Siihen on syynsä. Tekoälyn sensuuri iski jottei päivä menisi pilalle.Tuli tiedote jota ei pysty kuitenkaan lukemaan.
Ylimielinen ravintoloissa viihtyvä asennevammainen kiekkoilija kommentoivat kerholaiset, kun kysyin.Kuka on Petteri Nurmi? Joo, ilmeisesti jääkiekkoilija. Jopa pakki. Saadaan siis kuusi puolustajaa myös ensi viikolla jäälle.
Sanattomaksi vetää.
Olisin tämän voinut vielä ymmärtää, jos olisi tullut jollain vuokrasopimuksella joulukuuksi.Nyt vetää kyllä sanattomaksi. Edarin resursseilla haaviin Petteri Nurmi.
Ei saatana.
Tiedotteen avaamisen lisäksi pitää pelaajatkin selittää erikseen? Jännä, että Jatkoaika toimii luurissa, mutta Google ei.Eli kuka?
HPK -osiossa on myös maininta siitä että häneltä puuttuu vahvuudet. Noh, eipähän tarvitse kaveria kouluttaa edariksi.Ylimielinen ravintoloissa viihtyvä asennevammainen kiekkoilija kommentoivat kerholaiset, kun kysyin.
Eli paremmalla urheilutoimenjohtajalla olisi saatu meille Klingberg ja Björk, mutta vain Pesosen ammattitaidottomuuden vuoksi meillä on heidän sijastaan Ikonen ja Nurmi. Kukin uskoo mihin tahtoo.Ei yllämainittuja tapahtuisi, jos rahaa ei olisi. Sitä on, osaamista urheilujohdossa ei ole.
Vaikka hankinnat ovat luokkaa Granberg, Ikonen ja Nurmi, niin tietty porukka jaksaa silti vängätä tiukasti mantraa siitä, että budjettia ei ole leikattu, kassa suunnilleen pullottaa rahasta ja kaikki on kiinni Pesosen paskuudesta.Aivan käsittämätön tulos yli kuukauden pakkijahdille.
Pesonen ulos. Tää saatanan Kuhmon kuningas tuhoaa koko seuran alle vuodessa.
Pesonen on pestissään hankkinut:Eli paremmalla urheilutoimenjohtajalla olisi saatu meille Klingberg ja Björk, mutta vain Pesosen ammattitaidottomuuden vuoksi meillä on heidän sijastaan Ikonen ja Nurmi. Kukin uskoo mihin tahtoo.