HIFK:n huhut, mutut & htt-spekuloinnit

  • 7 016 902
  • 29 654

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Motin lähtee, koska itse haluaa, ymmärrän ja hyväksyn. Mutta, jos Motin haluaisi jatkaa meillä ja HIFK sanoo ”nej tack”, mä sanon bou. Jos Motin pelaa jossain toisessa Liiga-seurassa huudan BOU!

Itse tosin uskon, että toinen lapsi vaikuttaa eniten päätökseen ja nyt vain on aika palata kotiin. Moni palanen loksahtelee kohdilleen heillä samaan aikaan (ikä, toinen lapsi, jne.). Mä olisin antanut Motinille avoimen sopparin uran loppuun asti, koska tiedän, että seuran miehenä tietäisi itse, milloin kuuluu jättää nimi lappuun laittamatta.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nää hiihtelijäpainijan jutut on ihan täyttä paskaa ja ihmettelen, miten pitkään jengi eilen illalla noihinkin meni. Ja tavallaan vieläkin jatkuu.

Yhteistyötä NHL-seurojen kanssa on mahdollista tehdä nytkin. Suurin kanto kaskessa on välimatka, ei mikään muu. Rajaa yhteistyötä aika paljon. Pelaajia ei voi heitellä Floridasta meille asti, mutta jonnekin Anchorageen kyllä voisi, vaikka siellä olisi joku kurajengi.

Myöskään yhteen änärijengiin ei kannata hirttäytyä, koska ei ne hommat aina ihan jiirissä ole NHL-seuroissakaan. Yhteyksiä on ollut auki useammankin NHL-seuran kanssa usean vuoden ajan, joten siitä ei kannata olla huolissaan.
 
Juntta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa, HIFK ja U20

Mikäs tässä sitten paskaa puhuessa. Toki osaan painia ja hiihdän tuhansia kilometreja kautta kohti. Joka tapauksessa tästä asiasta kuullaan paljon lisää lähiaikoina. Miksi ihmeessä matkustaminen Pohjois-Amerikkaan olisi este miehelle, joka on jo yli 80-vuotias? Miksi sama kundi sitten kuitenkin jaksaa toimia täysivaltaisena hallituksen jäsenenä? Sparraa organisaatiota käsittämättömällä frekvessillä.

Kyllä monelta kirjoittajalta leuka tippuu kohti lattiaa, kun tänne alkaa virrata jannuja Starsseista.

Haistelkaa kundit (ja leidit) lisää omia pierujanne.
 
Minäkin oon suksinut vittuun tuhansia kertoja. Olen siis lähes ammattimainen hiihtelijä minäkin. Yleensä olen saanut yleisöltä vähintään isot ablodit.

Mulla tippuu 715517kin lopullisesti lattiaan, kun ilmasilta Dallasista avataan. Tuleehan myös Sue Ellen?

Osaatko sanoa, miksi juuri Dallas? Tv:stä tuttu?
 
Viimeksi muokattu:

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Mikäs tässä sitten paskaa puhuessa. Toki osaan painia ja hiihdän tuhansia kilometreja kautta kohti. Joka tapauksessa tästä asiasta kuullaan paljon lisää lähiaikoina. Miksi ihmeessä matkustaminen Pohjois-Amerikkaan olisi este miehelle, joka on jo yli 80-vuotias? Miksi sama kundi sitten kuitenkin jaksaa toimia täysivaltaisena hallituksen jäsenenä? Sparraa organisaatiota käsittämättömällä frekvessillä.

Kyllä monelta kirjoittajalta leuka tippuu kohti lattiaa, kun tänne alkaa virrata jannuja Starsseista.
Vielä kiinnostaisi kuulla, että onko Järnin Heka ollut myös rakentamassa tätä ilmasiltaa? Autoalalla työskennelleenä hän varmasti ymmärtää kuljetusten päälle.
Haistelkaa kundit (ja leidit) lisää omia pierujanne.
Allekirjoituskamaa
 
Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo

Kyllähän tämä viimeinen palsta tovereille haistattelu omien pierujen muodossa paljasti, että öljyäminen on jo alkanut.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Mikäs tässä sitten paskaa puhuessa. Toki osaan painia ja hiihdän tuhansia kilometreja kautta kohti. Joka tapauksessa tästä asiasta kuullaan paljon lisää lähiaikoina. Miksi ihmeessä matkustaminen Pohjois-Amerikkaan olisi este miehelle, joka on jo yli 80-vuotias? Miksi sama kundi sitten kuitenkin jaksaa toimia täysivaltaisena hallituksen jäsenenä? Sparraa organisaatiota käsittämättömällä frekvessillä.

Kyllä monelta kirjoittajalta leuka tippuu kohti lattiaa, kun tänne alkaa virrata jannuja Starsseista.

Haistelkaa kundit (ja leidit) lisää omia pierujanne.
Kimmo Heino ei istu IFK:n hallituksessa. Miehen terveystilanne myös sellainen, että jätetäänkö jo tämä aihe ja henkilö rauhaan. Kiitos.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Miksi sama kundi sitten kuitenkin jaksaa toimia täysivaltaisena hallituksen jäsenenä?
IFK:n hallituksen jäsenet ovat Jaakko Eskola, Kaj Swanljung, Harri Tuohimaa, Gustaf Björnberg, Saku Tuominen, Robin Bade ja Aku Vikström. Jos ei ole mitään muuta annettavaa palstalle kuin jatkuva paskanpuhminen, niin älä kirjoita ollenkaan.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Mikäs tässä sitten paskaa puhuessa. Toki osaan painia ja hiihdän tuhansia kilometreja kautta kohti.
Yllättäen tämän mahtavan tarinankertojan tili on luotu 23.12.2023 ja kaikki viestit koskevat tätä mahtavaa, IFK:n hallituksessa istuvan Kife Heinon juonimaa IFK:n ja Dallas Starsin yhteistyötä.

Toivottavasti poistuu palstalta yhtä nopeasti, kuin tulikin.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Yllättäen tämän mahtavan tarinankertojan tili on luotu 23.12.2023 ja kaikki viestit koskevat tätä mahtavaa, IFK:n hallituksessa istuvan Kife Heinon juonimaa IFK:n ja Dallas Starsin yhteistyötä.

Toivottavasti poistuu palstalta yhtä nopeasti, kuin tulikin.
Liittyi jo aiemmin tänään aiempien Painijahiihtäjien seuraksi nimimerkkien hautuumaalle.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yllättäen tämän mahtavan tarinankertojan tili on luotu 23.12.2023 ja kaikki viestit koskevat tätä mahtavaa, IFK:n hallituksessa istuvan Kife Heinon juonimaa IFK:n ja Dallas Starsin yhteistyötä.

Toivottavasti poistuu palstalta yhtä nopeasti, kuin tulikin.
Oli näemmä YLEllä kaverin "oma elokuvakin" tarjolla. Siis ihan jos jotakin kiinnostaisi jopstakin syystä.

skattankundi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Röda
JYPin huhupalstalla vihjaillaan kovasti, että siellä olisi pari ukkoa pelannut jäähyväispelinsä ja sitä myötä lähtökuopissa. Toinen heistä Sami Niku. Jos pitää paikkansa, niin melko varmasti ulkomaat kutsuu, mutta jos vaan mitään saumaa saada meille, niin olisihan siinä ylikylän äijä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

Tänne Niku ja äkkiä, eli nyt office vihko auki. Käyköön sitten ovi toiseen suuntaan joillekin, jos alkaa terveyttä alakerrassa riittämään yli IFK:n saikku-mediaanin.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Eikä meillä nyt niiiin paljoa pakkeja ole edes, kun miettii että Ykkönen ja Kakkonen on lainalla, Seppälän "toistaiseksi pois" ei povaa hyvää, kuten ei myöskään Kotkansalon kropan kestävyys. Sitten on Kiviharju, joka onnenpotkulla saattaa ehtiä poffeihin. Lindbohm ja Salin siis ne jotka tulossa mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
Niku sisään ja uskoa pitkästä keväästä voisi herätellä! Ei viiti innostua liikaa, putoaa vaan kovemmin.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En usko hetkeäkään, että Niku siirtyisi meille. Ulkomailta joku seura maksaa Jypille ja seura voi todeta julkisesti ”että haluttiin tarjota pelaajalle mahdollisuus siirtyä ulkomaille”.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Ei, helposti täällä lähtee mopo käsistä. Vaikea kuvitella siirtyvän Liigan sisällä yhtään mihinkään.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei voi muuta sanoa, kun että Jyväskylässä vedettiin kyllä niin vihkoon, kun mitä ikinä pystyy vetämään tämä coachihomma. Vuoden penailupysti menee kyllä sinne. Sijalta kuusi pistetään moninkertainen mestarivalmentaja ulos. Sellainen jolla vielä on näyttöä nousujohteisesta kevätkaudesta ja palkataan samasta valmennusryhmästä joku kiekon kerääjä vetämään loppukausi ja sitä rataa sitten kausi pakettiin. Kohta myydään kaikki mikä irti lähtee.
 
Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Tämä kaikki vielä juhlavuotena:D
 
Klubertanz

Edes Pena ei olisi kyennyt tuohon
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös