On tämäkin tietysti taktiikka, että vedetään niin päin persettä ei vain voi olla välittämättä, kun vituttaa.Tämän seuran some on ollut aina yhtä paskaa kuin tuote kentällä.
On tämäkin tietysti taktiikka, että vedetään niin päin persettä ei vain voi olla välittämättä, kun vituttaa.Tämän seuran some on ollut aina yhtä paskaa kuin tuote kentällä.
Kukakojan sen juntturan meiltä kellistäisi?
Olisi paras ostaa Pelsusta pois ja laittaa sitten istumaan lipunmyyntipisteelle. Tämä on sitä 2020-luvun stadilaista ”noutamista”.Kukakojan sen juntturan meiltä kellistäisi? Aika konkari ja meillä ei oikein ole kokemusta sellaisesta pelistä. Sellaiseksi se on mennyt. Reipasta retardia lätkää pelataan nyt muualla.
Mietin samaa, että mitä vanhoina hyvinä aikoina olisi tapahtunut. Toki tyrä olisi jo saanut käsittelyä edellisinä vuosina eikä vastaavia taklauksia enää nähtäisi. Surullista meininkiä nykyään.Minkälaisen shown Roman Vopat olisi laittanut pystyyn? Tai siis sehän olisi tehnyt nyrkkeilypallon Tyrväisen päästä jo aikaa sitten.
Väkivaltafantasioinnit, ”hintiksi” haukkumiset ja kehitysvammaisuuteen linkittyvät ilkkumiset. Joukkueenne suorittaa käsi kädessä fanien kanssa. Haluaisin uskoa, että nämä yllättävän monet käyttäjät eivät edustaisi IFK-fanikuntaa yleisemmin.Ole hyvä vaan. Siellä Rinnekoti-laatikolla on varmasti mukavampi olla.
Kyynel.Väkivaltafantasioinnit, ”hintiksi” haukkumiset ja kehitysvammaisuuteen linkittyvät ilkkumiset. Joukkueenne suorittaa käsi kädessä fanien kanssa. Haluaisin uskoa, että nämä yllättävän monet käyttäjät eivät edustaisi IFK-fanikuntaa yleisemmin.
Huutista, sehän oli täysin onnistunut nouto.Hyvä yritys
NÄIN!! CMON LÄDÄ