Hokki & media

Avataan tälläinenkin ketju. Ideana kasata juttuja Hokin näkyvyydestä mediassa, kaupunkikuvassa ja ynnä muusta. Myös ottelutapahtumaa koskevat asiat voi mielestäni sijoittaa tämän otsikon alle.

Pitkään mietin ketjun avausta, kun vähän laiskottaisi ja tekisi mieli sanoa että keskustelkaa, mutta pakkohan tätä ketjua on myös pohjustaa, kun se kerran tuli avattua.

Aloitan siitä, kuinka Hokki näkyy tavalliselle kainuulaiselle maalaisjuntille. Varmasti useimmin mattimeikäläinen törmää Hokkiin paikallislehdestä. Kainarissa löytyy Hokki-aiheisia juttuja varsin usein, yleisimmät jutut ovat otteluraportit sekä sopimusuutiset. Myös jonkintyyppisiä henkilökuvia on silloin tällöin, esimerkiksi tällä kaudella juttua on tehty Peltosesta, Humalojasta, Häkkisestä, Virtalasta sekä juuri lauantaina 50 vuotta täyttäneestä Epistä. Välillä jutut ovat vähän turhaa paskaa jauhantaa, mutta tottakai mielumminhan sitä aamulla lukee juttuja Hokista Kajaanilaisen jalkapalloilun sijaan. Mattimeikäläinen törmää usein myös kiekkoviestiin, joka ilmestyy muistaakseni viisi kertaa vuodessa. Yleensä lehti sisältää puheenjohtajan palstan, valmentajan mietteet sekä muutama pelaajahaastattelun. Ei mitään maata järisyttävää, mutta mielestäni kiekkoviesti on yksi parhaimimpia juttuja Hokin medianäkyvyyden osalta. Muuten Hokki näkyvyys mediassa ja kaupunkikuvassa on varsin köyhää, no ajeleehan Epi Hokki-autolla ympäri kaupunkia.

Miten näkyvyyttä voisi sitten parantaa? Ainakin Hokki voisi olla enemmän esillä sosiaalisessa mediassa, joka on nykypäivänä varsin yleinen ja samalla myös erinomainen tapa mainostaa itseään. Esimerkiksi Facebookissa jo ihan päivittäiset tilapäivitykset ja haastattelut olisivat todella hyvä juttu. Myös omia nettisivuja voisi parantaa. Varsin köyhät ovat nuo nykyiset sivut ja muokkaamisessa voisi lähteä liikkeelle ihan perusasioista. Esimerkiksi joukkue-osiosta eivät löydy edes kaikkien pelaajien nimiä, saatikka sitten kuvia tai kunnollisia pelaajakortteja. Myös joukkuekuvat puuttuvat kokonaan. Nykyisin kotiotteluista lisätään nettiin useimmiten lehdistötilaisuudet, joten miksei samalla voisi lisätä myös ottelun maalikoosteetta? Kysymys ei ole siitä etteikö kukaan osaisi, kukaan ei vaan kehtaa tehdä sitä. Jos maalikoostetta ei lisätä omille sivuille, niin niille voitaisiin tehdä oma YouTube-kanava tai vaihtoehtoisesti omat nettisivut (kuten aiemmin tehtiin). Tuolle edellä mainitsemalleni YouTube-kanavalle voisi samalla lisätä myös pelaajahaastatteluja, pelien ennakkotunnelmia yms. Lisäksi kaupungille voisi lisätä johonkin näkyvään paikkaan mainostaulun, jossa olisi maininta Hokin seuraavasta kotiottelusta.

Mutta sitten ehkä siihen akilleen kantapäähän eli ottelutapahtumaan. Vaikka tälle kaudelle saatiinkiin hieno sisääntulo, niin ottelutapahtuma pitäisi ehdottomasti saada yleisöystävällisemmäksi. Esimerkiksi niinä synkkinä lokakuun keskiviikkonailtoina, jolloin peli ei kulje sitten pätkääkään, niin pitäisi itse ottelutapahtumassa olla jotain sellaista, joka houkuttelisi katsojia halliin. Tälle kaudelle halliin saatiin uusi äänentoisto ja kieltämättä samanlaisia ongelmia sen kanssa ei ollut. Vastaavasti musiikki oli varsinkin alkukaudesta surkeaa paskaa ja välillä sitä soitettiin liian hiljaa. Myös Hokin maalibiisi oli aivan mielikuvitukseton. Loppukaudesta 1. erätauolla luisteli paikallisen taitoluisteluseuran luistelijoita, mutta myös jotain muuta oheistoimintaa erätauoille voisi kehittää. Esimerkiksi jonkinlainen laukomiskisa pahvimokelle tai junnut laukomaan rankkareita jossa sitten arvaillaan montako häkkiä ne tekee. No Kajaanissa kieltämättä on joka pelissä ne samat katsojat jotka tulevat seuraamaan peliä itsessään, mutta kuten play-offeissa huomattiin, niin myös niitä irtolippulaisia saatiin hallille.

Eli tämmöisin ajatuksin. Tekstiä tuli suht paljon ja välillä ajatus saattaa vähän karkailla, mutta eiköhän siitä jotakin selvää saa. Mutta nyt toivoisin aktiivisuutta myös arvon palstaveljiltä.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Hyvä ketjunavaus Hockilta. Itse olen ollut myöskin pitkään jo vailla Hokin nettijuttuihin vähän ryhtiä. Maalikoosteet olisivat todella plussaa, samoin vaikka Facebook-sivulle kunnolliset päivitykset. Itse kun mediapuolella opiskelee, niin väliin jopa tuppaa ärsyttämään huonosti hoidettu viestintä. Ei se nyt mikään ylivoimainen tehtävä olisi päivitellä FB-tiliä tai lisäillä Youtube-videoita. Myös katumainoksille nostaisin hattua, Kajaaninkin keskustaan ovat löytäneet tiensä elektroniset mainoskyltit, kyllä kai niihin Hokin mainoskin mahtuisi? Monella muullakin Mestis-seuralla tällaista toteutetaan.

Kiekkoviestiin olen erittäin tyytyväinen, se on aina mukava yllätys, kun aamun lehden välistä Hokki-läpyskä taas löytyy.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Hyvin samankaltaisia mietteitä näistä sähköisen median ja nettisivujen osalta myös täällä. Näihin hommiin ei taida Hokin toimistolla löytyä aikaa/taitoa/mielenkiintoa enää muun pyörittämisen lisäksi. Ammattilaisella teetettynä taas maksavat x-summan rahaa. Voi olla että toimistolla asiaa ei katsota panostuksen arvoiseksi ( eli ei uskota että se toisi lisää rahaa enemmän kuin veisi ).

Jotta hommaa saataisi eteenpäin, tarvittaisi vapaaehtoinen tekijä jolla olisi intoa kiekkopuoleen ja Hokkiin. Joka saisi tehtyä edes jotakin eteenpäin vievää.
 
Jottei ketju kuolisi ihan kokonaan, niin lisätään tänne tälläinen juttu:

Huhtikuun 28. päivä Kajaanin jäähallissa pelataan ystävyysottelu Hokki All Stars vastaan Pietarinkadun Oilers. Kotijoukkueen riveissä viilettää useita takavuosien huippupelaajia mm. Antti Erkinjuntti, Marko ja Teemu Virtala, Jarkko Heikkinen, Joni Myllykoski sekä mahdollisesti myös Janne Pesonen (mikäli ei ole MM-leirityksessä), joukkuetta valmentaa Timo "Myrsky" Meriläinen.

Ottelun ennakkosuosikki Pietarinkadun Oilers saapuu Kajaaniin Jari Kurrin, Esa "Tiki" Tikkasen sekä Timo "Nuuska-Juti" Jutilan johdolla. Huhujen mukaan vierasjoukkue ei ole hävinnyt pelihistoriansa aikana yhtään ottelua, joten saa nähdä jatkuuko tämä huikea putki myös Kajaanissa. Ottelun tuotto menee hyväntekeväisyyteen ja alustavasti kohteeksi on sovittu Kainuun keskussairaalan lasten syöpäosasto. Tätä peliä ei voi missata!
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Laitetaan nyt vaikka tänne, että Hokki mainittiin YLE:llä olleessa dokumentissa useampaan kertaan. Kyseessä oli dokkari Harri Aholan pimahduksesta Hokki-Vantaa-ottelun lehdistötilaisuudessa.

Ohjelmassa näytettiin jostakin syystä videomateriaalia Jukurit-K-Vantaa-ottelusta...

Ja sitten vielä Hokin näkyvyydestä kaupunkikuvassa, tänään oli K-Citymarketin aulassa Hokin koju, jossa myytiin arpalippuja Hokin arpajaisiin. Saatavilla oli myös fanituotteita.
 
Ja sitten vielä Hokin näkyvyydestä kaupunkikuvassa, tänään oli K-Citymarketin aulassa Hokin koju, jossa myytiin arpalippuja Hokin arpajaisiin. Saatavilla oli myös fanituotteita.
Hienoa! Näitä pitäisi olla ehdottomasti lisää, mielellään mukana saisi olla myös pelaajia (kuten Virtala ja Seppänen), jotka ovat tuttuja kajaanilaisyleisölle.

Tosiaan nuo arpajaiset on mun mielestä ihan jees juttu. Pääpalkintona on Citroen C1 sekä lohdutuspalkintoina ovat myös kolme Samsungin 40 tuuman taulutelevisiota ja viisi ensi kauden kausikorttia. Mulla on jo pari arpaa ostettuna, mites muilla?
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Hienoa! Näitä pitäisi olla ehdottomasti lisää, mielellään mukana saisi olla myös pelaajia (kuten Virtala ja Seppänen), jotka ovat tuttuja kajaanilaisyleisölle.

Tosiaan nuo arpajaiset on mun mielestä ihan jees juttu. Pääpalkintona on Citroen C1 sekä lohdutuspalkintoina ovat myös kolme Samsungin 40 tuuman taulutelevisiota ja viisi ensi kauden kausikorttia. Mulla on jo pari arpaa ostettuna, mites muilla?
Kymmenen arvan nippu tuli ostettua pelissä jossa ne tuotiin myyntiin. Hieno idea ja urheiluseuran arpajaisiksi aika asialliset palkinnotkin.

Vaikka K-laser ei lopputuloksen kannalta ehkä ole paras joukkue ottaa mallia, niin muutama asia Oulun reissulta jäi mieleen. Pelaajien ( loukkaantuneita tms jotka eivät olleet kokoonpanossa ) haastattelut erätauoilla hallin käytävällä oli hieno juttu. Samoin se että musiikkilinja oli yhtenäinen ja tunnistettava, hyvää rokkia koko ajan eikä sikin sokin mitä sattuu schaissea mitä mieleen juolahtaa.

Noista voisi ottaa oppia Hokissa?
 
Täällä jo pientä ennakkoa ottelusta Pietarinkadun Oilers vs Kainuu All Stars. Linkistä löytyy myös Urheilukatu 2:ssa nähty esittelyvideo Pietarinkadun Oilersista sekä ottelun järjestäneen Jukka Seppäsen haastattelu (joka tosin ei ainakaan minulle auennut).

Samaan syssyyn on hyvä mainostaa perjantaina Kajaaniin pysähtyvää Suomikiekko-kiertuetta. Kiertueen tarkoituksena on virittää kiekkoilevaa Suomea kotikisojen hurmokseen sekä samalla innostaa lisää lapsia ja nuoria lajin pariin. Kajaanissa kiertue siis pysähtyy tulevana perjantaina, klo 15-18 Kajaanin kauppatorilla. Mielenkiintoinen tapahtuma, jossa varmaan pitää käydä piipahtamassa.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Koti-Kajaanissa mainittiin, että Sotkamon Jymy toteuttaa Kuvakeskus Hynnisen kanssa ensi kesänä projektia, jonka seurauksena Jymy tulee näkymään myös Kajaanin katukuvassa.

Tästä voisi Hokki ottaa mallia, jos naapurikunnan seura saa Kajaanissa hankittua näkyvyyttä, ei sen pitäisi Hokillekkaan mahdottomuus olla. Jääkiekko on kuitenkin pesäpalloa melko paljon seuratumpi laji tässä maassa, vaikka Jymy nyt vetääkin Hokkia paljon kovempia yleisömääriä.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Kertokaahan, jos joku kävitte torilla pyörähtämässä. Mitäs siellä näkyi, missasinko mitään mielenkiintoista?
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Ei näy olevan edes pahan hintaiset loput tuonne hyväntekeväisyysmatsiin. Päätykatsomoon pääse opiskelija 6 eurolla.
 
European Trophy voittaja Kajaaniin

Hokki siis järjestää elokuun 17. päivä European Trophy ottelun Kajaanissa, jossa vastakkain ovat Oulun Kärpät ja itävaltalainen EC Red Bull Salzburg. Ottelun toteutumisen mahdollistivat yhteistyö Kärppien kanssa sekä viime kesänä halliin asennettu isompi kaukalo.

Paikalle odotetaan 1700 katsojaa, ja kaukalon tasolle ollaan kaavailemassa jonkinlaista lisäkatsomoa. Epin mukaan Hokki aikoo neuvotella myös ottelun näyttämisestä MestisTV:ssä. Lipunmyynti otteluun alkaa 7. toukokuuta kello 9.00.
 
En tiedä onko moni muu huomannut, mutta Hokin sivuilta löysin jutun, jossa Hokki myy lippuja MM-kisoihin.

Myynnissä on 7 pakettia lippuja, jokaiseen pakettiin kuuluun kaksi lippua katsomoon 317, rivi 3 ja paikat 101-102. Paketit myydään tarjousten mukaan, eli ilmeisesti eniten tarjonnut saa kyseisen paketin.

Lippuja voi kysellä Epiltä tai Hokin toimistolta.

Mainittakoon vielä, että tuo hyväntekeväisyysottelu Pietarinkadun Oilersia vastaan on kahden viikon päästä.
 
Kainuu All Stars - Pietarinkadun Oilers

Huomenna siis pelataan kauan odotettu ystävyysottelu Kainuu All Stars - Pietarinkadun Oilers. Ottelu alkaa kello 17.00.

Vedonlyöntitoimistojen mukaan Pietarinkadun Oilers lähtee suurena ennakkosuosikkina. "-Meidän menestyskulku perustuu siihen, että joukkue on täysin ylivoimainen. Voin paljastaa jo nyt, että voitamme Kajaanissakin, toteaa Oilersin Tseneral Mänitser Juha Valvio." Kainuu All Starsin valmentaja Timo Meriläinen ei kuitenkaan aio myydä joukkueen nahkaa halvalla. "Nyt he taisivat löytää parempansa. Minun pitää psyykata joukkueeni sellaiseen mielentilaan, ettei meidän oman maalin edessä ole jaossa muuta kuin makuupaikkoja. Vastustajan päähän menemme niin lujaa, että suosittelen antamaan mieluummin tilaa kuin tulemaan haitolle eteen. Oilersin entiset meriitit eivät paina nyt pätkääkään".

Tässä vielä maistiaisiksi joukkueiden kokoonpanot:

Kainuu All Stars:

Maalivahdit:
Pasi Häkkinen, Jaakko Kyllönen

Kenttäpelaajat:
Antti Halonen, Antti Erkinjuntti, Marko Virtala, Juho Keränen, Niko Saarenpää, Veli-Antti Leinonen, Jarkko Heikkinen, Kimmo Happo, Teemu Seppänen, Juho Joona, Heikki Koskelo, Timo Kärkkäinen, Markku Oikarinen, Teemu Määttä, Tatu Mannberg, Olli-Pekka Hyyryläinen, Pasi Savolainen, Sami Rönkkö, Pentti Varimo, Tomi Saastamoinen

Valmennus:
Timo Meriläinen, Teemu Virtala

Pietarinkadun Oilers:

Maalivahdit:
Tommi Niemelä, Janne Kiema

Kenttäpelaajat:
Patrik Lostedt, Jyrki Louhi, Antti Aarnio, Julius Junttila, Erik Kakko, Jarno Kultanen, Toni Mäkiaho, Antti Ylönen, Tomi Körkkö, Pave Maijanen, Ilkka Sinisalo, Sakari Kuosmanen, Axa Fahler, Ari Lähteenmäki, Vesa Surenkin, Harri Rindell, Jeff Hanson, Jack Hanson, Steve Hanson, Wayne Gretzky

Valmennus:
Tami Tamminen
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Aika kovia nimiä nähdään huomenna Kajaanissa! Aijemmin huhutut Kurri ja Tiki eivät kuitenkaan tule, mutta näemmä Gretzky on kokoonpanossa :D

Hauskaa nähdä Seppäs-Teemun otteita kenttäpelaajana ja Virtala puolestaan penkin takana. Olisi ollut teitenkin mukavempi nähdä Virtalan veljekset taas yhdessä, mutta näillä mennään :) Pitänee huomenna ihan kamera ottaa mukaan, kuvattavaa varmasti riittää!
 
Tänään tupsahti postiluukusta pitkästä aikaa Kiekkoviesti. Perinteisten puheenjohtajan ja päävalmentajan mietteiden lisäksi juttua oli Makkosen Jussin tanssipuuhista, Seppäsen Teemusta, Mestiksen gaalaristeilystä ja Kärpät - Red Bull Salzburg ottelusta.

Tässä muutama poiminta puheenjohtaja Esko Karjalaisen mietteistä:

Aloitimme joukkueen kokoamisen heti maaliskuun alussa, ja muutaman täsmähankinnan jälkeen saamme iskukykyisen joukkueen jalkeille. Tavoitteena on astua ensi kaudella jälleen askel eteenpäin kaikilla osa-alueilla seuratoiminnassa sekä joukkueena että organisaationa. --- Taloudellisesti mennyt kausi oli parempi kuin edellinen. Myös yhteistyökumppaneiden määrä kasvoi, ja noin kymmenen prosentin kasvu mainosmyynnissä on hyvä saavutus. --- Joukkueen avainhenkilöiden kanssa neuvottelimme kahden vuoden sopimukset, enkä pitäisi ihmeenä, vaikka näitä sopimuksia tulisi vielä jokunen lisääkin. Tuon parin vuoden aikana meillä on hyvä asetelma vakiinnuttaa paikkamme Mestiksessä neljän joukkoon. --- Oulun Kärppien kanssa meillä on tulevalla kaudella farmisopimus, mutta emme jättäydy joukkueen rakentamisessa vain Kärppien varaan. Sopimuspelaajien määrä pysyy entisellään tasollaan unohtamatta omavaraisuuttamme A-nuorten suhteen. Uskon Kärppä-yhteistyössäkin pitkäjänteisyyteen, sillä hyöty on silloin molemminpuolinen ja saamme pelaajille aikaiseksi liigapolin Hokista Suomen korkeimmalle sarjatasolle, kuten muutama vuosi sitten. --- Kotijäähallimme on suunnitteilla aitio ja ravintola, nähtäväksi jää saammeko suunnitelman toteututtua suunnitelman jo ensi kaudeksi.
Siinä siis pj:n mietteitä. Ihan asiaa, mutta mun korvaan tuo "parin vuoden aikana meillä on hyvä asetelma vakiinnuttaa paikkamme Mestiksessä neljän joukkoon" -juttu kuulostaa aika kovalta tavoitteelta. Täytyy muistaa miten tasainen tämä sarja tänä päivänä on, ja ensi kaudeksi neljän joukkoon riittää todella kovaa tunkua. Mun mielestä ainakin Jukurit, KooKoo, Sport, Jokipojat ja TUTO ovat näin ennakkoon ajeteltuna Hokin edellä. Mutta tottakai, tavoitteet pitää olla ylempänä kuin 8 parhaan joukossa.

Laitetaan samaan syssyyn myös Mattilan Peten haastattelun pääpointit:

Pelillisesti on tarkoitus mennä piirun verran agressiivisempaan suuntaan etenkin hyökkäyssuunnassa - nopeutta ja maalille menoa lisätään, ja puolustuksessa jatketaan sillä tiellä, mille keväällä päästiin. Ylivoimapeliin on tarkoitus löytää tuloksentekijöitä, ja päästä hyödyntämään ylivoimaa tehokkaasti. --- Joukkueen kasaaminen on nyt hyvässä vaiheessa ja aikataulussa, ja viime kaudella onnistuneet ja tärkeät pelaajat ovat meillä kiinni. Joukkuetta on hyvä rakentaa tässä tilanteessa, ja käyttää kesä myös tarvittavien palasten löytämiseen. Pakisto on vielä hieman tekemisen vaiheessa ja muutama hyökkääjä tarvitaan myös. Maalivahtiosasto on hallussa. --- Yhteistyö Kärppien kanssa ei tarkoita sitä, että joukkueen kasaaminen jätettäisiin puolitiehen isoveljen apua odottaessa. Pidämme toisemme puolin ja toisin ajantasalla, ja pidämme toisemme selvillä, mitä mahdollisuuksia pelaajilla on tulla meille päin, ja toisaalta, millä aikataululla me operoimme. Lähtökohta on kuitenkin se, että että me täällä Kajaanissa kokoamme joukkuetta Hokille ja Oulussa kootaan Kärpille. Sen puittessa toimitaan yhteistyössä.
Lisäksi jutusta käy ilmi, että Hokki pelaa elo-syyskussa alustavasti 7 harjoitusottelua. Sportia, Jokipoikia ja Asplöveniä vastaan pelataan sekä kotona että vieraissa ja viime kauden puolivälierävastusta KooKoota vastaan vieraissa.

Todettakoon vielä tähän ensi kauden kausikorttien hinnasto:
Sisäänpääsykortti 340 € - harjoituspelit ja runkosarjapelit
Kausikortti 375 € - harjoituspelit ja runkosarjapelit, istumapaikka A-katsomossa
Superkausikortti 460 € - harjoituspelit, runkosarjapelit ja playoff-pelit + etuosto-oikeus mahdolliseen liigakarsintaan, istumapaikka A-katsomossa

Kausikortit tulevat myyntiin maanantaina 7.5 alkaen. Samaan aikaan alkaa myös lipunmyynti Kärpät - Red Bull Salzburg otteluun.
 
Viimeksi muokattu:

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
On kyllä suolainen hinta kausikorteilla. Eipä tuosta muuten tullut oikein mitään uutta tietoa.
 
On kyllä suolainen hinta kausikorteilla. Eipä tuosta muuten tullut oikein mitään uutta tietoa.
Jep. Itse jätän suosiolla ostamatta, sillä kaikkiin 25 kotipeliin en tule ehtimään. Jo tuolle pelkälle sisäänpääsykortille tulee hintaa reilut 12 euroa per peli, eli ts. opiskelija pääsee otteluun halvemmalla ostamalla jokaisen otteluun lipun erikseen.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
On kyllä suolainen hinta kausikorteilla. Eipä tuosta muuten tullut oikein mitään uutta tietoa.
Liekö Kummola ollut hinnoittelussa mukana?
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Liekö Kummola ollut hinnoittelussa mukana?
:DD Tässä tämän illan piristys. Jos MM-kisalippuihin vertaa, niin eihän nuo kausarit ole edes kalliita. Päätykausarin hinnalla pääsisi katsomaan 2 Suomen peliä!
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Hokin sivut näemmä reistailleet tuosta Kärppä-ottelun mainoksen lisäämisestä lähtien. Tekstit ovat pompanneet reunaan, josta eivät ihan heti silmään satu.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Selailin tuossa varsin muiden Mestis-jengien sivuja, ja kyllä täytyy myöntää, että Hokki on paljon jäljessä. Esimerkiksi TuTon sivut olivat upeat, jokaisesta pelaajasta löytyi hieno kuvallinen pelaajakortti ja kaikkien pelaajien haastattelut.

Voisikohan uusia sivuja kysellä esim. Jesse Desingilta, joka on suunnitellut mm. AC Kajaanin uudet nettisivut?
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Jatketaas vaikka täällä yksinpuhelua, eli Hokin nettisivujen mukaan ET-otteluun on myyty jo hyvin lippuja:
''Kajaanin Hokin Oulun Kärpiltä ostama järjestämisoikeus Suomen European Trophy -avausotteluun on myynyt hyvin. Kentän lähituntumassa sijaitsevan katsomon istumapaikkoja on jäljellä noin puolet, ja lisäksi jäljellä on seisomapaikat.''

Hokki-arvoista on myyty vain noin puolet ja arvonta-aika on siirretty elokuun puoleenväliin. Auto luovutetaan voittajalle ET-ottelun aikana jäähallilla.
 
Kainarissa arvosteltiin joku viikko sitten noita ET-pelin lippujen hintoja. Otsikkona oli tyyliin "Kummolamaiset hinnat myös Kajaanissa", eli ne on kuulemma ihan törkeän hintaiset.

Mun mielestä noissa hinnoissa ei oo mitään ihmeellistä. Kärpät on kuitenkin niin harvinainen näky Kajaanissa ja kun vastassa on vielä Euroopan paras joukkue, niin kyllä tosta pelistä voi sen parikymppiä ihan hyvillä mielen maksaakin. Vertailukohteena oli SM-liigan runkkaripelit ja kirjoittajan mielestä on niin saatanan väärin velottaa saman verran ellei jopa enemmän jostain SM-liigajoukkueen harjotuspelistä. Mun mielstä toi kirjotus oli ihan paska, harmi kun en säästänyt ko. kirjoitusta.

Hyvä juttu jos lippuja on mennyt jo hyvin kaupaksi. Taisi olla niin, että Hokki saa tästä pelistä kaikki lipputulot, eikös? Eli jos varovaisesti arvioituna yleisöä olisi n. 1200, ja yksi katsoja maksaa pelistä 20 euroa, niin se on kieltämättä aika iso raha Hokin kaltaisen seuran budjetissa
 
Perinteinen markkinakadun Kiekkoviesti pompsahti tänään postiluukusta. Sisällöltään lehti oli varsin laiha, mutta kasaan oli saatu jälleen kerran raavittua ne "pakolliset 4-5 juttua". Ei siinä mitään, mun mielestä on äärimmäisen hienoa, että tällainen lehti vielä ylipäätään ilmestyy! Ei sillä sisällöllä loppupeleissä ole niin paljon väliä, kunhan saadaan kasaan vain muutama kymppitonni mainostuloja vuodessa lisää. Hymiö.

Hokin ja Kärppien yhteistyöjuttu oli sitä samaa tekstiä mitä Hokin nettisivut ovat pullollaan, kuten myös European Trophy -ottelusta ja lisäksi Raatesalmen Teijolta ja Humalojan Miskalta oli saatu kasaan muutama sananen. Puheenjohtajan palstalla niiden perinteisten hyvän kesän toivotuksien ohella löytyi myös hieman enemmän uutta tietoa:
- Pelaajabudjetti pysyy samassa kuin viime kaudella (230 000 €)
- Hokki pyrkii lisäämään yhteistyösopimuksien määrää
- Ottelutapahtumaan aiotaan panostaa edellisvuosia enemmän

Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että Hokin toimistolla herättiin vihdoinkin todellisuuteen ja ymmärrettiin todellakin panostaa ottelutapahtumaan. Hieno homma, jos näin todella on! Ja vielä kun saataisiin se Facebook-ryhmä...

Ja kun tuosta markkinakadusta tuli puhe, niin Hokin myyntipiste löytyy DNA-kaupan edestä, Anttilan välikön vierestä. Myynnissä on lippuja tuohon European Trophy otteluun, kuten myös niitä paljon huudeltuja Hokki-arpoja. Ja eiköhän sieltä myös se perinteinen lakritsipistekin löydy :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös