Hieman hengähdystä Jatkis-lomasta. Eli tämä on nyt tilanne ensi kauden joukkueen osalta:
Åstenin jatko olisi hyvä asia. Liikaa kolleja tuolla ei ole. Onhan Mickeä voinut rajata tällä kaudella jotkut vammatkin.
Melartin lisäksi kuulemani mukaan puolustuksesta on kuitenkin jatkamassa muutama "avainpalanen". Ymmärsin tämän tarkoittavan Auvitua ja Motinia, jotka oli valmennuksen suosikkeja koko kauden ajan. Voi se olla Lyytinenkin, jonka jatkosopimuksesta huhuiltiin jo viime vuoden puolella. Ennen kuin ihmiset täällä hajoavat täysin Lyytisen jatkoon, niin muistetaan, että jatko on tehty viime kauden onnistumisten perusteella. Tämän tasoisten kaverian kohdalla jatkosopparit tehdään jopa syys-lokakuussa.
Lisäksi jos se Honka on tulossa, niin Lyytisen rooli olisi olla 3.parin kiekollinen.
Melart-Honka
Auvitu-Motin
Lyytinen-Kotkansalo
x, Salin, Luoto
Kyllä tuolla kauteen lähtisi. KHLstä voi tippua vielä joku kiva yllätys.
Hyökkäyksestä ei ole kuulunut (juuri) MITÄÄN oikeita huhuja tulevien pelaajien kohdalta. Se on hieman ihmeellistä. Se kielisi siitä, että jatkuvuus yläkerrassa on isoa, koska yleensä ne huhut nimenomaan liittyvät tuleviin (Melart, Honka) tai lähteviin (Ahonen, Winberg, Karjalainen).
Onhan täällä heitelty Pakarisen lähtöä ja Pospisilin sekä Mr.Helsingin tuloa, mutta nämä ovat silti luokkaa: Uskon, kun näen.
Joku oma hauska usko on siihen, että Broadhurstin kanssa päästään yhteisymmärrykseen jatkosta ja Dyk jatkaa matkaa.
Jos kaikki huhut pitäisi paikkaansa ja jatkuvuus on isoa, niin hyökkäys olisi tämännäköinen:
O'Neill-Koivistoinen-Jääskä
Tallberg-Broadhurst-Pospisil
Hirvonen-Paajanen-Palola
Åsten-Väänänen-Karvinen
Kaskimäki, X
Mutta siltikin on varma, että tohon pamahtaa vielä joku nimi. Esim. Turunen?