HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 206 768
  • 30 544

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Tämä reagointi hankintoihin voisi olla seurausta myös siitä, että Heiskanen valittiin lopulta kisoihin. Enempää ei vaan voida antaa enää tasoitusta. Nyt on vaan pakko
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Uuden urheilutoimenjohtajan-ketjussa oli että uusia pelaajia tulossa vielä tälle kaudelle. Kukas sieltä Jake Newtonin lisäksi on tulossa:) (lähde HTT)

Nyt kun Heiskanen on lähdössä Olympialaisiin, O'Connorin paluusta ei ole tietoa ja Erosellakin tulee kestämään aikansa ennen kuin pääsee pelituntumaan kiinni sitten joskus paluunsa jälkeen, niin kyllähän Jake Newton olisi tähän hätään aika ideaali haku. Finleystäkään tuskin on tällä kaudella hyötyä, mutta vaikea uskoa, että kahta puolustajaa oltaisiin hankkimassa, ellei sitten Varakasta saada myytyä muualle.

Hyökkäyksestä on vähän vaikea sanoa, että onko sinne tarkoitus hankkia enää vahvistusta. Varmaan Carlssonin sekä Nykoppin tilanne ratkaisee aika paljon ja lisäksi täytyy huomioida, että alunperin avauskokoonpanoon kaavailtu Partanen tuskin pelaa peliäkään tällä kaudella IFK:ssa. Jos hyökkääjän perässä ollaan, niin oma suosikkini olisi vastikään NLA:ssa sopimuksensa purkanut Nathan Gerbe. Pirun viihdyttävä sekä taitava pelaaja ja saattaisi istua ominaisuuksiltaan hyvin Liigaan.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Saattais joo olla ihan OK Liiga-peluri, mutta on vissiin johonkin ÄnHooÄllään menossa.

Ok, mielenkiintoinen tieto tämä kun kausi mennyt kuitenkin vähän penkin alle, niin olettamukseni oli, että soppari purettu Geneve-Servetten aloitteesta ja nyt olisi etsimässä itselleen uutta seuraa.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Nenosta on huhuttu teille ensikaudeksi niin siirtyisiköhän jo kesken kauden?

Nenonen kävi itsellekin mielessä kun Sportilla ilmeisesti tarkoitus ulostaa kaikki ketkä eivät halua keisari Valtosen komennossa jatkaa.

Tosiaan nyt voi olla se tilanne, että ROC ja Finley molemmat on out. Veikkaisin, että sisään tulee yksi hyökkäjä ja pakki. Newtoniin en usko ja Ruudun insertin jälkeen en tiedä mahtuuko IFK:n pukukoppiin yhtään jätkää joka laittaa sitruunaa kainaloon ja vetelee valkosipulun kynsiä. Kultanenkin sanoi ettei ketään tarvitse myydä, mutta voihan tuokin olla taktinen veto nostaa myyntihintaa.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Ihan mutuna, jotenkin sellainen olo, että Jokinen saattaisi jopa tulla lopettamaan uransa Kärppiin, kun aika on sopiva.
Näinhän pelaajan kannattaa tehdä, jos vaan terveys ja motivaatio vähänkään antaa mahdollisuuden. Vuoden jäähdyttely kasvattajaseurassa ja arvostus omassa kylässä pysyy tapissa lopun elämää. Jäähdyttely IFK:ssa olisi ihmeellinen valinta. Varoittavina esimerkkeinä olkoon älykkö-veljet J.Ruutu ja J.Karalahti. Pelajaurat ohi alle nelikymppisinä ja molemmat ansaitussa sylkykupin asemassa lopun elämäänsä. Harlekiinot eivät näitä omikseen adoptoineet ja Stadilaisten mielissä he ovat enää kaksi kävelevää paskakasaa.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Näin unta, että Parks ja Newton tulee remmiin ;) No, saa nähdä. Todellisuudessa sieltä tulee HankyPanky ja Keni Karalahti...

Parks voi kyllä jäädä Vaasaan. Mielummin Nenonen.

Tosiaan Salmelainen lupaillut club 1897:n tapaamisessa, että ensi viikolla tulisi uusi pelaaja. En ole itse ollut siellä paikalla joten tieto on toisen käden tietoa ja vahvistamatonta.
 
Viimeksi muokattu:

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tosiaan Salmelainen lupaillut club 1897:n tapaamisessa, että ensi viikolla tulisi uusi pelaaja. En ole itse ollut siellä paikalla joten tieto on toisen käden tietoa ja vahvistamatonta.
Mikä on Club 1897?

Minulle kyllä kelpaa kolmikosta Nenonen, Parks ja Newton kaikki. Riippuen ROCin ja Finleyn loppukauden kondiksesta niin vähintään 1 ja mielellään 2 uutta ukkoa tarvitaan.
 
En tiedä olenko se vain yltiöoptimistinen minä, mutta jostain syystä oma aavistus menee KHL:n suuntaan. En nyt olisi pettynyt, jos hankinta on Liigan sisältä, mutta tiettyä epäloogisuutta yritän hakea tuosta kommentista, mikäli se tosiaan oli "ensi viikolla tulee uutta verta". Jos kommentti oli tuossa muodossa, elättelen toiveita jostain uudesta pelaajasta. Siis Liigaan uudesta.

Eikä se olisi edes mahdotonta. Jos kommentti oli tosiaan, että ensi viikolla tapahtuu, jotain konkreettista on jo oltava paperilla. Jos jostain halutaan eroon, luulisi sen olevan järkevämpää nyt, ei ensi viikolla. Päätös myynnistä on jo tehty, HIFK haluaa apunsa mahdollisimman nopeasti. KHL-jengeillä on runkosarjaa vain muutama ottelu jäljellä, välissä vielä olympiatauko. pudotuspelien ulkopuolelle jäävien joukossa saattaa olla joku, joka haluaisi vielä kauttaan ehkä jatkaa. Siirtoasioihin (muutot, liekö siirtoprosessi hankalampi myös teknisesti KHL:stä yms) voi kulua aikaa sen verran, että ensi viikolla KHL-vahvistus liittyy sitten "välittömästi". Joku Newton olisi toki loistava hankinta, mutta ei tuo viime kauden KooKoo-kuppaus (tai Liiga-kuppaus) nyt tarvisi tulla miksikään tavaksi. Toki olisi Kankaanperän tapaan varmempi haku. Nyt olisi vain Tobbella hyvä sauma näyttää osaamistaan.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Mikä on Club 1897?

Minulle kyllä kelpaa kolmikosta Nenonen, Parks ja Newton kaikki. Riippuen ROCin ja Finleyn loppukauden kondiksesta niin vähintään 1 ja mielellään 2 uutta ukkoa tarvitaan.

CLUB 1897

Tuo on yritysten oma "fan" klubi. Linkki vie IFK:n sivuille. En tiennyt tälläisen olemassaolosta kuin vasta tänään.

Voi olla, että Parks menee hukkaan nyt Vaasassa. Helvetin taitava jätkä se on, mutta ei nyt oikein ole hommat onnistunut alkukauden tahtiin. Malte Strömwallin ottaisin Kookoosta jo mainittujen lisäksi jos olisi saatavilla.
 

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hank laittoi 27minuuttia sitten instagramiin päivityksen; ”Olen työmatkalla.” Ja ajelee jossain Pasilassa päin.

Nyt mä venaan koko iltapäivän ettei vaan tule sitä kuuluisaa ”tiedotetta”.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka Hank edustaakin/on edustanut urheilijana sellaista koulukuntaa, jota en itse suuremmin arvosta, en pitäisi ihan mahdottoman huonona vaihtoehtona sitä, että tulisi ottelukohtaisella sopparilla paikkaamaan loukkaantumisia. Toki kunnossa pitää olla ja asenne kohdillaan, mutta kautta on niin vähän jäljellä eikä hänen varaansa ole laskettu mitään, etten kovin suurta riskiä näe. Hintalappu on varmasti kohdillaan, jos meinaa uraansa vielä jatkaa ja HIFK:lla pelaajiin käytettävissä olevien rahojen osalta likviditeettiongelmia, joten teoriassa molemmat hyötyisivät. Tämä toki sillä edellytyksellä, että muuten ei olisi tulossa muuta pakkia. Hankin takia en päästäisi toista sopivaa pakkia menemään. Jos homma ei skulaa, ulos vain eikä tunnu missään.

Kovin ristiriitaiset fiilikset itselläni, mutta yritän funtsia asiaa kliinisesti puhtaalla järjellä. Mitään tulevaisuuden sopimuksia on turha edes miettiä, sillä Hankin juna meni jo.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka Hank edustaakin/on edustanut urheilijana sellaista koulukuntaa, jota en itse suuremmin arvosta, en pitäisi ihan mahdottoman huonona vaihtoehtona sitä, että tulisi ottelukohtaisella sopparilla paikkaamaan loukkaantumisia.
Mielestäni tuo Hankin edustama koulukunta on nimenomaan ehdoton este sille, että tällä olisi enää ikinä mitään asiaa Nordikselle varsinkin, jos Salmelaisen puheissa paljon esiintyneistä arvoista aiotaan pitää kiinni muutenkin kun puheiden tasolla. Hankin osalta Nordiksen ovien olisi pitänyt sulkeutua lopullisesti jo kevään 2011 ala-arvoisen käytöksen takia.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikki nykyiset pakit menevät Pikkaraisen edelle. Sitten jos käy niin ettei nykyisestä pakistosta saada kuutta pelaavaa pakkia kasaan, niin ehkä joudutaan harkitsemaan Pikkaraisen palkkaamista jollain ottelukohtaisella sopimuksella. Tosin siinäkin kohtaa kallistuisin jonkun junnun kannalle. Tuskin tulisi Hanky-boy jengiin minään huippu-urheilijan perikuvana.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Finleyn kausi varmaan ohi, O'Connorin tilanne epävarma ja Eronen ollut puolivuotta vempassa... Kyllä me tarvitaan ihan oikea puolustaja jengiin, eikä mitään Pinkkejä.
 

444

Jäsen
Myllyniemi ei jatka Imatralla. Tarttisko Atte kirittäjää? Neljä veskaa ringissä niin ehkä kaikki voisi osallistua yhteisiin treeneihin? No ei kai, ei sillä lailla voi missään tehdä ikinä.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Finleyn kausi varmaan ohi, O'Connorin tilanne epävarma ja Eronen ollut puolivuotta vempassa... Kyllä me tarvitaan ihan oikea puolustaja jengiin, eikä mitään Pinkkejä.

Itse näkisin tämän näin:

Finley <-> Kankaanperä
Laakso <-> ?
Eronen, Heiskanen, O'Connor <-> ?

Eli siis Kankaanperä korvannee Finleyn, mutta Laaksoa, jonka piti olla oletusarvoisesti 1. parin puolustaja, ei ole korvattu edelleenkään. Eronen palannee pikkuhiljaa, Heiskanen on varmuudella Olympialaisten ajan sivussa ja O'Connorista ei ole tietoa. Yksi VL-pakki ainakin tarvitaan ja Erosen kuntoutuminen sekä O'Connorin paluuajankohta määrittää tarvitaanko toinenkin. Salmelan ja Varakkaan voisi yrittää myydä muualle ja vaikkei saisi myytyä, niin puretaanhan niitä sopimuksia jatkuvasti muuallakin "yhteisymmärryksessä". Myös Finleyin soppari kannattaisi purkaa asap, sillä vaikka olisi näennäisesti pelikunnossa, niin kyllähän kaikki tietävät, ettei hänestä tule olemaan enää tällä kaudella hyötyä ja ilmeisesti soppari purettaisiin muutenkin kauden päätteeksi.

Heiskanen - X
Kankaanperä - Eronen
Teppo - O'Connor (/X)
Kaski (/Ulander/Salmi)

Ja tämä on siis aivan minimi kevään pelejä ajatellen. Itse asiassa oikein vituttaa kuinka paljon kysymysmerkkejä tämän hetken puolustuksessa on ja vielä enemmän vituttaa se, että niistä samoista kysymysmerkeistä sekä riskien mahdollisesta konkretisoitumisesta jauhettiin täällä jo viime kesänä.
 

Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli siis Kankaanperä korvannee Finleyn, mutta Laaksoa, jonka piti olla oletusarvoisesti 1. parin puolustaja, ei ole korvattu edelleenkään.

Näen tämän tässä tilanteessa juurikin samalla lailla ja sen Laakson korvaajan olisi syytä olla kunnon vahvistus. Pakisto on pelannut ainakin yli omien odotusteni ja olettaen että yksi pelaaja hankitaan ja se on tasoa terve ja kovassa kunnossa oleva Laakso, niin riittää meikäläiselle.
 

Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Hank laittoi 27minuuttia sitten instagramiin päivityksen; ”Olen työmatkalla.” Ja ajelee jossain Pasilassa päin.

Nyt mä venaan koko iltapäivän ettei vaan tule sitä kuuluisaa ”tiedotetta”.
Eikös Pikkarainen myös sinne Instagramiin laittanut, että ammatti on joku Padel-opettaja, eikä jääkiekkoilija?
 

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Uskomatonta jos budjetti on jo saatu käytettyä, vaikka koko kauden rosteri on ollu luokkaa paska. Mihin ihmeeseen se raha on käytetty?! Ei Stögö siitä budjetista miljoonaa vie..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös