Hirsimäki ja seurajohto

  • 103 010
  • 433

Kela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muutamia huomioita:
Langkowista:
Koska viimeksi Ässien maalivahdin torjuntaprosentti on ollut n. 91%? Ei sitten Takon HUIPPUvuosien ja muistetaan se että Takko on varmasti yksi kautta aikojen parhaista liigassa pelanneista maalivahdeista, niin ei voi Scottia moittia.
Takko pelasi kyllä lähestulkoon kaikki pelit kun oli terve, mutta Karin ajoista pelien määrä on kasvanut yli kymmenellä/kausi. Niin vielä sellanen pikku pointti jos Lehto olisi ollut Ässien maalissa Tapparaa vastaan oltaisiin voitu lähteä hallilta kotiin toisen erän jälkeen.
Korpisalosta:
Angnus, oletko huomannut, että tämä kelvoton pelaaja joka aiheuttaa hallaa joukkueelle on kolmantena Ässien pistepörssissä, kahden pisteen päässä maajoukkue sentteri Tähtisestä. Mielestäni Korpisalo on ollut viime peleissä melkein aina kentällä kun Ässät on tehnyt maalin (esim. tänään kaikkien maalien aikana). Jarkka on pelannut omalla tasollaan tämän ns. lamakauden ajan kun esimerkiksi WTS-ketju on ollut hieman hyytymässä. Epäilisin Korpin päätyvän tällä kaudella 30-35 pisteeseen ja noin 15 maaliin tällä kaudella. Ihan hyvin 36-vuotiaalta.
Tästä kaudesta ylipäätään:
Olisin lähtenyt jo tällä kaudella sille linjalle ettei koota mitään helvetin muukalaislegioonaa näistä riviulkomaan avuista, vaan ostetaan se kranaatti niin kuin P. Rautiainen asian ilmaisee. Kun katsotaan missä nämä meidän kolme ulkolaista hyökkääjää pelaan, niin voidaan todeta Rochefort ja Fandul 3-4 ketjussa ja Sachl ei ole pelannut kun sitten Herran vuoden hakku ja kirves. Toimenpiteet joihin ryhtyisin:
Rochefort ja Fandul uuteen seuraan. Sorokinsille sopimus. Kangasalusta johonkin hänelle sopivaan sarjaan esim. Norjan 2. divisioona. Kuuselalle peli aikaa kolmosketjussa ja Forsbacka kanssa kokeilemaan liigaan. Lankulle jatkosopimus samoin Toivolallle. Loppukausi keskitytään erikoistilanne pelaamiseen ja maalintekoon. Puolustuspeli on mielestäni hyvällä tasolla. Nämä kaksi osa-aluetta jos saataisiin kondikseen tulevaisuus olisi jo huomattavasti valoisampi.

Sellasta...
 

osa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sport
eikö jokela muka kelpaa kakkosmolariksi? kyllä mun mielestä jokela on erittäin hyvä molari vaikka joskus näyttäiski et kiekot pomppii. pääasia ettei pompi maaliin. kunnon valmennuksella vaikka ykkösmolariksi tulevaisuudessa. Lankkuhan on erinomainen vahvistus mutta ei sitäkää kuninkaana kannata pitää. eli jokelalle lisää pelejä niin saadaan paras mahdollinen tulos. se maalivahdeista. puolustus on munki mielestä kuosissa vaikka ovatkin hitaita ja kankeita. turhia miehiä sieltä kyllä löytyy. nämä edellämainitut. eihän kaikki voi olla parhaita. sorokins kuulemma hyvä! kuten peltsi ja shirrefs. koskas muuten päässee kentälle. hyökkäyspääkin on kunnossa kuhan poijat saa vaan lisää itsevarmuutta ja uskaltaa vetää sitä kiekkua maaliin. eli mielestäni ei tarvita muutoksia. näillä mennään ja katsotaan mihin se riittää.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti Kela
Jarkka on pelannut omalla tasollaan tämän ns. lamakauden ajan kun esimerkiksi WTS-ketju on ollut hieman hyytymässä. Epäilisin Korpin päätyvän tällä kaudella 30-35 pisteeseen ja noin 15 maaliin tällä kaudella. Ihan hyvin 36-vuotiaalta.

Joo ja otetaan vielä huomioon että miehen käsi on ns. paskana. Laukaukset eivät oikein onnistu, mutta mies yrittää silti ampua vaikka kipu on helvetillinen. Vaikka itsekin olen mollannut Korpisaloa niin jotenkin sitä toivoisi että mies kuitenkin jatkaisi vielä yhden kauden ja saisi pelata terveenä. Varmaan sellaisen kauden jälkeen lopettaisikin paremmalla mielellä.

Fandul saa minun puolestani pysyä joukkueessa jos jälki on eilisen luokkaa. Fadu on kuitenkin ylivoimassa Ässien paras pelaaja. Muutenkin kun tempo on niin hidas että Fandul pysyy mukana mies on joukkueen parhaimmistoa. Jatkakoon nyt vielä tämän kauden loppuun.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Kela [/i
Mielestäni Korpisalo on ollut viime peleissä melkein aina kentällä kun Ässät on tehnyt maalin (esim. tänään kaikkien maalien aikana). ]


Tässä faktat,ettei mene muisteluiksi:
Pelaaja O M S P P+ P- +/- RM

1. Tähtinen Markku 26 8 7 15 16 -12 4 24
2. Wesslin Samu 26 9 5 14 15 -13 2 8
3. Korpisalo Jari 26 6 7 13 12 -21 -9 42

Jos kritisoin korppia,se ei tarkoita että olisin tuskissani jos hän tekee maaleja tai syöttää niitä,päinvastoin, mikä sen hienompaa jos äijästä olisi hyötyä joukkueelleen, joka maksaa hänelle tähtihyökkääjän palkkaa.
Edelleenkin toivon että Jari ymmärtää lopettaa tämän kauden jälkeen.Toivottavasti play offien jälkeen
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti korkki
Niin, täällähän ei ole arvosteltu maalivahtia vaan valmentajia jotka ylipeluuttavat toista maalivahtia niin että kaveri päästää helppoja maaleja. Esim. Jyppiä vastaan ne roiskaisut ekassa erässä olisi torjunut vaikka Pasi Räty, mutta kaksi (no puolitoista) maalipaikkaa ja kaksi maalia...

Tapparaa vastaan olisi pitänyt peluuttaa Jokelaa, koska Scottia tarvitaan taas Pelikaaneja vastaan. Nyt kritiikkiä saanut Toivola laittaa maalille kuitenkin Jokelan ja peluuttaa Scottia Oulussa vaikka pitäisi toimia taas päinvastoin.

..

Lainataanpa nyt välillä korkkiakin.Taisi osua arviot "vähän" pieleen.
Oletko yhä sitä mieltä , että Langkow tarvitsee huilia ?
Jospa vaikka joka toisen erän ;)

Vaikka sanotaan, että Jokelan piikkiin ei rökäletappiota voi laskea, niin herää kysymys, että kuinka Scotin peleissä ei ole tullut yhtään vastaavaa katastrofia, olisikohan Langkow sittenkin pelastanut Oulussakin edes tällaiselta nöyryytykseltä.
Toivottavasti tämä episodi saa edes jotkut tajuamaan, että jos meillä kerrankin on hyvä molari, niin annetaan hänelle pelirauha,jospa torjuisi toisenkin kauden porissa.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Viestin lähetti angnus
Oletko yhä sitä mieltä , että Langkow tarvitsee huilia ?
Jospa vaikka joka toisen erän ;)

Vaikka sanotaan, että Jokelan piikkiin ei rökäletappiota voi laskea, niin herää kysymys, että kuinka Scotin peleissä ei ole tullut yhtään vastaavaa katastrofia, olisikohan Langkow sittenkin pelastanut Oulussakin edes tällaiselta nöyryytykseltä.
Toivottavasti tämä episodi saa edes jotkut tajuamaan, että jos meillä kerrankin on hyvä molari, niin annetaan hänelle pelirauha,jospa torjuisi toisenkin kauden porissa.

No jos nuo maalit mitä näytettiin Hockey Nightissä eivät olleet mitenkään editoituja niin kyllä ainakin 2/3 maaleista meni puolustajien/kenttäpelaajien piikkiin. Ja tekihän Scottkin virheen Tapparaa vastaan.

Perkele, onhan Jokelan pakko saada pelata välillä. Lankku on ainoa ulkomaalainen joka ei vielä ole loukkaantunut ja tämänkautisella tuurilla sekin aika on edessä... Ja sitten pistetään maaliin kaveri joka ei ole saanut pelata, mitä sitten?

Ja otapas nyt huomioon myös se että Langkow oli itse pyytänyt lepoa!
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä heidän pitäisi tehdä.

Joukkue voisi esittää julkisen anteeksipyynnön yleisölle ja maalivahdille. Kuusi maalia on jotain mitä ei saisi päästää yhdessä erässä. HÄVETKÄÄ.

Tästä eteenpäin pää pystyyn kohti lauantaita. Siellä on ensiviikolla tarjolla yksi mukava vieraspelikin. Toivottavasti tämä on se "pakollinen" rökältappio. Ei yhtään enää. Jos ei oteta tuota Jyp vieraspeliä mukaan niin periaatteessa tässä olisi mahdollisuus ottaa niitä kaivattuja pisteitä. HIFK ja Kärpät kohdataan kotona ja vieraspelitkään ei ole niitä kaikkien pahimpia: 7.12 Lukko kotona, 12.12 HIFK kotona, 14.12 Ilves vieraissa, 15.12 Kärpät kotona, 28.12 Lukko vieraissa, 2.1 Saipa kotona. Nimittäin tämän jälkeen tulee taas neljä peliä joista ei luultavasti ole paljoa lapsille kertomista:TPS,Blues vieraissa ja Jokerit ja HPK kotona.
 

armand

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotiseudun joukkueet
tässä ollaan

No niin, tällä hetkellä ässäpakka seilaa juuri siellä, mihin kauden alussa realistit joukueen sijoittivat. Ja tätähän, hyvät sisaret ja veljet, lähdettiin hakemaan, pitkäjänteistä kehitystä sekä urheilullisella että talouden saralla. Tätä puolustivat sekä valmentajavalinta että koottu miehitys.

Hyvä alkukausi sokaisi. Huipennus oli edellinen Lukko-peli Isomäessä: tupa täynnä ja riemukas jatkoaikavoitto. Realiteetit hieman katosivat ja alettiin puhumaan jatkopeleistä selvyytenä ja spekuloimaan jopa kotiedulla. Tosiasiassa materiaali pelasi aivan suorituskyvyn ylärajalla ja loukkaantumissuma katkaisi ainakin hetkellisesti kamelin selän.

Nyt ollaan juuri siinä, mihin Toivola viittasi jo kauden alussa. Pelataan yleisömääristä ja itse asiassa joka pelissä seuraavan pelin yleisömäärästä. Kun pleijarihaaveita ei enää ole, tarvitaan Isomäen täyttämiseen yritystä, sitoutumista, vauhtia ja vaarallisia tilanteita illasta toiseen. Minua ei ainakaan enää tällä kaudella häiritse tappiot, jos pelataan suurella sydämellä meitä katsojia viihdyttävää kiekkoa.
Tässä tavoitteessa on pakko onnistua, sillä jos katsojamäärät painuvat pysyvästi 3000:een tai alle, voi olla, että kuppi kääntyy jo ennen kehittämisprojektin seuraavaa vaihetta. Velkaa on enemmän kuin lääkäri määrää ja Oy:n omat pääomat ovat selvitystilan välttävässä asennossa ainoastaan pelaajaoikeuksien ja sarjapaikan kirjaamisella osakeyhtiön omaan pääomaan. Eli tappiota ei enää voi tulla.

Alkaa jo kuulostaa kliseeltä toivoa yleisön tukea tässä tilanteessa, mutta sitähän tässä edelleen tarvitaan. Vitut tämän vuoden play-offista, kunhan nähdään peleissä hyvää kiekkoviihdettä hyvässä seurassa. Juuri tämän vuoksi Oulun kolmannen erän tapaiset esitykset ovat kirjaimellisesti kuolettavia. Jos usko edes hyvän kiekon näkemiseen menee, on turha vaatia yleisöä raahautumaan ilta illan perään hallille. Rajansa lojaalisuudellakin.
 

Tompse

Jäsen
Jottai pitäs tehrä!

Kyllä jottais tarttis tehrä, ei riitä että toivotaan Toivolan malliin ja vaan jotain radikaalia tarvitaan. Ehkä kokeneen kakkosvalmentjan palkkaaminen voisi olla järki teko Heikkilältä. Toivolallekin pitäisi pieni puhuttelu pitää, missäs kohtaa se aikalisää tulikaan Kärppä - pelissä tai maalivahdiun vaihto, kun en muista voisiko joku virkistää mua. Ja sitten puolustajille pitäisi oikein kovalla kädellä ravistaa, että mitä helvettiä te siellä pelisä teette. Ja Heikkilälle herätys Sorokinsin suhteen, Sopimus loppukudesta nyt heti ja sachl pihalle jos ei selkä kestä pelaamista, kyllä sitä ollaan jo odoteltu ihan tarpeeksi. Lukko- pelissä ei sietäisi paljoa väkeä olevan, koska ei tuollaisella pelillä ansaitaitsisi edes pelata sm-liigassa, jos ei edes yritä vaan luovutetaan, sen kyllä näki Hockey Nightin kosteesta. Pitkälti suurin osa kolmannen erän maaleista tehtiin tyhjiin, kun oltiin pelattu puolustajat, jos niitä puolustajiksi voi nimittää ja maalivahti pihalle. No lauantaina lukko - peliin ja toivotaan parasta eli voittoa, ei se viiva ole vielä liian kaukana, jos päätetään, että aletaan pelaamaan. Alkukausi näytti mihin parhaimmillaan yllämme.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Niin, mutta jos oikein ajatellaan, niin olihan tuo mahtava alkukausi pitkästä aikaan erittäin mukava asia. Itseasiassa helvetin hyvä homma! Varjopuolena asiassa on se, että saatiin liiallinen hyvänolon tunne tuohon alkuun heti. Nyt kun arki on koittanut, tuntuu se entistä pahemmalta, ja lähinnä tuon alkukauden sokaistumisen takia.

Saatiin ainakin huomata, että jotain uutta Ässien peliin on tullut. Ja sama peli silti jatkuu vieläkin, vaikka takkiin tulee. Ainoastaan kerran (toistaiseksi) on tullut kunnolla turpaan ja sekin viime pelissä. Taistelua. Ei se ihan tuulesta ole temmattu tuo taistelu Ässillä. Taistelua piisaa, mutta tehottomuus vaivaa.

Arkea on jatkunut liian kauan ja ollaan saatu liian hyvä kuva Ässistä alkukauden Ässien takia. Näillä mennään eteenpäin; taistellaan, taistellaan ja vielä kerran taistellaan. Kyllä sieltä pakosti pisteitä tulee vielä kohtuu mukavasti joukkueen materiaaliin suhteutettuna. Ei me mikään Jokerit olla. Me ollaan Ässät. Me pelataan valitettavasti omalla tasollamme, eikä välttämättä päästä vielä tällä kaudellakaan pudotuspeleihin. Mutta. Ässäprojekti on kesken. Se on vasta alussa, meillä on kyllä aikaa, joten odotetaan rauhassa. Pohjalta on hyvä nousta. Mieluummin näin kuin ylhäältä alas.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä kausi on oppimisen aikaa niin Ässien organisaatiolle, pelaajille kuin etenkin valmentajille. Ja oikeastaan yhtä lailla meille faneillekin. Paniikkiin ei ole mitään syytä mennä, riittää kun vaan tunnustaa todellisen tilanteen ja hyväksyy tosiasiat. Heitetäänpä ilmaan joitakin pointteja tilanteesta:

- Pleijariviiva on jo liian kaukana, jotta sen tavoittamisesta voisi edes millään tavalla haaveilla. Mitkään valmentajien tai pelaajien vaihdokset eivät auta tässä tilanteessa.

- Valmentajakaksikko on kokematon. Heillä ei ole riittävästi kokemusta siitä, miten joukkueen takalukko avataan. Homma etenee enemmän tai vähemmän yrityksen ja erehdyksen kautta.

- Valmentajakaksikko on lahjakas. Alkusyksyn menestys oli todella lupauksia antava, ja valmentajat ovat oppineet ja tulevat jatkuvasti oppimaan miten erilaisissa tilanteissa tulee joukkueen kanssa menetellä. Tosin on myönnettävä, että tavoite saada jokainen pelaaja taitavammaksi kevääseen mennessä on haastava.

- Koko tähän astisen kauden jatkunut loukkaantumissuma on estänyt joukkueen pelin yhteenhitsaantumisen. Jatkuvasti pelataan sellaisilla ketjukoostumuksilla, joilla ei ole alunperin ollut tarkoitus pelata, poislukien WTS.

- Ensikaudelle on aivan pakko saada pari-kolme keskitasoa parempaa pakkia. Yksikään maalivahti ei voi todella menestyä Ässissä niin kauan kuin puolustukseen ei panosteta. Hyökkääjätkään eivät pysty tarpeeksi panostamaan ensisijaiseen toimenkuvaansa, kun heidän pitää olla jatkuvasti hoitamassa puolustuksen tontteja.

- Virheistä pitää oppia. Kausi on runkosarjan sijoitus -mielessä menetetty, nyt pitää siis käyttää loppuaika oman pelin kehittämiseen. Jos oppimista ei tapahdu, silloin on kausi kokonaisuudessaan mennyt pilalle.

- Yleisön pitää olla kärsivällinen. Vaatimukset valmentajien vaihtamisista tai lisä-valmentajien palkkaamisesta (poislukien maalivahtivalmentaja) on syytä lopettaa tähän paikkaan. Linja on valittu, eikä siitä poikkeamien millän tavalla edistä pitkän tähtäimen tavoitteiden saavuttamista, vaan päinvastoin.

- Runkosarjan sijoitus on sittenkin tällä hetkellä sivuseikka. Tärkeintä on saada talous kuntoon, toiminta järkeväksi ja sitä kautta luoda uskottava ja luotettava yrityskuva Ässille.

Ei ollut tämä kausi se todellisen nousun kausi. Ja mitenkä lienee seuraavankaan kauden laita. Jo nyt voidaan sanoa, että vaihtuvuus joukkueessa tulee jälleen olemaan vähintään kohtalainen (ulkomaalaiset kenttäpelaajat+puolustus+todennäköisesti Korppi ja Tähtinen ynnä jokunen muu), joten tämän kauden opit valuvat osittain kuitenkin harakoille. Mutta kyllä se nousu sieltä vielä joskus tulee, saatte nähdä! Aallonpohjaksi tulee jäämää kausi 2000-2001, sen kurjemmaksi ei touhu enää voi mennä muutoin kuin konkurssin myötä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Puolueettoman persoonan kommentti seuraavaan:

Viestin lähetti Tykki
- Pleijariviiva on jo liian kaukana, jotta sen tavoittamisesta voisi edes millään tavalla haaveilla. Mitkään valmentajien tai pelaajien vaihdokset eivät auta tässä tilanteessa.

Jos ajatellaan eroa Ässien ja JYP:n pelaajamateriaalissa, niin eroa ei niiiiin hirveästi kuitenkaan ole. Joten: jos Ässät saa hommansa toimimaan, kuten JYP kuukausi sitten, niin kaikki on mahdollista. Yksi viiden pelin voittoputki nostaa teidä heti takaisin peliin. Älkää vielä luovuttako, ässäfanit. Ilveskin on saanut palettiaan kuntoon, joten yllättäviä pistemenetyksiä voi tulla kelle tahansa missä tahansa pelissä. Helppoa pudotuspeliviivan tavoittaminen ei ole, mutta ei missään tapauksessa mahdotonta.

Tuo Tykin viimeinen huomio on kyllä mielestäni aika ikävä.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nuorisoketju vilttiin

Ässien valmennusjohto näyttää omituisesti suosivan peluuttamisessa nk. nuorisoketjua, joka vasta viime kaudella Matalamäen tultua ruoriin, sai peliaikaa. Tällöin istui viltissä usein jopa koko erän ainut ässämies, joka alkukaudella Jursinovin aikana 2001-2002 oli heilutellut vastustajan maaliverkkoa. Jokainen tietää kuka oli tämä isokokoinen paljonparjattu kanukki. Mutta olipahan vain pelaaja, joka pisti tekopaikasta kiekon verkon perille.
Tämä nuorisoketju ei ole kyllä tälläkään kaudella pahemmin vastustajan verkkoja heilutellut. Ja kun puolustuspelaaminenkaan ei ole heidän bravuurilajejaan, sen verran on +- -tilasto jokaisella pakkasen puolella joka ukolla, on vaikeata keksiä järjellistä syytä sille, minkä takia kolmikko viilettää kaukalossa lähes muiden ketjujen tahtiin. Eikä ainakaan minulle riitä selitykseksi se, että he ovat omia junioreja, joille on peliaikaa annettava. Kyllä mestis on se paikka, josta junioripelaajan on haettava kannuksensa sm -liigajäille, mikäli kykyä ja taitoa löytyy.
Kyllä ässien ainoa mahdollisuus jatkossa on koittaa hakea voittoja kolmella ketjulla ja jättää hyllyttämättä parhaat miehet. Siihen ässillä ei ole varaa.
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Huomasin mielenkiintoisen pointin tilastoja ruuvaillessani:

Assat on ottanut vahiten jaahyja kotipeleissa 9.69 min ja eniten vieraissa 23.5 min. Mista voi johtua tallainen ero joukkueen pelissa? Onko assilla noin selkeasti erilainen pelityyli kotona ja vieraissa? Luulisi etta kotitsemppi nakyy kovina taklauksina ja tilanteina eli myos jaahyina..

Jos verrataan joukkueita niin talla hetkella nayttaa etta jypilla on kolme sellaista pelaajaa, jotka assilta ja lukolta puuttuvat eli

Chlubna, Vostrak, Perrin.. vahvistukset ulkomailta.. Lukon kanukeista ei ole auttamaan joukkutta juuri mihinkaan ja ollaan liikaa runkopelaajien varassa. Eipa karpatkaan olisi kakkosena ilman ulkomaalaisia.. Satakunnan scouttaus vaan on ihan perseesta.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Re: Nuorisoketju vilttiin

Viestin lähetti Puolueeton scoutti
Tällöin istui viltissä usein jopa koko erän ainut ässämies, joka alkukaudella Jursinovin aikana 2001-2002 oli heilutellut vastustajan maaliverkkoa. Jokainen tietää kuka oli tämä isokokoinen paljonparjattu kanukki. Mutta olipahan vain pelaaja, joka pisti tekopaikasta kiekon verkon perille.
Ja samalla myös pelaaja jota ei puolustaminen kiinnostanut, eikä myöskään kiekon lainaaminen kavereille. Motivaatio nollissa, joten MIKSI kaverille olisi pitänyt antaa peliaikaa?

Nuorisoketju on kyllä ollut aika köykäinen. Mutta ei heillä niin älyttömästi päästettyjä maaleja ole. Suureen negatiiviseen arvoon on ennemmin syynä se että tehtyjen maalien määrä on aivan liian vähäinen.
 
Viimeksi muokattu:

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nuorisoketju

Nuorisoketjua arvosteltaessa pitää muistaa Jarkko Immonen viime kaudella. Taisi saada aikaan kaksi syöttöä, tämän kauden tehoilla taitaisi olla Ässien kultakypärä. Tätä ei ole mistään tarkastettu, joten voi olla väärinkin, mutta suunta on oikea. Eli nuoret kaverit tarvitsevat aikaa ja toisaalta onko Ässillä nyt sitten pistää tilalle mitään parempaakaan. Kolmen ketjun pelillä mikään joukkue ei pysty viemään sarjaa loppuun asti. Eirityisesti tämä pätee Ässiin, koska joukkue on täynnä puolikuntoisia miehiä loukkaantumissuman jäljiltä.

Jos nyt joitakin pelaajia pitää arvostella eiköhän sinne linjalle tulisi sitten pistää lähinnä Rochefort, Fandul (muut kuin Pelicans), Seva ja Glad. Tosin ei kai näiltäkään realistisesti ajatellen niin kovin paljoa voitu odottaakaan. Kaiken kaikkiaan ollaan ihan siinä missä etukäteen ajatellen Ässien pitikin olla. Sarjan hyvä alku vain hämäsi osan faneista.

Toivolan arvostelu on mielestäni täysin perusteetonta. Toivolan joukkue on napsinut pisteitä suurin piirtein samaa tahtia kuin viime kausien joukkueet. Ainoa ero on vain se, että joukkue on huomattavasti halvempia ja toisaalta se on myös kärsinyt loukkaantumisista enemmän kuin muutaman viime kauden joukkueet yhteensä.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Ei tästä mitään hyötyä varmaan ole, mutta jos joku sieltä Ässien pääpiruista sattuu vilkaisemaan Jatkoaikaa ja tätä Ässäpuolta, niin heitän ilmoille tälläisen vetoomuksen heille:

Monessa ketjussa on ollut puhetta fanien toivomuksena saada Ässiin pelaaja, joka sytyttää Isomäkeä. Taistelija, joka taklaa, repii ja raastaa, vie itsensä väkisin maalinedustalle. Sellainen pelimies, joka tarpeen tullen kouluttaa vastustajaa. Plussana tulee sitten kaikki ne tehopisteet, mutta ennen kaikkea koodinimi HULLU tarvitaan Poriin. Ei tuollaista lammaslaumaa, joka on täynnä mikkihiiriä jaksa kauan katsella. Ryminää sinne kentälle, jumaliste!
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Monessa ketjussa on ollut puhetta fanien toivomuksena saada Ässiin pelaaja, joka sytyttää Isomäkeä. Taistelija, joka taklaa, repii ja raastaa, vie itsensä väkisin maalinedustalle...

Kesäkuu 2003 kun pohjoissuomen kaupungissa nimeltä Kemi ei ollut muuta tekemistä kuin haistella kissankusen hajuista metanolihöyryä: http://www.jatkoaika.com/keskustelu/showthread.php?threadid=18621


Allekirjoitan arskan vetoomuksen. Tästä ei varmaankaan mitään hyötyä ole mutta fantasiakiekko on hienoa. Joten: Johtajuus, tahto, halu, fyysisyys, uhrautuvuus ja räjähdysherkkyys. Siinä kuusi peruspilaria mitä tuo pelaa tarvitsisi joka tänne tulisi. Ei välttämättä kaikkia mutta joitain ominaisuuksia noista. Huom kaikki asian vastustajat että tämän pelaajan ei edes välttämättä tarvitse olla puolihullu intiaani joka istuisi vain jäähypenkillä.

Johtajuus ja fyysisyys olisi mielestäni kaikkein tärkeimmät kriteerit. Ässät tarvitsee tällä hetkellä johtajaa, sitä veturia joka menisi eteenpäin luistimilla vaikka asfalttipinnalla. Kapteeni meillä jo on. Fyysisyyttä siksi koska vaikuttaa että nykyinen Ässäjoukkue on hajuton, mauton ja harmaa. Tosin tätä jälkimmäistä ominaisuutta (fyysisyys) on kait mahdotonta sijoittaa Toivolan Ässiin jonka taktiikka perustuu jäähypenkiltä pois olemiseen mikä kyllä on aivan oikein. Mutta kyllä kait se fyysisyys myös oikeanlaista fyysisyyttä voi olla ? Lähimpänä tuota pelaaja tyyppiä nykyjoukkueesta on Teemu Virkkunen/Korpisalo *tähän hymiö jonka leuat ovat loksahtaneet auki*. Vääntöä ja jonkin tason uhrautuvuutta (ottaa mustelmia) löytyy mutta puuttuu jotain todella paljon muuta. Korpisalolta löytyy ripaus johtajuutta, tahtoa ja räjähdysherkkyyttä mutta mutta.

Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi skoutiksi tämän pelaajan hakemiseen. Pari ehdokasta olisi jo katsottukin valmiiksi. Löytyisi eräs ikäloppu kaksi vuotta Bergeronia nuorempi oleva jenkki jonka rinnasta on aina löytynyt A tai C ja joka viime vuonna pelasi muuten uransa parhaan kauden. Sitten löytyisi eräs nuori parikymppinen kolmannen kierroksen NHL varaus jonka ura on jostain syystä tyssännyt ja tie on vienyt NHL:n kautta AHL:n ja sieltä ECHL:n ja tällä hetkellä mies on kannattajien suosikki. Paikallislehti uutisoi miehestä sytyttäjänä. Kolmanneksi löytyisi eräs 1975 syntynyt jenkki joka pelaa tällä hetkellä AHL:ssä. Joka on omassa joukkueessa tunnettu tärkeiden playoff maalien miehenä, joka on jossain haastattelussa joskus sanonut että olisi hieno päästä joskus eurooppaan pelaamaan.

-Yhteydenotot yv:llä niin sovitaan työhaastattelun ajankohdasta.
 
Viimeksi muokattu:

Redcoat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Voi olla, että pelillistä liideriä, jolla on myös nuo kaivatut fyysiset ominaisuudet, ei Fandulin hinnalla saada. (Jokuhan noista nykyisistä ulkomaalaisista täytyisi kaupata pois, jos uusi hankitaan, mieluiten Fandul.)

Fyysisyyttä voitaisiin hankkia myös vuokraamalla/ostamalla Semir Ben-Amor Salamoista. Bluesilla taitaa olla hänen pelaajaoikeutensa (?) mutta tuskin tulisi kovin kalliiksi. Paljon mieluummin katson nelosketjussa Ben-Amourin taklauksia kuin Pölläsen surffailua.
 

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Näillä ei mennä!

Muistan aikoja jolloin kiekko meni kulmaan, Mikkola lähti kuin hauki rannasta ja PAM! 20 cm pidempi jätkä levisi laitaan ja yleisö hihkui onnesta. Muistan aikoja milloin Benda koulutti yhtä sun toista, kuten myös Sheptak. Muistan aikoja milloin Levonen sähisi kentällä ja muistan aikoja jolloin Heiskanen oksensi vaihtoaitiossa todella kovaa menneen vaihdon jälkeen. Mitä näen nyt Toivolan aikana? Lauma tylsiä pelaajia, joista suurin tällä hetkellä pelaa haluttomasti ja vailla minkäänlaista munaa!

Allekirjoitan vetoomuksen. Tamminen, on aika tehdä muutoksia! Pelaajat vailla patasydäntä ja taistelutahtoa pois. Tilalle miehiä joilla tosiaankin on munaa pelata kovaa,( sillä loppuviimeksihän voittojen lisäksi porilaisyleisö haluaa sitä nähdä) tehdä maaleja, runnoa ja tehdä tilaa vaikka sitten Bergeronille, jota tuskin Aurinkokuningas on pois heittämässä.

Vaikka sitten Kapan esittämämä Greg Pankewich tms kehiin. Maalintekijä, ja ennen kaikkea jääkiekkoilija! Ja vaihtoruljanssi ei saa jäädä yhteen pelaajaan (Fandulin poisheittoon). Olen sanani sanonut, nyt on Tamminen aika toimia! Näin ei voi jatkua.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joukkueessa on mielestäni kykyjä pelata systeemin mukaan kuten nykypäivän kiekko vaatii menestyäkseen, mutta pienellä korjailulla tämän saataisiin toimimaan paremmin kun kone alkaa yskiä. Toivola kyvykkäänä valmentajana on saanut kasattua haluamansa ryhmän ympärilleen annetuilla resursseilla. Hän pystyy ohjailemaan ryhmäänsä kuten haluaa koska on haluamansa joukkue. Mutta mielestäni Ässäryhmä tarvitsee jotain että tapahtuisi herääminen.

Niin suurta hätää ja paniikkia ei ole että mitään Semirejä tänne kannattaisi alkaa raahaamaan. Mies osaa luistella suoraan nopeasti mutta kädet on yhtä jäätä kuin jääpala pakastinlokerossa. Hakkaajia löytyy aina. Ihan sama vaikka soittaisi meijeriliigassa pelaavalle Link Gaetzille tai ihan kelle vaan kellä ei ole kaikki kotona. Tarvitaan pelaaja joka osaa sytyttämisen myötä myös jotain muuta. Tarvitaan pelaaja johon muut luottavat. Mutta vaikeata se on kun rahalliset resurssit ovat mitä ovat.

Se muuten kirjoitetaan Pankewicz ja oli vaan esimerkki pelaajatyypistä. Alkaa vaan amerikan Gregillä olemaan ikä siinä pisteessä että katseet kohdistuvat nuorempiin (vaikka sekin kävisi :). Märkä uneni jos arskalla se on Teemu Kesä) mutta pääpointtini tässä oli pelaajatyyppi. Tahto, uhrautuminen ja kraft. Verta hikeä ja kyyneleitä.
 
Viimeksi muokattu:

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Jollei mitään uutta ukkoa saada hankittua (mikä on todennäköistä), niin annettaisiin edes fyysiseen peliin pystyville oikeudet pelata hiukan kovemmin.
Blues pelin kaltaista virkamieskiekkoa en halua enää koskaan Ässien toimesta nähdä, ainakaan kotikaukalossa.

Jos ollaan pelissä tappiolla niin pieni kovuus olisi aina paikallaan, jolla saataisiin edes hiukan horjutettua vastustajaa.
Nyt tilanne on se, että Ässien maalilla on erittäin mukava olla heilumassa. Ei ole ainakaan pelkoa että saisi "koteloonsa".

Sheptak herätti ainakin minussa kunnioitusta fyysisellä olemuksellaan. Glad ja Peltsi vaan kattelemaan vanhoja videoita kuinka Curtis siivosi maalinedustaa. Siellä ei ollut vastustajan mikkihiirillä mukavaa. Tietenkin rapatessa roiskui aina silloin tällöin...

Siitä näkee jo Ässien pehmenneet (viisastuneet?) otteet kun katsoo jäähyjä. Ei yhtään peli-/ottelurangaistusta koko kaudella. Tai onhan siellä se Maven mussutusjäähy.
Tuntuu ihan siltä, että Ässät pelaa tällä hetkellä ilman tunnetta ja kädet liikaa sidottuna (poislukien Korpisalo). Asialle on tehtävä jotain, ei maksava yleisö jaksa kauaa moista katsella.

Lisäksi ihmetyttää se, kuinka Ässien ongelmat saadaan kulminoitua Slava Fanduliin? Ukko on joutunut radioselostajankin hampaisiin joka kommentoi pelejä Iltalehteen ja jakaa leijonia ja perseitä.
Kuinka moni eilen paikalla ollut pystyy yhtymään moisiin kommentteihin? Itse ainakin pelin nähneenä voin sanoa, että Fandulin ketju oli avauserässä ainoa joka pääsi edes vastustajan päätyyn säännöllisesti. Lisäksi omassa päässä Fandul pelaa ihan erilailla kuin toinen ulkomainen "sentteri vahvistus".
Tokasta erästä en pysty sanomaan (ei pystynyt enää vitutukselta keskittymään), mutta ainakin kultapotta oli kentällä silloin kun omissa pyöri se pahin maaliin johtanut mylly.

Jos Ässien pelaajalistaa ja tilastoja (maalit, syötöt, +/-) katsoo, niin en edes laske Fandulia alisuorittajiin. Vaikka ukko kyllä pystyy parempaan, niin hiukan ontuvaa on hakea syyllistä juuri hänestä.

Saas nähdä, jotain tarvii tapahtua, joko pelisysteemissä tai pelaajaluettelossa.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Sheptakista

Jos Jari Korpisalo on se, joka kostaa vastustajan sikailut, niin kyllä jotain on vialla. Ei Korpin virka se ole, Korpin kuuluu mussuttaa ja ärsyttää, ei tapella. Eilisessä Bleg-pelissä kuohahti kyllä itsellänikin Kohnin torpatessa Pöllästä, ja siinä jos Ässissä olisi ollut Sheptak, niin se äijä (isolla Ä:llä) olisi lähtenyt vaikka pukukopista asti kouluttamaan Kohnia. Korppi oli nyt ensimmäinen (ja ainoa) kentällä olleista, joka kykeni kostamaan kyseisen törkeän ajon.

Myöhemmin pelissä Langkow joutui blegläisen ajamaksi maalin takana, jonka seurauksena tuli maali. Jälleen puolustan Sheptakkia ja totean, että jos Curtis-poju olisi ollut kentällä silloin, niin se tilanne ei olisi siihen jäänyt. Vihellys olisi kuulunut jo ennen kuin blegiläinen sai kiekon itselleen ja maaliin. Vihellys olisi tullut sen merkiksi, kun maalin takana olisi ollut menossa sellaista viihdettä, jota ei enää nähdä.

Onhan meillä P.Peltonen, Glad, kirjoittamaton kortti Ketola ja aikoinaan mesonut Boman. Ei paljon auta, tarvitaan uutta verta. Sheptak oli aikoinaan iso mr. nobody itselleni, mutta ei kauan mennyt, kun hänestä tuli suurin suosikkini Ässissä. Katsojat haluavat sitä porilaista meininkiä sinne kentälle, ei nykäskyläistä jarruttelua.

Olisi mielenkiintoista tietää, että kuka Sheptakin aikoinaan scouttasi? Entä miten tähän ratkaisuun päädyttiin? Propsit sille, ketä tämän teki.
 

Sheriffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Allekirjoitan todellakin.
Olen joskus ennenkin sanonut että suurena haaveenani olisi saada kovaotteinen jenkki/kanukki hyökkääjä Ässiin iskemään tehoja ja taklauksia. Ei tuo Sheptakkikaan nyt mikään paha ehdotus ole, mutta mieluummin hakisin hyökkääjää. Ketolassa on potenttiaalia joka vaan pitää kaivaa esiin, mutta sitä ei välttämättä Toivolan ajan Ässissä saada esiin.
Ei ihmekään kun yleisömäärät laksee, varsinkin nyt kun joukkueella menee huonosti. Ketä ne sinne tulee kattomaan? Ainoat sellaiset ovat ehkä Lankku ja Korppi joiden takia kannattaa hallille raahautua.
Uskoisin että yleisömäärään tulisi jonkinlaista muutosta jos tuollainen rymistelijä poriin hankittaisiin. Bergeron vaihdossa johonkin Sveitsin rahaseuroille ja sieltä käteisen kanssa joku fyysisen pelin taitava kokenut sotaratsu Ässiin. Kuulostaako hyvältä? Meikäläisen korviin ainakin hyvältä, vaikka ei minulla silti mitään Bergeronia vastaan ole.
Tammisen valmentaja aikoina pelattiin paljon fyysisempää hokia kuin nyt ja viimeisen kauden jälkeen yleisö keskiarvo oli päälle 4200. Mutta mitä se on nyt? Reilusti alle 4000 ja laskee koko ajan.
Ei tässä kauaa enää voi odotella, että jotain alkaisi tapahtua.
Elämme miellenkiintoisia aikoja.

Mitä maksaisinkaan pääsylipusta jos Panke pelaisi Ässissä...
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Fandulista

Kyllä Latvianseisojan pelit on pelattu, eilen sen taas eilen näki. Toki ketju pystyi ajoittain pistämään painetta Bluesin päätyyn, mutta niistä oli suurimmaksi osaksi oli vastuussa parivaljakko Virkkunen-Kuusela. Fandul on lähinnä vitjan hidaste tällä hetkellä, eli heikoin lenkki. Syötöt ei napsahtele kohdalleen, juoni on kadoksissa, aloitukset onnettomia. Fandul ei täytä ulkomaalaisvahvistuksen saappaita. Surffailu on jatkunut jo vuosikaudet, varsinkin silloin kun pelataan tärkeitä otteluita. Sitten kun pleijaripaikka on karannut käsistä, Slava alkaa pelata itsellen seuraavaksi kaudeksi sopparia.

Toivottavasti Ässien johto ja valmennus on huomannut saman asian.

Bergeronia on nokittu näillä sivuilla siitä asti, kun mies sopimuksen kirjoitti. Pelaamatta ensimmäistäkään peliä patapaidassa! Ei Marttakaan nyt mikään supersentteri ole ja varsinkin puolustuspään pelissä on toivomisen varaa, mutta maaleja ja syöttöpisteitä on Bergeracin mailasta lähtenyt ihan kiitettävästi. Kyllä Martti on ollut paljon parempi kuin Slava!

Olen todella pettynyt Höpöturnauksen jälkeiseen Ässä-joukkueeseen. Putki onneksi saatiin poikki, mutta eilen ei toivoa paljon ollut kun lähti hallilta tihkusateeseen.

Myös minä olen muutosten puolella!

P.S. Mihin mahtoi mennä Bluesin hyljeksimä Bruce Gardiner? Varmasti parempi peluri kuin "meiän Slava"!!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös