Mainos

HIFK:n peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 1 038 384
  • 17 673

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Luuletteko, että Mertaranta tajuaa ”joukkueen tiivistämisen” ja ”ketjujen jatkuvan sotkemisen” syyksi ukkojen tippumisen ennen vai jälkeen juhannuksen?
Ei milloinkaan, tuskin edes ajattelee liigakiekkoa koskaan (ei myöskään selostushommissa).
Klassinen esimerkki työntekijästä joka menee vain töihin. Suomessa olisi varmaan monia kymmeniä jotka haluaisivat Mertarannan paikalle ja olisivat selvästi parempia.
Mutta ei, koko kansan Mertzi vetää vieläkin 95 vuoden höyryllä. Huvin vuoksi olisi kyllä kiva tietää kuka hänet tuolloin palkkasi. Melkoinen karhunpalvelus urheiluviihteen seuraajille.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka nyt vituttaa ja tuntuu, että kukaan eikä mikään ei ole meidän puolella, niin on meillä yksi porukka, jonka edesottamuksia katselee enemmän kuin mielellään näinkin vaativassa tilanteessa.

Aleksanteri Kaskimäki, Jesse Seppälä, Leevi Teissala ja Otto Salin.

Nämä kaverit ovat nyt jo osoittaneet, ettei paljoa huimaa isot pelit. Ja mistä sen tietää, vaikka tämä porukka vies HIFK:n finaaliin? Mutta tulitukea tarvitaan kokeneelta kaartilta. Siksi onkin ihmeellistä, miksi kokenut kaarti oli niin vaisua esimerkiksi tänään, mutta junnut painoi tuhatta ja sataa täydellä sydämellä. Mysteeri.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Vähän kyllä meni fiilikset koko touhuun. Aamulla oli vielä innoissaan et pelipäivä! Jos ei ukkoja saada takaisin kokoonpanoon ASAP se on 4-1 laulukuoroon.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Jätkiä ois kyl ihan kiva saada sairastuvalta kokoonpanoon. Mutta esim. Lukko -sarjan vikassa matsissa pelattiin ensimmäiset 57 minuuttia niin paskasti, ettei sille suoritukselle löydy edes sanoja. Sitten tehtiinkin yksi HIFKin historian riemukkaimmista nousuista. Sen jälkeen pelattiin kaksi matsia täysin tasaväkisesti yyber ennakkosuosikki Tapparaa vastaan. Melkein voisi sanoa, että oltiin kahdessa ekassa matsissa jopa vähän niskan päällä.

Nyt taas tällainen peli. Iso osa kaudesta majailtiin sijoilla 10-15. Sitten saatiin pisteitä peleistä peräjälkeen melkein ennätykseen asti. Loppujen lopuksi kotietukin oli mahdollinen. Sitten ei taas osattukaan pelata enää lätkää. No suora paikka poffeihin kuitenkin säilyi nippa nappa.

Mitä tästä kaikesta sitten voi sanoa tulevia pelejä ajatellen. Ei oikein yhtään mitään. Tää on ihan ihmeellinen jengi. Tai sen voi sanoa, että ”paskasta saakin kuin saakin konvehdin - ja konvehdista saattaa tulla yllättävän nopeasti taas paskaa”

Edelleen mennään ”miracle on ice” -teemalla. Ei mitään hävittävää.

Iloitaan ainakin nuorten pelaajien onnistumisista, jos ei muuta jää käteen.
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka nyt vituttaa ja tuntuu, että kukaan eikä mikään ei ole meidän puolella, niin on meillä yksi porukka, jonka edesottamuksia katselee enemmän kuin mielellään näinkin vaativassa tilanteessa.

Aleksanteri Kaskimäki, Jesse Seppälä, Leevi Teissala ja Otto Salin.

Nämä kaverit ovat nyt jo osoittaneet, ettei paljoa huimaa isot pelit. Ja mistä sen tietää, vaikka tämä porukka vies HIFK:n finaaliin? Mutta tulitukea tarvitaan kokeneelta kaartilta. Siksi onkin ihmeellistä, miksi kokenut kaarti oli niin vaisua esimerkiksi tänään, mutta junnut painoi tuhatta ja sataa täydellä sydämellä. Mysteeri.
Juu, hyvin ovat nuoriso hoitanut hommaa, Halttunen mielestäni alle hehkutusten tämä kausi noin yleensä. Seppälä tsemppaa mutta jää vähän jalkoihin välillä. En tiedä mihin kaartiin Hirvonen lasketaan mutta pelasi ihan ok kaksi vikaa erää.

Kokeneista konkareista… siellä on mm. joukkueen kapteeni -jolta ei mitään pois puolustus ja alivoimapelistä- mutta täytyyhän nyt perhana jokin ruuvi olla kadonnut kaverilta ja pahemman kerran. Puhutaan kuitenkin ”maajoukkueessakin” pelanneesta ”hyökkääjästä”. Nättinen oli surkea ja todnäk loukkkaantui, Åstenin roolina nyt ei olekkaan tehoilla mutta ei saisi myöskään perseillä! Vesalainen&Pakarinen pimennettiin tänään kyllä ihan totaalisesti, hyvä kun maila pysyi kädessä. Rantakari näytti että luovutti jo ekaan vaihtoonsa pelin….Motin&Larsson on hankittu puolustamaan ei tehoilemaan.
Paajanen tuntuu yrittävän hullun lailla ja hoitaa tonttinsa kokeneesta kaartista parhaiten…mutta hänenkin rooli ei vaan ole olla se juonikas ykkösketjun tuloksentekijä.

Huono puoli tässä on että nyt kuvitellaan että tästä voidaan vaan parantaa. Itse pelkään pahoin että joukkue kärsii uusista poissaoloista viikonlopulle ja loput pelit tulevat olemaan samanlaista paskaa hieman vaan sen eri muodoissa.

Toivon että IFK peluuttaa nuorisokaartiaan nyt kunnolla, se on kuin panis rahaa pankkiin ensi kaudelle!
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Vaikka HIFK:n kannalta tämänkin pelin voi unohtaa niin yhden huomion tein 5-3 Tapparan ylivoimassa. Motin pelasi erittäin viisaasti Lehterän syöttöpaikat pois maalille tai yleensäkin poikkisyötöt.

Teissala on ollut aina odotuksiin nähden hyvä mitä mä olen pelejä nähnyt.

No perjantaina kaverin kanssa peliin joka tulee Stadista niin toivottavasti saa paremman pelin nähtäväksi vaikka viihdearvo tänään olikin ok.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Tästä on olemassa vain yksi suunta, ja kliseisesti ehkä hyvä että tää ripuli valui lahkeeseen juuri tässä kohtaa. Toki pieni pelko on täälläkin että jos tästä nyt Nättinenkin loukkaantui eikä saada sairastuvalta apuja perjantaiksi niin sama ralli jatkuu. Sillä Tapparahan luovutti tänään vikan erän meille ihan suosiolla ja säästelivät itseään seuraavaan matsiin. Mitään isoa hätää heillä ei edes ollut. Mutta katotaan nyt millainen jengi on jalkeilla IFK:lla sitten.

Kaskimäki, Teissala, Salin mainiota esitystä enimmäkseen tänään. Jos ei muuta tästä kaudesta jäisi käteen niin ainakin ollaan saatu nähdä näitä kasvutarinoita.

Nipelle peukkua myös tän illan osalta; äärimmäisen vaikea paikka tulla sisään (millon edes pelannut viimeksi??) mutta hoiti tonttinsa mainiosti.

Roykin oli jostain taas löydetty kentälle että saatiin tarpeeksi pelaajia mukaan, mutta on kyllä aivan surkea jääkiekkoilija huhheijaa…Eikös meillä oo muita junnuja joita voisi käyttää hänen sijastaan?

Diggasin taas Tapolasta pressissä, helkkarin hyvä ulosanti. Epäilyttävää… Samoin Ville oli ryhdikäs, tosin pientä heittoa tuomarilinjan suuntaan tuli joka vähän ihmetytti kun ei ole aiemmin tuohon lähtenyt. Perjantain matsiin olis kyllä kiva saada tuomarit vaikka jonkun muun maan sarjasta….

Ai niin, Mertaranta v*tutti yli kaiken. Oli jopa normaalia enemmän kujalla.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Juu, hyvin ovat nuoriso hoitanut hommaa, Halttunen mielestäni alle hehkutusten tämä kausi noin yleensä.
Halttusen hehkutuksessa pitää toki muistaa, että hänen kohdallaan potentiaalia on arvioitu pidemmällä aikavälillä kuin kuluva kausi, eli toisin sanoen hän lähtee ensi kauteen samassa iässä missä Kaskimäki ja Salin lähtivät tähän kauteen. Kun puhutaan juniori-ikäisestä pelaajasta ammattilaistason kynnyksellä, niin vuodenkin ikäerolla on valtaisa merkitys.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Minkä tahansa joukkueen esityksessä näkyy, kun sieltä puuttuu 1. sena, 2. sena ja 4. sena, yli 20 minsaa pelaava pakki. Kakkosen laituri.
Se pitää jokaisen tajuta. Ei kellään ole reserviä vastaavaan tilanteeseen.
Se, miksi näin on, en tiedä.
Kolme ylivoimamaalia teki Tappara. Oli linjasta mitä mieltä tahansa, ni siihen se matsi ratkesi. Jäähyttömässä pelitavassa vaaditaan Tapparaa vastaan järjettömän kova jalka nopeus, ja sitä ei eilen löytynyt.
Jos pelaajia ei saada takaisin, ni sarja on ohi.
Ja se on tosi paska tilanne. Mutta eilen ilon aiheita tuottivat Halosen veskaripeli, Kaskimäki ja osin myös Teissala. Salin myös tosi rohkea, pelasi vahvuuksillaan kovan paineen alla.
Mutta heidän aikansa joukkueen ratkaisuroolin vastuu kantajina ei ole vielä.
Eikä pidäkään olla. Ilmeisesti joku sairastumiskierre pilaa nyt tämän hienon mahdollisuuden haastaa Tappara. Kyl se vaan mielen vetää matalaksi.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä sillä tosiaan on syynsä miksi jotkut pelaajat ovat ykkössenttereitä ja toiset kakkossenttereitä.

Karmeat poissaololistat taas ja siihen tämä kevät lopullisesti ratkeaa. Turpaan olisi tullut todennäköisesti muutenkin, mutta tällaisella rosterilla ei edes nähdä miten pystyttäisiin haastamaan.

Jos tällaiset poissaolijat eivät näkyisi pelaamisessa paljon, niin se kertoisi, että poissaolijat ovat huonoja pelaajia.

Samalla menee kaikki ketjut sekaisin jne. Noh, positiivista on se, että nuoret saavat kokemusta kovista peleistä. Samalla varmasti kesäksi motivaatiota kun näkevät konkreettisesti mitä se liigan kärkipelaaminen vaatii.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minkä tahansa joukkueen esityksessä näkyy, kun sieltä puuttuu 1. sena, 2. sena ja 4. sena, yli 20 minsaa pelaava pakki. Kakkosen laituri.
Se pitää jokaisen tajuta. Ei kellään ole reserviä vastaavaan tilanteeseen.
Se, miksi näin on, en tiedä.
Kolme ylivoimamaalia teki Tappara. Oli linjasta mitä mieltä tahansa, ni siihen se matsi ratkesi. Jäähyttömässä pelitavassa vaaditaan Tapparaa vastaan järjettömän kova jalka nopeus, ja sitä ei eilen löytynyt.
Jos pelaajia ei saada takaisin, ni sarja on ohi.
Ja se on tosi paska tilanne. Mutta eilen ilon aiheita tuottivat Halosen veskaripeli, Kaskimäki ja osin myös Teissala. Salin myös tosi rohkea, pelasi vahvuuksillaan kovan paineen alla.
Mutta heidän aikansa joukkueen ratkaisuroolin vastuu kantajina ei ole vielä.
Eikä pidäkään olla. Ilmeisesti joku sairastumiskierre pilaa nyt tämän hienon mahdollisuuden haastaa Tappara. Kyl se vaan mielen vetää matalaksi.
Hiukan ristiriitainen viesti. Ne paikkokeila junnut oli jengin parhaita mutta silti isoin syy esitykseen on poissaolot? Kyllähän IFKlla eilen eniten petti nimenomaan kokenut osasto. Pakarinen,Vesalainen, Tallberg, Rantakari, Paajanen, Berglund, Larsson, Hirvonen. Täältä ei saatu juuri yhtään mitään.

Poissaoloista nelosen sena ja yksi pakki menee kategoriaan "joka jengillä poissa". Ei tällainen saa näkyä. Ykkös ja kakkossentterit tuntuu varmasti, mutta ei niidenkään poissaolo saa tehdä joukkueesta noin pelokasta ja alistunutta.
 
HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver

Ykkös- ja kakkossentterit sekä ykköspakki ovat olleet tällä kaudella jengin johtavia pelaajia. Tietenkin se näkyy sekä kentällä, että henkisellä puolella. Ei tuolla mitään robotteja pelaa. Paitsi ehkä Tapparalla.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Eilinen esitys oli hieman sellainen mitä ennakoin aikaisemmin ensimmäisen Tampereen peliin. Nyt pölyt pyhitty pois ja perjantaina varmasti nähdään erilainen IFK.

Se mikä pisti eilen silmään oli se kuinka huonoja oltiin silloin kun oli kiekko. Pelirohkeus oli kadonnut täysin jonnekin matkalle. Ehkä poikkeuksena tähän voi lisätä nuoriso-osaston. Perjantaina tällä osalla tarvitaan iso parannus. Ja aika monessa muussakin asiassa. Toivottavasti myös Peltonen on eilen käyttänyt puheenvuoronsa erotuomari tarkkailijan kanssa kun selkeästi Tapolan mussutus lauantaina toi täysin erilaisen tuomarilinjan. Viittaan tällä mitä mainitsi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ykkös- ja kakkossentterit sekä ykköspakki ovat olleet tällä kaudella jengin johtavia pelaajia. Tietenkin se näkyy sekä kentällä, että henkisellä puolella. Ei tuolla mitään robotteja pelaa. Paitsi ehkä Tapparalla.
Eli kun ykkös- ja kakkossentterit puuttuu niin koko muukin kokenut osasto pelaa totaalisen paskat housussa? Tätä kokenutta osastoa oli kuitenkin about kaksi viisikkoa. Jos näin niin sitten se pronssipeli on täysin oikea paikka.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toivottavasti myös Peltonen on eilen käyttänyt puheenvuoronsa erotuomari tarkkailijan kanssa kun selkeästi Tapolan mussutus lauantaina toi täysin erilaisen tuomarilinjan. Viittaan tällä mitä mainitsi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Kerrankin oli Tapparalla kotituomarit. Missä kohdin Tapola muuten mussutti? Mulla on mennyt ihan täysin ohi, että Tapola olisi edes maininnut tuomareita. IFK kyllä - kuten Peltonen sanoikin - hävisi eilen myös tuomaripelin. Ensimmäisen erän jäähyt olivat selviä, noi pitikin viheltää, mutta toisen erän lopussa tuli kyllä todella ihmeellinen jäähysuma, jossa ei ollut kuin yksi rike, jos edes sitä.

Ennakoin itse jo aikaisemmin, että sarjan tilanne muuttuu Tampereelle tultaessa. Tappara oli tehnyt kotiläksynsä, IFK:lla oli puutteita kokoonpanossa, mutta se myös pelasi todella huonon pelin. Muutoinkin se vanha sääntö pitää jokseenkin kutinsa, että ei sieltä hyökkäysalueelta hirveästi jäähyjä tule. IFK kävi hyökkäysalueella ensimmäisessä erässä kerran ja teki maalin, joten tehokkuus oli kohdallaan. Toisessa erässä pari laukausta, mutta pääsääntöisesti ei mihinkään.

Hyvä vastustaja, joka pystyy pelaamaan laadukasta kiekkoa. Tappara sai nostettua kierroksia Helsingistä, joka oli vähintä, mitä pitikin tapahtua huonon viikonlopun jälkeen. IFK parantaa perjantaille, joten nyt täytyy taas olla valmiina vastaamaan siihen.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tähän sarjaan meni maku eilen tossa klo 12 ja 18.30 välillä aikalailla jo.
 
Edellisen Helsingin ottelun jälkeen piti Tapola pitkää palaveria vihellyksistä. Siihen Peltonen viittasi eilisessä lehdistötilaisuudessa. Itseä vaan vituttaa ettei linja pysy samana edes yhtä ottelua. Piti olla ammattituomarit ja kaikkea..
 
Olen sinun vitutuksestasi samaa mieltä enkä lähde asiaa sen enempää tästä perkaamaan. Pelikatkoilla Tapola kyllä tsemppaa tuomareita, joten se ei ole mitään uutta. IFK voitti tuomaripelit Helsingissä ja kuten ennakoin niin Tappara voittaa Tampereella myös tuomaripelin. Kyllä se kotiyleisö siihen tuomareille sen ylimääräisen lisän tuo.
 
maalta käsin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä on olemassa vain yksi suunta, ja kliseisesti ehkä hyvä että tää ripuli valui lahkeeseen juuri tässä kohtaa. Toki pieni pelko on täälläkin että jos tästä nyt Nättinenkin loukkaantui eikä saada sairastuvalta apuja perjantaiksi niin sama ralli jatkuu. Sillä Tapparahan luovutti tänään vikan erän meille ihan suosiolla ja säästelivät itseään seuraavaan matsiin. Mitään isoa hätää heillä ei edes ollut. Mutta katotaan nyt millainen jengi on jalkeilla IFK:lla sitten.

Kaskimäki, Teissala, Salin mainiota esitystä enimmäkseen tänään. Jos ei muuta tästä kaudesta jäisi käteen niin ainakin ollaan saatu nähdä näitä kasvutarinoita.

Nipelle peukkua myös tän illan osalta; äärimmäisen vaikea paikka tulla sisään (millon edes pelannut viimeksi??) mutta hoiti tonttinsa mainiosti.

Roykin oli jostain taas löydetty kentälle että saatiin tarpeeksi pelaajia mukaan, mutta on kyllä aivan surkea jääkiekkoilija huhheijaa…Eikös meillä oo muita junnuja joita voisi käyttää hänen sijastaan?

Diggasin taas Tapolasta pressissä, helkkarin hyvä ulosanti. Epäilyttävää… Samoin Ville oli ryhdikäs, tosin pientä heittoa tuomarilinjan suuntaan tuli joka vähän ihmetytti kun ei ole aiemmin tuohon lähtenyt. Perjantain matsiin olis kyllä kiva saada tuomarit vaikka jonkun muun maan sarjasta….

Ai niin, Mertaranta v*tutti yli kaiken. Oli jopa normaalia enemmän kujalla.
Juu, kyllä nuoret oli tämän matsin parasta antia meidän puolelta.

Tosta Tapolasta täytyy sanoa, että on nyt tällä kaudella pelien jälkeisissä pressitilaisuuksissa puhunut HIFK:sta niin kunnioittavaan sävyyn, että pistää miettimään, onko noissa meille siirtymishuhuissa jotain perää ollut? Vaikka nyt sit ilmeisesti K-Eurooppaan lähisikin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös