Jos kanisteri tahdotaan niin kaikki pitää voittaa.
Tästä oli kaljucornerissa Ismo lehkoselta hyvää tarinaa. Hänellähän on kokemusta häviämisestä. Oliko se jopa niin, että valmennusuralla 11 semifinaalitappiota ja yksi taisi tulla meidän valmentajana. Mainittakoon vielä sivuhuomiona, että onko Ismo Lehkonen ainoa HIFK-valmentaja, joka onnistunut tiputtamaan Tapparan ja muuten tullut 10/11 nenään? Ihan näiden tilastojenkaan perusteella en mielellänä juuri sitä Tapparaa ottaisi avauskierroksella.
Lehkonen yleisesti ottaen sanoi, että sillä on helvetisti merkitystä, että kuka pudotuspeleissä tulee vastaan ja missä järjestyksessä. Voi käydä niin, että saat pelitavallisesti hyvin sopivan puolivälierävastustajan ja selvität sen 4-5 pelissä. Tuleva semifinaalivastustaja, joka ennakolta olisi se päävastustaja, pelaa 7 peliä ja heille tulee tässä sarjassa muutama avainpelaajan loukkaantuminen. Taas astetta helpommin jatkoon ja helpottaa taas finaalisarjaa.
Miettii ihan näitä HIFK:n mestaruuksia, niin 1998 joukkue olisi todennäköisesti raivannut tieltään minkä jengin vain, mutta vuotta myöhemmin toisaalta itse sählättiin se TPS finaalisarja eli ei sekään kirkossa kuulutettu ollut.
2011 mestarijengin tie mestariksi oli narrit-sarjan jälkeen läpihuuto, mutta menihän siinä myös kaikki nappiin. HIFK selvitti Lukon 5 pelissä ja sai ennen finaaleja pitkän tauon, kun Espoo tuli sääleistä asti pitkän kaavan mukaan. HIFK sai ratkaisevan edun finaaleihin. Olisi toki hoitanut sen, mutta ei välttämättä 4-0. Jokerit-sarja meni 7 peliin ja Lukko sarjan vaikein peli oli se ensimmäinen, johon tultiin päivän levosta. Ongelma tosin ei ollut fyysinen, vaan henkinen.