Itse olen tyytyväinen, että ainakin yksi mitali tuli. Urheilijoille sen kyllä suo. Muuten on kyllä todella surullisessa tilassa kestävyysurheilu näin yleisesti Suomessa. Hiihdossa asiat sentään kohtalaisen hyvin verrattuna muihin lajeihin. Urheilijoiden tukeminen on Suomessa sitä luokkaa, että se on ihan vaan jokaisen yksilön oma ansio jos onnistuu maailman huipulle puskemaan. Käytännössä monta vuotta joutuu puskemaan suunnilleen köyhyysrajalla tai sitten täysiaikaisena opiskelijana ja urheilijana, hyvällä tuurilla vielä työt päälle. Jos ammattilaiseksi sattuu pääsemään jossain lajissa niin jotenkin saattaa toimeen tulla pelkällä urheilulla.
Toista se on niissä maissa, joista kestävyysurheilussa tulee menestyjiä suuremmalla syötöllä. Iso-Britannia tästä hyvä esimerkki. Siellä useiden kestävyyslajien urheilijoita vaalitaan jo juniori-ikäisestä asti ja lajeilla on oikeasti pidempiaikaisempaa vetovoimaa, koska niissä menestymisestä voi olla oikeasti jotain hyötyä. Samalla pääsee harjoittelemaan ihan erilaisissa olosuhteissa.
Pahoittelen vähän aiheen sivusta avautumista. Säännöllisin väliajoin vaan kun menestytään odotettua huonommin alkaa mediassa ja eri palstoilla hirveä vinkuminen huonosta tasosta. Harvoin vaan oikeasti katsotaan mitä menestys tulevaisuudessa oikeasti vaatisi. Riittävän houkuttelevat olosuhteet ja tulevaisuuden mahdollisuudet, jotta harjoitteluun kannattaa uhrata lähemmäs tai ylikin 1000 tuntia vuodessa, kymmenen vuoden ajan. Samalla riittävän suuria massoja pitäisi houkutella harjoittelun pariin, jotta sieltä oikeasti tulisi lahjakkuuksia esille. Ei siinä, eihän huippu-urheilussa mikään pakko ole menestyä tai siihen satsata. Varmasti löytyy rahalle muutakin käyttöä. Realiteetti kuitenkin on se, että amatööri ajat on kyllä niin ohi ku voi olla vaikka Suomessa puuhastellaankin edelleen aika pitkälti vapaaehtoisvalmennuksella ja huonosti korvauksia saavien urheilijoiden kanssa.