luiro

Jäsen
Kyllä sieltä mahdollisesti värikkäitä miehiä nousee. Kuka muistaa enää Mäkkärin ensimmäisiä liigapelejä? Aika väritöntä oli. Seuraavalla kaudella tosin oli jo kolmessa ekassa kentällisessä.

Kyllä sieltä ainakin Ville Leino, Mikko Jokela, Tuomas Immonen, Janne Lahti, Juuso Hietanen ja Jari Sailio ovat potentiaalisia väriläiskiä. Ja kumminkin Kerhosta lähtivät jo Mäkiaho ja Eskelinen ja kumppanit. Kyllä sitä väriä löytyy, kun odotetaan hetki.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Twite kirjoitti:
Miten ihmeessä minä voin tietää muiden joukkueiden pelityylin? Olen sitä mieltä että ei Kerhon hmv:lle ole mikään hyväksyttävä selitys se että 'muutkin on'.

Tarkoituksena oli ottaa kantaa siihen millainen kerhon pelityyli on.Värikkäät persoonat ja taiteilijaluonteet toki tuovat luovuutta ja näyttävyyttä peliin mutta lähinnä tarkoitin sitä että kerhon pelityyli on edelleen hyökkäävämpi kuin mitä se on monella muulla liigajoukkueella.Se että siellä ei enää ole mainittuja SMS ja HPK ketjuja,toki pakottaa joukkueen muuttamaan pelityyliään eikä ole Vujtekin kikkoja ja henkilökohtaista taitoa.

Mutta on meillä silti Voutilainen,Leino,Hassinen,Jokela,Laamanen,Wiikman ym. jotka säväyttävät otteillaan kaukalossa mutta eivät ole värikkäitä kommenteissaan eivätkä röyhi kentällä vaan tekevät sitä missä ovat hyviä.Oli se sitten taklaukset,kikat,rankkarit tai haamukopit,ei näistä kukaan ole mielestäni hmv.Se miksi joukkueesta ei löydy enempää väriä kaukaloon johtuu siitä että joukkue on tällä hetkelä aika yksiulotteinen ja toinen syy on se että kun joukkueessa on paljon nuoria pelaajia,ei heillä ole vielä tarvittavia johtajan ominaisuuksia ja eivätkä he edes välttämättä vielä uskalla tuoda omia lausuntojaan ja mielipiteitään niin voimakkaasti esille.

Sen myönnän että hiukan enemmän värikkäitä persooonia kaipaisin kerhoon ja myös sitä ylilyöntiosastoa ja rymistelyä.Ei se kuitenkaan saa itseisarvo olla.Taitaa sitä paitsi olla koko suomalaisen jääkiekon katoava luonnonvara ne värikkäät pelaajat joita ennen oli kaukalot täynnä.
 

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
Lalalaa

No se nyt oli etupäässä semmoista värikkyyttä, että huoltaja ei jaksanut joka jannulle hankkia mustaa kypärää, jos keltainen tai punainen löytyi omasta takaa ja siinä luki VM. Toki oli jonkun verran toiminnallistakin värikkyyttä; sellaista, että pelaaja tekee temppunsa ennalta-arvattavasti, siis toistohuumorina, oli se temppu sitten joukkuetta auttava tai haittaava. Männävuosilta nostan esimerkinomaisesti pari "värikästä pelaajaa" mieleeni jäävine temppuineen:

- Jyrkkiön purut oman maalin takaa vastustajan lapaan maalin eteen
- Allenin ropelirannarit siniviivalta, jotka jostain syystä menivät maaliin
- Peltolan vittumaiset ilmeet tilanteesta riippumatta sekä nujuamiset
- Kantolan iänikuinen yritys ujuttaa kiekko etukulmasta

Värikkyys on siis myös katsojan silmässä, vai pitääkö joku muu teistä Kantolaa tai Allenia värikkäänä pelaajana? Toki löytyy näitä kaiken kansan viihdyttäjiä, ns. hyviä jätkiä, jotka saavat varauksettoman värikkään pelaaja maineen, mutta siihen vaaditaankin jo äärimmäisen poikkeuksellista kiekkolahjakkuutta tai vaihtoehtoisesti toistuvaa tilapäistä mielenhäiriötä.

Uskon siihen, että tämän kauden Kerhosta nousee muitakin minulle värikkäitä pelaajia kuin Lahti Janne ja Laitinen Veli-Pekka, mutta se vaatii kenties ensi alkuun muutamassa pelissä paikan päällä käymistä. Tai jos ei nouse, niin sitten lohduttaudutaan sillä, että kulta on värimme.
 

Fakap

Jäsen
Tribal kirjoitti:
Tietenkään tuollaiseen Eskelisen kaltaiseen kommenttiin mikä Jakubin allekirjoituksesta löytyy, Laamasella ei ole rahkeita, koska mikään taklaajatyyppi hän ei ole. Kaikella muulla tavalla kuitenkin Eskelistä värikkäämpi persoona.

Oliko tämä vitsi? Laamanen ei ole millään muulla tavalla Eskelistä värikkäämpi kuin siniviiva-vetonsa ansiosta. Eskelisen hyökkäykseen nousut, avaukset, taklaukset ja vähän väliä tuleva pieni kuumeneminen on värikästä ja viihdyttävää. Niinkuin sanoin, Laamasella on Eskelistä vastaan vain parempi kuti. Vai olenkohan minä vaan sokea kun en näe Laamasen sateenkaareen verrattavaa värikkyyttä.

edit. Joo, en osaa lukea. Jos tarkoitit pelkästään persoonana kaukalon ulkopuolella niin unohdetaan tuo koko litanja tuosta ylhäältä.

Kerholla on tällä hetkellä enintään neljä värikästä kenttäpelaajaa. He ovat Jokela, Schneider, Voutilainen ja Sailio. Mutta vain yksi näistä on jo pelkän fyysisyytensäkin takia värikäs, Jokela siis. Ja se, jos mikä, hiertää meikäläisen haaroväliä. Harmi kun Hillden jätettiin kokoonpanon ulkopuolelle. Jalonen olisi voinut tehdä miehestä pelkän taklauskoneen neloseen.

Toivotaan että tuleva pakki tuo fyysisyydellään väriä lisää joukkueeseen.
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
P.O.S. kirjoitti:
edit. Joo, en osaa lukea. Jos tarkoitit pelkästään persoonana kaukalon ulkopuolella niin unohdetaan tuo koko litanja tuosta ylhäältä.

Tulkitsit tuossa oikein kirjoitukseni vaikka tarkoitin kylläkin myös kentän sisällä tapahtuvia asioita. En ottanut kantaa Laamasen pelisuorituksiin Eskeliseen verrattuna (joissa ei kylläkään mitään valittamista ole, pisteitä ainakin syntyy varmasti enemmän Laamasen mailanlavasta) vaan nimen omaan Laamasta persoonana niin kentällä kuin kentän ulkonpuolella. Erittäin persoonallinen kaveri, kentällä tavallaan kosiskelee katsojia eleillään ja ottaa kontakteja heihin ja myös kommentit mediaan ovat aina räväkän oloisia.

Niittien antamisessa Eskelinen oli tietenkin piristysruiske ja ajoittaisissa nousuissaan, mutta persoonana Eskelinen taas oli aivan HMV Laamaseen verrattuna. HajutonMautonVäritön voi olla mielestäni niin pelisuoritusten perusteella kuin myös persoonallisuutensa mukaan. Usein nämä ominaisuudet kulkevat myös käsi kädessä.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Yhden erän perusteella Lukko-peliä syön tuhkani, käännän sanani ja heitän päälleni pussillisen takkeja. Toistaiseksi ainakin.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
HPK-Jyp, HPK-Ässät...
Ei voida pelkällä vastustajalla selittää sitä että ainoa viihde noissa otteluissa yhteensä on ollut Voutilaisen potkumaali. Siihen nähden pisteitä on kyllä tullut kivasti. Ehkä tämä nyt sitten vaan on parasta mihin tällä materiaalilla voi pystyä.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Silloin, kun Twite avasi tämän ketjun, olin eri mieltä. Nyt korvissanne kuuluva humina kertoo takin kääntymisestä. Ei kai se meidän Kerhomme ole oikeasti niin tylsä joukkue kuin miltä se nyt näyttää? Onhan tämä vaan jotain hetken harhaa? Alkukausi on aina alkukausi eikä se välttämättä anna vielä mitään aitoa oikeaa kuvaa sen enempää joukkueiden voimasuhteista kuin pelityyleistäkään. Tästä huolimatta jokaisella meistä on nyt oikeus kysyä, että onko tässä se viihde, mitä joukkue tällä kaudella tarjoaa? Se nimittäin on mahdollista.

Toivottavasti kuulette takkini huminaa taas piakkoin.
 

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Kyllä on ikävä Mäkkäriä, huhheijaa. Tälläinenkö on lopputulos kun meidän mikkihiiret pyörii nurkissa ja ampuu nollakulmasta maalille? Eipä ole kukaan sektorissa pyörimässä kun sinne ei yksinkertaisesti pääse näillä kiloilla. Tietysti vauhdillahan ton joukkueen pitäisi pelata mutta kun jalat on lyijyä niin paska juttu, voimassakaan ei pärjätä.

Kun tulee Tappara vastaan niin se on voi voi ja tunti turpaan. Tarkemmin ajatelleen lauantainenkin pelottaa jo. Perse.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Melko lailla varma olen siitä, että takit tosiaan lepatellen kääntyilevät. En pitäisi ihmeenä jos näin tapahtuisi jo huomenillalla. Ainahan voi tietysti olla mahdollista, että myös minä jodun sanani syömään ja ulsteriani viäntelemään.

Kyllä vastustelijan pelityylillä on olennainen osa pelin HMV:mäisyyteen. Nämä mainitut vastustelijat, ja varsinkin Ässät, ovat pelanneet todella puolustusvoittoista peliä ja kun Kerhon oma peli ei tosiaan parhaassa kuosissa ole, niin peleistä tulee väkisin puuroa.

Ja vaikka pelaaminen onkin ollut heikohkoa, niin myös näissä mainituissa peleissä on ollut aineksia murskavoittoon. Puhuttaisiinko siinä tapauksessa HMV:sta? Esimerkiksi Lukkoa vastaan pelatussa pelissä Kerho iski sellaisella prosentilla kiekkoa verkkoo, että niin ei tule tapahtumaan toista kertaa tällä kaudella. Peli ratkaistiin alussa ja loppu oli mitä oli. Silloin ei tietenkään kukaan puhunut mitään värittömyydestä, vaan puhuttiin lähinnä Kerhon loistavuudesta, mitä se sillä hetkellä olikin.

Ja vaikka joku Jani Hassinen ei olekaan sateentekijä, niin oli kuitenkin kovassa iskussa ja omassa ketjussaan pirun tärkeä lenkki maalintekijän ominaisuudessa. Nyt sellaisia on Kerholla tosi vähän.

Kun nyt Liigaa tarkastelee pelkkien tulosten perusteella, niin Kerhohan on pelannut taas kerran hienosti yli odotusten. Ja kun niitä samoja tuloksia katselee lisää, niin huomaa että pelejä on pelailtu tosi paljon ristiin ja nämä ns. heikommat joukkueet ovat monasti laittaneet kovaa hanttiin paremmilleen.

Minun mielestäni voittava joukkue ei ole HMV.

Ja Designer, ei sinulle annettu erityishuomio ole mitenkään henkilökohtaista. Olemme vaan asioista melkoisen erimieltä ja siksi pariin kommenttiisi tartuin. Nyt tiedät miltä turkulaisilta tuntuu =)
 

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Lueskelin tuolta redhawksien sivuilta jotain mutta jäi kyllä puolet tajuamatta. Mutta tais olla Mäkkäri 13. hyökkääjä jostain syystä, kai. Liian hyvä noille hurreille, takasin tänne ja heti! Jätetään ne kanukit kanukkilaan kun niistä ei ikinä tiedä.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Brunberg kirjoitti:
Lueskelin tuolta redhawksien sivuilta jotain mutta jäi kyllä puolet tajuamatta. Mutta tais olla Mäkkäri 13. hyökkääjä jostain syystä, kai. Liian hyvä noille hurreille, takasin tänne ja heti! Jätetään ne kanukit kanukkilaan kun niistä ei ikinä tiedä.

Tilastot seuran sivuilta: 6 2 2 4 2

Ei taida olla kahdella jäähyminuutilla hanskat pudonneet. Muutenkin tehoja ihan ok.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onhan niitä harjoituspelejäkin joissa tumput ovat voineet tipahtaa...
 

Desperaado

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Spurs
odotellaan vielä!

Odotellaan nyt rauhassa vielä viikko ainakin.. kyllä sieltä meille tulee yksi räikeä pelaaja vielä! Lupaan.
 

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
sopuli kirjoitti:
Tilastot seuran sivuilta: 6 2 2 4 2

Ei taida olla kahdella jäähyminuutilla hanskat pudonneet. Muutenkin tehoja ihan ok.

Heh. Osaan mä vielä tilastoja lukea mutta tuolla keskustelussa oli jo sellaista tekstiä mikä jäi aukeamatta.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Höh!

Etenkin tänään on ihan pakko ihmetellä että kuka pölhö on tämmöisen ketjun keksinyt joskus avata.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös