Kolme mestaruutta putkeen, edelliset 12 kautta putkeen vähintään välierissä, näistä 9 kertaa finaaleissa jne.OT: Miksi muuten Tapparan paskaa suorittamista ei ihmetellä? Siellä jengi melko vähäisillä loukkaantumisilla suorittanut päin persettä jo pidemmän aikaa. Mikä meillä olisi kriisi, on siellä suunniteltua treenaamista ja valmistaumista kliiniseen playoffkiekkoon.
IFKn osalta voi tänään valitettavasti sammuttaa valot.
Ja jättää vittumaisesti räpylän ilmaan kun verkko pöllähtää takana.Maskia oli maalissa, eikä maalivahdin piikkiin. Silti ihmettelen tuota taposen sijoittumista. Veto lähtee hanskan puolelle ja taponen lähtee peittämään kilpeä ja vieläpä liukuu tolpasta ”ohi” eli puolet maalista tyhjänä.
No vielä pitäisi jaksaa perjantai ja lauantai pelata näillä samoilla....Sitkeästi tasaisella peluutuksella loppuun asti! Oikein! Jaksaa sitten jengi ens viikon matseissa.