Mainos

HIFK:n sairastupa ja muut poissaolot kaudella 2024–2025

  • 92 029
  • 518

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Eipä tuonne junnuinvaasiota sentään tullut. Vanhanen ainoa uusi.
Vesalainenhan veti ainakin Tappara -pelin loppuun kun sen 4-2 teki tyhjiin. Noh, eihän se nyt kerro, kun meillä näyttää tauoilla saikut lisääntyvän kans, mutta jos nyt ei kuitenkaan pahempaa tällä kertaa.
 

F#21

Jäsen
Eiköhän Vesalainen tajunnut, ettei ole käyttänyt tämän vuoden sovittuja saikkupäiviään, niin ottaa nyt joulukuussa hiukan irtiottoa jääkiekosta. Pari viikkoa jossain auringossa ja muutamat cubalibret naamariin, niin hyvin jaksaa kevääseen.
 

M@thieu

Jäsen
En tiedä onko tätä näkökulmaa nostettu aiemmin tässä ketjussa, ja ymmärrän että kannattajien vitutukseen/turhautumiseen ei paljon auta. Mutta Viitasen Aitio-haastiksista alkaneessa julkisessa keskustelussa on todettu mm. näin:

– Seuroissa on eroja näissä. Esimerkiksi HIFK:ssa (lääkäri) Petri Heleniuksen johdolla hoitolinja toimi kuin junan vessa. Muualla hoitolinjoihin on kuitenkin saatettu puuttua niin, että ikään kuin on selvää, että olisi parempi olla vammastaan hiljaa, Tuohimaa sanoo.

Liekö siis osasyy pelaajienne poissaoloihin siinä, että potilaat hoidetaan kunnolla ja toipumisesta vastaa yksinomaan lääkäri (toisin kuin jossain muualla) eikä puolikuntoisia peluuteta (toisin kuin jossain muualla). Sikäli mikäli näin on, niin hyvä Ville Peltonen, Petri Helenius ja IFK.
 

Ballo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, LA Kings, Arsenal
Ihan oikeasti miten näitä loukkeja on kaudesta toiseen näin järkyttävät määrät? Jotain tuolla tehdään ihan päin helvettiä. Ei ole mitään huonoa tuuria kaudesta toiseen.
 

Battlefield

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On muuten nää tauot ihan vitun kohtalokkaita IFK:n kannalta, kokoajan tippuu jätkiä veks tauoilla.
 

En gång IFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sitten vaan veikkailemaan miten pitkään Vessi joutuu huilaamaan, jos nyt loukista on edes kyse eikä ole vain kipeä:)

2-4vk tuttu ja turvallinen veikkaus.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Vesalainen, Lindbohm, Sund, Somppi, Taponen, Nykyri ja Komarov sellaisista joita oikeasti tarvittaisiin.

Siihen päälle Mieho ja Jasu.

Aina vittu sama.
On tässä se nyanssi vanhaan verrattuna ettei tarvi odottaa paikataanko poissaoloja. Ei paikata.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
En tiedä onko tätä näkökulmaa nostettu aiemmin tässä ketjussa, ja ymmärrän että kannattajien vitutukseen/turhautumiseen ei paljon auta. Mutta Viitasen Aitio-haastiksista alkaneessa julkisessa keskustelussa on todettu mm. näin:

– Seuroissa on eroja näissä. Esimerkiksi HIFK:ssa (lääkäri) Petri Heleniuksen johdolla hoitolinja toimi kuin junan vessa. Muualla hoitolinjoihin on kuitenkin saatettu puuttua niin, että ikään kuin on selvää, että olisi parempi olla vammastaan hiljaa, Tuohimaa sanoo.

Liekö siis osasyy pelaajienne poissaoloihin siinä, että potilaat hoidetaan kunnolla ja toipumisesta vastaa yksinomaan lääkäri (toisin kuin jossain muualla) eikä puolikuntoisia peluuteta (toisin kuin jossain muualla). Sikäli mikäli näin on, niin hyvä Ville Peltonen, Petri Helenius ja IFK.
Niin no…Petri Heleniuksen kiinalaiset ehdottomat tulkinnat covid testeistä karkottivat yhden numeron 77 poronhoitoalueelle kun ei terveenä saanut pelilupaa.

Muuten tämä pitää paikkansa. Yksi teräsmies sanoi vammastaan että edellisessä seurassaan olisi saanut peliluvan.
 

Hattutemppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Loukkaantuneet/sairastuneet: Juhani Jasu (n. 3,5 kuukautta), Tony Sund (n. 2 kuukautta), Niklas Nykyri (n. 2 kuukautta), Panu Mieho (6-8 viikkoa), Otto Somppi (n. 4 viikkoa), Roope Taponen (1-2 viikkoa), Kristian Vesalainen (1-2 viikko), Leo Komarov (day-to-day)
 

tiimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vesalainen oli katsomassa viikonloppuna Dartsia. Mielessäni pohdin, että eiköhän se tikka napsahda silmään ja ura on siinä.

Onneksi siis selvittiin parin viikon saikulla, ehkä.
 

Gabrieli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Newcastle
Vesalainen oli katsomassa viikonloppuna Dartsia. Mielessäni pohdin, että eiköhän se tikka napsahda silmään ja ura on siinä.

Onneksi siis selvittiin parin viikon saikulla, ehkä.
Leksaki muuttunut day-to-day, onkohan tän vellovan taudin tapa nyt esittää tuo 1-2 viikkoa? Kun se on ainakin meidän työporukassa mennyt aina lähemmäs tuota 2 viikkoa, poikkeuksia on.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat

"Kristian Vesalainen (3-4 viikko)"

Taisi juuri muuttua 1-2 viikosta tuohon 3-4 viikkoon. Jep jep.
 

Steven

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Calgary Flames, Liverpool FC
Kokoonpanoa katsoin ja huokasin, huh Vesalainen vaan 1-2 vkoa.

No sit meni 2 min ja se oli vaihdettu 3-4 vko. Uskomatonta
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Jos Helenius vaihtuisi toiseen lääkäriin, lyhenisikö ja vähenisikö pelaajien poissaolot. Veikkaan että kyllä. Lääkäreitäkin on moneen lähtöön eikä heidän paremmuutta voi sillä mitata kuka kirjoittaa pisimmät sairauslomat. Jos ja kun fyssarit vaihtuu lähes vuosittain mutta lääkäri pysyy samana, niin kai siitäkin voi jotain päätellä.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pakko kysyä, että mitä vittua? HIFK:n jokavuotinen loukkaantumissuma ei mitenkään selity todennäköisyyksillä. En osta myöskään väitettä Nordiksen huonosta jäästä, kun siihenhän ehditään kyllä treeneissä tottua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös