Ensin ovat sielu, sydän, halu ja tahto. Sitten vasta pelitapa ja yksittäiset pelaajien tekemiset sekä tekemättä jättämiset.
HIFK on tällä hetkellä haluton, kuin etukäteen kohtaloonsa alistunut. Kaksi ensimmäistä erää oli hengetöntä neppailua, ikään kuin pelaajat pyysivät anteeksi omaa heikkouttaan.
Kolmannessa erässä oli enemmän tahtoa, mutta lopun iso virhe maksoi pelin.
Mutta, mutta. Nyt ei voi mennä yhden Taposen tekemän virheen taakse nakkisuojaan. Jos pelaa noin hengettömästi vailla sielua, halua voittaa, ei voi saada tulosta. Tänään pelaajat olivat kaukalossa kuin kaupungin virkamiehet, paikalla mutta eivät läsnä.
Missä intensiteetti? Missä fyysisyys? Missä pelille heittäytyminen? Missä on sydän?
Tässä melkein jo toivoo katastrofipäätöstä tälle kaudelle. Josko vihdoin ja viimein yli 30 vuoden ajan seuran rakenteisiin pesiytynyttä paskaa alettaisiin pestä pois?
Nyt haetaan nimekkäällä rosterilla laastariratkaisua. Pakkeli ei vain auta, kun perustukset ovat keränneet kosteutta 1980-luvun loppupuolelta lähtien.