Mainos

Hokin runkosarjaottelut

  • 63 094
  • 206

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Jopa on hyvä meininki nyt Hokilla, hieno homma että alkaa kulkea jo on aikakin, on tässä jo pettymyksiä ollut ja negatiivista palautetta jo ehtinyt antaa niin itse kuin moni muuukin, usko on ollut koetuksella mutt nyt näkyy valoa tunnellin päässä ja vaikuttaa että se ei ole juna..
Harmi kun ei ole katsomoon päässyt eikä ole ollut mahdollisuutta striimejäkään katsoa. Mutta keväämäällä sitten. Tänään siis neljäs voitto hakusessa jyskälästä. Aaro näköjään maalissa, Savolainen palaa puolustukseen ja pitkästä aikaa Alanne kolmosessa Komulaisen ja Fominin kanssa ykkönen ja kakkonen ennallaan ja mkäs siinä hyvinhän ne on toimineet. odotukset ovat että pisteputki jollain tasolla jatkuu, koska sarja tilanne on edelleen erittäin kihara ja jokainen pinna on erittäin arvokas.
 
Otetaan muutama kommentti vielä eilisestä:

1. erässä Hokki pelasi mielestäni hyvin ja KooKoo ei päässyt oikeastaan olleenkaan tekopaikoille. Hokin kaksi salamamaalia tasavajaalla rentouttivat peliä ja varmasti joka jätkä alkoi uskomaan voittoon. Hokilla oli muuten selkeästi katsottu tuo kuvio, että Toista erää KooKoo vei mielinmäärin ja 2-2 tasoituksen jälkeen alkoi tuntua että niinkö tässä taas käy. Karppisen maali tuli tärkeään paikkaan ja tuo Virtasen 4-2 maali taisi olla lopulta se ottelun kulminaatiopiste. 3. erässä Hokki vetäytyi kuoreen oikeastaan ainoa maalintekopaikka tuli Makkos Jussille vajaa 5 min ennen pelin loppua. KooKoolla oli paikkoja, mutta Similä torjui hienosti. Kaikenkaikkiaan KooKoo oli joukkueista selkeästi parempi, mutta Hokin taisteluilme oli kerrassaan mahtava! Rämön muutama lipsautus pelasti Hokille kolme pistettä, muuten KooKoo olisi todennäköisesti vienyt pelin.

Kuten jo muut kommentoivatkin, Similä sylki kiekkoja paljon eteen, mutta pakit siivosi hyvin kiekot pois maalilta. Molemmat maalit olivat ihmepomppuja, niille ei Similä mahtanut mitään. Kenttäpelaajista esille nostan Virtasen Juhan, joka alkaa päästä vihdoinkin siihen vireeseen mitä on odotettukin. Hieno peli Juhalta! Myös Karppisen Veikko napsautti pari häkkiä ja pelasi muutenkin hyvin.

Tänään vastassa JYP-Akatemia ja odotuksena totta kai kolme pinnaa. Takki auki ei kannata peliin voida silti lähteä, Hokin pitää pelata yhtä nöyrästi kuin näissä kolmessa kotipelissäkin. Maalilla on näköjään Peltonen, myöskin Savolainen ja Alanne on nostettu takaisin kokoonpanoon, Wedman ja VV Leinonen tiputettu pois. Kaksi ekaa ketjua on ennallaan, Komu Villen laidoilla pelaavat Rovaniemen pojat ja Sillin jarruketjussa tänään Häkkinen ja Palonen.

Jos voitto tulee niin näyttää kerrassaan hyvältä!
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Voittohan sieltä tuli! 2-5 olivat lukemat. Nyt on sitten voittoputki 4 matsia pitkä, tältä viikolta napattiin 8 pistettä yhdeksästä mahdolisesta. Kertaakaan ei Hokki ollut tappiolla tällä viikolla, samaa rataa vain jatketaan sitten vieraspeleissä!

Hokkihan on 5. sijalla olevasta LeKistä enää 3 pisteen päässä, LeKillä 2 peliä enemmän pelattuna. 4. sijalla oleviin Jokipoikiinkin on matkaa enää 5 pistettä, tosin pelattuja otteluita on saman verran.
 
Neljäs voitto putkeen, tältä viikolta pisteitä tuli 8 pistettä yhdeksästä mahdollisesta. Eroa kotietuun on enää viisi pistettä ja LeKiin kolme pistettä. Tällä hetkellä tilanne näyttää hyvältä, kerrassaan mainiolta.

Mukava myös, että viltitssä ollut Alanne onnistui maalinteossa. Kilpailu pelipaikoista käy siis erittäin kuumana. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolle, jolloin pelataan muuten uudestaan Jyväskylässä.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Noin, mahtavaa, kolme pinnaa siis myös lauantailta, hienoa Hokki. Taisi olla pelillisesti ja tuloksellisesti paras viikko Hokilta tällä kaudella. Nyt vain pari seuraavaa viikkoa saman tyyppisesti, tasaisesti pisteitä napsien niin helmikuun alussa voidaan alkaa katsella kuka tulee vastaan pudotuspeleissä.Tosin sinne on vielä pitkämatka eikä isoihin notkahduksiin ole todellakaan varaa, äkkiä tuosta vielä sijalle kymmenen pudotaan. Toisaalta ihan jos kaikki mene nappiin on jopa sarjan neloseksi mahdollisuuksia, se toisin vaati hieman tuuria ja täydellistä onnistumista, eli eiköhän tuo nykyinen paikka ole realismia, ja suht helposti pidettävissä jos peli pysyy edes lähelläkään nykyistä meininkiä. Mutta kuten sanottua alkukauden pistemenetykset ja koomailut ei tee tuosta loppukaudesta mitenkään helppoa.
 
Huomenna alkaa Hokin vierasturnee Jyväskylästä. Sieltä matka jatkuu Vierumäelle, josta Hokki sitten jatkaa matkaa kohti Vantaata ja Heinolaa. Kaikki nämä kolme joukkuetta ovat tällä sarjassa kolme huonointa, joten ainakin kaksi peliä pitää voittaa, yhden työtapaturman ymmärrän ja annan anteeksi. Jos kaikki osuu nappiin niin Hokki voi tämän viikon jälkeen sarjassa jo neljäntenä, mutta mennään kuitenkin peli kerrallaan.

Huomiseen kokoonpanoon tuskin tulee sen kummempia muutoksia. Poissa on varmuudella ainoastaan Mäkiaho, joka toipuu vielä aivotärähdyksen jälkioireista. Suurin ongelma kokoonpanojen on maalivahtien peluuttaminen. Vieläkö Koskelalle halutaan antaa näyttöpaikka? Itse hylkäisin Koskelan, ja lähtisin peluuttamaan joko Similä-Peltonen-Similä tai Similä-Similä-Peltonen järjestyksessä. Vantaan peli on ennakkoon se hankalin, joten Similän peluuttaminen siinä pelissä olisi mielestäni paras vaihtoehto. Toki myös tällä osastolla mennään peli kerrallaan, joten huominen peli Jyväskylässä antaa lisää osviittaa.

Tämän illan harjoituksista puuttui syystä tai toisesta Riku Toivo. Toivon tilalla ykkösen laidalla kiersi Wedman-Humaloja-Fofanov kolmikko, joka oli sittemmin myös oma ketju. Muut ketjut olivat samassa muodossa kuin lauantain pelissä JYP-Akatemiaa vastaan. Pakkiparit olivat Karhunen-Ylönen, Lehto-Heikkinen, Makkonen-VA Leinonen, VV Leinonen-Hattunen ja Savolainen-Hakkarainen. Myös tällä rintamalla pelaajien kierrättäminen olisi suotavaa, varsinkin Fofanovin haluaisin nähdä pelaamassa. Jos jollain pelaajalla ei esim. huomenna luistin liiku, niin kylmän viileästi pois kokoonpanosta ja tuoretta ukkoa tilalle.
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Toivo tosiaan pois tänään, jotain häikkää siellä on, vai onko kyse ihan varotoimenpiteestä. Onhan Toivolla pitkä loukkaantuminen takana, joten tuskin lepokaan pahaa tekee, jos jotain tuntemuksia on ollut. Tuskin poissaolo on ainakaan pelillinen, ei Toivo tässä tilanteessa kuulu mielestäni niihin rotatio pelaajiin joita välillä aina penkitetään..
Vieras turneelta olisi toiveessa pisteitä mahdollisimman paljon, mielellään ei suoria tappioita niin hyvä tästä vielä tulee.
Pieni juttu Hokista löytyy Kainuunradiosta, äänessä Niskakangas ja Mattila, lienee edelleen kuultavissa Yle/Kainuu nettisivulla.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
njet,nejt.. taas on vaaran merkit; Toivo, Virtala ja Humaloja pois, peli on samanlaista kuin joulukuussa. Ei kai Virtalan poissa olo noin paljon voi näkyä, ei ollut jyp a kummoinen vastus, mutta niin vaan siihen kaaduttiin. Nyt pitää toivoa ristiin pelaamista muilta tällä kieroksella. Perjantaina ja lauantaina on pisteitä tartuttava mukaan määrä X, joka on enemmän kuin nolla. Mattila käärmeenkeitot siellä Vierumäellä pelaajille ja iskuun Hokki!!!
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Turneen ekasta pataan, yksi tehty maali? Edellisten 4 pelin ka on ollu 5 tehtyä maalia, nyt Akatemian verkkoon osuttu kerran. Loukkaantuneita pelaajia ja poissaoloja pelistä. Raporttia odotan kyllä melkoisella mielenkiinnolla...
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Humalojalla aivotärähdys, Virtalalla jalkakramppi, Toivo opiskelemassa. Siinäpä listaa keskiviikolta. Toivo liittyy joukkueeseen viikonlopuksi, Virtalasta ei tiedä, Humaloja poissa pelistä jonkin aikaaa eli rotaatio jatkuu Heinolassa ja Vantaalla. Toivomuslistalla myös jokunen piste. Kiitos. Taisi olla keskiviikkona hieman takki auki koko joukkueelta, tovottavasti napit pysyvät jatkossa kiinni. Leijumiseen ei ole varaa sitten yhtään niin tasainen on sarja tällä hetkellä. Luulisi tuon menevän jakeluun.
 
Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Turha jäädä märehtimään eilistä, se oli ja meni, huomenna Peliittojen kaatoon uudella ilmeellä. Toivo siis palaa kokoonpanoon, toivottavasti myös Virtala, sillä Hokin menestys on kulkenut tällä(kin) kaudella käsi kädessä Virtalan mukana. Mielellään näkisin myös Peltosen huomenna maalissa. Pitäisiköhän se vaivautuva ostamaan striimi huomiseksi, hintaakin näyttäisi olevan vain 5 euroa?
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Tänään siis Hokilla tilaisuus palata oikealle tielle Heinolassa. Helppo ilta on tuskin edessä, kotijoukkueella on viime hetket kääntää kurssia, joka on tällä hetkellä menossa kyllä vakaasti play outteja kohti. Toisin aika paljon on Peliitoilla tuota takamatkaa että vaatii se kyllä ihan nappi suoritusta lähes kaikista loppuista matseista. Jos tänään Hokki pinnat vie niin ei hyvältä näytä.

Hokilla Peltonen näköjään maalissa Peltonen, V-A Leinonen siis poissa työesteiden takia, Toivo ja Virtala mukana, Rovaniemen pojat pudonneet kokoonpanosta. Pinnoja pitäisi saada Kajaaniin edes jokunen, että hyvin sujunut tammikuu saisi jatkoa ja paikka kuuden joukossa alkaisi varmistua pikkuhiljaa. Taitaa tänään ehtiä jopa striiminkin ääreen jos ei ihmeitä tapahdu.
 
Viimeksi muokattu:
Ei näytä hyvältä. Toinen tappio putkeen ja juuri vielä sellaisella joukkueelle, kelle ei saisi hävitä. Ekassa erässä oli meidän saumat, mutta viimeistely oli ilmeisesti tehotonta. Toisessa erässä Hokilla oli "jylyn" mukaan muutama huippupaikka, mutta kun ei niin ei.

Nyt vituttaa ja oikein urakalla. Meillä ei taida olla kuin yksi pelaaja joka osaa tehdä maaleja. Huomiseksi pitää tapahtua ISO ryhtiliike, jos aiotaan pisteitä saada. Similä maaliin, ketjut uusiksi, pakit uusiksi, pojat luistelemaan viivoja tai mitä tahansa. Tässä ketjuehdotus huomiselle:

1. Rajala - Virtala - Niskakangas
2. Virtanen - Karppinen - Toivo
3. Alanne - Komulainen - Häkkinen
4. Fofanov - Sillanpää - Palonen/Fomin/Wedman

Pakeista Jake taisi loukkaantua, sillä ei pelannut ekan erän jälkeen kuin yhden vaihdon (joka sekin saattaa olla tulospalvelun bugi). Upi uurasti lähes 31 minuuttia ja Lehtokin pelasi viimeisessä erässä 11 minuuttia (koko ottelussa 27 min).

Ainut mikä tässä tilanteessa lohduttaa on se, että Vantaa hävisi Turussa 5-0, joten huomenna on edessä kahden väsyneen paskan kohtaaminen. Way to go!
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Laskelin tossa vuodenvaihteessa, että pisteet otettava jyp-akoilta, tutolta, peliitoilta ja k-vantaalta, sportilta, kookoolta tulevat pojot plussaa. Niinhän siinä kävi että voitettiin kookoo ja sport, mutta hävittiin ne pelit, jolla sarjataulukossa olisi otettu eroa pahimpiin vastustajiin. K-vantaa huomenna, enää en odota mitään, Hokki alkaa luisua sarjataulukossa sille kuuluvalle paikalle kun muut pääsee samoihin ottelumääriin. En kyllä tiedä miksi peli heittelee näin paljon, mutta totuushan on että jos joukkue ei kykene pitämään peliä kasassa pelistä toiseen niin se ei tule voittamaan kuin hajapelejä ja se taitaa Hokin kohdalla olla totta. Tuskin ollaan playoff paikkaa ansaittu, jos kuivin jaloin kausi päätetään niin hyvä, itelle tuli sama ahistus kuin vuosi sitten, ei pärjätä melko varmalle playout joukkueelle niin miten playoutitkaan voitaisiin voittaa. Ukoilla on pelipaidassa nimeä sm-liiga statuksella, muttei kulje kunnolla, mikä kertokaa?
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
.................. En kyllä tiedä miksi peli heittelee näin paljon, mutta totuushan on että jos joukkue ei kykene pitämään peliä kasassa pelistä toiseen niin se ei tule voittamaan kuin hajapelejä ja se taitaa Hokin kohdalla olla totta. Tuskin ollaan playoff paikkaa ansaittu, jos kuivin jaloin kausi päätetään niin hyvä, itelle tuli sama ahistus kuin vuosi sitten, ei pärjätä melko varmalle playout joukkueelle niin miten playoutitkaan voitaisiin voittaa. Ukoilla on pelipaidassa nimeä sm-liiga statuksella, muttei kulje kunnolla, mikä kertokaa?
Niin kyllähän tässä tätä on koko kausi ihmetelty, pelintaso heittelee, kurittomuus vaivaa, materiaalista ei saada kaikkea irti. Rosterissa on leveyttä ja laatua mutta pelitavallisia ongelmia riittää.

No nähtävästi Mattilalla mennään katkeraan loppuun saakka. Ei muuta kuin kädet ristiin että pinnat kauden lopussa riittää johonkin muuhun kuin play outteihin. Mitäänhän ei tänään ratkennut eli mahdollisuudet on edelleen mihin tahansa, se vain että tarjottua tilaisuutta joukkue ei pystynyt käyttämään tänään hyväkseen, niin miten sittten huomenna tai ensiviikolla tai helmikuussa?? Sen hyvän pelivireen menettäminen joka viime viikolla hankittiin menee kyllä nähdäkseni täysin valmennuksen piikkiin. Ehkä pitäisi välillä niitä juomakorille antaa kyytiä. Taitaa olla liian mukava mies tämä tämän vuoden koutsi.
 
Viimeksi muokattu:

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Viime viikko osoitti että joukkue pystyy parhaimmillaan kaatamaan kenet tahansa tässä sarjassa hienoilla voitoilla kärkipään jengeistä. Siihen pari voittoa alakastin porukoista sekaan niin näytti välillä ihan hyvältä. Maaleja tehtiin reilusti ja peli kulki.

Nyt vieraskiertueella hävitään häntäpään porukoille ja maaleja ei tule kahtakaan per peli. Kyllä on pahoja henkisiä ongelmia Hokilla tällä kaudella. Ei yhden hyvän viikon jälkeen voi olla takki auki, sen verran huonosti on kausi kokonaisuutena mennyt???
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Nyt vieraskiertueella hävitään häntäpään porukoille ja maaleja ei tule kahtakaan per peli. Kyllä on pahoja henkisiä ongelmia Hokilla tällä kaudella. Ei yhden hyvän viikon jälkeen voi olla takki auki, sen verran huonosti on kausi kokonaisuutena mennyt???
Niin ja jos joukkue leijuu täytyy löytyä keinot lopettaa se leijuminen, kurittomuus ja muut pelilliset ongelmat lähtee aina jostakin. Jos pelaajilla alkaa pää jumittaa ei se pelkästään ole pelaajien vika.
 

Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Noniin, pirun tärkeä peli edessä tänään. Itselläni oli odotukset, että ainakin kaksi näistä kolmesta pelistä tällä viikolla pitäis pystyä voittamaan. Siitä tavoitteesta ollaan jo jäljessä mut tänään on pakkovoitto edessä niin saadaan pelastettua edes jotain tältä surkealta viikolta. Asenne kuntoon ja maaliverkot pöllyämään. Tappio tästä niin jälleen näyttää heikolta..
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Voisko viikko enää huonommin mennä? Hokki hävisi KAIKKI KOLME vieraspeliään..... Jollei eilen olisi tullut yhtä maalia tyhjiin niin olisi ollut tyylipuhdas "peliittatemppu" eli kolme peliä putkeen hävitty yhdellä maalilla kaikki.

Kärkijengit kaatanut ja viime viikolla 5 maalia per peli latonut joukkue koomailee häntäpään porukoita vastaan seuraavan viikon 1,66 maalin keskiarvolla häviten jokaisen pelin. Kyllä se orastanut usko pudotuspeleihin sai taas melkoisen kolauksen. Eikä varmasti ole Hokin bussissakaan kovin kaksinen fiilis tällä hetkellä.

Laukaustilastojen mukaan Hokki on pelejä vienyt, tänäänkin torjunnat 35-15. Mihin ne viime viikolla maaleja lappaneet kädet hävisivät? Miten peli pystyi olemaan samaa kuraa koko viikon?
 

Elmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
hyvinhän se meni! alkaa vituttaa... tärkeimmät pelit hävitään, paskaporukoille voi hävitä vain huonompi paskaporukka, huoh.
 
Hohhoijaa. Kauden tärkein viikko, 3 peliä päävastustajia vastaan ja 0 PISTETTÄ!! Ei jumalauta.

Yksi tekijä, joka saattoi vaikuttaa viime viikon peleihin on se, että Hokilla olisi ongelmia palkanmaksuissa. Pelaajat saattoivat siis kapinoida ja "hävitä tahallaan", koska palkkoja viime ajoilta ei ole tullut.

Ja niille Kainarin "kiekkotietäjille" tiedoksi, että tämä palkkojen myöhässä maksu -juttu on huhu ja loppu spekulaatiota. Niin, ja esim. tuon keskiviikon JYP-Akatemia -pelin kokoonpanon tiesin, koska kävin tiistaina seuraamassa Hokin treenejä.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Yksi tekijä, joka saattoi vaikuttaa viime viikon peleihin on se, että Hokilla olisi ongelmia palkanmaksuissa. Pelaajat saattoivat siis kapinoida ja "hävitä tahallaan", koska palkkoja viime ajoilta ei ole tullut.
Jos palkat olisivat rästissä pitemmältä ajalta niin eiköhän siitä olisi joku tieto jo olemassa muutakin kuin huhua? Hokin talous on aina ollut tiukka mutta en tällaiseen laserimaiseen kuvioon kyllä usko ennenkuin faktaa näen asiasta.

Ja liekkö nyt kuitenkaan niin että pelaajat tahallaan häviäisivät seuraavalla viikolla palkkojen takia kun edellisellä viikolla voittivat kaikki pelinsä?
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Jos palkat olisivat rästissä pitemmältä ajalta niin eiköhän siitä olisi joku tieto jo olemassa muutakin kuin huhua? Hokin talous on aina ollut tiukka mutta en tällaiseen laserimaiseen kuvioon kyllä usko ennenkuin faktaa näen asiasta.

Mikäli näissä huhuissa ei ole perää, niin ne pitäisi ampua välittömästi alas seuran taholta varsinkin kun yksi seura on tällä tasolla mennyt jo nurin kauden aikana. Hokilla ei varmastikaan ole Kiekko-Laseriin verrattava tilanne, mutta epävarmuus olisi syytä poistaa. Jos näin ei tehdä, huhuissa voi hyvinkin olla perää ja tämän luulisi aiheuttavan epäluuloa niin yhteistyökumppaneissa kuin kannattajissakin.
 
Huomenna Hokki palaa viikon tauon jälkeen kaukaloon. Vastassa sarjajumbo Peliitat, jolla edessä on pakkovoitto mikäli se aikoo vielä välttää jumbosijan. Hokin sijoitus on tippunut viikon aikana kolme sijaa yhdeksänneksi, kun muut joukkueet ovat pelanneet ärsyttävästi ristiin, kuten esimerkiksi tänään JYP-Akatemia nappasi kaksi pinnaa KooKoolta.

Hokilla on muihin samoista sijoista kamppailevista joukkueista yksi parhaista loppuohjelmista ellei jopa paras. Kuudesta tiedossa olevasta ottelusta neljä on kotona ja oikeastaan Jukuri-peli on ainoa, josta pisteitä ei voi odottaa etukäteen. Viimeinen peli ennen näitä revanssiotteluita on Vaasassa Sportia vastaan on toki ennakkoon hankala peli, mutta kauden aiempiin otteluihin peilaten Hokilla pitäisi olla kaikki tsäänssit ottaa kolme pinnaa. Mahdollista on myös se, että Sportilla ei ole siinä pelissä panosta tai Sportilla voi olla jopa mahdollisuus taktikoida itselleen helpommat revanssivastustajat (vai onko se mahdollista edes teorissa?). Vertailun vuoksi esim. LeKillä, TUTOlla ja K-Vantaalla on loppuohjelmassa luvassa enää yksi kotipeli + se yksi revanssiottelu.

Mutta nyt takaisin huomiseen peliin. Hokilla on edessä tärkeä peli, joka on kieltämättä pakko voittaa, sillä eihän sarjajumbolle kotona saa yksinkertaisesti hävitä. Pelillisesti Hokki nyt ei kuitenkaan kovin pahasti viime viikolla flopannut, sillä tappiot oli selitettävissä enemmänkin heikolla viimeistelyllä ja kehnolla joukkuepelaamisella. (Tämä siis omaa pohdintaa.) Huomenna torjuvaa maalivahtia on vaikea lähteä ennakkoon arvioimaan. Peltonen pelasi viimeksi viikko sitten juuri Peliittoja vastaan, tuloksena oli 3 päästettyä maalia selän taakse ja 4-2 tappio. Similälläkin on takanaan kaksi tappiopeliä, joten varmasti myös Mattila ja Kuusivuori joutuvat raapimaan päätään päättäessään pelaavaa maalivahtia. Myöskään kokoonpanoa ei voi lähteä arvioimaan, sillä veikkaisin pientä tuuletusta tapahtuvan myös tällä viikolla. Mutta en näkisi mitään järkeä lähteä rikkomaan hyvin pelannutta ykkösnyrkkiä. Suurimmat vaihdokset lienevät kolmos-nelosketjuissa. Pakistossa muutoksena viikonlopun peleihin on se, että Nico Lehto pelaa Kärpissä ja Veli-Antti Leinonen palannee kokoonpanoon. No, aamulla olemme viisaampia myös tämän suhteen.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Todellakin pakkovoiton paikka! Onneksi pelejä on vähemmän pelattuna kuin "päävastustajilla". Todella tiukka on sarjan keskikasti tänä vuonna, muutamalla voitolla on kuuden parhaan joukossa ja muutamalla tappiolla karsimassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös