Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 1 038 698
  • 17 673

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olen ihan helvetin kyllästynyt tuohon loputtomaan palautteluun, olin jo viime kaudella, ylivoimalla siis. Vaikka olisi latu auki, niin palautellaan siltikin. Ja usein se palautuksen laatu on niin huono, että takajäbä saa tehdä uuden kierroksen, ja aloitetaan taas alusta. Vihaan ihan aidosti tuollaista runkkaamista ja se on viimeinen asia mitä haluan Nordiksella nähdä.
Jos, siis jos, se muu pelitapa on vahvasti hallussa niin tämän muuttaminen ei ole aivan mahdoton vuori kiivettäväksi. Vaatii ensin pakeilta tilanteen tunnistamisen, esim. saadessaan kiekon ei pudota alle oman p-pisteen kaaren ja siitä nopea kääntö ylös. Marjamäen lätkässä oli juuri tätä ongelmaa ajoittain. Ja jouduttiin hyökkäämään liikaa organisoitua noppavitosta vastaan päädyn kautta. Marjapuuro sai tämän korjattua.
 

Rullakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liigassa moni pelaaja on tottunut esim. Tapparassa tjs. joukkueessa pelatessaan vahvaan pelikirjaan. Pelikirja antaa heille tukea ja turvaa, ohjeen tukalassa paikassa toimia. Heikko pelikirja tekee tällaiset pelaajat epävarmoiksi ja aiheuttaa virheitä. Tämä voi näkyä mm. pakiston pelaamisessa. Peltosen äärimmäisen ohut pelikirja on heille myrkkyä.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Näitä pelikirja asiantuntijoita riittää taas joka lähtöön. Tässä pienen ajatuksen siemen Pekka Virralta,

"Jos pelaaja on fyysisesti kuormittunut, pelisysteemi ja yhteisesti sovitut asiat auttavat siltä varalta – vaihdosta yksi asti meillä ei ollut niitä"

On se pelikirja mikä tahansa niin yksilö tekee ne ratkaisut siellä pelitavan sisällä. Ilves pelissä pelikirja imuroi ensimmäisen maalin, Saipa pelissä pelikirja päätti luovuttaa kiekon Saipalle, pelikirja käski Lyytisen syöttää suoraan Kookoo pelaajan lapaan. Sitten 100-0 aloitushäviö jne, jne.

Pelitavalla, systeemilla, kirjalla miksi sitä nyt haluaa kutsua niin ei ole mitään väliä jos yksilön suoritus on huonoa.

Aika paljon on muuten saanut pelaajat rapaa, tällä kertaa Peksi antoi myös palaa.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
HIFK 2022-2023 tähän asti, harjoitusottelut mukaanlukien;

Voitot: 5 kpl
Tappiot: 10 kpl

Tehdyt maalit: 25 kpl, 1,66/ottelu (!!!)
Päästetyt maalit: 36 kpl, 2,4/ottelu

Maaliero: -11


Ottelut joissa HIFK tehnyt 0-1 maalia:
9 ottelua (!!!!)
Uskomaton tuo tehtyjen maalien määrä. Ei tarvitse ihmetellä, että ollaan sarjajumbona. Jotain tarttis tehdä vai miten se sanonta menikään... siis maaleja tietysti pitäisi tehdä, mutta jotain myös maalien teon mahdollistamiseksi.
 

Rullakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näitä pelikirja asiantuntijoita riittää taas joka lähtöön. Tässä pienen ajatuksen siemen Pekka Virralta,

"Jos pelaaja on fyysisesti kuormittunut, pelisysteemi ja yhteisesti sovitut asiat auttavat siltä varalta – vaihdosta yksi asti meillä ei ollut niitä"

On se pelikirja mikä tahansa niin yksilö tekee ne ratkaisut siellä pelitavan sisällä. Ilves pelissä pelikirja imuroi ensimmäisen maalin, Saipa pelissä pelikirja päätti luovuttaa kiekon Saipalle, pelikirja käski Lyytisen syöttää suoraan Kookoo pelaajan lapaan. Sitten 100-0 aloitushäviö jne, jne.

Pelitavalla, systeemilla, kirjalla miksi sitä nyt haluaa kutsua niin ei ole mitään väliä jos yksilön suoritus on huonoa.

Aika paljon on muuten saanut pelaajat rapaa, tällä kertaa Peksi antoi myös palaa.
Selvennän sinulle hiukan. Pelikirjallisen jääkiekon vastakohta on luomujääkiekko, jossa jokainen pelaaja tekee itsenäisesti ratkaisuja. Tätä on viimeisenä yrittänyt Summanen siinä onnistumatta.
Pelikirja koostuu harjoitteista, joita on harjoituksissa tehty. Rintamana tehty hyökkäystä on harjoiteltu paljon, jotta se toimisi. Pelisysteemi on siellä pohjalla tukena, joka antaa tuen, jotta yksilö voi tehdä ratkaisuja (näin on sanonut joku entinen Tapparan pelaaja, en musta varmaksi kuka). Toiset valmentajat haluavat pelikirjaa toteutettavan tarkempaan ja toiset antavat enemmän vapauksia.
Pelikirjan olennainen osa on hyökkäyksiin lähdöt. Miten vastustajan karvausta avataan ja miten taas mennään trapista ohi. Tätä viimeistä osaa esim. Peltonen ei ole saanut toimimaan.
Pelitapa tai -kirja on se, jonka valmentaja luo. Se näkyy toistoina kentällä. Se puoli on tökkinyt pahasti.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Viime kevään runkosarjan lopun huonon pelin syynä oli kuulemma korona. Nyt se peliesitys maalivahdit mukaan lukien on yhtä heikkoa sillä erotuksella ettei koronan taakse voi enää mennä. Mikäs syy nyt keksitään vai voisiko se oikea syy olla ja ollut jo viime kaudellakin huonossa valmennuksessa?
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Viime kevään runkosarjan lopun huonon pelin syynä oli kuulemma korona. Nyt se peliesitys maalivahdit mukaan lukien on yhtä heikkoa sillä erotuksella ettei koronan taakse voi enää mennä. Mikäs syy nyt keksitään vai voisiko se oikea syy olla ja ollut jo viime kaudellakin huonossa valmennuksessa?
Ei kuulemma vielä kannata tehdä mitään johtopäätöksiä, kauden puolivälissä tarkastellaan tilannetta ja keväällä sitten isompi ulostulo, jolloin todetaan meillä olevan vielä opittavaa ja parannettavaa sekä joukkueen rakennuksen olevan hyvällä mallilla toki muutamia avainpelaajia vielä haetaan.

Ensi syksynä sitten samat liirumlaarumit ja todetaan joukkueen olevan valmis vasta siirtorajalla ja katseltavan rauhassa sopivia vahvistuksia budjetin antaessa myöden eli ei olisi vielä tuhlattu aivan kaikkia rahoja Dykin, Lyytisen ja Palolan jatkosopimuksiin. Keväällä sitten kerrotaan otettavan tehdyistä virheistä opiksi ja pyritään työskentelemään entistä paremmin sekä tehokkaammin.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilisessä KooKoo -pelissä pelinhallinta oli aika fifty-sixty, mutta sitten kun ykköskorin maalipaikka siunaantui vierailijoille, aika isolla prosentilla he pisti kiekon sisään. 2 yv maalia, 1 tyhjiin, 1 aloituksesta ja 1 Lyytisen syötöstä. Näistä Lyytisen syöttö oli seurausta vierailijoiden karvauksesta, eli ns pelikirjamaali. IFK:n eka oli vähän vastaava. Loput 4 enemmän tai vähemmän yksittäisiä tilanteita.

IFK hallinta ei tuota edes jäähyjä, puhumattakaan maalipaikoista. Viime kauden NHL - playoff-ottelut osittain nähneenä (Kiitos YLE), liigan ja varsinkin Peltosen IFK:n Meidän Peli on karmeaa kuraa. Viime kaudella oli sentään Innala, jota seurata. Mitäs mielenkiintoisia on tällä kaudella..

Taidan jäädä kotiin teksti-tv:n ääreen seuraamaan pelejä.
 

Kara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minkä takia HIFK on aina se joukkue, jonka prosessi alkaa joka kausi alusta? Yleensä jos on sama valmennus ja lähes sama pelaajisto, niin ensinnäkin urheilujohto hankkii niille osa-alueille vahvistuksia, jotka ovat vuotaneet edellisellä kaudella. Toiseksi pelitapa pitäisi olla isolle osalle siinä vaiheessa jo niin tuttu, että voittoja voi odottaa heti alkukaudesta. Ymmärrän 10-15 pelin kuherruskuukauden uuden valmentajan astuessa taloon, mutta HIFK:lla se on joka ikinen kausi.

Kaiholla muistelen kautta 15-16, jolloin jo edellisenä keväänä huomasi, että tässä joukkueessa on potentiaalia. Kesällä hankittiin vahvistukset tarpeellisille osa-alueille ja tuloksena oli 37 voittoa runkosarjassa ja finaalipaikka. Oli meille faneillekkin erilainen kokemus, kun joka ottelusta pystyi realistisesti odottamaan voittoa, eikä ollut sitä ikävää pelonsekaista tunnetta, mikä valitettavan usein on viime vuosina ollut.
 

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Jos et osaa sanoa niin turha silloin sanoa vai mitä? Jos noin pihalla olet itse että vertaat Pikkaraisen joukkueita tähän joukkueeseen niin voidaan lopettaa tähän.

Pointti on edelleen ja lue uudestaan jos ei mene perille: Kun joukkue on koottu ihan päin vittua on myös valmentajalla hankalampi onnistua, pelikirjaa ei voi toteuttaa kun koohotetaan, pelaajat ei ole omimmillaan(roolitus) jne. Tällä hetkellä ei auta vaikka siellä penkin takana olisi minkälainen velho.

Hauska aina kuulla näitä en pelaajana menis.. Ja sitten ei ole mitään hajua mitä siellä kopissa etes tapahtuu ja ollaan kuin tunnettaisiin nämä henkilöt niin helvetin hyvin. Säälittävää pätemistä.
Uusi palstatotuus on saapunut. Joukkue on koottu niin päin helvettiä, että kk:n ja saipan kaltaisia suurseuroja vastaan ei ole mitään mahdollisuutta. Roolitukseen kannattaa myös kiinnittää huomiota sillä vieraiden teho kolmikko mäkinen-jokinen-rantanen pelaa roolitetummin yhteen.
Haluan myös muistuttaa, että Peltoselle kerrottiin joukkueen kokoonpano VASTA, kun Micke kuulutti sen sisään kerhon vieraillessa.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
IFK hallinta ei tuota edes jäähyjä, puhumattakaan maalipaikoista. Viime kauden NHL - playoff-ottelut osittain nähneenä (Kiitos YLE), liigan ja varsinkin Peltosen IFK:n Meidän Peli on karmeaa kuraa. Viime kaudella oli sentään Innala, jota seurata. Mitäs mielenkiintoisia on tällä kaudella..

Tuntuu että ainoa asia joka on nyt pelitavasta on sisäistänyt jokainen pelaaja on vaihtaminen kiekolla, eli pudotetaan alas omalle pakille joka rauhoittaa oman maalin taakse jotta muut pääsee vaihtamaan. Tämähän opetetaan jossain E-junnuissa jo, mutta miedän edari on nyt tällä kaudella tajunnut tämän ja sehän toimii hienosti! Harmi ettei siitä saa pisteitä, johdettaisiin varmaan sarjaa!

Muutoin pelitapa ei tunnu tuottavan laadukkaita maalipaikkoja oikeastaan ollenkaan, liekö syynä sitten juuri tuo että pudotellaan alas ja mennään vaihtoon kun saadaaan kiekko, jolloin joudutaan hyökkäämään koko 60m ja vastassa on vastustajan kaikki 5 pelaajaa ryhmittyneenä.

Jostain syystä meidän karvauspeli ei tuota tulosta juurikaan vaan vastustajat pystyvät avaamaan pelin vaikka annettaisiin painetta. Muutamia kertoa karvaus on tuottanut riiston mutta jotenkin nekään eivät päädy maalipaikkaan, vaikka silloin vastustajan pitäisi olla haavoittumaisillaan kun eivät ole ryhmittyneet puolustukseen.

En tiedä, kyllä tässä vähän huolestunut olo vaan on.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
En löytänyt pienellä etsinnällä (voi olla että oli liian pieni) että mistä lähti tilanne SaiPa -pelissä jossa Pakarinen tiputti hanskansa? TV-kamerat löysivät tilanteen niin myöhään että hanskat olivat jo jäässä.

Pelissä oli ilmeisesti useampikin nujakka, ne jäi itseltäni näkemättä kun piti lähteä Huuhkajien peliin Stadikalle.
Paistoiko turhautuminen vai mistä nuo muut lähtivät?
 

kypärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viime kevään runkosarjan lopun huonon pelin syynä oli kuulemma korona. Nyt se peliesitys maalivahdit mukaan lukien on yhtä heikkoa sillä erotuksella ettei koronan taakse voi enää mennä. Mikäs syy nyt keksitään vai voisiko se oikea syy olla ja ollut jo viime kaudellakin huonossa valmennuksessa?
Ebola- kortti on ainakin vielä käyttämättä
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös