Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2024–2025

  • 483 042
  • 8 859

Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Melkoinen viikko, täytyy olla olosuhteisiin nähden tyytyväinen. Kaudesta 10 peliä täynnä ja sarjasijoitus 3. Muistan joka ilta Pappia iltarukouksessani, jotta pysyisi ehjänä.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Pitäisikö HIFK:n siirtyä pelaamaan vain vieraskentillä? Pisteitä tulee eikä pelaajat hajoa. Myöskin kotikatsomo välttyy vitutukselta ja rahatkin säästyy.
 
Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Hyvin selvitty viikosta, ja kaikissa peleissä näkyi että hyökkäys ja maalinteko sujuu yhä paremmin kuin viime kaudella. Loukkaantumisista huolimatta. Ukkoa pois sairastuvalta niin yhä on IFK vahva yllättäjä.
 
Nagiri

Jäsen
Hovisen sisään tulo oli mitä mainioin, se rauha mikä näkyy myös puolustajista on aivan älytön verrattuna Eliakseen.
Seppälä myös näky todella hyvin, on kiekollista taitoa ja haastoa, mutta osaa myös todella hyvin pelata kotiin päin.
Täytyy kyllä myös mainita Nykyri, tuntuu että kaveri tekee vain oikeita asioita. Rytmittyy hyvin, osaa puolustaa ja erottaa kiekkoa mailalla, lukee myös peliä todella hyvin. Ansaitsisi mielestäni isompaa roolia, menee heittämällä tämän uuden ruotsalaisen edelle.
 
UJkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olosuhteet huomioon ottaen olemme pelanneet suht hyvin. Muutamat heikot hetket peleissä vienyt pisteitä, mutta viime kauteen verraten olemme askeleen parantaneet. Vaikka viimekaudella oli samoja olosuhteita, oli laajempi ja nimekkäämpi rosteri silti pelattiin huonommin kuin nyt
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Olosuhteet huomioon ottaen olemme pelanneet suht hyvin. Muutamat heikot hetket peleissä vienyt pisteitä, mutta viime kauteen verraten olemme askeleen parantaneet. Vaikka viimekaudella oli samoja olosuhteita, oli laajempi ja nimekkäämpi rosteri silti pelattiin huonommin kuin nyt

Tuli tässä mieleen pelin aikana, että kärsivällisyys on paljon parempaa viime kauteen verrattuna. Se on suht tärkeä elementti näissä ”tylsissä” peleissä.

Asiat mitkä mielessä niin on juurikin Niklas Nykyri, kypsää pelaamista.

Toisessa ääripäässä mielessä ajankohta milloin voi alkaa valittamaan Raskin tasosta?
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitäisikö HIFK:n siirtyä pelaamaan vain vieraskentillä? Pisteitä tulee eikä pelaajat hajoa. Myöskin kotikatsomo välttyy vitutukselta ja rahatkin säästyy.

Tätä samaahan ihmetteli aikoinaan Kari Jalonen, olisko ollut toisella kaudellaan, kun vieraissa kulki putki, mutta himapelit oli aivan täyttä tervaa.

Muistini mukaan heitti jotain, että pitäiskö ennen kotipeliä käydä bussilla ajelemassa Kehä kolmosen ulkopuolella ennen kotipeliä.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hovinen maalissa ja nollapeli. Oliko tämä nyt niin vaikeata? Miksei pelannut jo eilen kun vastassa oli Kärpät kotikentällä? Tästä eteenpäin Hovinen maaliin aina kuin mahdollista ja muut tuuratkoot vain jos Hovinen tarvitsee lepoa.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olosuhteet huomioon ottaen olemme pelanneet suht hyvin. Muutamat heikot hetket peleissä vienyt pisteitä, mutta viime kauteen verraten olemme askeleen parantaneet. Vaikka viimekaudella oli samoja olosuhteita, oli laajempi ja nimekkäämpi rosteri silti pelattiin huonommin kuin nyt

IFK:lla on kiekollisesti aika paljon parempi pakisto, kuin viime vuonna ja sitä kautta peliin on saatu tiettyä rauhaa, vaikka ei se vielä silmiä hivele. Ei sentään ihan niin herkästi mene roiskimiseksi. Tämä pakisto eli Sund terveenä ja Salin (tämän kauden esitysten) Mannisen tilalla, niin olisi jopa loistava pakisto. Tämä munailtiin ihan itse Salinin kanssa ja sekoiltiin lisää hankkimalla Manninen.

Toivottavasti kaikki nyt huomasi myös sen veskarin merkityksen: Taposella, Vinnillä tai Eliaksella olisi tullut 0 pistettä.

Viime kauden hyökkäys tai yhtä laaja, tämän kauden pakisto + Salin sekä Hovinen maalissa, niin jopa Peltonen saisi runkosarjan top4 ja semeihin. Tämä sillä oletuksella, että kauteen olisi valmistauduttu näin hyvin.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
On aina tummat vs. vaaleat. Kotijengi päättää. Koska SaiPa pelaa vaaleilla kotona, niin vieras on sitten tummissa.

Ennen näitä vaaleissa kotona pelaavia oli enemmän, mm. TPS ja Lukko. Nyt vain SaiPa.
Toi tumman keltainen ja tumman punainen on vaan musta järkyttävä asetelma, sillä Saipan "vieraspaita" on väriltään mielestäni kotipaita. Mun mielestä vierasjoukkueen pitäisi pelata aina valkoisella / vaalealla paidalla, niin että se on selkesti vaalea ja vieraspaita ja kotijoukkueen tummalla paidalla.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Hyvin selvitty viikosta, ja kaikissa peleissä näkyi että hyökkäys ja maalinteko sujuu yhä paremmin kuin viime kaudella. Loukkaantumisista huolimatta. Ukkoa pois sairastuvalta niin yhä on IFK vahva yllättäjä.
KooKoolta ja pelillisesti sekaisin olevilta Kärpiltä pataan (kotona) rankkareilla ja siihen päälle nihkeä vierasvoitto SaiPasta. ”Hyvin selvitty viikosta”. Tuo lause kertoo kaiken oleellisen tästä organisaatiosta. Ja ei, loukkaantumiset eivät käy tekosyyksi urheilujohdon osalta.
 
Purkki

Ei tuoreet loukkaantumiset ole mikään "tekosyy" vaan ihan oikea syy. Etenkin, jos osuvat maalivahti osastoon. Vaikea maalivahti tilanne oli kyllä vähintäänkin osa syy keskiviikon ja perjantain tuloksiin ja onneksi siihen reagoitiin, hyvin tuloksin. Organisaatio selvisi mielestäni varsin mallikkaasti kiperästä tilanteesta. Tästä kommentista huokuu kyllä nyt vähän sellainen "mikään ei kelpaa" asenne.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toi tumman keltainen ja tumman punainen on vaan musta järkyttävä asetelma, sillä Saipan "vieraspaita" on väriltään mielestäni kotipaita. Mun mielestä vierasjoukkueen pitäisi pelata aina valkoisella / vaalealla paidalla, niin että se on selkesti vaalea ja vieraspaita ja kotijoukkueen tummalla paidalla.

Muistelin vaan sellaista, että eikös joskus ysäriluvulla ja varmaan vielä 2000-luvulla pelattu vielä kotipelit siinä valkoisessa paidassa käytännössä IFK:ta lukuunottamatta?
 
Luke

90-luvulla tätä koitettiin ainakin jossakin määrin ajaa, että kotona vaaleissa ja vieraat tummissa. HIFK ja Ässät tästä ainakin nostivat metelin, joten asia haudattiin.

Mutta onhan maailmalla tosiaan sellaistakin tapaa, että värit vierailevat.

Lukko ja SaiPa olivat jossain kohtaa ainoat kotona vaaleissa pelaavat joukkueet. Eivät siis tarvinneet vieraspaitoja kuin toistensa kohtaamiseen. Sumplivat nämä keskinäiset niin, että vieraspaidat piti hankkia vain vuorovuosin.

No, se OT:stä.
 
Nicky Nichols

Pakko vielä kommentoida tätä ot:tä kun nyt satuttiin ottamaan puheeksi.

NHLssä kotijoukkue pelaa aina tummansävyisellä ja vieras valkoisilla, ennen vanhaan se oli toisin päin. Joka tapauksessa valkoinen paita on joukkueille pakollinen.

Ja mielestäni pitäisi Liigassakin olla, enkä ymmärrä miksi ei ole. Punainen vs. keltainen (kuten Saipa/KalPa vs IFK) ei varmaankaan useimmilla katsojilla haittaa joukkueiden erottamista, mutta kyllä monesti jossain Lukko-KalPa/SaiPa/Jukurit peleissä molemmilla joukkueilla on liian samansävyiset asut.

Tämän luulisi olevan Liigalle suht helppo hoitaa. Kaikille valkoinen paita pakolliseksi, ja thats it.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Hovinen maalissa ja nollapeli. Oliko tämä nyt niin vaikeata? Miksei pelannut jo eilen kun vastassa oli Kärpät kotikentällä? Tästä eteenpäin Hovinen maaliin aina kuin mahdollista ja muut tuuratkoot vain jos Hovinen tarvitsee lepoa.
Katsoitko SaiPa matsin haastattelun. Pappi oli aivan hapoilla, ei olisi vielä kestänyt kahta matsia perättäin. Luulisin että valmennus arvioi että Kärpät matsi olisi fyysisesti veskarille kovempi, joten Elias maaliin siihen ja Pappi SaiPaa vastaan. Veikkaan että Psppi pelaa himassa Jukureita vastaan ja Elias perjantaina Mikkelissä ja lauantaina Pappi himassa Ipaa vastaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuohon ylläolevaan lisäisin että vaikka nollapeli tuli ja otteet näyttivät hyviltä niin ei todellakaan pelaa ensi viikon kaikkia otteluita. Elias takuulla kehissä Mikkeliä vastaan ainakin toisessa ottelussa jos Taponen vielä klesana. Ilvestä vastaan en peluuttaisi muita kun Pappia.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katsoitko SaiPa matsin haastattelun. Pappi oli aivan hapoilla, ei olisi vielä kestänyt kahta matsia perättäin. Luulisin että valmennus arvioi että Kärpät matsi olisi fyysisesti veskarille kovempi, joten Elias maaliin siihen ja Pappi SaiPaa vastaan. Veikkaan että Psppi pelaa himassa Jukureita vastaan ja Elias perjantaina Mikkelissä ja lauantaina Pappi himassa Ipaa vastaan.

Tuskin siinä kuntopohja on noussut yhden päivän aikana. Pointtini oli se, että Kärpät ottelu oli kotiottelu ja alla oli jo kolme perättäistä kotitappiota. Elias olisi voinut hoitaa SaiPa ottelun, jotta oltaisi saatu kotiyleisölle voitto.

Muuten tuo ehdottamasi otteluiden jako on hyvä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös