Mainos

HIFK-perheen parhaat sitaatit

  • 1 918
  • 24

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Otsikko lienee aika itsensä selittävä ja itsestäänselvä. Salmelainen on nyt viime aikoina laukonut sen verran timanttisia heittoja, että hän alkaa jo näyttäytymään Nybondaksen ja Matikaisen veroiselta sitaattikoneelta. Saa tänne laittaa myös muiden kirjoittajien tai fanien onelinereita, ja niin myös teen aloittaessani ketjun, sillä sen verran hyvät naurut tuli näiden alla olevien samankaltaisuudesta:

Ensin Salmelaisen sitaatti:

"Maalinteko on ollut iso ongelma... Niiden kautta ois paljon tullu helpotusta, myös pisteiden valossa tällä kaudella ja sen kautta ollaan myös ajauduttu tähän tilanteeseen."

Sitten palstasisaren versio samalla teemalla:

Kun kukaan ei ole onnistunut, koko jengi näyttää ihan paskalta. Mutta, jos tuolla olisi useampi pelaaja, jotka olisivat tehneet useampia maaleja, ihan siis nimestä riippumatta, jengi ei olisikaan ihan niin paska.

Minäkin kokeilen samaa teemaa:

Kyllä minäkin muutoin olisin ihan kylläinen, mutta ongelmaksi on vain muodostunut se ettei minulla ole edessäni ruokaa! -Helsingforce
Olueiden hankkiminen on ollut ongelma, niiden kautta olisi känni ollut huomattavasti helpompi saavuttaa, ja ilman niitä on myös ajauduttu tähän selväpäisyyteen - Helsingforce
Tietenkin näyttää siltä kuin en osaisi voittaa veikkauksessa, mutta se johtuu vain siitä että olen ruksannut vääriä kohtia. Jos olisin ruksannut oikein, en olisikaan paska! - Helsingforce
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
”Kuka nussi Suskia”


Toi tähän perjantaihin hymyn huulille kun kuunteli meidän edareita..
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit

Joukkue ei ole valmis​

Nybondas korostaa, että heikosta alkukaudesta huolimatta hän on tyytyväinen kasaamaansa joukkueeseen, joka on vielä keskeneräinen.

– Kamppailemme maalinteko-ongelmien takia, mikä leimaa tätä alkukautta. Minusta meillä on erittäin laadukas joukkue, joka kestää vertailun, jos joukkueet laitetaan riviin ja verrataan vastustajiin. Missään ei myöskään ole väitetty, että tämä jengi olisi valmis.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
”Jos Liigassa aiot pelata ensi kaudella niin se ei tapahdu IFKssa” Karavaanari nuorelle Miro Heiskaselle

Sanamuoto on oma, mutta viesti oli tämä
 

Bat79

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Joku toimittaja puhuu pelikirjasta. Oksennan kun kuulen sen sanan. Se on kuin joku uusi jumalainen keksintö tämä pelikirja. Tulee kupla otsaan ja lujaa. Ihan kuin joku olisi keksinyt pyörän uudelleen."

The one and only Sir Pentti
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös