Koko kausi tuntui olevan muutamia poikkeuksia lukuunottamatta pelkkää jännityksen rakentamista. Kahdeksas jakso, ja ajattelin että seuraavassa jaksossa sitten rytisee. Sitten iski todellisuus päin kasvoja, kausi oli siinä. Että mitähän vittua.
Mielellään tämän katsoi, mutta päällimmäinen fiilis oli kauden loputtua pettymys.
Siis kelatkaa, jos vaikka Game of Thronesin kakkoskausi olisi loppunut jo kahdeksanteen jaksoon. Blackwater Bayn taistelu jälkipyykkeineen olisi jäänyt pois, Danyn seikkailut Qarthissa puolitiehen jne. Olen ymmärtänyt "ennakko-odotusten alittamisen" olevan Hollywoodissa muotia, mutta märkä rätti jäi faneille tästä.
E. Milloinkohan mennään sitten seuraavan kerran? 2027-2028? Silloin varmaan tulossa vain kuusi jaksoa.
En ymmärrä tätä nillitystä edes vähää alusta... kaikki tiesi että taisteluun lähetään, kaikki pisti asevyötä kiinni... miksi itse taistelu ois tarttenu sitten näyttää? Efektien takia? Aivan kuten GoT ekalla kaudella taistelut viitattiin puheissa ja Tyrion vaan käveli sitten taistelun jälkeen taistelukentällä. Mitä lisäarvoa se itse taistelu tohon ois tuonut? .. niin, no ne efektit...
En ymmärrä tätä nillitystä edes vähää alusta... kaikki tiesi että taisteluun lähetään, kaikki pisti asevyötä kiinni... miksi itse taistelu ois tarttenu sitten näyttää? Efektien takia? Aivan kuten GoT ekalla kaudella taistelut viitattiin puheissa ja Tyrion vaan käveli sitten taistelun jälkeen taistelukentällä. Mitä lisäarvoa se itse taistelu tohon ois tuonut? .. niin, no ne efektit...
Ei niinkään se taistelu, vaan taistelun lopputuleman aiheuttamat vaikutukset koko mantereen voimasuhteisiin ja henkilöiden kehityskaariin. Kuka kuolee? Kuka nousee valtaistuimelle? Kuka kääntää takkia? Mitä tahansa, mikä vie juonta edes rahtusen eteenpäin.
Siis en minä mitään räiskintää odottanut ja nekin olisi ihan hyvin voinut GOT:n parin ekan kauden tapaan tapahtua kameroiden ulottumattomissa. Ennen kaikkea otti päähän loputtomalta tuntunut tyhjäkäynti. Tarina ei edennyt. Yhtä lailla sarjan dialogi ja "syvälliset kohtaukset" eivät uponneet. Näiden Alicentin ja Rhaenyran, sekä Corlysin ja poikiensa välisten kohtausten piti kaiketi olla faneihin suuresti vaikuttavia käännekohtia, mutta lähinnä kiusallista seurattavaa ne olivat, siinä missä jo mainitsemani täydellinen kemioiden puuttuminen kihlapari Jacen ja Baelan välillä.
En ymmärrä tätä nillitystä edes vähää alusta... kaikki tiesi että taisteluun lähetään, kaikki pisti asevyötä kiinni... miksi itse taistelu ois tarttenu sitten näyttää? Efektien takia? Aivan kuten GoT ekalla kaudella taistelut viitattiin puheissa ja Tyrion vaan käveli sitten taistelun jälkeen taistelukentällä. Mitä lisäarvoa se itse taistelu tohon ois tuonut? .. niin, no ne efektit...
Ei tässä ole nimeksikään yhtä hyvää dialogia tai juonta mitä GoTin ensimmäisillä kausilla. GoT ei tarvinnut ylimääräistä, koska sarja seisoi tukevasti jaloillaan muutenkin. Tässä taas juoni ei riitä pitämään mielenkiintoa yllä, varsinkaan kun koko kausi pedataan isoa taistelua varten, ja sitten se taistelu jää kokonaan näkemättä.
Vähän kuin katsoisi pornoelokuvaa, jossa nostetaan kiima tappiin, ja kun housuja avataan niin homma lyödään pakettiin.
Ei tässä ole nimeksikään yhtä hyvää dialogia tai juonta mitä GoTin ensimmäisillä kausilla. GoT ei tarvinnut ylimääräistä, koska sarja seisoi tukevasti jaloillaan muutenkin. Tässä taas juoni ei riitä pitämään mielenkiintoa yllä, varsinkaan kun koko kausi pedataan isoa taistelua varten, ja sitten se taistelu jää kokonaan näkemättä.
Minullehan GoT:n useimmat suurtaistelut olivat loppujen lopuksi varsin yhdentekeviä ja lopussahan ne alkoivat jo uuvuttamaan. Minulle GoT, tai sen ekat neljä kautta oli ennen kaikkea poikkeuksellisen laadukas draamasarja, missä sattui ja tapahtui.
Game of Thrones toki alkoi loppua kohti kärsiä taustamateriaalin puutteesta ja tekijöiden kyllästymisestä, mutta on huolestuttavaa, millaiseksi tusinahollywoodrainaksi House of the Dragon muuttui "jo" toisella kaudellaan. Toki voi olla, että tekijätiimi ihan tietoisesti pyrki välttämään liian monimutkaisten juonikuvioiden kehittelyä, kun voihan olla niin, että se keskivertokatsoja saa suurimmat kiksit LOHIKÄÄRMEISTÄ.
Jos jotain saa veikata, niin varmaan seuraavalla kaudella "syvälliset kohtaukset" käydään Rhaenan ja hänen loharin välillä. Hukattu mahdollisuus hänkin hahmona itse asiassa. Alemmuuskompleksista isosiskoon nähden olisi saanut laatudraamaa, mutta ohueksi hänenkin kasvutarina jäi. Tekijät toki varmaan pyrkivät välttämään heidän suhteensa tekemistä liiaksi Sansan ja Aryan kaltaiseksi, mutta siinä missä Sansa ja Arya olivat oikeasti mielenkiintoisia nyanssirikkaita hahmoja, ovat he molemmat jääneet ohuiksi. Se millainen heidän suhde faijaansa ja todellako Baela oli se suosikkilapsi olisi voitu avata enemmän.
Sen lohikäärmeen saaneen "partatyypin" (En muista nimeä.) tarinaa toki selkeästi haluttiin pohjustaa, mutta aika väkinäiseksi jäi kuitenkin. Mielenkiintoinen nyanssi muuten oli se, että hänen vaimonsa puheenparsi on kuin jollain BBC:n uutistenlukijalla tai prinssi Williamilla. "Smallfolkin" klangi puuttui. Tiedä sitten oliko tämä tietoinen päätös.
Kyllähän toi juoni olisi hieman voinut edetä. Katselin sen putkeen muutamassa päivässä ja oli kyllä hyvä, olin ihan fiiliksissä. Vasta loppua kohden kirjat pari kertaa lukeneena rupes miettimään että mitäs tässä ehtii tapahtua. Vastaus: aika vähän, "pieni" pettymys tuo loppu kyllä. Saman tien lähti toisen tai kolmannen kerran Fire & Blood kuunteluun.. Eniten ehkä harmittaa tuo tietoinen päätös pitää tarina (jumissa) tässä kohtaa sarjaa. Olisi ihan hyvin voinut viedä sitä eteenpäin. esim. Burning Millin olisi voinut toteuttaa oikeassa paikassa aikajanalla ja mennä vähän eteenpäin homman kanssa. Kyllä siinä lähdeteoksessa kuitenkin riittää niitä tapahtumia. Daemonin "Harrenhallit" oli varmastikin tehty vain sitä varten että saadaan noita cameoita ja takaumia. ja filleriä lisää.
Kommentoin nyt hieman jälkijunassa House of Dragonin kakkoskautta, kun sain sen itse asiassa vasta äsken katsottua loppuun. Ensiksi pohjustukseni pari sanaa ennakko-odotuksistani. Eli odottelin tätä kautta hieman ristiriitaisin fiiliksin, sillä vaikka kaikki Martinin universumiin sijoittuvat väkerrykset kiinnostavat minua jo lähtökohtaisesti, niin en ollut tämän prequelin avauskauteen mitenkään varauksettoman tyytyväinen. Se onnistui jotenkin kummasti olemaan samaan aikaan sekä liian hätäinen että liian hidas – vaikka se hyppi ajassa suurin harppauksin eteenpäin jättäen hahmot etäisiksi, niin itse juoni ei tuntunut pyörähtävän sen kuluessa alkuunkaan käyntiin. Syyllistyin lisäksi ennen tätä kautta omaehtoiseen spoilaantumiseen, kun luin tv-sarjan alkuperäisteoksena toimineen Fire and Blood -opuksen uudelleen. Olin siis kyllä lukenut sen kerran aiemminkin, vaan en muistanut siitä juuri mitään. En kyllä kaikkia yksityiskohtia muista vielä tuon uusintaluvunkaan perusteella, eivätkä tv-sarja ja kirja toki muutenkaan mene yksi yhteen, joten sikäli House of Dragonilla voi olla tarjottavana minulle myös ylläreitä.
Mutta asiaan. Kakkoskausi alkoi juuri niin hitaasti ja laimeasti kuin olin vähän pelännytkin. Ensimmäisen jakson potentiaalisesti shokeeraavin kohtaus oli ryssitty täysin. Taas kerran kuollut hahmo oli minimaalisen vähäistä ruutuaikaa nauttinut etäinen lilliputti. Kirjassa tapahtumakulku oli sitä paitsi dramaattisempi, sillä siinä paikalla oli enemmän yleisöä tuon Aegonin pojan teloituksen aikana ja lisäksi Helaena joutui kiperään valintatilanteeseen, joka sarjasta oli jostakin tuntemattomasta syystä päätetty karsia.
Muutenkin kausi sortui valitettavan massiivisesti pitkäpiimäisyyden syntiin. En minä toki kaipaakaan mitään jatkuvaa actionin mätkettä, mutta en myöskään sitä, että jaksot tuntuvat koostuvan pääosin melko irrelevantin tuntuisesta dialogista. Kohtaukset kiersivät kehää – esimerkiksi Daemonin harhat Harrenhallissa vaikuttivat kierrättävän yhtä ja samaa pätkää ehkäpä pienin variaatioin – eikä koko kauden aikana tapahtunut oikeastaan mitään yllättävää. Eikä useissa jaksoissa oikein mitään vähemmän yllättävääkään.
Oli kaudella silti paljon hyviäkin elementtejä. Tuosta yleisestä pitkäpiimäisyydestä huolimatta väliin oli nimittäin mahdutettu joitakin koskettavia, tunnelmallisia, jännitteisiä ja suorastaan dramaattisiakin kohtauksia, kuten Arryk- ja Erryk-kaksosten kuolema (sitä taas oli muutettu raflaavampaan suuntaan kirjaan verrattuna), Vhagarin ja Melesin taistelu (vihdoin päästiin lohikäärmetaistelujen makuun) ja Targaryenien äpärien lohikäärmeidenkesytyskohtaus (teki oikein häijyä kun se yksi loharivartija viilsi kurkkunsa auki palaessaan karrelle). Pohjustus oli ainakin toimivaa ja kaudella oli hyödynnetty onnistuneesti kontrasteja, kun yleisen tylsyyden keskellä aina välillä tulikin jotakin veret seisauttavaa.
Hahmoihinkin alkoi pikkuhiljaa tulla hieman syvyyttä ja heihin pystyi katsojan ominaisuudessa muodostamaan jonkinlaisia tunnesiteitä, kun aikahypyt eivät enää yhtenään heittäneet heidän näyttelijöitään ja ilmiasujaan uuteen uskoon. Ei tässä tosin yhtäkään GoT:n hahmogallerian kaltaista persoonallisuutta ole vielä tullut vastaan. Viime kaudella Daemonissa oli hiukan yritystä siihen suuntaan, mutta nyt hänet oli latistettu jostakin syystä pelkäksi horisevaksi kehäraakiksi. Alicent puolestaan oli tällä erää inhimillisempi kuin edelliskaudella, jolloin hän oli ihan raivostuttava kaksinaamainen inhotus. Rhaenyra taas oli ihan ok edelliskaudella ja ihan ok nytkin, ei tosin ehkä kovin karismaattinen, mutta ei myöskään ihan niin vätys kuin hän kirjassa minun mielestäni oli. Näyttelijät itsessään vetävät kyllä kautta linjan aivan mainiosti. No ehkä joku Criston Colen esittäjä on vähän pökkelömäinen yhden ilmeen mies, mutta sitten taas Otto Hightoweria näyttelevä Rhys Ifans on aivan timanttinen suorittaja ja Matt Smith vetää oikein buenosti tuon kehäraakkiroolinkin.
Jos nyt saa vähän verrata GoT:iin, niin hyvänä puolena tämä spin-off-vetäisy on kyllä selkeämpi hahmojen ja lokaatioiden osalta, mutta vähäistä ruutuaikaa nauttivia sivuhenkilöitä on kyllä House of Dragonissakin paljon ja niiden osalta voi välillä olla vaikea muistaa kaikkien roolia tarinassa. Huonona puolena on sitten tosiaan varsinkin se, että hahmogalleria on paljon tasapaksumpi ja huumoria huomattavasti vähemmän kuin GoT:ssa, tai ei oikeastaan ollenkaan. Tämäkin kausi oli lisäksi mielestäni kytketty aika ontuvasti emosarjan tapahtumiin. Esim. nuo Daemonin näyt tulevasta Muukalaisten invaasiosta tuntuivat jotenkin päälleliimatuilta.
Sen sijaan Fire and Blood -kirjaan verrattuna tämä tv-sovitus on kyllä selvästi viihdyttävämpi, kun ensiksi mainittu oli lähinnä sellainen fiktiivinen historiankirja ja sisälsi siis enimmäkseen melko lakonista kerrontaa. Juontakin oli suuressa mittakaavassakin muokattu tässä tv-esityksessä, joiltakin osin tarpeettomastikin.
Esim. Aemondin hyökkäystä veljensä kimppuun en muista tapahtuneen kirjassa, eikä se minusta ollut kovin onnistunut muutos. Aiemmin Aemondissa oli sentään jonkinlaista inhimillisyyttä, tuon jälkeen suhtauduin häneen hirviönä.
Huonointa kaudella oli ehdottomasti historian antiklimaattisin lopetus. Miten päätösjakso voi olla tuollainen, että siinä vain pohjustetaan ja pohjustetaan, eikä lopulta tapahdu yhtään mitään? Sikäli en odottele seuraavaakaan kautta kovin innostuneissa fiiliksissä, mutta eiköhän sekin tule katsastettua, jahka se eetteriin putkahtaa.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt!Kirjaudu / Rekisteröidy
www.theguardian.com