HIFK-TPS 14.11.02 klo 18.30

  • 14 506
  • 132

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ifk aloitti sarjatauon jälkeen pelit lupauksia antavasti ainakin tuloksellisesti. Jatkuuko voitoputki vai tömähdetäänkö takaisin jään pintaan.

Edellinen ifk-tps oli päättyi meidän kannalta katastrofaaliseen 3. erään. 3-1 johto kääntyi 3-4 tappioksi ja pisteet lähtivät Turkuun.

Ifk:sta loukkaantuneina olivat tiistaina Grunn, Söderholm, Lehtonen ja Salminen. Toivottavasti torstai-iltana Carlo ja Toni ovat jo pelikuntoisia.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Eipä ole paljoa luvassa...

No jos HIFK aloitti lupauksia antavasti, oli täällä sitten ihan toiset tunnelmat. Ymmärrän kaverien kankeuden kovan treenijakson jäljiltä, mutta se ei selitä pakkien karkeita virheitä ja jatkuvaa väärin sijoittumista.

Edellisen perusteella ei luvassa ole, kuin paluu arkeen viimeksi Nordiksella koetun joulun jälkeen. Tepsin tuntuma on pahasti kateissa, sillä kukaan pakeista ei eilen - miten niin vain eilen - osannut avata hyökkääjille vauhtiin. Parhaimmillaan syötöt tulivat seisovalle kaverille.

Hyökkääjät Kai Nurminen pois lukien olivat enemmän tai vähemmän eksyksissä. Ainoa kunnossa oleva pelipaikka on tällä hetkellä maalivahtiosasto. TPS pelaa toista kautta peräkkäin ilman ykkössentteriä ja se todella näkyy.

Uskoisin pisteiden jäävän Helsinkiin ilman suurempaa tuskaa, ellei sitten kotijoukkueella iske samanlainen apea hetki, kuin viimeksi kolmannessa erässä.
 

Virén

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montréal Canadiens
Tässä taas yksi yhdentekvä analyysi, näiden miljoonien analyysien meressä.

TPS tarjoaa todennäköisesti sekavan pelin. Heti alkuun täytyy veikata "Jortikoiden" kaatuvan viime aikoina heikosti esiintyneeseen puolustukseen. Silti vaikka HIFKn hyökkäys osoitti heräämisen merkkejä eilen Tapparaa vastaan tulee tästä ottelusta juuri tääläinen 4-3 tai 3-2 luokkaa.

Ainoa toivo Tepsillä on jos Elliot liima kiekot varmasti hanskaansa ja esittää samanlaisia haamutorjuntoja kuin Lukkoa vastaan. Jo rupeasi myös olemaan aika pelta ne pelit loppuun asti eikä yhtä sekuntia vaille ;)

Kysymysmerkkejä (?) on myös TPS:n sairas lista, Koivu lienee sivussa ja Tuokko on varmasti. Timosta voisi peluuttaa sillä Osku ja Petriläinen rupeaa lähenteleään jo katastrofia. Eli kuitenkin veikkaan "PenanPunaisten" ratsastavan voittoon.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK voittaa 3-2. Maalivahdit pääosassa. Meillä tärkein on muiden osa-asueiden ohella saada ehjä kuusikymmenminuuttinen läjään. Ailahtelut ottelun sisällä alkavat muodostumaan meille tavaramerkiksi, joten nyt olisi aika onnistua. Mielenkiintoista päästä pikkuhiljaa vastustajien veskereitten kanssa vertailuissa samoille viivoille

2. Stathos Dave, HIFK 4 ottelua, päästetyt/matsi 1,96 93,65%

6. Elliot Jason, TPS 18 ottelua, päästetyt/matsi 2,19 92,57%

joten tuskin tulee brutaalia maali-ilottelua. Toivottovasti Grunn ja Söderholm ovat mukana. Nurmiset on saatava pois omalta tasoltaan ja leiriä pystyyn vastustajan maalille. Ei enää tilanteita, jossa yksi Tepsipelaaja pääsee päivystämään molempiin maalinkulmiin. Pakit herätys, puolustava puolustaminen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos lähdetään olettamuksesta että Statman pelaa maalissa niin HIFK selkeä ennakkosuosikki. Simi, Pärä ja Zeta alkaa heräilemään ja sitten vaan menoksi.
 

hifk_rulez

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / Man Utd / BVB
Yeps, mielenkiintoinen ottelu varmasti tulossa tuosta HIFK - TPS kohtaamisesta torstaina...Jos ja kun HIFK saa pidettyä hyvän liikkeen läpi koko ottelun eli 60 minuuttia ja HIFK:n viisikkopeli toimii joka osa-alueella hyvin eli hyökkäys, puolustus ja maalivahti peli onnistuu, niin eiköhän HIFK pisteet vie tuosta kamppailusta....toivottavasti HIFK on hyvin latautunut ja näyttää parasta osaamista.....tsemppiä HIFK!!....
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tepsin koko joukkue, Nurmista lukuunottamatta, on aivan perseestä eikä matsissa ole muuta jännitettävää, kuin Oskun ja Vompatin "lopullinen" kohtaaminen - luisteleeko Vompatti taas apeana Apen luokse?

Tulosveikkaus 5-2 kisuille!
 

Carlos

Jäsen
Viestin lähetti t4
Tulosveikkaus 5-2 kisuille!

Ei hemmetti, taas tämä psyykkaaminen alkaa. Taitaa ollakin nykyään TPS & Hifk -ottelupari ainoa missä molempien joukkueiden kannattajat ovat vakuuttuneita huonommuudestaan. Tai siis ei ne kannattajat, vaan siis ne joukkueet... niinku... Viimeksi meikäläinen pääsi nauramaan turkulaisveljien kustannuksella, saas nähdä miten huomenna?

Lopputuloksesta sen verran että tepsillä ei ikävä kyllä ole ketään pakollista hattutemppuilijaa (ex-meikäläistä), mutta luulen että Alatalo jatkaa siitä mihin viimeksi jäi, eli niittaa tällä kertaa kolme. Ottelu päättyy lopulta tasuriin 4-4.

Ja niin, ennenkuin unohtuu: Nicklas "I'll screw your head off" Hedberg tekee vähintään ne kaksi maalia ja opettaa Tuocon surffaamaan nenällään.


EDIT: Tuocco tekee sen Tepsin neljännen.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Toiveita huomiseen matsiin

- IFK voittaa
- IFK taklaa samaan malliin kuin Kerho-matsissa
- Vihko ja Hirso tekevät ainakin maalin mieheen
- kauden ensimmäinen kunnon tappelu Nordiksella esim. Vopat vs. Grönman/ Jerkku
- Rautee ja Tuokko taklataan jäänpintaan puhtailla taklauksilla
- Nikke viltissä
- isorintaisimmat cheerleaderit A5:ssa
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Kempes
Toiveita huomiseen matsiin

- IFK voittaa
- IFK taklaa samaan malliin kuin Kerho-matsissa
- Vihko ja Hirso tekevät ainakin maalin mieheen
- kauden ensimmäinen kunnon tappelu Nordiksella esim. Vopat vs. Grönman/ Jerkku
- Rautee ja Tuokko taklataan jäänpintaan puhtailla taklauksilla
- Nikke viltissä
- isorintaisimmat cheerleaderit A5:ssa

Muilla kohdilla nyt ei ole niin väliä, kunhan vika toteutuu.
 

Virén

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montréal Canadiens
Ennenkuin Tuokon vihaajat päästetään valloilleen täytyy paljastaa, ettei hän pelaa huomenna. Kuulin huhun, että selkä venkslailisi mutta uskon Niccen pelottaneen hänet iäksi helsingistä.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Viestin lähetti t4
Tepsin koko joukkue, Nurmista lukuunottamatta, on aivan perseestä eikä matsissa ole muuta jännitettävää, kuin Oskun ja Vompatin "lopullinen" kohtaaminen - luisteleeko Vompatti taas apeana Apen luokse? Tulosveikkaus 5-2 kisuille!

Kova lausunto. Ei silti alan olla samaa mieltä. Pakit on täysin osastoa chymos, hyökkääjistä ei edes yritä muut kuin Nurminen, Honkken ja ailahtelevasti Vahalahti. Valmennus on luokkaa paskaakin paskempi.

Näillä eväillä verkko heiluu ja sireenit soi. Menen paikanpäälle katsomaan nöyryytystä. Jos petoluola olisi auki myös erien aikana, epäilisin seuraavani erät 2 ja 3 sieltä käsin.

Toivottavasti Vompat saa ennen peliä tarvittavat rauhoittavat sillä muuten voi tulla silläkin osastolla surullista katsottavaa.
 

TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksi ottelu ottelun sisällä on se, että jatkaako Yerkovich totutulla tyylillään ja miten siihen reagoidaan vai reagoidaanko mitenkään.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
4-2

Viime kaudella se, että saavun paikalle katsomaan ottelua olisi merkinnyt häviötä kotijoukkueelle, mutta tällä kaudella kirous meni rikki (kiitos IFK), joten voittokin on mahdollinen. Edellinen TPS-ottelu oli kohtuullinen, paitsi viimeinen erä, joka oli kauheaa katseltavaa (plus oma maalineduspelaaminen läpi ottelun).

Nyt kun Zeta ja Pärä näyttivät selkeitä virkoamisen merkkejä, on mieliala optimistinen. Ilmeisesti ykkönen toimi edes kohtuullisella tasolla eilen, mutta silti haluaisin nähdä jäällä kolmikon Pärssinen-Viitaluoma-Grünn. B2 varmasti vastaa taas pakollisista ajokehotuksista. Samanlaista taklauspeliä kuin HPK-ottelussa, kiitos..
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Viestin lähetti TheAnimal
Yksi ottelu ottelun sisällä on se, että jatkaako Yerkovich totutulla tyylillään ja miten siihen reagoidaan vai reagoidaanko mitenkään.

Mielenkiintoinen pointti, todellakin. Olen itse pettyneenä huomannut, ettei tähän ole puututtu ja toivon sydämestäni ettei menon sallita jatkuvan. Luotan Vopatiin asiassa.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Viestin lähetti Kempes
Toiveita huomiseen matsiin
...
- isorintaisimmat cheerleaderit A5:ssa

Tämä saattaakin olla illan suurin anti. Kummankin joukkueen touhuilu jäällä on ollut aika surullista katsottavaa. Näin ainakin siltä osin, kuin olen nähnyt.

Toisaalta... pelatkoot vaikka kuinka hyvin, niin tämähän se olisi tärkeysjärjestys!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti TheAnimal
Yksi ottelu ottelun sisällä on se, että jatkaako Yerkovich totutulla tyylillään ja miten siihen reagoidaan vai reagoidaanko mitenkään.

Tähän nopea: Vompat jätti viimeksi Grönmanin haasteen vastaanottamatta ja tuli katumapäälle hakien lopussa Yerkovitchia kaveriksi. Yksi nopea isku (hanskan kera) Sergein naamaan maalin edustalla ja Sergei oli hetivalmis, kuin partiolainen siis, mukaan. Tuomari tuli väliin, seurasi tosi hyvin vierestä. Veikkaan, että ottelu käydään välillä Vopat - Yerkovitch ja todennäköisyys tälle on yli 50%.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Viestin lähetti JHag

Veikkaan, että ottelu käydään välillä Vopat - Yerkovitch ja todennäköisyys tälle on yli 50%.

Tuskin Sergein annetaan lähteä mukaan, vaikka Vopat jotakin yrittäisikin. Tepsin puolustus on tällä hetkellä sillä tasolla, että viime pelin parasta (huh huh!) pakkia ei ole varaa päästää hölmöilemään itselleen pelikieltoa. Meillä kun tuo taso on aika laaja, vaan ei kovin korkea.

Jos Tepsin valmennus ei haista palaneen käryä edellisen Hesan vierailun jäljiltä ja pidä ohjaksia tiukalla, niin ihmettelen. Toisaalta kaikki muukin on nykyään täynnä ihmetyksenaiheita, joten ...

edit; Passo Petriläisen haastamisesta tarjoan kyllä Vopatille kaljat koska tahansa. Parempaa palvelusta ei Tepsille voisi juuri nyt tehdä!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Viestin lähetti Gags


Mielenkiintoinen pointti, todellakin. Olen itse pettyneenä huomannut, ettei tähän ole puututtu ja toivon sydämestäni ettei menon sallita jatkuvan. Luotan Vopatiin asiassa.

Juu, minäkin luotan Vopattiin kuin vuoreen, mutta Alpo ja Harri, nuo mainiot hörhöt, ovat kertoneet nyt kaikilla kielillä, että "jäähyboksista ei voi ottelua voittaa". Se menee tsekiksi "budovar budojevic becherowka pivo".

Oloneuvos: Sergei olisi lähtenyt viimeksikin, mutta se yksi raitapaitainen hemmo, mikälie, tuli väliin. Olen varma, että tällainen Siperian sälli lähtee tanssimaan, kun kutsu käy. Ja nythän se olisi taktisestikin viisasta HIFKiltä, mikäli Sergei todella on puolustuksenne kantava voima. Jos meillä olisivat ruorissa Summanen-Westerlund tai Lehkonen, kutsu kävisi jo 1. erässä. Mutta nyt...?

Pidän tästäkin huolimatta edelleen Vopat/Sergei -matsin todennäköisyyttä yli 50 prossassa.

Ai niin, itse pelitapahtuman lopputulos on 4-4. Jompikumpi johtaa 4-0 ja toinen kiskaisee kiinni 10 minuutissa 3. erässä.
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Viestin lähetti JHag


Juu, minäkin luotan Vopattiin kuin vuoreen, mutta Alpo ja Harri, nuo mainiot hörhöt, ovat kertoneet nyt kaikilla kielillä, että "jäähyboksista ei voi ottelua voittaa". Se menee tsekiksi "budovar budojevic becherowka pivo".


No nyt mä tajuan, miksi Prahassa ollessani jengi, joka ei halunnut voittaa, istui jäähyllä baaritiskillä. Joo, aina ei voi voittaa.

Mikäli IFK voittaa huomenna on koossa jo 4 pistettä toisesta neljänneksestä. Se on puolet siitä mitä viime kaudella tuli yhteensä toisesta neljänneksestä.
Tällä hetkellä ei oikein taida löytyä riittävästi kipinää jotta menisin hallille. Pieni potutus päällä.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Viestin lähetti JHag

Oloneuvos: Sergei olisi lähtenyt viimeksikin, mutta se yksi raitapaitainen hemmo, mikälie, tuli väliin. Olen varma, että tällainen Siperian sälli lähtee tanssimaan, kun kutsu käy. Ja nythän se olisi taktisestikin viisasta HIFKiltä, mikäli Sergei todella on puolustuksenne kantava voima. Jos meillä olisivat ruorissa Summanen-Westerlund tai Lehkonen, kutsu kävisi jo 1. erässä. Mutta nyt...?

Pidän tästäkin huolimatta edelleen Vopat/Sergei -matsin todennäköisyyttä yli 50 prossassa.

En minä sitä epäile, etteikö Sergei tanssiin lähde, jos haku käy. Viime kerralla tilanne oli vaan siinä mielessä erilainen, että Jerkku tuskin mahtui pelaavaan kokoonpanoon. En minä kantavista voimista tiedä, mutta minusta ei olisi kovin älykästä uhrata Vopatia pelissä, jonka voi todennäköisesti hoitaa ilmankin.

Normaalioloissa minäkin veikkaisin kuumaa peliä ja matsia herrojen välille. Jos nyt käy ennustuksesi mukaisesti, se viestii lähinnä valmennuksen kyvyttömyydestä pitää pelaajat ruodussa molemmin puolin. Kait noilla kavereilla olisi molemmille käyttöä muuallakin, kuin nakkarilla seuraavien pelien ajan?!
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Isot punaiset Katti-Matikaiset vs. Töpselit

Ahistaa jo etukäteen kun en huomenna pääse paikalle. Mutta, jos viime kerran latuja mennään, niin Katti-Matikaiset laukovat 41 minuutin aikana 100 kertaa (Elliot 197 torjuntaa pomput mukaan lukien) ja tekevät 3 maalia, jonka jälkeen aikajaksolla 42-60 minuuttia Töpselit laukovat 3 kertaa ja tekevät 3 maalia. HIFK:n pakisto on tällä välin laskenut puolustuslinjansa parkkialueelle saakka, kuten viimeksikin. Lopussa kiitos seisoo ja Vompatilla pyyhitään pöytää a la Varissuon Grim Reaper, ellei sitten 130 cm keskimitaltaan oleva Mikkola-Kankaanperä-Kiviharju ylly miehekkäälle tuulelle muiden piilokorkomiesten tapaan. Ennen jäältä poistumista Hartsport-jonon korvaa vielä vapaa Grappa-tarjoilu pukukopeille mentäessä. Eli 3-3 jatkoajan jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
No niin tähän koitokseen pääsen minäkin, edellinen jäikin väliin ja kuokkaanhan silloin tuli. Nyt ei tule! HIFK voittaa selkeästi 4-1 ja Stathos kasvattaa torjuntaprosenttiaan(jos nyt kukaan ei ole saanut kuningasajatusta pistää Laaksoharju maaliin). Ottelun lopussa nähdään sitten tasainen vääntö Jerkun ja Vopatin välillä. "Kauden paras tappelu!" tulee moni hehkuttamaan ottelun jälkeen. HIFK:n maalit tekee Kuhta, Zidi, ja Pärssinenx2. Tps:n maalintekijä on Sergei...

Ennen jäältä poistumista Hartsport-jonon korvaa vielä vapaa Grappa-tarjoilu pukukopeille mentäessä.

Ei se noin mene. Ape tarjoaa TPS:n pelaajille Grapat ystävyyden merkkinä jo ennen matsia. Tämän jälkeen jäälle tuleekin ainoastaan Sergei vastustajista. Muut istuvat kaksinkerroin vessassa taikka parkkipaikalla. Sergein mielestä kyseinen juoma oli pelkästään virkistävää ja tästä innostuneena pelaa yksin tepsukoille siedettävän 4-1 tappion. On se Ape sittenkin aika kiero mies...
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti punaiset_lasit
Ei se noin mene. Ape tarjoaa TPS:n pelaajille Grapat ystävyyden merkkinä jo ennen matsia. Tämän jälkeen jäälle tuleekin ainoastaan Sergei vastustajista. Muut istuvat kaksinkerroin vessassa taikka parkkipaikalla. Sergein mielestä kyseinen juoma oli pelkästään virkistävää ja tästä innostuneena pelaa yksin tepsukoille siedettävän 4-1 tappion. On se Ape sittenkin aika kiero mies...

Niin on, mutta minäpä tiedän jo HIFK:n playoff-menestyksestä kaiken. Seuran uusitut www-sivut sen kertovat: http://www.yle.fi/pikku2/posti/matikainen_matkalla/index.html
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös