Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 237 468
  • 22 271

Ylähirsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viime kauden tehoykkönen kasaan, Teissala Lehterän ketjuun ja Rask vaikka siihen kolmannneksi tai jotain.
Lehterää ja Teissalaa pitäisi ehdottomasti kokeilla samassa ketjussa. Pystyn jo näkemään ne lennokaat keskialueen ylitykset kun Teissala käyttää Lehterää syöttöseinänä ja jatkaa liikettään vapaaseen tilaan. Nättinen vaikka toiseen laitaan sitten. Ei ole kyllä paikkaansa siinä ansainnut mutta en usko, että olisivat kummoinen kaksikko Ikosen kanssa kolmosessa.
 
Spartacus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oli kyllä melkoista survomista koko peli. HPK pelasi hyvin ja tukotti keskialueen totaalisesti. Vaikea ottelu, eikä jää varmasti mieleen minään kohokohtana tältä kaudelta. Raskas jengi pelata vastaan, mutta niin on kyllä myös katsoa.

Tallberg pelasi hyvän ottelun. Pääsi pelaamaan varmasti just niillä vahvuuksillaan. Olen iloinen, että kapteeniuden menettäminen ja vaikeus mahtua kokoonpanoon eivät näy mitenkään Talen työmoraalissa. En toki odottanutkaan mitään sellaista, mutta silti pitää arvostaa.

Luhanka oli myös hyvä. Fiksuja ratkaisuja yksi toisensa jälkeen. Jatkoi siitä mihin viime kaudella jäi. Taposelta varma esitys vaikka tylsää saattoi ajoittain olla.

Teissala ja Kaskimäki menettivät hurjasti kiekkoja tänään, erityisesti Teissalalla tuntuu olevan nyt ylimääräistä puristusta mailassa. Rentous puuttuu taiteilijan pelistä, pitää kiekkoa liian pitkään ja ketjun hyökkäyspeli sakkaa. Maali tai pari pistettä tekisivät eetvarttia.

No kolme pistettä tästä jäi käteen, ei oikein muuta, mutta se riittää.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mukava kauden aloitus, ja pisteitä voisi helposti olla pari enemmänkin. Eikä peli edes ole oikein kunnolla uomissaan.

Tällä kaudella pelataan kannusta.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Esitin tänään päivällä, että voiton avaimet löytyvät laadukkaasta perustekemisestä. Noh, vähemmän yllättäen (todennäköisesti ketjumuutoksista johtuen) ajoitukset olivat melkein kaikilla pielessä ja se perustekeminen oli aika kauhealla tasolla. Ei tullut selkäytimestä oikein kellään, nelosta lukuunottamatta. Lehterän ketju joutui sitten käyttämään tolkuttomasti energiaa siihen, että heitä vastaan oikein keskittymällä keskityttiin siihen, ettei kiekko pääse liikkumaan. Ja koska Lehterä ei luisteluvauhissa pääse eroa kirimään, tämä oli myrkkyä ketjulle. Nättisen kanssa ei lähde vieläkään, tosin tänään Nättinen laukoi yhtä paljon kuin 3:ssa ekassa matsissa yhteensä, joten eteenpäin on menty. Mutta vielä ei vauhti riitä, vaan ahnaammin pitäisi löytyä ratkaisuhalukkuutta, eli laukauksia.

Kaikin puolin paska peli ja sitä oli turhauttava katsoa. Nämä pitää vain hoitaa ja tänään niin tapahtui. Karseaa epäjääkiekkoa, mutta luonnollisesti vastustaja tekee kaikkensa, jotta voisi pelata voitosta. En voi sanoa viihtyneeni ottelun parissa, mutta tämäkin peli jää sinne muiden unohdettujen klassikkojen joukkoon, joita ei muistella enää ikinä. Ja näitä riittää.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Se on juuri näin, ja tässä vaiheessa kautta (varsinkin vieraissa) niin eipä oikeen tyylillä väliä. Jätin tarkoituksella reaaliaikaisen kommentoinnin pois :) se kun saattaa joskus olla jokseenkin karkeaa. Mutta siis 6p viikko ja pisteka. tasan 2. Aivan mahtavaa.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Esitin tänään päivällä, että voiton avaimet löytyvät laadukkaasta perustekemisestä. Noh, vähemmän yllättäen (todennäköisesti ketjumuutoksista johtuen) ajoitukset olivat melkein kaikilla pielessä ja se perustekeminen oli aika kauhealla tasolla. Ei tullut selkäytimestä oikein kellään, nelosta lukuunottamatta. Lehterän ketju joutui sitten käyttämään tolkuttomasti energiaa siihen, että heitä vastaan oikein keskittymällä keskityttiin siihen, ettei kiekko pääse liikkumaan. Ja koska Lehterä ei luisteluvauhissa pääse eroa kirimään, tämä oli myrkkyä ketjulle. Nättisen kanssa ei lähde vieläkään, tosin tänään Nättinen laukoi yhtä paljon kuin 3:ssa ekassa matsissa yhteensä, joten eteenpäin on menty. Mutta vielä ei vauhti riitä, vaan ahnaammin pitäisi löytyä ratkaisuhalukkuutta, eli laukauksia.

Kaikin puolin paska peli ja sitä oli turhauttava katsoa. Nämä pitää vain hoitaa ja tänään niin tapahtui. Karseaa epäjääkiekkoa, mutta luonnollisesti vastustaja tekee kaikkensa, jotta voisi pelata voitosta. En voi sanoa viihtyneeni ottelun parissa, mutta tämäkin peli jää sinne muiden unohdettujen klassikkojen joukkoon, joita ei muistella enää ikinä. Ja näitä riittää.
Mun mielestä jää oli vieläkin huonompi Hämeenlinnassa kuin keskiviikkona Töölöössä ja siitä johtui tuo tahmea peli. Eihän tuolla juuri mitkään syötöt menneet mihin piti, ei kummallakaan joukkueella. Kiekot pomppi, tuli jalkoihin tai jäi matkalle ja ei myöskään ukot liikkuneet sitäkään vähää mitä Nordiksella. En itse osannut ajatella että olisi siitä kiinni, että ketjut oli sotkettu.

Tallberg sitten pystyi antamaan lopussa juuri oikeanlaisen syötön (varmaan siis monien mielestä aivan paskan syötön joka jäästä johtuen) joka tuli lapaan ja Lindbohmilla helppo paikka painaa voittomaali.

Ja näistä joukkueista kyllä IFK oli juuri se jota huono jää haittasi, HPK olisi muutenkin tullut paikalle lähinnä puolustamaan ja huono jää helpotti puolustamista kun kiekot eivät kestäneet mukana kuljettamalla eikä syöttöjä saatu perille.
 
Kane88

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Blackhawks
Oli kyllä tylsä peli mutta näin se on kun vastustaja träppää tolla tavalla. Säälittävä pelityyli kylläkin mutta tollasella joukkueella ei muuta pystykään. Well, the boys got the job done, 3 boints.
 
MK47

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Mun mielestä jää oli vieläkin huonompi Hämeenlinnassa kuin keskiviikkona Töölöössä ja siitä johtui tuo tahmea peli. Eihän tuolla juuri mitkään syötöt menneet mihin piti, ei kummallakaan joukkueella. Kiekot pomppi, tuli jalkoihin tai jäi matkalle ja ei myöskään ukot liikkuneet sitäkään vähää mitä Nordiksella. En itse osannut ajatella että olisi siitä kiinni, että ketjut oli sotkettu.

Tallberg sitten pystyi antamaan lopussa juuri oikeanlaisen syötön (varmaan siis monien mielestä aivan paskan syötön joka jäästä johtuen) joka tuli lapaan ja Lindbohmilla helppo paikka painaa voittomaali.

Ja näistä joukkueista kyllä IFK oli juuri se jota huono jää haittasi, HPK olisi muutenkin tullut paikalle lähinnä puolustamaan ja huono jää helpotti puolustamista kun kiekot eivät kestäneet mukana kuljettamalla eikä syöttöjä saatu perille.
Itse pistin merkille myös jo ensimmäisessä erässä ettei kiekko liukunut yhtään, mahtaa olla kiva pelailla flipperiä.
 
M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Tuli käväistyä Rinkelinmäellä matsissa. Katsomossa oli hyvä fiilis - paljon punaisia liikenteessä! Lähes jääntasosta matsia katselleena voin todeta, että jään kunto oli luokaton. Varmasti vaikutti moneen asiaan. Itse peli oli kovaa vääntöä ja TALE oli tänään Hifk:n kunkku. Kaveri pelasi pariin vuoteen parhaan runkosarjan pelinsä! Taponen myös syytä nostaa esille, koska on virallisesti taas se sama jätkä johon viime kaudella totuimme!:) Moni on jo tämän todennut, mutta sanotaan vielä, että viime syksynä olisimme hävinneet tämän matsin jatkoajalla. Todella tärkeää, että kairattiin tästä 3 pojoa!
 
auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Lehterää ja Teissalaa pitäisi ehdottomasti kokeilla samassa ketjussa. Pystyn jo näkemään ne lennokaat keskialueen ylitykset kun Teissala käyttää Lehterää syöttöseinänä ja jatkaa liikettään vapaaseen tilaan. Nättinen vaikka toiseen laitaan sitten. Ei ole kyllä paikkaansa siinä ansainnut mutta en usko, että olisivat kummoinen kaksikko Ikosen kanssa kolmosessa.
Voisi olla Lehterällä mukavaa ku ei saisi koko vaihdon aikana koskee kiekkoon.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Nyt voisi tosiaan olla hyvä hetki laittaa ketjulotto pyörimään, mutta toisaalta sieltä tulee Jukurit, Ilves ja Pelsut vastaan ensi viikolla niin veikkaanpa että suuriin muutoksiin ei Ville&co ryhdy.

Pakarinen, Teissala, Ikonen, Nättinen nelikolle toivoisi kuitenkin pikkuhiljaa onnistumisia/tehoja ja ehkä ne sitten ketjumuutoksilla voisi saada mahdollistettua...
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hitto että näytti peli vaikealta.
Noinko paljon enemmän euroja pitää investoida jotta on edes ihan pikkuisen niskan päällä?
HPK(nykyisellä) pitäisi pystyä rullaamaan joka ilta missä ikinä aina joku 6-0
 
Sillisalaatti

Peli oli kyllä hyvin nihkeää ja kärkiukot olivat vähän kateissa. Toisaalta taas HPK veti aika helvetin puolustusvoittoista riskitöntä kiekkoa ja paikkojakin oli siihen, että peli olisi päättynyt esim. 4-1 ja lukuunottamatta vastahyökkäyksiä peli oli suurimmaksi osaksi IFK:n hallinnassa.
 
Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin pelihän olisi vaatinut meiltä avausmaalia tai kahta, jotta HPK olisi avannut omaa peliään, tällöin tulos olisi voinutkin olla 0-6. Nyt HPK:lle avausmaali ja peli tasatilanteessa melkein loppuun asti, niin HPK pelasi riskitasot pakkasen puolella.
Jep ja siellä Vesalainen veti tyhjistä ohi ja Jäky taisi kilauttaa ylärimaan, että ei kaukana ollut isommat lukemat.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

PuukäsiPakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Peli oli kyllä hyvin nihkeää ja kärkiukot olivat vähän kateissa. Toisaalta taas HPK veti aika helvetin puolustusvoittoista riskitöntä kiekkoa ja paikkojakin oli siihen, että peli olisi päättynyt esim. 4-1 ja lukuunottamatta vastahyökkäyksiä peli oli suurimmaksi osaksi IFK:n hallinnassa.

Tästähän me saamme kiittää Jukka Jalosta ja meidän peliä jolla nuo tasoerot kurotaan kiinni. Enempi ihmetyttää että vielä vuonna 2023 tuo tulee jollekin yllätyksenä että nimilistoilla voi pyyhkiä perseensä yksittäisissä otteluissa. Pleijareissa ne materiaalit korostuu kun aletaan pureutumaan vastustajien heikkouksiin ja vahvuuksiin.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on tällä viikolla sitten ensimmäinen todellinen testiviikko. Ensin hyvin kautensa aloittanut Jukurit, sen jälkeen mestarisuosikit Ilves ja Pelicans. 9/9p tulosta lähdetään hakemaan, mutta 6/9 mielestäni minimitulos mitä pitää tulla.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Se on tällä viikolla sitten ensimmäinen todellinen testiviikko. Ensin hyvin kautensa aloittanut Jukurit, sen jälkeen mestarisuosikit Ilves ja Pelicans. 9/9p tulosta lähdetään hakemaan, mutta 6/9 mielestäni minimitulos mitä pitää tulla.
Jukureilta ja Pelicansilta pitäisi ottaa yhteensä 6 pistettä, mutta pistekin Nokia-areenalta olisi orgastinen suoritus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös