HIFK - Tappara 21.9.02

  • 35 113
  • 285

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Tapparassa potentiaalia

Viestin lähetti raipe

Mutta myrskyvaroitus Kirvesrinnoilta on annettu.

Juu ei ole. Kuten olet tainnut huomata, ei edes tässä ketjussa Tapparan kannattajat ole liehitelleet loistavalla pelillään 0-6 tilanteeseen asti. Se oli juuri niin, että Tappara pelasi siihen asti kuin liigajoukkueen pitääkin, meille meni vaan ihan kaikki sisään. Mahdolliset ja mahdottomat.

Ottelu oli täydellisen kaksijakoinen. Kumpikaan ei saa pelistä puhtoisia papereita. 7-7 kertoo aika paljon. Nyt pelattiin ikään kuin kaksi matsia. Eka päättyi Tapparalle 0-6 ja toinen meille 7-1. Kaksi matsia yhden hinnalla kuvaa iltaa hyvin.
 

Peku

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Chicago Blackhawks, sympatiat Bluesereille
fiilis!

Hallissa oli muuten varsin kaksijakoinen fiiliskin.
Jos Imurit imivät tehokkaasti kaksi erää niin hiljaa oli
hallikin silloin.
Edes Tapparan kannattajat eivät kauheasti riemuinneet sillä huomasivathan hekin, että Draper sitä peliä Tapparalle pelasi eikä Tappara itse.

Kolmas erä oli varsinaista katsomon mylvintää sillä maali maalilta huuto kasvoi. Muistui mieleen vuoden -98 finaalimatsi.
Yhden erän pelistä jäi tosi hyvä maku.
Koska matsi oli varsin erikoinen niin lopullinen ratkaisukin tapahtui erikoisesti...omaan maaliin!
 

MokkaSiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
tappara
Onhan noita pelejä nähty joissa selvässä johtoasemassa oleva joukkue lopettaa pelaamisen ja tappiolla oleva niinkuin periaatteellisesti yrittää pelata ja ammuskelee maalia kohti .
Se on kuitenkin vain aivan pikkuruinen mahdollisuus että sieltä kaukaa takaa noustaan . Kaiken pitää osua kohdalleen ja joskushan pakostakin niin käy että kiekko ei osukaan puolustajaan tai tolppaan vaan menee ihan maaliin saakka eli onhan se tuurikin olemassa , joskus muutama prosentti natsaa , joskus lähes satakaan ei riitä .
Useimmitem kuitenkin joku asia estää tuon takaa-ajon vaikka takaa-ajaja hallitsisikin loppupeliä ja se asia usein on tuo kaikkien tietämä pakollinen hyökkäykseen panostaminen takaa-ajoasemassa eli sitä kautta tulee johtoasemassa olevalle joukkueelle maalipaikkoja lähes ilmaiseksi .
Nyt taisi käydä niin että johtoasemassa oleva joukkue pysähtyi täysin ja takaa-ajajalle onnistui lähes kaikki .
So what , no big deal , sitähän sattuu .
Ei se kai voi tarkoittaa sitä että Tappara on täysin paska joukkue jos näin sattui käymään ?
Huonoa tuuria yhdistettynä huonoon liikkumiseen ja pelamiseen .
Tuttua puuhaa muillakin joukkueilla kuin Tapparalla johtoasemassa .
Toisaalta , jos Tappara ei olisi jostakin syystä johtanut jo kuudella maalilla,olisi tappio tullut , mutta toisaalta ei olisi pelaaminenkaan varmaankaan loppunut kuin seinään .
Mutta miksi Tappara johti kuudella maalilla ?
Olikohan Hifk:ssa pelaajat ( muutkin kuin Draper ) hiukan huonoja ? Siis samanlaisia kuin Tapparassa pelin loppupuolella ?
Yksinkertaisesti surkea peli pelaamisen puolesta , viihdearvoltaan varmasti loistava .
Muuten , jos Hifk ei olisi saanut kolmannen erän kahden ensimmäisen peliminuutin aikana maalia olisi peli ollut tylsä ?
Mutta näin kävi , hyvä niin , saatiinhan vaihteeksi mukavaa puheenaihetta , ainakin eteläisessä hiilisatamassa .
On se kiva kun aina sattuu ja tapahtuu , ei ole tylsää.
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Re: Re: Kummelit Kaukalossa

Viestin lähetti JHag


Olemme käsitelleet korvaushakemuksesi Tampere-henkisessä meetingissä. Meillä oli liian pienet niittinahkatakit ja pillifarkut päällä sekä takatukat ojennuksessa oikean tunnelman saavuttamiseksi. Kuuntelimme Juicea, Kari Peitsamoa, Popedaa ja myös ns. manserockin tuntemattomampia suuruuksia, kuten Heli Nevakareen soolotuotantoa. Olemme sitä mieltä, että korvaushakemuksenne on hyväksyttävä. Nyt tarjositte viihdettä koko rahan edestä, ilman Mäkiahoakin. Korvaukseksi saatte meiltä Niclas Hedbergin miehistöönne lisää huumoria tuomaan.

Kun tulemme Tapparan vieraaksi, oletamme, että pidätte viihdetason tuolloinkin korkeana.

Voisitteko soittaa jotain Helin biisiä...anteeksi, teidän kielellänne siis piisiä....aina kun HIFK tekee maalin Tapparaa vastaan? Luulisi, että Hovi saa siitä ylimääräistä puhtia ja luulisi myös, että maalinteko loppuu.

Kiitämme asian nopeasta käsittelystä ja korvausvaatimuksen hyväksymisestä.

Jos jostain käsittämättömästä ja ennalta-arvaamattomasta syystä Panzerkampfwagen-Hedbergiä ei treidata Tapparan mikkihiiripuolustuksen tukipilariksi, 12.11 pelattavassa pelissä saatamme todistaa Nicci Hiiren ja McSturmovik-Pommittaja-Ahon välienselvittelyä viimeistään 2. erän lopussa. Jotta asiat pysyvät mielenkiintoisena Nicce saa avukseen Tapparan junioricheerleaderit. Molemmat saavat suihkukomennuksen ja 5 peliä pelikieltoa. Jortikka hylkää JHagin anomuksen Hedbergin pelikiellon kasvattamisesta 86 otteluun. Timo Nyholm kirjoittaa Iltasanomiin artikkelin otsikolla 'Hedberg ei ole jääkiekkoilija'.

Erätauolla Ape ja Jukka heittävät frisbeetä keskiympyrään samalla kun Eppu Normaali nappaa punaviiniä ja juustoja Yläpesässä ja Pate Mustajärvi laulaa La Donna e Mobile -aariaa fanikatsomon hurratessa ja laulaessa mukana. Anssi Kelaa ja Suurlähettiläitä epähuomiossa laulanut M.Zidlicky viedään poliisisaattueessa psykiatrisiin tutkimuksiin ja tästä innostuneena Tappara tulee 0-10 tilanteessa tasoihin. Tässä vaiheessa HIFK-fanit ovat toivottavasti melko kännissä.

Pelin päätyttyä 13-12 jatkoajalla (Hovi heittää purkukiekon jatkoajalla Draperin längistä sisään, kun tämä vanhasta muistista pyytää urheilujuomaa Tapparan vaihtoaitiosta), molempien joukkueiden fanit siirtyvät poliisiasemalle, rautatieasemalle tai baariin.

Tervetuloa siis 12.11 pelattavaan kulttuuri-ja hengenravintospektaakkeliin!

muaddib
 

Taasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat
Mitähän tässä voisi sanoa. Taidan olla joku hemmetin pahanilmanlintu? En lähtenyt hallista ulos, jäin sitkeesti baarin puolelle seuraamaan peliä tv-ruudun välityksellä (toisen erän puolivälissä). Ja eikös HIFK aloittanut maalien teon.
Kolmannen erän alkaessa naureskelin kavereille että uskallankohan tulla katsomoon ettei maalien teko lopu siihen, kaverit suostuttelivat minut jäämään baarin puolelle.
No, 6-6 tilanteessa minäkin jo juoksahdin oviaukkoon katsomaan että onko tämä totta ja kaverit huutaa sitten penkiltä että mene ihmeessä takaisin baariin, tänne ei ole tulemista...
Olihan matsi vaikka töllöttimestä pitikin puolet seurata.

Tuli mieleen melkein vastaavanlainen tapaus pari kolme vuotta sitten kun IFK oli JYP:lle häviöllä 0-5. Silloinkin lähdin ottamaan rauhoittavan kohvin ja johan petojen maalihana aukes.
Suostuiskohan pojat sponssaamaan noi kohvit, on ne sen verran kalliita?...
 

Carlos

Jäsen
Viestin lähetti Taasa
Tuli mieleen melkein vastaavanlainen tapaus pari kolme vuotta sitten kun IFK oli JYP:lle häviöllä 0-5. Silloinkin lähdin ottamaan rauhoittavan kohvin ja johan petojen maalihana aukes.
Suostuiskohan pojat sponssaamaan noi kohvit, on ne sen verran kalliita?...

Jos pystyt laittamaan enemmän statistiikkaa aiheesta, niin eiköhän tuo sponssaaminen järjesty. Tavalla tai toisella. :-)

Mulla oli joku kymmenkunta vuotta sitten meneillään semmoinen "kausi" että aina kun avasin radion Hifkin pelin aikana, niin vierasjoukkue teki heti maalin. Sitten kun pistin sen kiinni, niin Hifk teki maalin. Muutama kaveri oppikin tämän ja puhelin soi yhtenään peli-iltoina "pistä nyt jumalauta se radio kiinni..." Vai oliko ongelma siinä että olis pitäny olla sitä kohvia kyytipoikana?
 

Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllä ei kaduta hetkeäkään, että tuli lähdettyä tätä peliä katsomaan Kuopiosta asti (reissuun sisältyi tosin muutakin). Voisin jopa nostaa kyseisen ottelun omaan livenä nähtyjen pelien topvitoseeni. Melkoinen draama ja jännitysnäytelmä IFK:n noustessa maali maalilta tasoihin ja lopulta ohi Tapparan. Aika lailla jäi sitten kyrsimään se Tapparan 7-7 -tasoitus. Vaikka olihan se tekemällä tehty maali...

Kova oli meininki hallissa ja varsinkin siinä katsomonosassa, josta peliä seurasimme (E3). Tosin meiningistä vastasi lähinnä eräs IFK-fani joka oli selvästi harjoitellut pari edellistä päivää päästäkseen ottelukuntoon. Sen verran oli kaverilla nuppi turvoksissa. Äijä kävi sitten hetken mielijohteesta ostamassa toisella erätauolla 170€:n pelipaidan entisen pelipaitansa päällä. Heppu ehti hukata pelissä kännykkänsä (jonka kaverini tosin löysi) ja lentää alemmalle penkkiriville porukan päälle juhliessaan 7. maalia.

Aika hämmästyttävä toi hinta kyllä on, sentään tonni vanhaa rahaa. En meinannut millään uskoa kun ensimmäisen kerran kuulin. Mutta jos IFK:lla on rahaa kuin roskaa, niin kai sitä pitää olla myös faneilla, jotka koko lystin maksavat? Itse tyydyin T-paitaan.

Kiitos elämyksestä. Toivotaan, että nähdään samoissa merkeissä vielä toistekin.

PS: Joonas Vihkosta tulee vielä iso Stara!
 

Kaivanto

Jäsen
Ja tällaisen jälkeen on muuten sitten kenenkään ihan turha tulla russuttamaan, että kumpiko tamperelainen pelaa voitottomat pelinsä legendaarisemmin.

Tulin otteluun mukaan toisessa erässä, kun astelin TAYS:sta vierailukäynniltä ulos, räpläsin autossa radion auki ja kuulin, että nolla-kuudessa mennään. Hykertelin itsekseni jotta hyvä, että Tappara tarjoilee jotain vähän enemmän ekstreemeen kallistuvaa jo mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Vasta edellisenä päivänä manasin kohtaloani hallitsevan runkosarjavoittajan ja tuplafinalistin kadehdittuna kannattajana joka kadehtii rämpijäjoukkueiden faneja siitä, että heille runkosarja maistuu kenties pahalta muttei puulta.

Jatko ei ollut enää niinkään extreme vaan pikemmin beyond, varsin piristävä harmaantuvan alkusyksyn draama silti kaiken kaikkiaan. Kyllä siitä pisteen mieluusti maksaa. Draaman kaari oli viimeiselle minuutille kuin Walt Disneyn HIFK:lle tilaustyönä kirjoittama (onkohan IFK:n junnuissa paljonkin monivammaisina syntyneitä orpoja?). Tasoitusmaali oli taas vähintäänkin outoa huumoria.

EDIT: Niin ja terveydestäni huolestuneille vielä tiedoksi, että sairaalaan ei tarvinnut sentään palata.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Valitettavasti täytyy raportoida HIFK- fanien törkeästä käyttäytymisestä ao. pelissä katsomossa F8.

Kuusi Tapparan kannattajaa, vieläpä suht rauhallisia sellaisia ja pitkästä matkasta, seurasi peliä kyseisessä katsomossa taputtaen ja hurraten Tapparan maaleille. Mutta kolmannessa erässä IFKoon kirin alkaessa yläpuolella siihen saakka hiljaa istuneet IFK- fanit alkoivat kuittailla melko härskiin sävyyn näille Tappara- faneille. Ja kun eivät saaneet vastakaikua, eli tappelua aikaiseksi niin homma vaan yltyi. Vit*uilu meni henkilökohtaisuuksiin, syljeskelyyn ja suoraan korviin vislaamiseen. Kun eivät T-fanit viitsineet alkaa tapella, olikin viisaampaa poistua kesken hallista.

Aika lapsellista ja raukkamaista käytöstä, sanon minä. Hävettää kuulla moisesta. Ei oikeat fanit noin käyttäydy. Eiköhän jatkossa keskity peliin, tai ainakin rajata kuittailut yms. peliin ja pelaajiin. Ja tuomariin. Fyysinen koskemattomuus olisi katsomon puolella myös toivottavaa.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Loistava viihdettä...

... harmaantuvaan syksyyn. Kiitokset siitä sekä Tapparalle että HIFK:lle.

0-6:sta nouseminen näin lyhyessä ajassa vaatii uskomattoman määrän sattumaa, huonoa maalivahtipeliä ja ennen kaikkea sen, että vastustaja lopettaa pelaamisen täydellisesti. Tästä syystä nämä IFK-hegemoniaa pönkittävät "uskottiin itseemme... päätettiin jätkien kanssa kopissa..." -lausunnot herättävät lähinnä hilpeyttä. Euforinen hurmos syntyi, kun vastustaja otti koko ajan jäähyjä, jokainen veto alkoi upota ja yhtäkkiä oltiin enää muutaman maalin päässä. Nähdäkseni on kuitenkin naurettavaa yrittää uskotella, että tämä olisi tapahtunut toisinpäin. Jatkon kannalta nousu oli toki IFK:lle melkoinen henkinen peräruiske.

Tapparalle on naureskeltu, mutta se tosiasia, että näin huonolla asenteella pelaileva joukkue on edelleen tappioitta, ei naurata pätkääkään. On todella syytä muistaa, että Tappara hankkiutui Helsingissä IFK:n vieraana 0-6 johtoon, mikä on melkoinen temppu siitäkin huolimatta, että Draper alkaa jo esittää Hrivnakmaisia otteita. Se, että he sitten lopettivat pelaamisen, ei muuta tätä tosiasiaa. Samoin on painotettu Tapparan onnekasta tasoitusmaalia, mutta mielestäni nähdynlainen nousu vaatii sattumaa monin verroin enemmän.




Ranger
 

Tupac Amaru

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Viestin lähetti Vaughan
Hmm, aiemmin keskusteltiin siitä Ruutu nimen taivutuksesta...

Muistaakseni vanha äidinkielen opettajani sanoi, että lähtökohtaisesti suomenkielen sanat taivutetaan aina samalla tavalla olivat ne sitten erisnimiä tai yleisnimiä - siis Ruutu -> Ruudun / Ruuttu -> Ruutun.

Kuitenkin jos ihminen itse haluaa ääntää nimensä toisella tavalla, näissä muutamissa poikkeuksissa se on hyväksyttävää. Tietääkö joku miten Ruudun veljekset itse taivuttavat nimensä, kai tänne joku heidän kaverinsa kirjoittaa?


Jarkko Ruudun mielestä se kirjoitetaan näin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös