Tällä hetkellä kyse on kokonaisuudesta ja resursseista. Kertoo paljon että yksityinen rahamies lähti tukemaan suomalaista mäkihyppyä ja panos oli merkittävä ja mahdollisti paljon asioita. Puvuissa annetaan tasoitusta ja lähes kaikessa. Ei meillä harrastajamäärätkään enää tue menestymistä, ei ole imua.
"Hauskintahan" koko hommassa on, että ketään ei suuremmin tunnu asia edes haittaavan. Tämä on niin kuin asiain vallitseva tila ja rohkenisin väittää, että kansan syvien rivien kahvipöydissä asialle voidaan tuhahdella, mutta ei mäkihypyn kohtalo ketään sen suuremmin kiinnosta. Tai ainakaan niin, että asialle vaadittaisiin tehtävän jotain. Kyllä suomalaiset edelleen tietenkin osaavat riemuita, jos menestystä tulee, mutta ei urheilulla enää mielestäni ole sellaista kansallisen itsetunnon määrittävää asemaa. Toki jos lätkässä tulee MM-kultaa, niin sitten kisojen karnevalistisen luonteen omaisesti lähdetään kaduille ja hetken aikaa ollaan ikinä parhaita missään, mutta siinä se. Urheilua ei enää tarvita siihen, että osoitetaan maailmalle ja ennen kaikkea itsellemme asemamme. Tämä Z-sukupolvi hakee siihen ihan omat väylänsä. Toisaalta onhan esikuviakin edelleen olemassa, Markkaset, Laineet ja muut, mutta kun tullaan kummulle mäkihyppykisoissa, niin ei se kauhean mediaseksikästä ole.