Mainos

HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 765 609
  • 33 671
4

444

Mulla hajosi f5 nappi vanhasta IBM Aptivasta, joten mielellään itsekin kuulisin tarkempaa tietoa ?

Selinille annan nyt jo propsit siitä, että uskalsi laukoa mediassa suoraan, että tuosta jengistä puuttuu "huipun veljekset" kokonaan! Toisaalta tuonhan näkevät jo kaikki muut paitsi Liigan paskin UTJ!
Äläs nyt, eihän Turbulens mahda sille mitään, että markkinat ovat kuivat. Kuivat siis niistä pelaajista, joilla on kysyntää ja vientiä ympäri Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Neuvostoliiton, ja jotka eivät itse aktiivisesti ole Tomppaan yhteydessä ja tyrkytä palveluksiaan.

Mutta kyllä mäkin niin mieleni pahoitan, mikäli tänäänkään ei julkaista sitä veret seisauttavaa peluria! Etenkin kun koko huhu lähti liikkeelle jonkun tuntemattoman narrifanin viestistä.
Mutta koska kukaan ei tietenkään huvikseen käy trollaamassa naapurijengin hiekkalaatikolla, niin pakko tähän on uskoa. Oisko peräti se sama "liian iso kala" tai "pakko oli tarttua, kun tuli vähän vahingossa tyrkylle", jota jo vapun tienoilla odoteltiin? Vai se sama Zabo, jonka astraaliheijastus bongattiin kaljakellunnassa alkuperäisen henkilön ollessa Barcelonassa? Ehkä Zabo on myös ryhtynyt sentteriksi. Ei voi tietää.

Mutta odottavan aika on kovin pitkä!
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Huvittavaa tosiaankin, mutta jos jotain meinaavat julkaista niin ennen jussia se tulee koska silloin läksi turbulenssi ja koko toimisto lomalle. Minä uskon ennemmin että ihan tuulesta temmattu juttu, olisihan se ihan ennen kuulumatonta ja kaiken vastaista että hankittaisiin ajoissa tarvittavat palikat. Jos kausarit on myyneet hyvin niin silloin ei tarvitsekaan niin paljoa enää nähdä vaivaa ensi kautta varten, sit on meininki että näillä mennään.
 

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jokohan kohta voi taas hengittää?
Melkoisen veretseisauttava hankinta kyllä tällä kertaa. Odotuksissa on ainakin 45+82 tehot tälä kaudella. :-)
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Teemu Ramstedt oli melkoisen lähellä olla Tapparan mies tammikuussa. Miehelle oli tehty jo pukukoppiin nimikyltit, mutta juttu levisi kuten arvata saattaa.

Tämä huhu sotii aika vahvasti Ramun omia kirjoituksia vastaan, kun Kuuselan siirto varmistui ja huhut Ramun paluusta Liigaan kävivät kiivaimmillaan, Ramu kirjoitti twitteriin tai olisiko ollut veikkauksen sponssaamaan blogiin ettei hänellä ole ollut missään vaiheessa aikomusta lähteä Amurista.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Elkins-ketjussa oli yli 10 sivua ennen kuin mies oli edes Suomessa. Ja sitten tuli vielä muutama lisää ennen avauspeliä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Nyt sieltä tuprahti toimiston savupiipusta valkoinen savukiehkura. Faksi siis napsautettu jo lämpenemään. Kohta jysähtää, ihan varmasti.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
"Zaborsky palaa IFK:hon" varmat tiedot voi lopettaa lopullisesti. Zaborsky tehnyt kahden vuoden pahvin Tapparan kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Huikeeta. Ei voi järjellä käsittää.

Edit. Tai no voihan sen. Varmaan Zabokin haluaa sellaiseen organisaatioon, jossa voi voittaa mestaruuden.
 
Viimeksi muokattu:

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
"Zaborsky palaa IFK:hon" varmat tiedot voi lopettaa lopullisesti. Zaborsky tehnyt kahden vuoden pahvin Tapparan kanssa.
No koska Nybondaksen IFK ei kamppaile samoista sijoituksista Tapparan kanssa niin sikäli yhdentekevää. Sentteriä me tarvitaan ensisijaisesti.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oho, ei IFK elinaikani aikana ole ollut yksittäisiä kausia luk.ot. johtava seura, mutta nyt vaikuttaa siltä, että ollaan jäämässä kunnolla näiden parin maakuntaseuran jälkeen.
 

Sipilpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä nyt vaihtui innostunut odotus rajun karvaaseen pettymykseen. Zaborskyn olisin nähnyt mieluusti vielä IFK:n paidassa ja erityisesti sopimus Tapparan kanssa aiheuttaa suunnatonta harmitusta.
 

Killeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ostetaan Tapparalta Ramstedtin nimikyltit. Jos se veret seisauttava tulija on Balle, niin on jo kyltit valmiina. Tai sitten myöhempiä aikoja odottamassa.

No ehkä ne nyt voisi olla jopa tarjouksessa Zaborskyn hankinnan jälkeen. Kannattaa ainakin kysellä.....
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
- Henrik Haapalan NHL-sopimuksen jälkeen tarvitsimme hyökkäykseen vahvistusta. Saimme hyvän ja monipuolisen pelaajan, joka tuntee Liigan ja on osoittanut pärjäävänsä täällä erinomaisesti, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen sanoi Tapparan tiedotteessa.

Tappara on tilanteessa, jossa pelaajien hankinta on helppoa. Otetaan sellainen mitä tarvitaan. Meillä on Nybondas.
Vähän kyllä ihmetyttää Tampereen dollarin kurssi. Mistä heinähatut nyysii moisia rahoja tuollaiseen joukkueeseen?
 

JeTTrue

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU
Kylläpäs oli suuri isku munille tämä Zaborskyn liikahdus. Vittu, jos suoraan puhua saa.
 

Mikko78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tappara on tilanteessa, jossa pelaajien hankinta on helppoa. Otetaan sellainen mitä tarvitaan. Meillä on Nybondas.
Vähän kyllä ihmetyttää Tampereen dollarin kurssi. Mistä heinähatut nyysii moisia rahoja tuollaiseen joukkueeseen?

Tämä on sinänsä jännä homma, että eiköhän tulevalla kaudellakin HIFK maksa enemmän pelaajilleen kuin Tappara. Keskikertaisille pelaajille maksetaan tähtipelaajien palkkaa. Tapparassa hoidetaan homma huomattavasti järkevämmin, niin jää pelivaraa hommata oikeasti kovia vahvistuksia tarvittaville paikoille.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin se menee kun lyödään rahat kiinni ylipalkkaisiin omiin poikiin ja maksetaan kolmos ja- nelosketjun jätkille palkkoja, jota muissa joukkueissa maksetaan ykköskorin jätkille. Turha tätä on ihmetellä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan noita laitureita jengissä jo ennestäänkin ja sentterismiehiä kaivattaisiin, mutta jos Zabon tasoista pelimiestä on tarjolla, niin silloin on kaivettava kuvetta ja lyötävä dollareita pöytään. Siinä olisi ollut Selinin peräänkuuluttama huipun veljes Ai niin, meillähän on henritammista ja tomituomistoa, ei meillä oo Zaborskylle just nyt käyttöä.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Eikä. Miten tässä näin kävi, Zaborsky kuitenkin oli IFK:n risteilylläkin. ;)

Ai niin, varmaan haluaa voittaa mestaruuden.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös