Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 237 930
  • 22 271

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Salin oli tänään IFKn huonoin pelaaja. Ei selvästikään ole vielä valmis ottamaan ns. kiekollisen liiderin roolia. Nyt kun sitä roolia on loukkaantumisten takia tullut niin junnupuolustamiseksi ja sähläämiseksi on peli mennyt. Kärpät-pelin jälkeen käyrä on laskenut jyrkästi.

Salin on hyvin ristiriitainen hahmo. Hänellähän on lähes joka pelissä useampi maalipaikka. On oikeastaan lähes käsittämätöntä, että ei ole osunut useampaakin kertaa. Vähän sellaista pakiston Teissala syndroomaa.

IFK:lla on kyllä ihan järkyttävän kova pistepotentiaali muutenkin käyttämättä joukkueessa.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Joo kyllähän Peltosen ajan kiekkoa kuvaa se, että kiekosta pyritään pitämään väkisin kiinni, eikä riskeerata kiekon hallintaa esimerkiksi menemällä maalille kun paikka on.
IFK ajaa monesti maalille vasta kun tie on täysin auki.
Monesti IFK:n pelaaminen ylöspäin on hidasta ja IFK on helpohko pitää reunoilla pyörimässä.
Silti ihan hyvin pärjätään toki, eli ei aihetta paniikkiin.

Se ei silti ole se mitä tavoitellaan, mutta se vaatii juuri sieltä kiekottomalta pelaajalta hyvin vahvaa tekemistä jotta kiekkokontrolli pysyy tilanteen jälkeen myös omilla.

Kyllä Peltonen tietää, että laidoissa pyörintä on todella helppo puolustaa pois vain pitämällä keskusta tiiviinä kuten Saipa eilen teki. Silloin tulee esiin pelaajan itsensä luova käsitys ja miten sen muurin rikkoo. Eilen ei pelaajat halunnet mennä epämuvakuus alueelle.

Olen kyllä eri mieltä siitä, että IFK:n pelaaminen ylös olisi hidasta.
 
Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
Ja tätä kaikkea tukee myös se, että Roope Taponen sanoi olleen vaikea syttyä tähän peliin, mutta sitten psyykkasi itsensä ja sai muutaman kopin. Alkuun Tapsalla pomppikin pahannäköisesti kiekot.
Tämä olisi mielenkiintoinen asia tietää, että miksi on vaikea syttyä peliin? Joukkuetta tulee katsomaan kuitenkin +7000 ihmistä syksyn keskiviikkona, eivätkä liput ym. oheistuotteet ole ihan ilmaisia. Melkoinen oksennus fanien suuntaan edes sanoa tuollaista ääneen. Joukkueessa on kuitenkin pelaajia, jotka tienaavat sen 150-250k/kausi, niin sillä rahalla luulisi, että ammatissa kuin ammatissa, jokainen antaisi kaikkensa.
Ymmärrän kyllä, et sarja on pitkä ja ohipelejä tulee väkisinkin ja vastustajan Töppöset ja Löppöset eivät aina jaksa sytyttää, mutta itse tällaisen pelin jälkeen tunnen itseni petetyksi, kun käytän rahaa ja ennen kaikkea aikaa joukkueen seuraamiseen ja kannattamiseen ja sitten pelaajat toteavat, ettei tänään oikein kiinnostanut. Toki sanomattakin, tämä näkyi kentällä.
 
Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se tässä itseäkin ihmetyttää, jos jotain ei innosta pelata ammatikseen jääkiekkoa maksavan yleisön edessä.

Joku nosti taas esiin virittyneen vastustajan. Mikäänhän ei kiellä virittymästä itsekin. Ja jos joku sanoo että HIFK:ta vastaan on helpompi virittyä kuin SaiPaa, niin eikö nyt hemmetti HIFK:n paidassa pelaamisen pitäisi olla Suomessa se virittymisen ylin taso?
 
Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
IFK:lla on kyllä ihan järkyttävän kova pistepotentiaali muutenkin käyttämättä joukkueessa.

Voisiko tähän yhtenä syynä olla se, ettei tällä hetkellä ole kilpailua pelipaikoista ja peliajasta, vaan kaikille on automaattisesti paikka kokoonpanossa? Ketjut on lukittuna ja vaikka kuinka vetäisit vihkoon, niin paikka seuraavaan matsiin löytyy siitä omasta tutusta ketjusta/pakkiparista. Toki tähän vaikuttaa oleellisesti tämänhetkinen loukkaantumistilanne.
 
En usko, koska ei varmaan esim. Ässillä ole sen parempi tilanne tässä eikä varmaan Tapparallakaan.

Suuremmat syyt lienevät siinä, että ei ole löytynyt oikein yhtään toimivaa koostumusta tai ne mitä on löydetty, niin ei olla pidetty kasassa.

Toinen syy lienee pelitavallinen.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Se tässä itseäkin ihmetyttää, jos jotain ei innosta pelata ammatikseen jääkiekkoa maksavan yleisön edessä.

Joku nosti taas esiin virittyneen vastustajan. Mikäänhän ei kiellä virittymästä itsekin. Ja jos joku sanoo että HIFK:ta vastaan on helpompi virittyä kuin SaiPaa, niin eikö nyt hemmetti HIFK:n paidassa pelaamisen pitäisi olla Suomessa se virittymisen ylin taso?
Niin tavallaan sitä voisi kuvitella asian niinkin yksinkertaisesti, että täydellä höyryllä vetävä vastustaja useimmiten pakottaisi myös IFK:n laittamaan enemmän pöytään, eikä eilisen kaltaisia tulisi. Näissä pitäisi panostaa extrana siihen ekaan 10minuuttiin. Jos siitä ja koko avauserästä tulee hiihtelyä, niin monesti on vaikea alkaa kesken pelin kääntämään sitä kelkkaa kovaan taistelumoodiin ihan valmentajasta riippumatta.

Noh, onhan niitä sellasiakin nähty, että heikon esityksen jälkeen seuraava peli onkin sitten jotain ihan muuta kun hiihtelyä, ja odotankin jo huomiseen peliin aivan erilaista IFK:ta. Ihan sama missä pelataan, mutta vähemmän yllättäen odotan 3p ja kaikinpuolin hyvää draivia.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä täysin totta, jos ei kentällä ollut se Suomen paras joukkue, niin ei katsomossakaan olleet Suomen parhaat fanit.
No juu. Onhan se toki ihan eri tilanne esim narreilla mestiksessä, jossa ilman joukkuetta olleet fanit riemuitsevat uudesta tulemisestaan ja sen urheiluromantiikan hengessä huutavat niin että peräsuoli näkyy suun kautta.

Mutta toistahan se tietenkin on toistakymmentä vuotta virkamieskiekkoa vetänyttä brändiä seurailla, kun siellä pelätään häviämistä eikä sytytä peleihin. Kai tuo väistämättä alkaa heijastumaan katsomotapahtumiinkin, eikä asiaa auta osan faneista ikääntyminenkin, jolloin jo luonnostaan alkaa asettumaan enemmän sen seuraamisen pariin, sekä pelillisten asioiden, yksityiskohtien ja tapahtumien parempaan tarkkailuun, jonka myötä siihen mylvintään ja perseennostamiseen tarvitaan enemmän kuin kentällä hiihtelevä joukkue.
 
Viimeksi muokattu:

Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
@tommy36 täyttä asiaa. Itse en voi sietää ajatusta siitä, että ajan 1,5h per suunta edestakaisin nähdäkseni joukkueen, jota ei kiinnosta. Tunnen itseni silloin aivan saatanan petetyksi. Toki voidaan alkaa vittuilemaan ja todeta, että "oma valinta, mitäs käyt peleissä. Ei tää fanitus pakollista oo" ja muuta paskaa. Ehkä näihin tämänkaltaisiin peleihin olisikin hyvä herätyksen paikka siinä, että olisi etukäteen tiedossa, ettei tämä keskiviikon peli jaksa oikeen kiinnostaa joukkuetta ja paikalla olisi +7000 katsojan sijasta se +700 katsojaa, koska ei fanejakaan nyt oikein se peli kiinnostanut.

Itselleni on tärkeämpää itse peli, kuin tulos. Toki haluaisin, että joka peli voitetaan, mutta mielummin tappio taistellen, logolle pelaamalla ja kaikkensa antaen, kuin voitto asenneongelmaisena hiihdellen.

Katsomon trendi on jo ollut vuosia laskussa ja niin kuin olen aiemminkin todennut, tuntuu, että tärkeintä on se, että ollaan paikalla näyttäytymässä, voidaan vähän joraa rokkibiisien tahtiin ja välillä mumista kuluneita chantteja muodon vuoksi.
 
Viimeksi muokattu:

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Se ei silti ole se mitä tavoitellaan, mutta se vaatii juuri sieltä kiekottomalta pelaajalta hyvin vahvaa tekemistä jotta kiekkokontrolli pysyy tilanteen jälkeen myös omilla.

Kyllä Peltonen tietää, että laidoissa pyörintä on todella helppo puolustaa pois vain pitämällä keskusta tiiviinä kuten Saipa eilen teki. Silloin tulee esiin pelaajan itsensä luova käsitys ja miten sen muurin rikkoo. Eilen ei pelaajat halunnet mennä epämuvakuus alueelle.

Olen kyllä eri mieltä siitä, että IFK:n pelaaminen ylös olisi hidasta.
HAHPssa pisin yhtäjaksoinen kiekonhallintajakso kesti kakkoserässä lähes neljä minuuttia tehokasta aikaa. Sinä aikana Piiroiselle kaksi torjuntaa.
On surullista, ettei käytännössä kukaan uskalla ampua, pelata kohti maalia tai haastaa kulmasta keskelle.
Kun se kiekonhallinta laitojen lähellä ja viivassa ei valitettavasti näy taululla.
Jonkinlaista rohkeutta ja innovatiivisuutta toivoisi HAHPiin lisää.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
HAHPssa pisin yhtäjaksoinen kiekonhallintajakso kesti kakkoserässä lähes neljä minuuttia tehokasta aikaa. Sinä aikana Piiroiselle kaksi torjuntaa.
On surullista, ettei käytännössä kukaan uskalla ampua, pelata kohti maalia tai haastaa kulmasta keskelle.
Kun se kiekonhallinta laitojen lähellä ja viivassa ei valitettavasti näy taululla.
Jonkinlaista rohkeutta ja innovatiivisuutta toivoisi HAHPiin lisää.

Näkisin. että se oli tilanne tässä kyseisessä ottelussa. Muuten on pelaaminen ollut paljon suoraviivaisempaa ja se mahdollistuu myös vastustajan kautta kun ei 4 pelaajaa seiso pelkästään maalivahdin edessä vaan tavoittelee riistoa josta pääsee hyökkäämään.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tässä kun haukutaan kaikki ja vaaditaan kaikille potkuja, niin on kuitenkin hyvä muistaa, että siellä kentällä on aina myös se vastustaja.

Pelasiko IFK eilen mitenkään erityisen hyvin? No ei. Mutta samaan aikaan täytyy sanoa, että SaiPa onnistui suunnitelmassaan lähes täydellisesti. Se puolusti keskustan jopa hämmentävän hyvin ja osaksi noissa pitkissä pyörityksissä oli tilanne se, ettei siellä yksinkertaisesti ollut tilaa laukoa tai syöttää puhkovia syöttöjä. Oli siellä sitten toki myös sellaisia tilanteita, kun olisi ollut paikka laukoa, mutta vielä siirreltiin. Se on varmaan vähän niin, että jos peli menee tuollaiseksi hieromiseksi, niin helposti se skode ei sitten lähde enää edes, kun siihen olisi mahdollisuus.

Runkosarja on pisteiden keräämistä varten ja siinä IFK on onnistunut tänä vuonna huomattavasti paremmin kuin viime syksynä. Ja tämä on vielä aika lievä ilmaisu. Tuokin Vessin veivaama kaksi pistettä voi olla jossain kohtaa arvokas. Ja ketään ei kiinnosta ensi kevään finaaleissa, miten joku saatanan SaiPa-peli meni lokakuussa. Happea nyt.
 
Joo toki, ja onhan IFK:lla nyt kuitenkin 29 pistettä 15:sta pelistä, joten ei tämä 1/4 runkkarista nyt ihan Joonakseen ole mennyt, vaikka onkin yllättävän vähän noita suoria voittoja, ja välillä eilisen kaltaisia pupelluksia. Takautuvasti pisteitä ei koskaan saa tietenkään, mutta toivottavasti lataus on sitäkin kovempi huomiseen pistejahtiin. Käydään hakemassa se kliininen vierasvoitto pikkusen erilaisella pelillä. Helpompi kaikkien sitten lähteä la kotipeliin.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
TPS pelasi eilen hyvin samantyylisen pelin Kärppiä vastaan kuin IFK SaiPaa vastaan. Pyöritti ja pyöritti peliä, hyökkäysalueaika yli 20 min ja silti esim. maaliodottama menee vastustajalle. Mielestäni IFK:ta vaivasi eilen ihan sama ongelma kuin TPS:ää eli suoraviivaisuus puuttui aivan täysin mitä tarvitaan tuollaista maalinedustaa sumputtavaa vastustajaa vastaan. SaiPa keskittyi täysin tukkimaan maalinedustan, viisi pelaajaa noppa-femma -kuviossa maalinedustalla. SaiPa antoi IFK:n pyörittää ja IFK pyöritti, koska se on helppoa ja kivaa. IFK tyytyi täysin tuohon "neppailuun" mikä on täysin väärä tapa pelata tuollaista joukkuetta vastaan, koska tuollainen pyöriminen ei lopulta tuota laadukkaita maalipaikkoja. IFK:n olisi pitänyt olla todella suoraviivainen, pelata kaikki hyökkäykset ajatuksella "nopeasti maalille" haastamalla, pelaamalla ja sommittelemalla. Suoraviivaisesti. Tuo luo rikkinäisiä pelejä mistä syntyy maalipaikkoja sekä ylipäätään kun haastetaan vauhdilla, niin se luo mahdollisuuden vastustajan rikkeille ja oma joukkue ylivoimalle.

Onneksi tuollaiset pelit ovat harvassa, sillä olihan eilinen peli oikea jääkiekon irvikuva. Silti IFK olisi voinut tehdä oman hommansa paljon paremmin. Nyt ei ollut työpäivä ja pelaajat valitsivat aina sen helpon ja kivan ratkaisun. Pyörittää laidan läheisyydessä peliä. Valmennuksen olisi pitänyt vaatia suoraviivaisuutta.
 
J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuokin Vessin veivaama kaksi pistettä voi olla jossain kohtaa arvokas. Ja ketään ei kiinnosta ensi kevään finaaleissa, miten joku saatanan SaiPa-peli meni lokakuussa. Happea nyt.
Olisipa hauskaa, jos HIFK ja Tappara kohtaisivat keväällä finaaleissa ja kaikki muistelisivat miten silloin yhtenä lokakuisena keskiviikkona HIFK voitti liigajumbon nipin napin ja samaisena iltana toinen finalisti otti kunnon selkäsaunan kotiyleisönsä edessä.

Mutta onko yllätys, että tämä peli oli suurennuslasin alla ainakin täällä Jatkoajassa?
- Historia Saipaa vastaan syksyn arkipeleistä
- Ville Peltosen jatkosopimus
- 7400 katsojaa
- HIFK:lla pelit menneet normaalia syksyä paremmin ja vastassa liigajumbo
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Näkisin. että se oli tilanne tässä kyseisessä ottelussa. Muuten on pelaaminen ollut paljon suoraviivaisempaa ja se mahdollistuu myös vastustajan kautta kun ei 4 pelaajaa seiso pelkästään maalivahdin edessä vaan tavoittelee riistoa josta pääsee hyökkäämään.
Suorahyökkääminen on kunnossa. Mä tarkoitin tätä hyökkäysalueen hyökkäyspelin ongelmaa.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Posisiivestä päivää! Joku täällä jo eilen ehtikin meikäläisiä kaipailla, mutta ajattelin olla hissukseen, kun vitutus oli aika käsinkoskeltavaa. Mutta ohessa omat hajatelmani:

Jos matsia pitäisi yhdellä sanalla kuvata, se sana olisi turhauttava. Jos saa käyttää toistakin sanaa, kyseessä oli todella turhauttava matsi. Ei kahta sanaa siitä, kumpi joukkue on paperilla parempi tai kummalla joukkueella oli enemmän kiekkoa, vastaus molempiin on sama, eli HIFK. Mutta, jos ihan oikeasti katsotaan rehellisesti ottelutapahtumia, kentällä joukkueet olivat tasan yhtä hyviä. Tai no, HIFK oli paska ja Saipa oli todella hyvä. Siis oikeasti todella hyvä. Mutta tulos 0-0 kertoi kyllä ihan totuuden. SaiPa pelasi juuri niin kuin SaiPan pitää HIFK:ta vastaan Nordiksella pelatakin: todella hyvin ja uhrautuvasti puolustaen, kaikki tila ja aika pois ottaen. Ja niin se pelasi.

Lähtökohdista sen verran, että kolmen pelin viikko, viimeisin peli viime pe (sopii HIFK:lle aina yhtä huonosti), eka vastus aina täysillä pelaava ja aina yhtä vähän sytyttävä altavastaaja-SaiPa ja viikon viimeisenä pelinä todellinen kuuden pisteen ottelu Ilvestä vastaan torvisoittokunnan soitellessa klassikkoja. HIFK:lle kaikki paitsi ylivoimainen voitto SaiPasta on paskaa ja noloa ja muuta negatiivista. SaiPalla sen sijaan HIFK-pelit on ympyröity isolla varmaan ekana ja ainoa tavoite on tehdä HIFK:n iltapuhteesta mahdollisimman vaikea. Joo, joo, jokainen jengi lähtee aina voittamaan jokaista ottelua, mutta kyllä mä näkisin, että Saipa lähti nimenomaan minimoimaan HIFK:n pisteet. Ja sekin on ihan ok-taktiikka. SaiPan voitto oli 1 piste. Kaikki yli sen on isosti plussaa. Ja näin ollen joukkueen lähtökohdat ja taktiikat olivat jo alun alkaenkin aivan erilaiset. HIFK:n pitäisi rallatella menemään koko ilta ja SaiPan pitäisi pystyä estämään se. SaiPa ei varmaan voi jokaista joukkuetta vastaan lähteä samalla taktiikalla, mutta meitä vastaan voi ja kannattikin. Todellakin. Saipan omat maalipaikkojen laskettiin sitten tulevan vastaiskuista ja niissähän onnistuivat eilenkin. Paremmalla viimeistelyllä ja Taposen huonommalla mv-pelillä SaiPa olisi helposti voinut mennä johtoon jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Ja varmaan niin olisi pitänyt tapahtuakin.

Kuulen korvissani ja näen sieluni silmin, miten Peltonen adjutantteineen on korostanut pelaajille kärsivällisyyttä. Pitää olla kärsivällinen. Pelaajat taisivat sitten vain käsittää sen niin, että pidennetään niitä kiekkoralleja SaiPan puolustusalueella loputtomiin ja siirrellään vielä vähän lisää vastuuta, mutta ei varsinaisesti muuteta mitään muuta: ei taklata, ei lauota, ei mennä maalille aiheuttamaan hässäkkää, ei oteta itse osumaa. Pelaajat näyttivät uskovan, että ainoa asia, millä on merkitystä on 3 pinnaa ja kyllä se voitto sieltä tulee, kunhan kärsivällisesti tehdään sitä omaa juttua. Eilen kuitenkin näki, että se "oma juttu" ei vain siellä kentällä toimi ja voisi kuvitella, että viimeistään ottelun puolessa välissä olisi suoraviivaistettu peliä huomattavasti. Katsomoon vaikutti siltä, että ainoa asia, jolla pelaajille oli merkitystä, oli 1-0 voitonkin riittävyys. "Koska kukaan ei myöhemmin enää muista tätä peliä ja pelistä kuitenkin saatiin tarjolla olleet 3 pinnaa". Ja se kuviteltiin saatavan mahdollisimman pienellä effortilla. Ja kun tämä moodi on ollut pelin alusta lähtien kollektiivisesti kaikilla, sitä on vaikea yhtäkkiä muuttaa, kun vastustaja ei anna mitään ja sen hermokontrolli pitää.

HIFK sortui omaan näppäryyteensä. Jälleen kerran. Pelaamisen olisi pitänyt olla paljon suoraviivaisempaa ja maalille pyrkivämpää. Joukkueessa on myös monta kovan laukauksen omaavaa pelaajaa, jotka jostain syistä eilenkin halusivat viedä kiekon näyttävän näköisesti maaliin asti. Ongelma vain oli siinä, että kun SaiPa pelasi uhrautuvasti tämän mahdollisuuden pois, näyttävät pyöritykset eivät johtaneet mihinkään. Eivät siis edes laukaukseen. HIFK:n olisi pitänyt pelata kuten ylivoimaa pelataan ja käyttää kiekkoa neliön keskellä. Kolmannessa erässä tätä jopa nähtiinkin muutaman kerran, mutta sitten se taas unohtui.

Tietynlaista vastuunpakoilua oli havaittavissa, eli, että kukaan ei oikein uskaltanut tehdä ratkaisua ja niinpä kiekko siirrettiin syöttämällä taas seuraavalle. Ja siitä ei seurannut mitään muuta kuin HIFK:n pelaajien turhautumista. Myöskään halua laittaa omaa kroppaa likoon ei näkynyt ja siitä kertoo sekin, että SaiPa ei joutunut ottamaan jäähyjä.

Taponen pelasi meille yhden pisteen ja Vesalainen toisen. Jos nyt oikein hakemalla haetaan jotain positiivista eilisestä, niin aika lähellä oli, ettei saatu sitäkään. Eli, siinä mielessä kaksi pistettä ei ole mikään katastrofi, mutta eipä siitä nyt valtavasti iloitakaan voi. Tämä taso ei riittänyt edes SaiPaa vastaan ja uskon joukkueen sen kyllä tietävän itsekin. Näitä pelejä on vain opittava voittamaan ja pelaajien pitää ihan oikeasti ymmärtää, että näillä häntäpään jengejä kiinnostaa vain ja ainoastaan hiekottaa HIFK:n tietä, ei varsinaisesti pelata näyttävää kiekollista peliä. Ja siihen pitää löytää lääkkeet.
 
timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisiko tähän yhtenä syynä olla se, ettei tällä hetkellä ole kilpailua pelipaikoista ja peliajasta, vaan kaikille on automaattisesti paikka kokoonpanossa? Ketjut on lukittuna ja vaikka kuinka vetäisit vihkoon, niin paikka seuraavaan matsiin löytyy siitä omasta tutusta ketjusta/pakkiparista. Toki tähän vaikuttaa oleellisesti tämänhetkinen loukkaantumistilanne.

Pikkasen epäilyttää, että jos kilpailua pelipaikoista olisi niin mailaa puristettaisiin lisää ja tulosta ei tulisi senkään vertaa.
 
Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
Pikkasen epäilyttää, että jos kilpailua pelipaikoista olisi niin mailaa puristettaisiin lisää ja tulosta ei tulisi senkään vertaa.
Totta, hieman kaksiteräinen miekka. Helposti sitä ajattelee, että kilpailutilanne siivittäisi sankaritekoihin, mutta ihan hyvän näkökulman toit esiin.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Miellyttää omaa silmää kovasti. Miehekkäästi on ottanut paikan haltuun. Pitäisin loppukauden mukana jos pelaaminen jatkuu tällä tasolla.

Tämä on IFK:n kannalta ihan ok ratkaisu, mutta käy vähän sääliksi pikkuveljeä joten eiköhän lainata toiseen suuntaan sitten Lehmus heille. Rakkaan Espoolaisen pikkuveljen on kuitenkin suotavaa piestä selvin lukemin tuo Hesalainen velipuoli-äpärä tällä kaudella.

Teissala sai kipeetä.

Pelasiko kuitenkin normaalisti tuon taklauksen jälkeen?

Onhan se noloa, että vaaditaan veskarilta kauden paras ottelu, että saadaan SaiPalta kotona kaksi pinnaa. Uskomatonta shaibaa. Eivät kyllä Taposta lukuunottamatta ansaitse kunniakierrosta fanien edessä.

Onhan se noloa. Taposen kanssa yhteisiä tuuletuksia, mutta muille olisi voinut sanoa, että voivat mennä suoraan suihkuun. Tai, tarviiko sitä edes mennä suihkuun, jos ei tullut hiki?

JyPpi Jyväskylässä saati Ilves Stadissa eivät tule kyllä pelaamaan niin kuin SaiPa tänään.

Sund ja Melart ois kiva saada takas. Ja Ville voisitko siirtää Jääskän keskelle kiitos. Ja Nättisen Koivistoisen ketjuun.

Nättinen ja Teissala kummatkin Koivistoisen laidoille, kyllä tämä parivaljakko on jo löytänyt toisensa mutta minäkin uskon että Koivistoinen sopii siihen keskelle paremmin kuin Ikonen.

Samaa mieltä. Mutta en ole varma, että onko Melartin ja Sundin paluu pitkässä juoksussa vastaus alakerran kiekolliseen vajeeseen. Alunperinkin laskettiin ehkä vähän liikaa sen varaan, että Salin ottaa isoja steppejä ja Kiviharju peesaa. Nuoret tarvitsevat tietenkin vastuuta kehittyäkseen, mutta täytyy muistaa, että myöskään liian iso rooli ei palvele. Rentous katoaa kun tulosta ei tule ja tekeminen menee nähdyn kaltaiseksi junnumaiseksi höntyilyksi.

The heart of the problem is the problem of the heart. Vaikka Lindbohm onkin liigan paras pakki ja yksi parhaista pelaajista ylipäänsä, on pakistossa kuitenkin taitovajetta Lepistön lopettamisen ja sitten vielä Kiviharjun loukkaantumisen myötä. Etenkin kun Salinin kehityskäyrä ei ole jatkunut aivan niin jyrkästi ylöspäin kuin vielä viime kaudella ja etenkin ennen sitä toissakauden aivotärähdystä. Olisiko Juolevi ratkaisu ongelmaan, vai vieläkö kokeillaan Sundia ja odotellaan Kotkansaloa?
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Kotkansalon olemassaolo meinaa välillä unohtua, koska ei ole mukana kuin varjoina seinillä.

Jotenkin kuvittelisi, että jos paluu olisi lähitulevaisuudessa realistinen, niin poissaolon status olisi tarkentunut tämänhetkisestä "toistaiseksi"-muodosta päiviin, viikkoihin tai edes kuukausiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös