HIFK:n peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 1 003 230
  • 17 673

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Mutta suurempana huolenaiheena itsellä onkin juuri tuo kolmonen, johon laittaisin Teissalan takaisin
Paajanen ja Dyk olivat yllättävän hyviä, mutta Seppälällä ei tunnu vielä fysiikka riittävän näissä peleissä, meni vähän selviytymiseksi. Eihän Teissala tuohon fyysiseen puoleen mikään lääke ole, mutta hän tuo enemmän kiekollista uhkaa (myös ylivoimalle). Lisäksi tiiviissä pelitahdissa rotaatiota on hyvä harjoittaa, jotta saadaan tuoreita jalkoja kentälle.

Jos Dyk ja Paajanen jatkavat nousujohteista möyrimistään, niin Teissala - Paajanen - Dyk voisi olla myös tuloksentekomielessä ihan potentiaalinen koostumus.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Loistava aloitus tälle sarjalle! Taponen aivan maaginen ja jengi puolusti uhrautuvasti. Hyvä että kärkihepat pääsi heti tehoille. Erityispisteet minulta tänään Väänäselle ja Kåsastulille, kummatkin tosi hyviä. Rantakarilla petrattavaa vielä, ja Muuli oli tänään yllättävän näkymätön. YV kun vielä saadaan hiottua paremmaksi niin hyvä tulee.

Muuten samaa mieltä, mutta YV:aa on ollut aikaa hioa 60 ottelua. Nyt alkaa olemaan liian myöhäistä, enkä usko että siihen enää keksitään mitään mullistavaa.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Dyk ja Paajanen jatkavat nousujohteista möyrimistään, niin Teissala - Paajanen - Dyk voisi olla myös tuloksentekomielessä ihan potentiaalinen koostumus.

Lisäksi Paajanen oli täysin suvereeni aloituksissa. Hän voitti 80 % omista aloituksistaan (12-3) ja oli sillä lukemalla täysin ylivoimainen. Koivistoinen voitti puolet (12-12) ja Jääskä vain 40 %, (4-6).
 
Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke
Paajanen ja Dyk olivat yllättävän hyviä, mutta Seppälällä ei tunnu vielä fysiikka riittävän näissä peleissä, meni vähän selviytymiseksi. Eihän Teissala tuohon fyysiseen puoleen mikään lääke ole, mutta hän tuo enemmän kiekollista uhkaa (myös ylivoimalle). Lisäksi tiiviissä pelitahdissa rotaatiota on hyvä harjoittaa, jotta saadaan tuoreita jalkoja kentälle.

Jos Dyk ja Paajanen jatkavat nousujohteista möyrimistään, niin Teissala - Paajanen - Dyk voisi olla myös tuloksentekomielessä ihan potentiaalinen koostumus.
Tähän vahva sama ja mietin ihan samoja keloja eilen. Samalla tulisi todellinen yllätysmomentti tuohon ketjuun joka voisi realisoitua jopa maalisarakkeeseen asti.

Pidän Seppälästä, mutta kaikella kunnioituksella kykenee vielä tässä kohtaa uraansa keväällä vain 0-0-rooliin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilisessä matsissa oli mielenkiintoista se, miten vähän IFK laukoi: vain 34 kertaa, ja näistä kertyi Zagidulinille vaivaiset 15 torjuntaa. Runkosarjassa joukkue yleensä pommittaa vastustajan veskan lämpimäksi ensimmäisen viiden minuutin aikana. Nyt toimittiin päinvastoin ja se tuotti tulosta. Jos kyseessä oli harkittu ratkaisu, niin se oli onnistunut taktiikka. Tosin Zagidulinilla oli huonoa tuuria, kun ukko potki kiekot omaan maaliin, mutta kuuma veska olisi saattanut saada kiekot haltuun. Taposella puolestaan oli tasaisesti töitä - ehkä turhankin paljon.

Maanantaina on kuitenkin uusi peli ja lauantain tulos on syytä unohtaa, kun ottelu alkaa tilanteesta 0-0.
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Lisäksi Paajanen oli täysin suvereeni aloituksissa. Hän voitti 80 % omista aloituksistaan (12-3) ja oli sillä lukemalla täysin ylivoimainen. Koivistoinen voitti puolet (12-12) ja Jääskä vain 40 %, (4-6).

Hämmentävä huomio aloituksissa oli se, että lähes koko ottelun aloitukset menivät IFK:lle aivan pystyyn. Matsin lopussa ne huipputärkeät aloitukset sitten hävittiin, mistä päästiin sitten linkoukseen. Onneksi ei kolissut.
Aina pitää jostain urputtaa ja hyvähän se on voittaa aloituksia pitkin matsia, mutta matsien lopussa pitäisi pystyä vääntämään edes se tasuri aloituksista.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Paajanen ja Dyk olivat yllättävän hyviä, mutta Seppälällä ei tunnu vielä fysiikka riittävän näissä peleissä, meni vähän selviytymiseksi. Eihän Teissala tuohon fyysiseen puoleen mikään lääke ole, mutta hän tuo enemmän kiekollista uhkaa (myös ylivoimalle). Lisäksi tiiviissä pelitahdissa rotaatiota on hyvä harjoittaa, jotta saadaan tuoreita jalkoja kentälle.

Jos Dyk ja Paajanen jatkavat nousujohteista möyrimistään, niin Teissala - Paajanen - Dyk voisi olla myös tuloksentekomielessä ihan potentiaalinen koostumus.
Saman huomion tein Seppälän osalta ja jäin miettimään, että onkohan ihan täydessä kunnossa sen Hämeenlinnassa tulleen törmäyksen seurauksena. Onko esim. sellaisessa kunnossa, että pystyy pelaamaan, mutta menee kauden jälkeen leikkaukseen?

Jotenkin pelaaminen on varovaista ja ihan erinäköistä kuin parhaimmillaan syksyllä. Lisäksi on pari kertaa (TPS-pelissä ja eilen) menettänyt pahasti kiekon omalla alueella (ei ole saanut avaussyöttöä haltuunsa) ja niistä on seurannut pyöritys omaan päähän. Toki voi olla, että nuorella miehellä ei vielä ihan riitä fysiikka miesten peleihin koko kaudeksi, kun pelitahti on ollut kiivas. Tosin, nythän oli viikon tauko peleistä, joten luulisi virtaa riittävän.

Itse tekisin huomiselle sen muutoksen, että vaihtaisin Teissalan Seppälän paikalle. Muita muutoksia en tekisi, sillä voittavaa ja eilen hyvin pelannutta kokoonpanoa en lähtisi vaihtamaan.
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Ehkä huolestuttavinta eilen oli IFK:n avaukset paineen alla. Kun Lukkokarvaaja lähestyi, liian usein tartuttiin
hätäratkaisuihin: joko pitkä tai sitten kiekko suoraan vastustajalle.
Joku kommentoi aiemmin IFK:n pelin olevan osin pelokasta, vaikka voitto hoituikin Raumalta.
 
Waqu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Dallas Stars

Kyllä tää on IFK:n sarja. Maalivahdeissa tulee se merkittävin ero, eilisen perusteella en millään jaksa uskoa, että Lukko pystyisi niin paljoa olemaan IFK:ta kentällä parempi että tämän eron kuroisi. Aika tasaistahan tuo sinällään oli, mutta IFK:lla merkittävä etu. Heti vielä ryöstö ja siitä hyvä henkinen lataus himaan, omasta mielestä näyttää pirun hyvältä teidän kannalta.
 
Vilja

Samaa mieltä. Pakiston kädettömyys korostuu paineen alla. Siksi hiukka ihmetyttää kirjoitukset, joiden mukaan asia ensi kaudella korjataan hankkimalla maakunnista pari noviisia.
 
Wiltord

Ei siinä mikään taikuri tarvitse pakin olla, jotta päästään syötöillä paineen alta. Täytyy vain olla lähtö ja hyökkääjien tuki kunnossa.

Berglund, Rantakari, Motin, Melart, Kåsastul. Kaikki nämä pystyvät pelaamaan syötöllä paineen alla, jos tuki ja ajoitus pelaa. Nyt ei juurikaan ollut suuntia tarjolla ja sitten kiekkoa pelataan pakki-pakilla rumpuun.

Toki kiekollisena lähtö on todella hankalaa, jos peli pyörii koko ajan omissa. Ei sieltä ole kellään vauhtia eteenpäin, eikä kerkeä kelatakaan, joten sitten heitellään lasin kautta ulos.

Ylipäänsä kaikki helpottuu, jos hallitaan kiekkoa. Jos vastustaja vie peliä, niin siinäpä yrität syötellä ylöspäin kun viisikko on peittänyt ja puolustanut paikallaan omissa.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Kyllä tää on IFK:n sarja. Maalivahdeissa tulee se merkittävin ero, eilisen perusteella en millään jaksa uskoa, että Lukko pystyisi niin paljoa olemaan IFK:ta kentällä parempi että tämän eron kuroisi. Aika tasaistahan tuo sinällään oli, mutta IFK:lla merkittävä etu. Heti vielä ryöstö ja siitä hyvä henkinen lataus himaan, omasta mielestä näyttää pirun hyvältä teidän kannalta.

Eilinen oli Zagidulinin harmaampi päivä, mutta tuon perusteella hänen tuomitsemistaan Taposta huonommaksi maalivahdiksi pidän erittäin suuresti ylimitoitettuna päätelmänä. Molemmat ovat huippumaalivahteja, mutta myös ihmisiä, joilla voi olla paska päivänsä, jota huomenna ei muista kukaan. Zagidulinen play-off kokemus aikuisten peleistä on Tapsaan varrattuna kovempi, ja siksi omissa arvioissa lukkolainen on edellä. Mutta huomenna nähdään livenä päivän kunto. Alkas jo!
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli noista aloituksista mieleen, että oletteko muut kiinnittäneet huomiota, että Koivistoinen häviää varmaan 90% kaikista oman pään aloituksista. A% Koivistoisellahan on yleisesti ottaen hyvä, itse asiassa erinomainen, kun huomioidaan, että tosiaan häviää aivan järjettömästi noita oman pään tärkeitä aloituksia. Mun on todella vaikea ymmärtää, miksi hänet sinne ottelun loppuhetkillä kuitenkin aina tungetaan, jos valinnanvaraa on. Voiko olla, että HIFK:ssa tuijotetaan kokonaistilastoa eikä muka pidettäisi eri alueiden aloituksista erillistä tilastoa? Kuulostaa hölmöltä. Eivätkö valmennuksessa muka itse seuraa peliä ja ole tätä asiaa havainnut, kun minäkin olen? Ei ole yksi eikä edes 10 kertaa, kun Koivistoinen on hävinnyt loppuhetkien oman pään aloituksen ihan 100-0, mutta silti hän tuntuu olevan aina ykkösvaihtoehto. Joku nyt voisi sille Koivistoiselle vinkata, että lopettaisi sen 100-0 aloitusvoiton hakemisen ja tyytyisi niihin tasureihin ja pitäisi huolta siitä, että aikaa kuluu siinä möyriessä.

Itse pelkään, että ellei valmennus ole tätä Koivistoisen paskaa A% omalla alueella oikeasti havainnut, se tulee maksamaan meille vielä jonkun tärkeän voiton. Että, jos joku tuntee valmennuksesta jonkun, niin kysykää, mikä idea tässä on? Ja terveisiä myös, että katsokaa, kuka niitä aloituksia missäkin kohtaa kenttää voittaa.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli noista aloituksista mieleen, että oletteko muut kiinnittäneet huomiota, että Koivistoinen häviää varmaan 90% kaikista oman pään aloituksista.

Runkosarjassa Koivistoinen voitti 53,5 % aloituksistaan (614-533) ja 55 % puolustuspään aloituksistaan (240-196). Hyökkäyspään aloitukset hän voiitti 53,6 % tarkkuudella ja heikoimmillaan hän oli keskialueen aloituksissa 51,5 %. Eli väite siitä, että hän häviäisi 90 % oman pään aloituksista ei pidä paikkaansa. Tilastojen valossa Koivistoinen on parhaimmillaan nimenomaan puolustuspään aloituksissa ja siksi on varsin loogista, että valmennus hänet siihen rooliin valitsee.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Runkosarjassa Koivistoinen voitti 53,5 % aloituksistaan (614-533) ja 55 % puolustuspään aloituksistaan (240-196). Hyökkäyspään aloitukset hän voiitti 53,6 % tarkkuudella ja heikoimmillaan hän oli keskialueen aloituksissa 51,5 %. Eli väite siitä, että hän häviäisi 90 % oman pään aloituksista ei pidä paikkaansa. Tilastojen valossa Koivistoinen on parhaimmillaan nimenomaan puolustuspään aloituksissa ja siksi on varsin loogista, että valmennus hänet siihen tooliin valitsee.

Tänks. Näetkö jostain tilastoista, millaiset tulokset oman pään aloituksissa on vikan femman aikana ja erityisesti tiukoissa matseissa? Koska se ei ole pelkästään mun omaa tulkintaani, että nimenomaan ottelun loppuhetkillä tuntuu häviävän omissa paljon aloituksia, koska tästä on puhuttu hallilla muidenkin kanssa. Tai sitten on vain sattunut sellainen harha, että olemme kaikki kiinnittäneet huomiomme samoissa peleissä. Sekin voi toki olla mahdollista. Voin toki tarkastaa itsekin, jos sulla on antaa joku osoite, mistä tilastot löytyy :).
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks

Tämä saattaa selittyä ihan sillä että siellä on todennäköisesti tuossa tilanteessa vastassa se vastujan paras aloittaja. Ei auta vaikka Koivistoinen voittaisi 100-0 ne kaikki muut, jos siellä on yksi jolle pääsäänöisesti häviää. Hakistahan oli juttua että hän teki niin että saattoi tahallaan hävitä joitain "merkityksettömiä" aloituksia jotta vastustaja olisi ratkaisuhetkellä sitten hieman ylimielinen, ja kas Hakki voittikin nuo tärkeät aloitukset.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänks. Näetkö jostain tilastoista, millaiset tulokset oman pään aloituksissa on vikan femman aikana ja erityisesti tiukoissa matseissa? Koska se ei ole pelkästään mun omaa tulkintaani, että nimenomaan ottelun loppuhetkillä tuntuu häviävän omissa paljon aloituksia, koska tästä on puhuttu hallilla muidenkin kanssa. Tai sitten on vain sattunut sellainen harha, että olemme kaikki kiinnittäneet huomiomme samoissa peleissä. Sekin voi toki olla mahdollista. Voin toki tarkastaa itsekin, jos sulla on antaa joku osoite, mistä tilastot löytyy :).

Liigan sivuilta nuo löytyivät. Siellä ei ole peliajan mukaan mitään aloitutilastoja, vain pelialueen mukaisia.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vieläkin pistää miettimään oliko la voitto HIFK:n hyvyyttä vaiko Lukon huonoutta. Mitään siis pois ottamatta, mutta jatkoa ajatellen. Ylivoimapelin toimimattomuutta ja lähinnä kiekon saamista hyökkäysalueelle on ihmetelty koko kausi, mutta ei mielestäni pelaaminen omassakaan päässä vakuuta. Siinä pistää silmään passiivisuus ja sellainen arkailu, joka näkyy helppoina virheinä ja harhasyöttöinä joita Taponen kyllä paikkailee erinomaisesti. Pelaajien sijoittuminenkin vähän niin ja näin, kun välillä tuntuu etteivät tiedä mitä tehdä, kun vastustaja saa pitkiä hyökkäyksiä. Oman pään peli tuntuu sekoavan liian helposti, kun vastustaja antaa vähänkin painetta.
 
Olihan se Lukon peli, Taponen pelasti meidät.
Tuolla pelillä ei voi voittaa neljää kertaa, mutta onneksi saatiin se ryöstö nyt joten riittää kun kotona pelaa paremmin.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Tuskin tässä isossa kuvassa kovin paljon mikään on muuttunut. HIFKin pelissä on paljon samoja puutteita ja haasteita, kuin kauden alussa. Ja Koko kauden peliesitykset huomioiden, Taposen pitää onnistua aivan älyttömän hyvin joka pelissä, että voitot on mahdollisia.

Se on kuitenkin muuttunut alkukaudesta, että edes sillä veskarin huippusuorittamisella alkoi jossain vaiheessa voittoja/pisteitä tulemaan, koska nyt kyetään muutama maali itsekin tekemään. Nollalla tehdyllä maalilla ei auta edes Brodöör.

Jan Lundelilta voi myös kysyä lisätietoa tästä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liigsn sivuilta nuo löytyivät. Siellä ei ole peliajan mukaan mitään aloitutilastoja, vain pelialueen mukaisia.

Selvä, tämä mun olisi kyllä itsekin pitänyt tajuta tsekata, jolloin olisin voinut muotoilla viestistäni vähän erilaisen.

Ehkä katson joskus kesällä kaikkien pelien vikat femmat ja teen itse tutkimusta, miten Koivistoisella ihan oikeasti meni.

Siihen asti, haastan teidät kaikki jinxauksen hengessä ottamaan Koivistoisen vikan femman oman pään aloitukset erityistarkkailuun. Ja ymmärrän, että kyllä sillä vastustajan aloittajallakin on merkitystä eikä aina pääse vaihtamaan aloittajaakaan. Mutta silloin, kun pystyy, olisi aivan erinomaista, että sinne aloittamaan laitettaisiin vaikka se pelaaja, joka on voittanut aloitukset juuri siinä nimenomaisessa pelissä juuri sitä vastustajan aloittajaa vastaan. Luulisi, että joku sitä kuitenkin seuraa. Voitetuilla aloituksilla on kuitenkin ihan olennaisen iso merkitys, kun pelataan tiukassa matsissa voitosta.

Kohta mennään taas, toivottavasti tyrät rytkyy tänään!
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vieläkin pistää miettimään oliko la voitto HIFK:n hyvyyttä vaiko Lukon huonoutta. Mitään siis pois ottamatta, mutta jatkoa ajatellen. Ylivoimapelin toimimattomuutta ja lähinnä kiekon saamista hyökkäysalueelle on ihmetelty koko kausi, mutta ei mielestäni pelaaminen omassakaan päässä vakuuta. Siinä pistää silmään passiivisuus ja sellainen arkailu, joka näkyy helppoina virheinä ja harhasyöttöinä joita Taponen kyllä paikkailee erinomaisesti. Pelaajien sijoittuminenkin vähän niin ja näin, kun välillä tuntuu etteivät tiedä mitä tehdä, kun vastustaja saa pitkiä hyökkäyksiä. Oman pään peli tuntuu sekoavan liian helposti, kun vastustaja antaa vähänkin painetta.

Varmaan sekä että. Siis, että lauantain peli oli sekä HIFK:n hyvyyttä että Lukon vaisuutta.

Musta pitää vähän huomioida sitäkin, että molemmat jengit pelasivat ekan pleijaripelinsä ja edellisestä pelistä oli viikko aikaa. Sanoisin, että ylivoimassakin suurin osa asioista on ihan korvien välistä kiinni. Kun aikaa on vähän ja vastustajalla on todella aktiivinen alivoima ja kova paineistus, jos siinä alat liikaa kelailla ja hidastat peliä, kämmäilyn todennäköisyys kasvaa. Ja siihen riittää, että siihen sortuu yksikin pelaaja.

Nyt pitäisi olla ylivoiman suhteen selvät sävelet sen suhteen, että olipa kiekko kenellä tahansa, hän lähtee tuomaan kiekkoa nopeasti ylös ja pitää huolta siitä, että eka syöttö omille on kova ja tarkka. Kyllä se siitä sitten lähtee. En usko sekuntiakaan, että ylivoimalla on sovittu, että on vain yksi tai kaksi kiekonylöstuontivaihtoehtoa ja jos ei pelaa niin, joudut helvettiin. Tämä on nimenomaan sitä vaistoilla pelaamista ja oikein asioiden tunnistamista kentällä, eikä niissä valmennus pysty reaaliajassa kauheasti jeesaamaan. Ja hyökkääjien pitää tehdä itsensä lauantaita paremmin pelattavaksi.

Itselleni pisti silmään se, miten hyvällä prosentilla Lukko toimitti kiekkoa maalille viivan tuntumasta ohi HIFK:nn pelaajista. Niistä syntyi monta todella vaarallista maalipaikkaa, jotka Taposen ja puolustamisen ansiosta saatiin pelattua lopulta tehottomiksi. Tätä toivoisin enemmän HIFK:ltakin silloin, kun maalille on vaikea päästä. Vähän niin kuin silmät kiinni ja sinnepäin kiekko kohti maalia ja sieltä sitten hyökkääjät taistelemaan ribareista. Parhaassa tapauksessa käy niin, että vastustaja sössii kiekon itse maaliin. HIFK:ssa tapana on kuitenkin ollut vetää ne propellit ekaan vastustajaan... Ei sen pelin tarvitse aina olla kaunista eikä varsinkaan uskoa, että se kiekko päästään vain viemään sinne maaliin. Ei päästä, varsinkaan pleijareissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös