Henkilökohtaisesti en nähnyt eilen minkäänlaista asennevammaa. Saatoin nähdä jopa pienimuotoisen ylilatauksen, mikä sitten näkyi siinä, että pyrittiin pelaamaan ennemminkin virheitä vältellen kuin rohkeasti vaistoilla.
Tämä viikko on HIFK:lle koko kauden tärkein ja todennäköisesti myös henkisesti vaikein. Nyt ei ole enää mitään perälautaa ja kaikki on lähtökohtaisesti täysin omissa käsissä. Vaikka oikeasti ei ihan täysin olekaan. Kalenterissa on kaksi ottelua ja sitten runkosarja on siinä. Henkisesti äärimmäisen haastava tilanne paitsi yksilöille myös koko joukkueelle, koska joukkue kuitenkin koostuu yksilöistä, jotka siellä kentällä tekevät niitä yksittäisiä valintoja paineettomana tai paineen alla.
Ennakkoon ajateltuna eilisen SaiPa-pelin olisi pitänyt olla paperilla täysin läpihuutojuttu. Mutta elävässä elämässä tällaiset pelit ovat aina niitä kaikkein vaikeimpia, kun vastustaja pelaa enää vain kunniasta, heillä ei ole yhtään mitään hävittävää eikä paineita ja moni pelaaja pelaa ihan kirjaimellisesti seuraavan kauden sopimuksestaan. Siihen kun vielä lisätään maalivahdin unelmapeli, niin yksittäisessä pelissä voi käydä juuri niin kuin eilen kävi. Onneksi nyt kuitenkin saatiin edes ne kaksi pinnaa, vaikka kolme olisi pitänyt tietenkin ottaa. Sanoisin kuitenkin myös sen, että eilinen matsi oli myös henkisesti lähtökohtaisesti viikon vaikein, koska vastustaja oli Liigan ylivoimainen jumbo. Siihen nähden ja ottelun kulku huomioiden, kaksi pinnaa ei kuitenkaan ollut mikään aivan grande catastrophe. Alisuoritus kylläkin. Mutta omissa käsissä kaikki silti edelleen.
Huomenna vastassa on TPS, joka taistelee säälien kotiedusta. Heilläkin siis paljon panosta, mutta toisaalta kaikki paineet ovat silti HIFK:lla. Viikon ainoa kotimatsi, todennäköisesti täyden tuvan edessä on kuuluisan pakkovoiton paikka. Ja silti marginaalit ovat todella pieniä. Lauantaina runkosarja päättyy aina vaikeaan JYP-otteluun ja sielläkin vastustaja pelaa enää vain kunniasta ja kauden päätöksen vihoviimeisistä fiiliksistä. Vaikka urheilullista panosta JYPillä ei enää olekaan, on heillä silti todistettavaa oman yleisönsä lisäksi paitsi itselleen, myös muulle kiekkokansalle.
Mä en jaksa edelleenkään murehtia menneitä ja kaatunutta maitoa. Toivon, että pelaajatkaan eivät niin tee, vaan keskittyvät vain seuraavaan hetkeen. Ja jos joku pelaajista syttyy siitä, että miettii kauden vaikeimpia hetkiä, antaa palaa, muussa tapauksessa menneet vaikeudet kannattaa ehdottomasti unohtaa.
HIFK on melkein aina ollut itsensä pahin vastustaja ja suurimmat erot suhteessa vastustajaan tulevat suurella todennäköisyydellä korvien välisistä asioista ratkaisuhetkillä. Jos kävisi niin onnellisesti, että kaikki menisi niin kuin Strömsössä loppuviikon osalta, pleijareihin voisi lähteä melko levollisinkin mielin, koska henkinen kantti lopulta kesti. Mutta, koska kysymyksessä on Helsingin IFK, sieltä voi tulla mitä vain.